Palasin Pia-Riitaksi nimpparin kunniaksi ja kävin Kuopion seudun Uusyrityskeskuksen neuvojalla Rautavaaran kunnantalolla

ke 1.2.2023

Ajoin aamusella tänne Rautavaaralle. Melkein ennen kukon pieraisua minulla oli aika yritysneuvojalle. Kuopion seudun Uusyrityskeskuksen neuvoja Kari Heikkinen on sama tyyppi, jolle esittelimme noin vuonna 2013 Savonia-ekotaloajatuksemme Ylä-Savon kehityksessä.

Savonia-ekotalo -hankkeellamme ei ole siunausta. Hanke ei etene, vaikka seisoisimme päällämme. Ylä-Savon kehityksestä saimme vain laihaa kahvia ja kuivia korppuja. Ylä-Savossa oli tuolloin meneillään Rautainen Savo -hanke eikä kukaan ymmärtänyt puun päälle.

Tyyppi ohops, onkin proggispäällikkö, oli kuitenkin mukava, vaikka Rautavaaralla tarjolla ei ollut edes kahvia. Tosin en olisi sitä halunnutkaan, sillä ehdin mainiosti - aikaisesta herätyksestä huolimatta - juoda normiaamukahvimääräni. Kahvin tuoksun huokuttelemana olin vähällä askeltaa kunnantalon henkilöstön sosiaalitiloihin ja kunnan yrityskoordinaattori Tuula Palojärvi tarjoutui tuomaan minulle kupillisen kahvia, sillä oli juuri keittänyt sitä pumpputermarillisen.

Kieltäydyin, sillä oikeastaan kaipaan nyt Kahvila Hedwigin Helmen vihreätä teetä. Juon sitä usein Helmessä kannullisen. Kaipaisin myös Lapinlahden Mei Ramin arabialaista kookossuklaapötkylää, mutta ei auta. On lounasaika. Lähden kohta askeltamaan kohti Tiilikkaa.

Pääsinpä kertomaan yritysneuvojalle tarinamme. Siitä, miten Lapiomies Oy kulki Rautavaaran kunnan kautta Metsäkeskuksen avustusmassien ääreen ja tuli sitä kautta heitetyksi Kasvu Openin sparrauksiin. Kasvu Openin tyrimme kuitenkin ihan itse.

Minun olisi pitänyt olla mukana siinä. Etäsparrauksiin osallistui firmamme kaksi herraa, joista toinen oli kyllästynyt koko touhuun ja toinen oli vain muuten kuin oksennusta pussissa. Hyppäsin kehiin vasta viime minuuteilla ja hervottomasta vitutuksesta.

Kuulin toiselta tietokoneelta, jossa tein omia työyhteisösovitteluopintojani, kuinka Kasvu Open -rahoitussparraaja, Finnveran nainen, jonka sukunimen olen onneksi unohtanut, alkoi lässyttää Matille kuin vähäjärkiselle pipopäiselle rakennusmestarille korkeakoulutetut naiset yleensä lätisevät.

"Vähän siinä emännän kanssa yritellään." kuulin naisen sanovan. Hyppäsin Matin koneen ääreen ja työnsin mieheni syrjään ja työnsin naamani kiinni ruutuun.

Tässä on vittu sulle emäntä, kuulin itseni sanovan. Tosin jätin sanan vittu sanomatta. Tein kuitenkin sellaisia kasvonliikkeitä, jotka kertoivat, mitä sanaa silloin ajattelin.

Nainen nikotteli hetken ja muutti ääntään. Imeläpussi oli kadonnut hänen leukansa alta. Sain naiselta muutaman hyvän ja terävän neuvonkin, mutta sitten sparrausaika päättyi ja Kasvu Open -operaattorit katkaisivat yhteyden.

Muutenkaan Kasvu Open ei mennyt meillä putkeen. Ensimmäiselle kerralle piti tehdä pitchaus-video. Meille oli itse tarjoutunut Uuden Yrityskulttuurin ammatinvaihtaja, jonka arvelin osaavan sekä Instat, pitsaukset ja kaikki sen sellaiset esittämis- ja merkitystalouden scheißet.

Itse en mielelläni koskisi niihin kolmen metrin kepilläkään. Uuden Yritystalouden Airut firmamme palveluksessa osallistui kyllä järjestämäämme sisäiseen Kasvu Open -koulutukseemme ja koulutuksessa pitsausta ideoimmekin hieman.

Annoin Airuelle toimeksiannon kuvata video ensimmäistä sparrauspäivää varten.

Uuden Yrityskulttuurin Airut ei tehnyt videota eikä oikein muutakaan, mitä minä hänelle kainosti ehdotin. Kun sitten lopulta konahdin, että pitäisi nyt kuitenkin alkavan projektin ensimmäisenä päivänä olla kello sitä ja sitä siellä ja siellä, alkoi sen päiväinen märinä: EEE kun Matti on antanut hänelle luvan tehdä ytötytöpytötytöjä, Mattiin hän luottaa ja Matti, Matti, Matti, Matti.

Naisen kunniaksi oli sanottava, että hän ei aina punastunut, kun katsoi Mattiin tai esitellyt itseään muille työntekijöille Matin rakastajana, kuten teki eräs ilmeisen polyamorinen töihin tarvittaessa -valopää taannoin.

Konahtelin sen jälkeen aina, kun piti saada jokin asia Uuden Yrityskulttuurin Omnipotentille Airuelle lävitse. Lopulta hän tajusi itse, että on Aina Aines Yrittäjä ja irtisanoi koulutussopimuksen kanssamme. Itse asiassa pidin naisesta, sillä hän muistutti kovin minua, kun olin nuori.

Otin silloin vastaan asioita vain heiltä, jotka kelpuutin ottamaan asioita vastaan. En minäkään olisi silloin ottanut joltain puolivillaiselta yrittäjän rouvalta vastaan mitään, koska Tiesin Aina Itse Paremmin kuin muut.

Tiedän edelleen. Tsori se. Sen on kanssatoimijoiden vain nieltävä kanssani.

Kuopion Uusyrityskeskuksen neuvoja kuunteli aamulla nätisti pulipulini ja avasi sitten erinäisiä nettisivuja. Hän ei yskähdellyt tai siis kyllä yskähteli, muttei hämmennyksestä tai mitään, kun avasi blogisivuni ja sanoi, että tänne jonkinlainen kuvaus siitä, mitä aion tulevaisuudessa myydä.

Rakennusliike elää jatkossa omaa elämäänsä ja sitä haluan kehittää. Se ei kuitenkaan näin pienenä mikronanokokoisena elätä kuin Työn Tekijät. Johtajan pikku pikku pikkuruisessa firmassa on tehtävä muutakin kuin johtaa ja kehittää.

Ehkä joskus vielä ennen hautaan saattamistani näen, kuinka sisustaja-restauroijat sekä restauroivat korjausrakentajat ansaitsevat toistensa sairauslomat ja muut ja minä voin vain lauleskella sekä laskea voittoja.

Eläkekerryttämättömänä minun on yritettävä henkeni edestä kuolemaani asti ja mikäs siinä, käy minulle, sillä ei vielä ole tullut elämässä sellaista oloa, että olisin työelämän kuuminta hottia. Silloin kun Suomen viimeiset toimittajan vakipaikat jaettiin, olin Moskovassa kaatamassa Neuvostoliittoa.

Suomessa meni nurin Uusi Suomi ja lehtiin tulivat rekrytointikiellot. Irtisanomiset myöhemmin.

Kun olin pulissut uusyrityskeskuksen projektipäällikölle reilun tunnin, oli asia kirkastunut itselleni. Jes, näillä mennään ja jos ei myyntiartikkelini kelpaa sellaisella sivuilla, joissa on sekä Marxin kuva että anarkistimerkki, ei vain voi mitään.

Semmoinen asiakas ei ole asiakkaani. Minä päätän. Olenhan tunnetusti asiakaslähtöine! (Ah, kuinka vihaankaan uusliberaalisanastoa.)

Kirjastolle tuli nyt jokin ryhmä lämmittelemään. Pitää kuitata itselle Markku Envallin Rautasydän. .... Muutin nimeni takaisin Pia-Riitaksi. ... pitää mennä.

Tiilikassa porkkana-fetakeitolla

Kun näin Markku Envallin Rautasydämen kirjaston tyrkytyshyllyssä, en ensin aikonut lainkaan reagoida. Kirja kuitenkin tuntui vilkuttavan minulle. Olen joskus takavuosina lukenut Envallin tekstejä, kun hän vaivautui kirjoittamaan esseitä. Sitten tuli kausi, jossa Envallin sanomiset olivat tikistyneet minimalistisiksi aforistiksi kitistymiksi.

Tikistyneet kitistymiksi. Rakastuin näköjään ti,-, ki- ja sty -kirjainyhdistelmiin. Jaa, jaa, joku tarkkaavainen lukija sanoisi. On illalla taas tullut luettua Tarja Roinila -vainaan Samat sanat - esseekokoelmaa kääntämisestä. Roinila siinä ihmetteli itsekseen kiteytyneitä ongelmia.

Hän oli käsittääkseni kääntämässä saksan kielestä ja pohti, onko ilmaus tårta på tårta. Vai onko se torta på torta. En ehdi googlata. Torttu tortun päällä?! Öhöm, tuli irstas mielikuva. HLBPT-juttu. Ei vain suomeksi ole yhtä kivaa sanontaa.

Avasin Envallin Rautasydämen. Hitto, melkein juutuin lukemaan seisaallani sitä. Fragmentaarinenhan hänen tekstikokoelmansa edelleen on, ei käy kieltäminen, mutta jotenkin innostuin siitä, että hänen fragmenteissaan saattaa nyt Rautasydämessä olla jopa kaksikymmentä riviä.

Hylkäsin Envallin, kun erehdyin lainaamaan kirjastosta parin, korkeintaan kolmen, rivin fragmenttikokoelmansa. Melkeinpä enemmän kuin runoja v_i_h_a_a_n aforismeja.

Imeydyin Envallin teksteihin, kun hän kommentoi vuoden 2013 kaunokirjallisuus-Finlandia-finalisteja. Kuudesta finalistista kahdessa oli aiheena Venäjän historia. Riikka Pelon romaani sitten voitti ja se on edelleen minulta kesken. Lupasin lukea kirjan sitten, kun se ilmestyy pokkarina.

Pahvikantisena Jokapäiväinen elämämme on tappava. Jos nukahtaa sitä lukiessa ja on sängyssä selällään, kirja tappaa. Kokeilkaa itse heittää tiiliskivellä otsaanne.

Myös Merete Mazzarellan kommentointi herätti mielenkiintoni. Hitto, en ehdi kertoa tässä sitä, miksi olen käynyt Markku Envallin ihastuttavassa töölööläiskodissa. Minut lähetettiin haastattelemaan hänen runoilijavaimoaan, Tittamari Marttista.

Vihasin silloin runoja vieläkin enemmän kuin nyt. En enää ole Tittamari Marttisen runoista yhtä kategorisesti samaa mieltä kuin silloin ja HLBPT-töräys tuli siitä, kun Tittamari Marttinen jätti vanhenevan kirjallisuustohtorinsa, meni naimisiin naisen kanssa ja muutti Rovaniemelle.

Hitto, lainasin joskus kolmisen vuotta sitten, kun omassa avioliitossani alkoi jeremiadi, Marttisen Nainen, joka söi napoleonin enkä ilmeiseseti ole kirjoittanut siitä mitään. Kirjoituskokoelma on yhtä sympaattinen kuin Kati Tervon Punainen pata.

Tiilikan lounasaika on ohitse. Vielä joku hakee seisovasta pöydästä lounasta. Tekisi niin mieli arabialaista suklaaleivosta. Perhana, en ehdi enää Rautavaaran leipomoon. Syyrialaisia leivonnaisia, mutta lupasin kotiin runsaskuituisia vesirinkeleitä.

En ole niitä nähnyt muualla kuin leipomokahviossa. Eilen Lapinlahden S-marketissa ei ollut Joen leipomon porkkanasämpylöitä, mutta porkkanavuokaleipää oli. Pitää paluumatkalla käydä Varpaisjärven osulasta tsekkaamassa, onko siellä porkkanasämpylöitä, vaikka Matti päätti, että Joen leipomon vuokaleipä oli samaa taikinaa kuin sämpylät.

Nyt puhelin vilkuuttaa, että Viitasaari haastattelee kuutta kunnanjohtajaehdokasta. Puhelimeni on päättänyt, että olen kiinnostunut koko Suomen kunnan- ja kaupunginjohtajaliikkeistä, kuten olenkin. Ihan oikein.

Piti kirjottamani siitä, että kun päätös digi- ja viestintävirastosta tulee, olen Pia-Riitta. Pia-Riitaksi minut on kastettukin. Jossain vaiheessa vain viiva nimestäni on pudonnut pois. Pitää rakentaa pidempi merkintä identiteetistä.

Siihen liittyy Deborah Levy ja hänen mainintansa Milan Kunderasta sekä Naurun ja unohduksen kirjasta sekä Vivi Groskopin Au revoir tristesse sekä mikäsenytolisegroskopin kirja venäläisistä klassikoista, en ehdi googlata, ja ja ja ja ja ja ja....

Pia-Riitta on lopulta minun nimeni. Mielestäni neiti Satiainen, jonka pakun jalkarampille en käynyt eilen oksentamassa, vaikka mielessä kieltämättä kävi, saa luvan vaihtaa oman etunimensä. Hän saa myös luvan vaihtaa kauppaa. - mieluummin toiselle paikkakunnalle tai sitten vaihtaa kokonaan paikkakuntaa.