Angelika Leikola poistuu Unelmaerossa miehensä varjosta

Viikonloppuna luin Petri Myllyniemen väitöskirjan Parantava puhe kielipelinä -
Myöhäiswittgensteinilainen näkökulma psykoterapiaan 

ma 24.4.2023

Julistan tämän viimeiseksi kirjoituksekseni Angelika Leikolan Unelmaerosta. Kirjoittajana oli rouva Leikolan lisäksi tämän koomikkopuoliso, mutta miespolo ei saanut kirjaan mielestäni juurikaan mitään kiinnostavaa.

Hänen kirjoittamakseen oli pantu loppupuolen vertaus kahdesta yksijalkaisesta ihmisestä, jotka nojasivat toisiinsa ja könkkäsivät eteenpäin, mutta erottuaan kumpikin huomasi, että jalkojahan oli itse asiassa kummallakin kaksi ja kumpikin vain oli taittanut toisen jalkansa, jotta se ei olisi ollut yhdessä könkkäämisen este.

Kielikuva on niin nerokas, että luulen sen olevan Angelika Leikolan. Pariskunnan esikoinen Suo kuokka ja Hollywood oli käytännössä Angelika Leikolan kirjoittama. Hän halusi lopulta löytää oman äänensä.

Se, että Suo, kuokka ja Hollywood meni koomikkkopuolison ansioksi tuntui vaimosta samalta kuin hän olisi synnyttänyt lapsen ja laitoksella mamma olisi kärrätty saman tien syrjään, annettu vauva iskän syliin ja alettu ylistää, kuinka upean lapsen tämä oli tehnyt.

Toinen vertauskuva Suo, kuokka ja Hollywoodin vastaanotosta oli se, että aamulla hipsuttelet tukka pystyssä kylpytakkiin pukeutuneena hakemaan postilaatikosta postia ja naapuri alkaa päivitellä, miten ahkera rekkakuskimiehesi on, vaikka olet itse viime yönä tullut rekan ajosta tekopartaan sonnustautuneena ja heijastinvarusteisiin pukeutuneena.

Tässä kohtaa melkein aloin itkeä. Minusta tuntuu juuri samalta, kun joku asettuu ihailevasti Matin eteen hieman alaviistosta ja alkaa kysellä, olisiko Matilla töitä. Näin usein naiset menettelevät. Tai soittavat Matille kehräten hunajaisella äänellä, etteivät ole pitkään aikaan ottaneet yhteyttä, mutta nyt olisi sitä, tätä ja tuota.

Matin firma, Matin työmaat, Matti, Matti ja Matti. Minä olen vittumainen ämmä ja lähetän perään laskun. Matti on kyllä oppinut olemaan sivuuttamatta minua, mutta siinä meni liki kaksikymmentä vuotta. Niin. Lisäksi olen saanut nimettömältä työryhmältä kaksi kertaa palautetta siitä, että ilman minun sotkeutumista Matin elämäntyöhön firman liikevaihto voisi olla kymmenkertainen ja itse asiassa olen kuulema pystynyt tuhoamaan koko Matin elämäntyön.

Toisaalta. Kirjeen kirjoittajat pitävät minua niin merkittävänä ihmisenä, että minuun kannatti tuhlata ruutia. Ja tiedostin myös sen, että oikeastaan! Jeppujee! En halua elää elämääni siten, että minut muistettaisiin mukavana vähän varjomaisena Matti Valkosen vaimona.

Mieluummin olen vittumainen akka, josta nimettömät kirjeen kirjoittajat saivat monta liuskaa kasaan. Olen lisäksi ihan ilolla pierunhajuinen, pillumainen, ittumainen ja akkojen akka. Näin kirjoittajat riimittelivät etunimeni alkukirjaimista.

Hitto, tulisipa taas jokin sisunnuttava häväistyskirje. Saan semmoisista voimaa!

Kirjeiden kirjoittajien (ymmärsin, että se on tehty työryhmätyönä) ansiosta pääsen taas muistelemaan, että ilman minua Lapiomies tmi olisi loppunut jo vuonna 2004, kun tuottamattoman rakennusmestarin palkkakulut lankesivat maksuun. Ilman minua firmassa ei olisi edelleenkään kirjallisia työsopimuksia, tarjouksia tai tilausvahvistuksia.

Työntekijöiden palkat eivät ole koskaan myöhästyneet ja olen vuosikymmenen saatossa oppinut laskujen maksujärjestyksen. Tiukkaa on ollut ja vain harvoin on tullut sellaista oloa, että sujuu kuin rasvattu.

Eihän näistä kukaan haastatteluita tee.

Tunnen kuitenkin perverssiä mielenkiintoa yrittämistä kohtaan. Haluan olla työnantaja! Haluan työllistää. Haluan käyttää valtaa. (Ja tietenkin haluan myös, että firman entinen naisrakennusmestari pieree verta kirjaston tietokoneen äärellä, kun lukee tätä. Jos hän vielä kerran narahtaa kiinni Lapinlahden-talomme ympäristöstä, vaikka ei koettaisikaan liimautua Mattini takapuoleen kiinni kiveen avulla, teemme hänestä rikosilmoituksen ja haemme lähestymiskieltoa.)

Lauantaina lämmitin yksin saunan, kun Matti oli valituttamassa itsensä Restaurointikillan puheenjohtajaksi. En halua käyttää puheenjohtajasta eltaantunutta termiä oltermanni tai sitten minusta pitää alkaa käyttää nimitystä Lapiomiehen First Lady.

Olen kautta aikojen arvostellut sitä, että Restaurointikillan puheenjohtajasta on käytettävä nimitystä oltermanni ja sihteeristä melkein yhtä epäuskottavaa termiä sulkamestari. Vastaukseksi olen Matilta saanut, että näin pitää olla, sillä Restaurointikilta on valtakunnallisen Mestarikiltaneuvoston jäsen - nimitykset pitää olla synkronissa.

Mestarikiltaneuvostoa johtaa ylioltermanni. Kun nyt selasin Mestarikiltaneuvoston sääntöjä, ei siellä sanota, että sen jäsenjärjestöjen hallintonimityksien tulisi olla keskiaikaisia. Koska Restaurointikilta on muuttamassa sääntöjään, voisi yhtenä sääntöuudistuksena olla uskottavat nimitykset, kuten puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä sihteeri.

Mestarikiltaneuvosto on yrittäjien jäsen. Restaurointikilta voisi olla aktiivinen yrittäjien suuntaan.

Tuen miestäni killan hankkeissa. Olen puhunut ja vaahdonnut täällä restaurointialan osaajien puutteesta ja koulutuksen tarpeesta ja lähettänyt Matin Rovaniemelle restaurointialan osaajapulaa käsittelevään seminaariin.

Toki tarkoituksenani oli saada itselle kirjoitusaikaa. Sainkin, mutta samalla tuli edistettyä hyvää asiaa - seminaareilla asiat vähitellen nytkähtelevät eteenpäin ja Restaurointikilta voisi alkaa taas hommailla tärkeiden asioiden parissa.

Uskon, että nyt jotain alkaa tapahtuakin.

Viikonloppuna piti kirjoittamani. En saanut kirjoitettua edes blogiani, sillä lauantaina aamulla Matti pyöri jaloissa ja pyysi tulostamaan killan sääntöjä ja tekemään ties mitä killan kokoukseen liittyvää. Paras kirjoittamisaika on aamulla ja aamupäivällä. Iltapäivällä ajatukseni alkavat yleensä sakata.

Perjantaina Matti keksi aurata tien rantaan. Ajatteli varmaan, että on oikeudenmukaista minunkin päästä peseytymään. Hänhän pääsi suihkuun Metsäkartanolla möötti-iltana. Lauantaina iltapäivällä aloin raahata rantaan polttopuita ja kuumaa vettä.

Sunnuntaina oli outoja flunssan oireita. Joka kohtaa särki, väsytti ja vilutti. Luin Petri Myllyniemen väitöskirjan Parantava puhe kielipelinä - Myöhäiswittgensteinilainen näkökulma psykoterapiaan loppuun ja jos se ei ole ollut Angelika Leikolan Unelmaeron lähdeaineistoissa, suositan Angelika Leikolalle sen lukemista.

Suositan hänelle seuraavan kirjan kirjoittamista selkeästi Self help -kirjallisuutena kielen purun näkökulmasta käytännön esimerkein. Angelika Leikola kertoo käyneensä psykoterapiassa terapeutilla, joka on itse luova ihminen - en muista varmasti, oliko peräti kirjailija - mutta joka tapauksessa rouva Leikolan terapeutti oli työskennellyt luovien alojen ihmisten parissa.

Oliko rouva Leikolan terapeutti Katriina Järvinen vai Anja Snellman? Katriina Järvinen olisi natsannut paremmin, sillä sekä Järvisellä että rouva Leikolalla on uskonto- ja ilmeinen proletaaritausta. Rouva Leikola viittaa Unelmaerossa 1990-luvun alun köyhyyteensä.

Odotan kuumeisesti hänen seuraavaa kirjaansa.

Tänään sataa kaatamalla. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sateet ovat tulleet lumena. Uusi lumi on vanhan lumen surma ja niin on vesisadekin. Alanpa värkätä tilausvahvistusta, yhtä laskua ja miettiä firman tulevaisuuden sinisiä ajatuksia.

Kaupallisen kirjoittamisieni tarkistuksiakin tänään ehtinen tehdä.