"Kastelimme heitä runsaasti kahvilla"

Löysin vielä yhden runon, josta pidän. Vastaus Jussi Murtasaaren Nimellä-kolumniin Savon Sanomissa.

su 26.3.2023

En lukenut tänään tabletilta näköislehtiä. Täten en tiennyt, että Sakri Pölönen on arvostanut Antti Hurskaisen Suntion Hesarissa korkealle. Sain linkin sähköpostiini äsken ja melkein itkin liikutuksesta.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009451770.html?share=32152344e26c49dc775e14d872c17d9b

Saatteena oli, että linkittäjä on seurannut täysin pidäkkeetöntä blogiani vuosia ja ymmärsin, että tykkää pidäkkeettömästä tekstistä.

On niin monta, jotka haluaisivat minun olevan hiljaa. Tämä oli merkintäni minäminäminä-osuus ja sitten vastailen Sakri Pölösen Hurskais-kritiikkiin. Ensinnäkin. En tunnistanut Suntion mahdollista misogyniaa. Mielestäni nainen, joka jättää kumppaninsa kirjoittamalla pöydälle lapun, jossa kertoo lähtevänsä seuraamaan sydämensä ääntä, ansaitsee arvostelua ja toruja.

Olen tehnyt vastaavan tempun ja seurauksena oli, että jätetty suikaloi häämekkoni, design-takkini ja kivan butiikkimekkoni. Suikalointi oli minulle oikein. Olisin ansainnut höyrypäisyydessäni pahempaakin, kuten vaikka kurkkuni leikkauksen.

Koska lähtemällä avioliitosta sinetöin itseni monivuotiseen köyhyyteen, suikalointi todella osui ja upposi. Minulle jäivät kelvollisina vain vaatteet, jotka olivat ylläni.

Hautausmaalla pyllistelevät tuulitakkiperseiset maalaisliittolais-hiljakuuselat, misogyniaa Suntiossa - niinkö? Öm. Ärsyttäviä he seurakunnallisessa elämässään toki ovat, mutta mielestäni pastori Leppä teki oikein, kun koetti lähestyä heitä ja laati saarnan yhdessä vanhenevien naisten kanssa.

Pastori Leppä eli niin eri rytmissä kuin seurakuntalaisensa. Siperia opettaa pastori Leppääkin.

Lisäksi Suntio ei huou negatiivisuutta. Turtolan isän kuvaus oli lämmintä ja rakastavaa. Hurskaisen Kuihtuminen huokui. Se oli kamala kirja. Toivon, että Kuihtuminen oli rankkuusparodiaa.

Kirjallisuuden Adelaide-Hannele de Saint Erasmo käski lukea Savon Sanomien Nimellä-Murtasaaren. Jussi Murtasaari kirjoittaa tänään runoista otsikolla Arvostan runoja, mutta omani ovat tasoa "Kuules Markku / Sulje salkku" ja vastaa Arttu Seppäsen taitoluistelija-runoilija Kiira Korpi -kritiikin kritiikkiin aiheellisesti, että suorasukainen kirjallisuuskritiikki ei ole kiusaamista. Se on suorasukaista kirjallisuuskritiikkiä.

Totta. Ja lisään omiin Kiira Korpi ja runot -kirjoituksiini, että pidin sekä hänen runostaan, jossa oli Ikean ruuveja ja huonekalun osia, että myös Timo Harjun runosta, jossa ollaan töissä vanhainkodissa ja kastellaan vanhoja ihmisiä runsaasti kahvilla.

Totta on sekin, että jos Kiira Korpi olisi valtimolainen Ilkka-Anneli Turunen ja kirjoittaisi monisukupuolisia tyttövoimarunoja, jossa on Ikean ruuveja ja huonekalun osia, ei Otava niitä julkaisisi. Silti jos semmoinen runo olisi jossain silmääni osunut, olisin siitä pitänyt.

En mainitse lähdettä, jolta sain ajatuksen Ilkka-Anneli Turusesta, sillä minulla ei ole lähteen paljastamiseen lupaa, mutta olen niin samaa mieltä tästä, että kirjoitan sen nyt.

Ajatukseni sakkaa. En lukenut aamulla Savon Sanomia, Hesaria enkä edes Karjalaista näköislehtenä, sillä aloin heti aamusta kirjoittaa. Sain valmiiksi elämäni kolmannen Tõnu Õnnepalu -esseeni ja toivon, että Jussi Kirjokansi ei ihan heti julkaise mitään Õnnepalulta, sillä haluaisin keskittyä pikkuisen johonkin muuhunkin. Vaiks omaan romaanikässäriini.

Höpsistä. Kirjokannelta tulee kohta ulos Mati Untia ja tässä sitä ollaan. En voi palauttaa Viron kirjallisuutta vuosituhannen vaihteessa - postmodernia ja modernia, sillä Epp Annuksen artikkelissa Virolainen proosa 1990-luvulla on mainintoja Mati Untista.

Joka tapauksessa kirjan artikkelit saivat minut googlaamaan etnofuturismin ja Kirjo-lehdestä vuodelta 2005 löytyi Ville Hytösen tekemä Jaan Kaplinskin haastattelu ja minulle tuli aivomyrsky. Ei aviomyrsky niin kuin perjantaiaamuna erheellisesti torstaisesta konsulenttipäivästä kirjoitin.

Jaan Kaplinski mainitsee haastattelussaan, että kristinuskossa on muudan šamanistinen piirre, jonka käyttäjät varmasti kieltävät sen. Piirre on glossolalia, kielillä puhumisen armolahja, ja se on ominaista helluntalaisille. Hellarit ovat Kaplinskin mukaan dogmaattisia ja jyrkkiä uskossaan, mutta käyttävät šamanistista ja ekstaattista tekniikkaa mennessään tiloihin.

Nyt vedän sata mutkaa suoraksi, mutta takavuosina, kun pidin Lapinlahden kirjastolla lukupiiriäni, valitsin luettavaksi Terhi Törmälehdon Vaikka vuoret järkkyisivät ja kastelin lukupiiriläisiä tutkimustiedolla glossolaliasta. Törmälehdon esikoisromaani oli nuoren helluntalaistytön kasvutarina. Luettuani itse ensin tarkkaan esikoisromaanin löysin netistä myös kirjailijan gradun glossolaliasta.

Oolin aivan into pinkeänä ja kaukolainasin gradun Oulun yliopistosta. Tein gradusta tiivistelmän lukupiiriläisille ja kun jaoin tiivistelmän lukupiiriläisille, Iisakki-salin valtasi kauhistuttava hiljaisuus. Olin tehnyt jotain peruuttamattoman anteeksiantamatonta.

Tämä liittyy keskusteluun, jota aloin käydä messengerissä tänä aamuna. Pyydän päästä jatkamaan sähköpostilla sitä, sillä puhelimen näppäimet eivät toimi niin nopeasti kuin halusin. Keskustelu koskee Lapinlahden omituista henkistä ilmapiiriä. Se on edelleen jotenkin tekopyhä ja ahdasmielinen. Tietää ei saa eikä tietoa lisätä. Tieto loukkaa aina jotakuta.

Mutta että ekstaattiasta šamanismia hellareiden glossolalia. No jopas sanon taas.

Tai ei! Ei! Ei Lapinlahden henkinen ilmapiiri täysin tekopyhä ja ahdasmielinen enää ole. Korona muutti peruuttamattomasti jotain. Ainakin toivon niin. Ja jos en nyt tee firman laskua, seuraa aviomyrsky!