Näin olisin käsitellyt Antti Heikkisen Pitäjäläis-kolumnin Tuomaanrististä

ma 20.3.2023

Heti alkuun. Antti Heikkisen kolumni Tuomaanristi (Pitäjäläinen 22.12.2022) oli koskettava. Siitä ei ole kysymys. Kysymys on siitä, että Savon Mediat Oyj:ssä pyyhitään persettä toimittajien ammattitaidolla. Jos kerta toimituksiin eivät enää jää kuin käsittelevät toimittajat ja kaikki muut ostetaan ulkopuolelta, on käsitteleville toimittajille opetettava jollain konstilla, täydennyskoulutuksella tai edes joka numeron jälkeisellä lehtikritiikkipalaverilla, kielenhuoltoa.

Tänään on aivohäröpäivä. Herätys oli kello 6.30. Koetan lukea lävitse kirjoittamani. Aivohäröpäivänä krjaimia jää pois ja kirjaimet tanssivat villisti, miten haluavat.

Ensimmäisen Antti Heikkisen Tuomaanristi-kolumnissa punakynäni oli alleviivannut seuraavan lauseen: "Ensimmäinen niistä oli lapsuudenkotini keittiön (tässä po. sanaväli, keittiön ikkuna on kaksi eri sanaa, ei mielestäni ole vielä käsitettä keittiö_nikkuna) ikkunalla loistava sähkökynttelikkö, jota pysähdyin tuijottelemaan tässä päivänä muutamana."

Joka-sana rajaa relatiivisen sivulauseen. Alkuperäistekstistä minulle tuli mielleyhtymä, että kirjailijan lapsuudenkodin keittiön ikkunalla on toinenkin sähkökynttelikkö. Sitä kirjailija ei vain jostain syystä pysähtynyt tuijottelemaan.

Jos olisin taittanut Heikkisen kolumnin lehteen, olisin automaattisesti korjannut lauseen: "Ensimmäinen niistä oli lapsuudenkodin keittiön ikkunalla loistava sähkökynttelikkö. Pysähdyin tujijottelemaan sitä tässä päivänä muutamana." Tai jos olisi halunnut korostaa teema-reemaa, olisi sanajärjestys voinut olla näinkin: .... loistava sähkökynttelikkö. Sitä pysähdyin tuijottelemaan tässä päivänä muutamana."

Seuraavassa lauseessa kirjailija kertoo kynttelikköä tuijotellessaan panneensa merkille, että on katsellut sitä yli kolmenakymmenenä elämänsä jouluna. Kirjailija käytti sanaa todeta.

Tampereen yliopiston toimittajatutkinnon suomen kielen tunnilla saamieni oppien mukaan verbille todeta olisi pitänyt etsiä jokin korvaava verbi. Muistan, että suomen kielen opettajamme Liisa Manninen sanoi, että tarkalleen ottaen vain lääkäri voi todeta sairauden.

Arvelen kuitenkin, että Kotuksen, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen, määräykset todeta-verbistä ovat höltyneet ja sitä voi käyttää verbien sanoa, huomata, panna merkille synonyyminä. Itse en todeta-verbiä käyttäisi.

Tuomaanristi-kolumnin todeta-verbillä Heikkinen mielestäni - ihan oivallisesti - karsii tekstinsä tunteikkuutta. Kolumni vetoaa tunteisiin, mutta ei imelällä tavalla. Siitä kirjailija pitää huolen käyttämällä esimerkiksi lievää hyperbolaa: Joulufiilis sai ensin pikku kipinän, mutta se syttyi isompaan roihuun vasta, kun perheessä kaivettiin joulukoristeet esille.

(Hyperbolan kirjoitin ensin väärin: hyberbola. Olkoon sitten vaikka hypperisbolla, prkl. Olen varmasti kirjoittanut sanan väärin ennenkin blogissani. Rakastan sitä. Rakastan pehmeää beetä siinä.)

Olin ensin Heikkisen kolumnissa ympyröinyt sanat kipinä ja roihu ja kirjoittanut taitolliseen kappaleväliin: "Mööh.", mutta miettiessäni todeta-verbin käyttöä, tulin siihen tulokseen, että hieman liioittelemalla merkille panon virallisuutta todeta-verbillä tulee raja tunteilevuudelle ja kipinästä roihuun yltyvä joulufiilis on ihan kelpo liioittelu.

Puh, koetan välttää vierassanaa sentimentaalinen. Puh. Vaikeaa. Työlästä.

Kolumnin keskivaiheilla on kahteen perättäiseen lauseeseen jäänyt jo-sana. Tämän olisi taittajan ehdottomasti pitänyt huomata ja napsaista ensimmäine jojottelu pois.

"Ehkä se jäi kummittelemaan (tämä pois: jo) kakarana luetusta Koiramäki-kirjasta. Se oli kaunis esine jo Mauri Kunnaksen kynän jäljiltä."

Heikkinen pystyy käyttämään epäsuoraa itsekehua taiten: "Minussa on monenlaista vikaa, mutta timpurinvika loistaa poissaolollaan." Lause on nautittava.

Nyt kun aloin metsästää ylimääräisiä sanoja kolumista, huomasin, että toisessa kappaleessa olisi riittänyt kahden sanan lause: "Mutta (pois, pois) minulla ainakin." Taitossa on joskus tekstin mahtuminen kiinni siitä, että taittaja leikkailee täytesanoja. Teksti tiivistyy, tiivistyy ja usein paranee.

Aina ei käy niin. Töllöttimeen kirjoitin juttua kiuruveden turpaanlyöntikilpailuaktivistista Matti Lappalaisesta ja kesken kaiken marssitin haastatteluun Ismo Apellin. Oikolukijani Tikkisen Hannele antoi välittömästi jutun luettuaan palautteen: "Mistä Apell siihen tupsahti?"

PS: Siunattu lehtitekstien Adelaide- Hannele de Saint Erasmo lähestyi minua keskiviikkoaamuna (22.3) whatsappilla ja viuhautti oikeakielisyysruoskaansa. Minulta jäi yksi t-kirjain Heikkisen tekstilainauksesta. Lisäsin peloissani t:n. Eilen huomasin myös, että Heikkisen alkuperäisessä kolumnissa oli nypyttelyvirhe. Heikkinen on erheellisesti kirjoittanut "joufiilis". Voi olla, että deletenäppäimen liikakäyttö on syönyt yhden tavun. PO: Joulufiilis.

En huomannut tavun puuttumista lainkaan, kun käytin kolumnileikkeeseen punakynääni. Ihminenhän lukee täydentävästi. Esimerkiksi jos jossain lukee PYSKOLOGIA, lukija on taipuvainen lukemaan: PSYKOLOGIA.

Heprealainen Raaamattu on kirjoitettu pelkin konsonantein. Nyt teen testin. Tajuaakohan tästä mitään: V-- v----, v-t-tt-- -ll- L-p-n-l-h-d-l-l-, k-sk- v-st---n v-- t-ll- m-ll--n t-h-ns- R--tt- K--r-n- -s-k--n-n t-- M-r-j- L--n- S-v-l--n-n!