Heikki Turunen tarinan kuljettajana Simpauttajan hinnassa

ke 8.2.2023

Päivän kirjastohetki. Kirjaston itsepalveluaika alkoi. Istun täällä kuin tatti. Päätin, että en väistä enkä välttele. Ei minun enää pitäisi olla täällä, mutta jysähdin Lainan päivän kahville teetä juomaan. Oli hauska höpötellä ja sain tietää, että aikuisille, entisille heppatytöille, on omat hevoskirjansa.

Kirjailija taisi olla Elina Aaltonen. Netti kertoo, että hän on 34-vuotias kuusankoskelalinen kirjailija. Veera Niemisen Kottikärrykarusellin olin jo lukenut. Veera Nieminen kirjoittaa Kantriin kolumneja omalla nimellään Veera Ahlgren. Ne ovat hyviä.

Söin tänään Matin eilen illalla tekemää munamakaronilaatikkoa. Se oli hauska kokemus, sillä oikeastaan mies tuli kehittäneeksi kokonaan uuden ruokalajin. Lihaton makaronilaatikko nousi uunissa kummalliseksi kummuksi ja nimesin ruoan uunimakaronimunakkaaksi.

Olen tullut Heikki Turusen Simpauttajan hinnassa kohtaan, josta kertojaminä on kirjoittanut kirja-aihion Milajan talo. Kässäri tulee takaisin kustantajalta niin, että postiluukku vain heilahtaa.

Olen lukenut ensin romaanin loppupuolen. Ajattelin, että luen vain rakkaudentunnustuksen vaimolle. Rakkaudentunnustuksen, jossa ei käytetä lainkaan verbiä rakastaa. Luin sen ja ärryin. Mielestäni vaimo latistui rakkaudentunnustuksessa kodinhoitokoneeksi.

Olin vihainen monta päivää. Romaanin kertojaminä muuttui Matiksi ja minä arkijärki, tunsin hyistä suuttumusta.

Olenkin paukutellut aviovuosiemme aikana puurokattilat meillä lommoille. M_i_n_ä  e_n  o_l_e  r_a_a_t_a_v_a työläisnainen. Bäng, paiskasin teräskattilan teräksistä tiskitasoa vasten, bäng, bäng! Bäng! Ompelu ei ole minun juttuni. Bäng, bäng! Matti aikoo ommella kasaan violetin mittatilaustakkini silkkivuoren, sillä inhoaa satuolennon tai satutädin takkiani ja sanoin, että voin kyllä käyttää asiallisempaa talvitakkia, jos joku korjaa vuoren.

Tai vie takin vaikka Neiti Ompelu Taitoiselle Separaattori-Torvelle korjattavaksi.

Päätin, että parempi lukea Simpauttajan hinta, jos ei nyt ihan kokonaan, niin ainakin soveltuvin osin. Aloitin alusta ja keskittymiseni herpaantui jossain sivulla viisitoista. Sitten hyppäsin kohtaan, jossa kertojaminä kuvaa toimittajan uransa alkuvaiheita Lieksan lehdessä ja sitten hyppelin taaksepäin ja aloitin järjestelmällisen etenemisen siitä vaiheesta, jossa kertojaminä tulee nuorena miehenä kahden miehen raiskaamaksi.

Viikonloppuna olen aikeissa lukea kirjan sivulta 15 jonnekin sivulle 93. Välistä jääneen osan.

Sivulla 269 olin laskenut neljäsosasivun pituisen lauseen sanat ennen verbiä. Pääsin 21:een määreeseen ennen subektia, kunnes tajusin: lauseessa ei ole verbia lainkaan. Hermostuin, tuskastuin, minusta alkoi levitä ympäristöön hien metallinhaju. Päätin, että kyllä minä vielä tämän homman opin.

Kirjailija Turunen haluaa sanoa monta asiaa yhtä aikaa ja onnistuu siinä! Lukeminen vaatii vain kestäviä perskannikoita. Kukahan Simpauttajan hinnan lukee äänikirjaksi? Onkohan Antti Heikkinen? En tiedä, kuinka Turusen teksti toimii ääneen luettuna. Pitää kuunnella pätkä.

Joo, Antti Heikkinenhän se.

Sivulla 200 - olin veivannut kirjaa lopusta ja alusta - kertojaminä haluaa kertoa nuoren kanavankaivajan elämäkerran samassa lauseessa kuin tämän elämän lopun.

Kaivaja on 21-vuotias. Hän on palvellut asepalveluksensa Onttolan rajavartiostossa Kontiolahdella ja kotiutettu kersanttina. Armeijan jälkeen ei työtä heti ollut, joten kaivaja oli joutunut työttömyyskortistoon ja sitä tietä Korpijärvelle kanavan rakennustöihin. Kirjan Korpijärvi lienee Pielisen toiselle puolella Pielisjärven entisessä kunnassa. Voihan se olla, että Korpijärvi on Turusen nimi Pielisjärvelle. En tiedä.

Koska Varpaisjärvellä on Korpijärven kylä, jossa myös on kanava, ajattelen Simpauttajan hinnan Korpijärveä maalaiskylänä.

Kaivajan isä on kuollut Tali-Ihantalan taistelussa ja nuori mies on jäänyt äitinsä sekä sisarensa elättäjäksi. Äiti on sairas ja sisko kehitysvammainen. Kaivaja oli ihan ylivoimainen työssään ja niinpä hän iskee lapionsa täysillä räjähtämättä jääneeseen nalliin ja hänen riekaleensa lentävät kertojaminän ja tämän pikkuveljen silmille.

Tai no, riekaleiden lentämistä silmille Turunen ei kuvaa. Lisäsin sen itse. Joka tapauksessa Turunen on taitavasti mahduttanut nuoren Vinni-nimisen kanavankaivajan, raivaajan, koko elämän samaan lauseeseen kuin elämän täysin turhan lopun.