Sain Suomen Kuvalehden digioikeudet kahdeksi kuukaudeksi - kiitos Ctainment - no, elän nyt kaksi viikkoa ilman pankki- ja luottokorttia! Kiitos siitäkin Ctainment!

Luin justiinsa Antti Hurskaisen Suntio-arvion, joo joo kyllä ansaitsee suomalainen uskontokeskustelu väkevän romaanin....

to 23.2.2023

Olemme Paula-siskon kanssa Nurmeksen kirjastolla. Näytin isosiskolle upean järvinäkymän kirjastosalin maisemaikkunoista. Paitsi, että ikkunantakainen järvi ei näy. Sataa niin sakeasti lunta. Katsoin google mapsista, että edessämme olisi Nurmesjärven Nahkimo-pullura.

Selkämme takana on Vinkerlahti. Me molemmat olemme olleet siinä luulossa, että täällä ei ole kuin Pielinen. Hihittelimme asialle jonkin aikaa. Ajoin aamulla Lapinlahdelta Juukaan. Matkalla soitin Masille; olin huomannut, että hän on SKP:n ehdokkaana Savo-Karjala-vaalipiirissä.

En minä sen takia soittanut. Soitin kysyäkseni, mitä kuuluu Helenan talolle. Siitä kuulema puuttuu lattia, mutta perustustyöt on tehty talossa perusteellisesti ja hirret vaihdettu pitkän kaavan mukaan.

Koska en jäänyt kirjoittamaan aamun merkintää Nilsiän Kaislaan, olin Paulan luona ylen ajoissa. Päätin, että nytpä lähdemme Nurmekseen hupiretkelle ja samalla ajattelin, että jospa Nurmeksen kirjastoon Suomen Kuvalehti olisi saapunut.

Oli saapunut. Aina niin hapan ja vain Flaubertin kuppapossusta tykkäävä Tommi Melender oli pitänyt hirmuisesti Antti Hurskaisen Suntiosta. Melenderin mukaan Hurskainen ottaa romaanissaan uskonnon vakavasti.

Sitä Hurskainen on kyllä tehnyt Imagen esseissään jo kauan aikaa. Paitsi etten ymmärtänyt, miten erilaiset polvet liittyvät uskontoon.  "Kenen joukoissa polvistut? Yhtä omaehtoista polvistujaa kohden löytyy sata sellaista, joita painetaan hartioista – Antti Hurskaisen essee. Image 10.12.2021

Hurskaisen polvijutussa lienee ollut kyse nöyryydestä, mutta kuvitus oli niin kuvottava, että juttu jäi lukematta.

Nyt sitten ei auta kuin odottaa, että lakon takia jakelukeskuksiin jääneet kirjakauppojen paketit jaetaan,  Hurskaisen Suntio saapuu Nurmeksen Sananhelinään ja Juho Sananhelinä lähettää minulle tekstarin. Voisinhan minä tosin ohi ajaessa käydä ovelta kurkkaamassa, onko Suntio saapunut pikku kauppapuotiseen.

Melender varoittaa, että Suntion toinen osa, monologi, ei "tarjoa yhtä vahvaa lukemisen mielihyvää kuin ensimmäinen osa". Tosin, Melender lisää: Hurksainen ei ole kirjailijoita, jotka vuodattavat lukijoidensa päälle inhimillistiä lämpöä.

Niinpä niin. Tämän takia varmaankin Hurskainen on päässyt Melenderin mielisuosioon. Arvelen, että Hurskainen pelästyi Suru ei toimi -esseekokoelmassaan omaa lämmintä kuvaustaan Lapinlahden Peltoniemen asuinalueen keskiluokasta alemman keskiluokan keskuudessa ja sitten hänen vaimonsa täti, äidinkielen opettaja, luki kuvauksen ja on siitä ehkä jopa pitänyt.

Sehän semmoinen ei käy! Ihan kamalata! Kyllä siinä älykkö masentuu vähemmästäkin. Kotipaikkakunnan tädit lukevat hänen kirjoituksiaan ja pitävät niistä!

Katson, missä Suru ei toimi -kirjan esseessä lämmin kuvaus Hurskaisen lapsuudenperheestä oli, jos pääsen tänään käymään Kaivokosken talossamme Rautavaaralla. Haen postin ja tsekkaan, onko pihaan pääsyä. Voi olla, että ei ole, sillä lunta on tullut sitten viime viikon useana päivänä.

Isosisko kysyy vieressä, aionko kirjoittaa tänään koko päivän. Sitten sisko sanoi, että jos olisi koira autossa, se kyllä paleltuisi. Niin Arska, unkarinpaimenkoira, ei kestäisi tällaista reissua. Siksi jätin Arskan Pyryn ja Hallan kanssa. Kestin koirankäppänän dramaattisen ulinan lähtiessäni.

Sen verran aion kuitenkin kirjoittaa, että olen päättänyt ottaa sosiaalisia riskejä ja vähät välittää siitä, että olen epäuskottava tai epäcool. Kun äsken söimme Nurmeksen rautatieaseman Kaneli-lounaspaikassa, samaan takasaliin kanssamme ahtautui ryhmä miehiä, joilla oli jotenkin juttu päällä.

Yksi tyyppi sanoi jotain lounaspaikan lindströmin pihveistä. Olimme ruokajonossa hänen takanaan ja minä sanoin, että jaah, kasvisannoksen saa keittiöstä, mutta jooh, päätän nyt, että lindströmin pihvi on kasvisruokaa. Pääosin. Minähän olen päättänyt metsästää kasvisannoksia Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta vaikka kiven alta.

Sitten sama tyyppi sanoi pöydässä puhelinta selatessaan, että nyt se XX on sitten sitoutumattomissa. Minä heti korviani höristelemään; Puhuuko retkue kunnallispolitiikasta? Kyllä puhui. Minä huutelemaan, että niitä sanotaan meillä päin kolmoisloikkareiksi ja laskin sormin Lapinlahden Antti Hämäläisestä, että taitoi viime kunnallisvaaleissa olla oikeastaan jo neloisloikkari.

Mäntyharjulla olikin joku XX kunnallispoliittinen neloisloikkari. Ensin persuissa, sitten demareissa, sitten vihreissä ja nyt sitoutumaton. Googlasin äsken. Arvelen, että retkue puhui Antti Mustosesta. Tämä ottaa Pitäjänuutisissa kantaa kunnanjohtaja Ollikaisen kirjoitukseen.

Nyt jos Paula-sisko ei hermoilisi, menisin kirjaston koneelle ja lukisin kirjastojen e-press-palvelusta uusimman Pitäjänuutiset. Joka tapauksessa retkue oli matkalla Kuhmoon - ja mukana oli joku kepulainenkin parka, sanoi jonossa lindströmin pihveistä keskustelun aloittanut tyyppi.

Kepulainen osoittautui Mäntyharjun kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, Markku J. Lamposeksi. Hänestä olin vähän aikaa sitten lukenut kunnanjohtaja Ollikaisen erottamisasian yhteydessä. Ylen jutusta ei saanut kyllä mitään selvää syytä kunnanjohtajan erottamiseen.

Jokin mystinen riita mystisistä syistä.

Muiden mentyä Markku J. Lamponen näytti minulle puhelimen kartalta Rautavaaran kirkonkylän yhteydessä olevan Kalmon saaren niemen, joka olisi "heillä" myytävänä. En saanut selvää, mikä taho ovat "he". Ilmeisesti "he" olivat jotain metsähenkilöitä.

Joka tapauksessa Kuhmoon menijöissä oli sekä Pertunmaan edustaja että Mikkelin edustaja. Eivät siis olleet pelkästään Mäntyharjun poikia lähteneenä reissulleen. Lamponen sanoi keskustelumme lopuksi, että Mäntyharjulla viime kunnallisvaaleissa päättämään tuli paljon uutta porukkaa - se heijastuu levottomuutena ja siinä, että ihmiset hakevat paikkaansa - ja haluavat ilmeisesti äänensä kuuluviin.

Keskustelimme vähän aikaa jopa kunnanjohtaja Anu Sepposen kohtalosta. Kysyin, mitä arvelette, pääseekö Sepponen edes Miehikkälään. Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen on sanoutunut irti ja hänen virkansa on vapaa 17. huhtikuuta jälkeen.

Uutinen oli niin tuore, että mäntyharjulais-pertunmaalais-mikkeliläinen ryhmä ei ollut sitä vielä kuullut. Rukoilen edelleenkin ahkertasti - nyt Anu Sepposelle virkaa Miehikkälästä.

Paula-sisko kyllästyi odottamaan merkinnän valmistumista ja lähti kirjaston kahvilaan kahville.

Äsken avasin sähköpostin. Siellä oli terveiset Suomen Kuvalehden kehityspäälliköltä: "Hei, kiitos viestistäsi, pahoittelemme aiheutunutta harmia. Kyseessä on Suomen Kuvalehden sivuille automaattisesti noussut mainos, joka on sittemmin estetty. Pahoitteluna asiassa olen avannut käyttöösi Suomen Kuvalehti digin kahdeksi kuukaudeksi, maksuton tilaus päättyy automaattisesti. Pääset lukemaan sisältöä https://suomenkuvalehti.fi/ kirjautumalla Otavamedia- tilisi tunnuksilla."

Ihan jees. Tosin saan Suomen Kuvalehdet printtinä Mehtosen Reetalta ja vien hänelle Eevojani, Imagejani, Avotakkojani ja nyt kansiotsikoiden perusteella ostamiani Kodin Kuvalehtiä. Kodin Kuvalehden olen ostanut kahtena ilmestymiskertana peräkkäin. Ensin halusin tietää, mitä kuuluu Anna-Leena Sipilän ja inhan Johannes Lahtelan avioliitolle - voi, että olin vihainen, kun Lahtela lähti avioliitostaan, mutta nyt hän on hiibinyt takaisin.

Toivottavasti osuin kirjoittamaan rouvan etunimen oikein. En nyt ehdi korjata, jos olen joskus kirjoittanut Annamari tai jotain muuta. Viimeksi marssin Rautavaaran Saleen ostamaan Kodin Kuvalehden, joka kertoi, mitä kuuluu Tittamari Marttiselle.

On kuulema kirja tulossa. Anni Valtonen (veljensä oli naivisti Mikko Valtonen 1968 - 2018) arvioi sunnuntain Hesarissa Annamari Marttisen uusimman viihderomaanin Elämä jota en odottanut. Kun jokunen aika sitten googlasin, onko Tittamari Marttiselta tulossa mitään, osuin tsekkailemaan Annamari Marttisen kirjoja.

Joitain niitä koetin sekä lukea että kuunnella, mutta eivät napanneet. Elämä jota en odottanut -äänikirjaa kuuntelin eilen illalla lunta kolatessa. Ei se huono ollut. Romaanihenkilöt olivat litteitä, mutta kirjan ideana lienee jokin muu kuin henkilöt. Pääosissa siinä on aihe, teema.

Aloitin Elämän jota en odottanut sen vuoksi, että Laura Honkasalo juuttui Keski-ikäisessä elämässään liian pitkäksi aikaa seerumeihin. Nyt on pakko mennä tai en tänään ehdi kiertää Kaivokosken postilaatikon kautta.