Antti Hurskaisen Suntiosta melkein muitta mutkitta

ke 8.3.2023

Kirjoitan tätä Mei Ramissa tiistai-illan suussa. On kahvitreffit ja treffien jälkeen menen vihdoin kirjastolle ja avaan e-presspalvelun. Maanantaina piti menemäni, mutta kävinkin hiihtämässä kirpakan pikku lenkin.

Kirjoitan vähäsen Antti Hurskaisen Suntiosta ja julkaisen kirjoitukseni keskiviikkoaamuna. Huomenna kirjoitan yrityshistoriikkihaastattelun lähestulkooon tai ehkä jopa loppuun. Tänään päätin tarinan kuljetuksesta ja keksin sen, mihin päätän tarinan. Kiinnostavaa on se, että kirjoitukseni pitää nivoutua muihin haastatteluihin eikä suurin osa yrityshistoriikkiin tulevasta tekstistä ole minun.

Aion tänään myös käydä katsomassa, onko Lapinlahden kunnalliskotipalossa kuolleet tosiaan haudattu sankarihautausmaan tuntumaan vai onko hautausmaalla vain kuolleiden yleinen muistomerkki.

Ensimmäinen osa Hurskaisen Suntiosta päättyy vähän tekemällä tehdyn oloisesti ja ehkä esseisti-kirjailija Tommi Melender tarkoitti sitä, kun kirjoitti Suomen Kuvalehden (pe 17.2.2023) arviossaan, että kakkososan tuska ei oikein kosketa.

Ykkösosan loppua pidin tekemällä tehtynä sekä myös ennalta arvattavana. Hurskainen kuljetti kliinisiä lääketieteellisiä selostuksia mukana pitkin ykkösosaa. Vähempikin olisi romaanin käänteeksi riittänyt, mutta eipä siinä. Nuoret vähän vihaiset miehet haluavat hätkäyttää. Se heille sallittakoon.

Ja jotenkinhan Hurskaisen piti saada päähenkilö, Turtola, Sukevan vankilaan. Romaanin ykkösosassa Turtola käy syvää luotaavia keskusteluja kirkkoherra Sirénin kanssa. Sirén on innovoitunut saksalaisesta papista Dietrich Bonhoefferista ja tämän vankilakirjeistä.

Minäkertoja tulee saattaa vankilaan, jotta Sirenin kaksinaismoralismi paljastuisi. Bonhoefferin vankilakirjeet vetoavat kirkkoherraan, mutta Turtolan kirjeet eivät. Eihän Turtola ole Bonhoeffer. Kaiken päälle päätteeksi kirkkoherra rajaa yksityisyytensä piiriin omat henkilökohtaiset ongelmansa, kuten alkoholismin, avio-ongelmat ja seksuaaliset perversionsa.

Kiinnostavaa on, että Turtola oli suntiona joutunut kuulemaan niistä tahtomattaan. Muuten, riittääkö kaksi sormea peräaukossa seksuaaliksi perversioksi? Miten semmoinen on edes mahdollista? Kenen anusaukkoon kirkkoherra ne työnsi? Pitää lukea kohta uudelleen.

...

Mei Rami -treffikumppaniltani sain paljon terapeuttista voimaa ja hyvät käytännön neuvot siitä, miten hallita hengitystä jännittävässä tilanteessa. Mei Ramin jälkeen menin kirjastolle ja luin e-press-koneelta Matti ja Liisa -lehdessä kesällä 2021 olleen jutun työnohjaaja-terapeutti Minna Väisäsestä.

Kirjastosalin ovella tein hengitysharjoituksen. Sain vegetatiivisen hermostoni rauhoittumaan. Oikeastaan oli hilpeä ja kupliva olo. Minä saan olla täällä. Minä saan mennä kirjaston koneelle eikä ole minun ongelmani, jos toisella koneella kirjoittaja takoo näppäimistöä kuin henkensä hädässä, kun ilmestyn näköpiiriin.

Kiva kirjastovirkailija opasti minua tietokoneella, sillä edellisellä kerralla e-pressiä kokeillessani en tajunnut, että tietokone pitää käynnistää uudelleen. Kirjastolta menin sankarihautausmaalle ja etsin kunnalliskodin palossa vuonna 1966 palaneiden hautamuistomerkin.

Kahlasin hieman lumessa. Tulipalossa kuolleiden hautoja ei hangen vuoksi näkynyt ja voi olla, että heidät on haudattu sinne, minne muutkin. En tiedä. Pitää ottaa selvää.