Kihloihin 18 vuotta sitten, melkein onnistuin katkaisemaan murustelun

ke 26.4.2023

Tänään on 18 vuotta siitä, kun Matin kanssa kihlauduimme Vilnassa. Kihloissa ehdimme olla kaksi päivää päälle kuukauden ja sitten olimmekin naimisissa. Matille tahti oli liian nopea ja minulle juuri sopiva.

Vasta koronatalvena pääsimme samaan rytmiin. Jännä juttu. Minä olin riisunut suojaukseni jo kauan kauan sitten. Ehkä syksyllä 2010, sen jälkeen, kun ensin jätin Matti-poloisen yksin Kysille umpisuolenleikkaukseen. Mutta ei hätää, Matti näki kirurgisella osastolla enkelin.

Enkeli saattoi olla hänen luokkakaverinsa jonka kanssa hän petti ensimmäistä vaimoaan melko avioliion alussa, tämä pitää vielä tarkentaa, mutta enkelin näkeminen leikkausta varten annetuissa rauhoittavissa on Matille ollut avainkokemus. Tämä ei ole vittuilua, vaan osoitus sitä, että niin alas voi kaksi ihmistä keskinäisessä vihassaan vajota - ja! Hallusinaatio pelastaa.

Kiitos Kysin enkelimäiselle osastosihteerille! Olen vittumainen misogyyni, vittujoo, mutta olimme kuolleiden lasten jälkeen vajonneet oikeasti alas, alas, alas, alas, alas.

Matti koki, että hylkäsin hänet Aikataikassa 2010. Se on totta. Niin totta. Hylkäsin ties monennen kerran sinä vuonna. Meillä oli Ilotalo-kiertueen vaalitilaisuus Käsityöläisaukiolla ja vetonaulanamme oli Heidi Komulainen (vas.ehdokas, esi-Laura Meriluoto). Katsoin Myllyltä - Lapiomies-työhuoneen olimme sisustaneet Ilotaloksi - tyhjin silmin, kuinka ambulanssi haki mieheni Koivupihasta.

Kuriositeettina kerrottakoon, että hankin Aikataika-Ilotaloa varten kauniit syntisen punaiset pitsiverhot. Somistin niillä Ilotalon sisäänkäynnin ja käynnin Myllyn portaikkoon. Minusta verhot olivat viehkot ja viettelevät. Jätin ne purkamatta ja huvitti, kun joku - minulla on vankka aavistus siitä, kuka - oli riipinyt verhot aggressiivisesti yhteisestä eteistilasta alas.

Ehkä verhot viittasivat liian suoraan seksiin. Verhot alas repinyt ihminen lienee ollut seksin tarpeessa, mutta varmaankin kielsi itseltään tarpeensa.

... 

Muistan kyllä, kuinka katselin sisimpääni, kun Mattia vietiin. En nähnyt siellä- sisälläni - mitään muuta kuin teräsjäätä. Kylmyyttä, hyistä halveksuntaa ja vihaa. Matti palasi leikkauksesta taksilla. Emme käyneet häntä edes katsomassa.

Niin vähiin oli avioliittomme käynyt.

Matin sairauslomalla aloin pudotella suojauksiani, sillä vihdoinkin miehelläni oli minulle aikaa. Olimme tyttöjen kanssa siihen mennessä sijainneet hänen tärkeyslistallaan jossain Lampiinsalmen lavatanssien ja kansalaisopiston taidepiirin takana.

Jos sielläkään. Ja kuolleiden lasten jälkeen Matti käänsi minulle muutenkin selkänsä. Toimen naisena koetin vielä kesällä 2009 järjestämällä meille parisuhdeaikaa Volokin polulla, mutta yhteisen reissumme lopputulos oli se, että päätin etsiä itselleni miehen, joka ei laista aviomiehen vanhatestamentillisista velvollisuuksista.

Niin minä tein. Päätin. Syksyllä 2010 olin jo kokeillut, auttaako uuden miehen metsästys. Ei auttanut, vaikka pitkään ja perusteellisesti harkitsemallani ja punnitsemallani miehellä olisi ollut samanlainen avainkokemus elämässään kuin minulla.

Juu-u ei riittänyt.

....

Neiti Satiainen oli muuten kertonut Matille, että hänen rakastettunsa ja paras ystävänsä oli noussut keittämään kahvia kesken sukupuoliyhdyntävalmistelun. Tunnen naista kohtaan jopa hieman myötätuntoa. On hirvittävän karua, kun joku kieltäytyy seksistä.

Vaikeuksistaan huolimatta pariskunta on säilynyt mitä parhaimpina ystävyksinä. Se on hienoa! Tuievat toisiaan tehtäviissään. Hienoa, hienoa! (Mies pitää edelleen neitiä neitsyenä. Hm. Onhan hän tuntenut naisen 14 vuoden ajan. Hm.)

Matti, saatana, vitun pihtari, ajattelen nyt. Tänä aamuna Ylen aamutelkkarin Viisaissa oli tutkittua tietoa kiroilusta. Kun saa kiroilemalla, noitumalla ja loitsumalla adrenaliinit nousuun, on helpompaa. Oikeasti. Ei koske niin paljon.

Tekisin mitä tahansa, jos saisin kivun pois. Sielun kivun. Sisäisen kivun. Vittu! Vituuuuuu! Auta! Vitussa on voimaa ja se on myös sosiaalista signalointa. En halua missään herran nimessä samaistua sievistelevään keskiluokkaan, joka teeskentele muutenkin kuin hokemalla, että Matti on niiiiiiiiiiiiiin hyvä mies. (Kuulema neiti Satiainen ei vieläkään ole lakannut toistelemasta sitä teennäisille ystävilleen. Jeeesussss! Vittu! Jeesuksen perseen vitun karvat! En halua olla sellaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä! Yök.)

....

En ajattele sitä, vaan ajattelen nyt syksyä 2010. Matti oli sairauslomalla. Samoilimme pitkin metsiä. Keräsimme puolukoita ja Matti oli hauras sekä tarvitseva. Ajoimme yhdessä Helsinkiin Degrowth-seminaariin, jossa myös Matille tuli tilaisuus nähdä livenä maamme älymystö-parhaimmistoa.

Ehkä jotain jäi Matin kauniiden kasvojen sisäpuolellekin. Aivoihin, jotka olivat alkaneet jo kehittyä taantuakseen pian taas. Tekstiini tulee sitä vittumaisempi tatsi mitä enemmän koskee. Viiltää, voi vittu miten viiltää.

Pitääpä muistella kesää 2010. Kokeilin, onnistunko enää herättämään miehen kiinnostuksen. Huomasin, että kykenen. Kiitos kokemuksesta miehelle, johon taitojani testasin. Hän on sen verran aikuinen ihminen, että suhtautui minuun ehkä hieman huvittuneesti ja hieman uteliaasti.

Tästä muuten nimettömät elämäni kommentoijat, ts. työryhmä, jonka mielestä olen sekä pillun- että pierunhajoinen, _ittumainen että akkojen akka, saivat aiheen kertoa minulle kirjeessäni, että olen huorannut henkisesti. Voihan sitä niinkin sanoa.

Joka tapauksessa. Henkinen huoraaminen auttoi pysymään kasassa ja työkykyisenä. En tiedä, ehkä se on ollut julmempaa kuin tavanomainen huoraaminen, mitä mieheni harrasti. En tiedä. Voi olla. Työryhmä saisi taas vastata. Posti kyllä kääntää kirjeet tänne, jos kuoreen panee nimeni. Työryhmän pitäisikin nyt kokoontua paukuttamaan viisaita päitään yhteen.

...

Meillä oli Matin kanssa mukavaa, leppoisaa, lämmintä ja läheistä. Syyskuusta helmikuuhun. Puoli vuotta. Hyvin toverillista. En tunnistanut siitä kuitenkaan avioliittoa. Niinpä helmikuussa 2011, kun sain sähköpostissa eräältä Viisaalta Naiselta Kiteen Punikin vaalikirjan, luin sen nopsaan lävitse. Retkahdin saman tien.

Täysin kirjallisesti! Viisas Nainen ikään kuin heitti tyypin minulle kuin sanoen, että hänellä ei ole tälle oikein nyt käyttöä. Matin ja minun hapuilu toisiamme kohti päättyi siihen. Ajattelin hämärästi, että juna meni jo ja kun kerta puolessa vuodessa emme saavuttaneet sitä, mitä avioliittoon ajattelen kuuluvan, olkoon.

Luovutin. Saman tien tosin tajusin, että Kiteen punikki on varattu. Alkoi muu henkinen huoraaminen. Olin tarjolla kuin kypsä maahan pudonnut punakylkinen omuna. Havaitsin, että ihmiset suhtautuivat esimerkiksi Ärräpäissä minuun nätisti, hellästi ja ymmärtäväisesti. Minua ikään kuin taputettiin toverillisesti otsalle.

Hyvä niin. Olen tästä ikuisesti kiitollinen. Vähän tai oikeasti hirmu nolo kyllä, mutta mitäpä sitä ei olisi elämässä tullut tehtyä.

Matti syöksyi muhinoimaan neitsyensä kanssa. En vieläkään tajua, että tyypin miehiin pitää vaikuttaa juuri niin; kyse on eri maailmankuvasta, siinä naiset eivät halua ja miesten tulee pyrkiä. Tärkeää on, että pöheikössä ole käynyt juuri kukaan ennen ja saa saalistaa. Kyse on miehen kunniasta.

Niin. Matti ei ole yksin. Matti Ahdekin Seura-lehden mukaan edellytti nuorena tulevalta puolisoltaan sekä hoikkuutta että neitsyyttä. Ihmisen on kuitenkin lupa kasvaa. Henkisesti. Ja sitä odotellessa tässä...

Semmoisessa eroottisessa maailmassa läpi menee vähän hatarampikin tarina, mutta mitäpä siitä. Neitsyt on aina neitsyt. Ennen yhdyntää, sen aikana ja sen jälkeen, useammankin kerran jälkeen ja vuosien jälkeen. MOT.

Semmoinen ei uhkaa ja mies voi tuntea olevansa mies. Lukekaa loput edesmenneen esseistin Matti Mäkelän kokoelmasta Kaksi vaimoa ja muita kirjoituksia. Mäkelä potee siinä sitä, että ensimmäinen vaimonsa opetti hänet, itseään nuoremman miehen, seksin saloihin, ja toinen, en muista, olivatko naimissa asti, Mäkelän omaelämäkerta, Pitelemätön, on Lapinlahdella, mutta joka tapauksessa toinen hänen elämänsä Nainen, sanasta Naida, oli myös kirjailija ja ööööö koetti vapauttaa Mäkelää keskiluokkaisen monogamian kahleista tai jotain sellaista edellä aikaansa olevaa.

Kaksi vaimoa ja muita kirjoituksia sai minut ymmärtämään Matti-nimisiä miehiä. Perheterapeuttien perheterapeutti Kaarina Kaikkosella on väitöskirjassaan käsite: Matit. Matit ovat vaimoaan patologisesti pettäviä miehiä.

Mutta nämä neitseiden luvatut Matit - avoimesti seksuaalinen nainen jotenkin uhkaa. Minusta Mäkelä oli ilahduttavan rehellinen kirjassa enkä ihan tavoita sitä, miksi suuresti ihailemani täti-ihminen Suvi Ahola tunsi kirjan luettuaan, että oli kuin olisi saanut läimäytyksen kasvoilleen.

Minulta sen sijaan ropisi muikkuvasullinen suomuja silmiltä. Näihän tämä menee, shit happens. Zizn zla poljubish i kozla. (жизнь зла полюбишь и козла.) Vittuvittuvittuvittuuuuuu. (Sortsi, sortsendeli, en voi kirjoittaa myötätuntoisesti niin kauan kuin koskee.)

...

Jos olisimme jääneet yhdeksäntoista vuotta sitten aikailemaan, miettimään ja tutustuttelemaan, seurustelemaan normaalisti, olisi mielenkiintoni herpaantunut ja Mattikin olisi pudonnut takaisin murustelusuhteisiinsa sekä entiseen avioliittoonsa.

(Joten hyvinhän tässä kävi ja olen ammentanut Firman Entisestä Itkevästä Ikineitsyestä paljon kaunokirjallista tavaraa.)

Luin Annan nettijutusta, että se, mitä Matti harrasti entisissä naimisissa ollessaan ja osin myös aviossa kanssani, on saanut nimen. Se on breadcrumbing, murustelu. Deittikumppanille tai sivusuhteelle annetaan pikkuisen muruja, että tämän mielenkiinto pysyy yllä ja pysytään tiiviisti entisissä kuvioissa ilman aikomustakaan muuttaa asetelmia.

En tajua, kuinka Matin neiti Satiainen oli niin järkyttävän tyhmä, että suostui siihen. Minä en aikoinani suostunut, vaikka Matti kanssani kokeili. Tajusin nopeasti, mistä on kyse ja soitinkin nimpparionnittelut 29. huhtikuuta 2004 ajatuksenani kokeilla ... no kepillä jäätä.

Soitin tiedustelupuhelun, sillä ajattelin, että joopa joo, tämmöiseen menoon en yksinkertaisesti ryhdy. Ilmeisesti Mattikin tajusi pelin hengen, sillä lopulta järjesti asiat niin, että entinen vaimo - kansanomaista ilmaisua käyttäen - pani miehensä ulkoruokintaan.

Mattihan ei häntä jättänyt. Mattihan ei koskaan jätä naista, vaan järjestelee asiat niin, että hänet jätetään. Siihen varaan arvelen neiti Satiaisenkin laskeneen. Hän vaikutti olleen melko voitovarma ja mitä enemmän syksyllä 2019 Mattini teki varmisteluita siihen, että minä en pääse avioliitostamme karkaamaan (muutto alakertaan, uusi sänky!, uusi pesukone ja sen sellaista), sitä kovemmaksi kävivät neiti Satiaisen aseet.

Masturbointitekstareita sateli. Puhumattakaan soitoista jostain hyhmäisestä metsästä. Kuulema oli kostunut. Voi Kiesusss sentään. Tästä vielä väännän monta merkintää. Neiti Satiainen, Savon kuuluisin ikuinen neitsyt milloin sykki, milloin tihkui viesteissään.

Joka tapauksessa jos elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä, käsittelen tätä ehkä seuraavat neljä vuotta vielä kirjoituksissani. En ole vieläkään sovussa itseni kanssa siitä, että ryhdyin alunperinkään mihinkään.

Uskon kuitenkin, että vielä tämä iloksi muuttuu. Olihan välillämme huiiiiiiima lataus. Se on minulle tärkeää; neiti Satiainen tunkee taas tähän, mutta hän kirjoitti minulle kuuluisassa kirjeessään reilu kolme vuotta sitten, että hänen valttinsa Matin suhteen on se, että seksi ei hänelle ole ensisijaista; eihän hän toki frigidi ole, näin hän kirjoitti.

Niin. Aivan. Sehän on hienoa. Siinä olisi ollut kaksi ihmistä yhdessä, jotka olisivat rakastaneet toisiaan puhtoisesti. Kummallekaan seksi ei olisi ollut ensisijaista. No, minulle seksi on siknaali siihen, että viitsin asua jonkun kanssa.

Olen pyöritellyt kysymystä ja tullut siihen tulokseen. Toki avioliittoomme on tullut muutakin vuosien varrella. Kohta kahden vuosikymmenen varrella. Matille ovat esimerkiksi kasvaneet aivot. Tätä en lakkaa toistamasta täällä. Hänellä oli lupaava aivojen alku suhteemme alussa, mutta sitten neiti Satiainen pääsi tyhmentämään mieheni. Näin on todettava.

(Onneksi en ensimmäisellä merkinnän kirjoituskerralla muistanut Lapinlahden Vasemmisto ry:n Lady Dominaa. Hänhän se vasta Matin aivot surkasti. Olimme aloittaneet pariterapian ja Lady Dominan loistoajatus oli ottaa pariterapiassa kävijältä tyylikkäästi suihin. Oi voi! Nyt jo vähän naurattaa tämä.)

Neiti Satiainen kirjoitti yhdessä kohtaa kirjettään minulle melko tarkkanäköisesti. Hän kirjoitti, että Matti on tavallaan samanlainen reppana kuin hän itsekin. Neiti Satiaisen kutsu vuokralääväänsä oli kutsu reppanoitumaan; siellä mieheltäni ei vaadittu mitään. Ei edes seksiä. Hän saattoi olla valloittaja ja kunkku.

Neiti Satiainen kaikessa hourupäisyydessään tiesi, mistä narusta vetää. Sydroomalla on pari osuvaa nimeä: Richard Tuchin syndrooma ja limerenssi. Limerenssi tuli tähän Angelika Leikolan kirjasta Unelmaero.

...

En päässyt tässäkään merkinnässä siihen, mitä tapahtuu kahden ihmisen välillä, kun tulee keskenmeno tai useampi. Marko Annala kirjoittaa Värityskirjassaan, kuinka puoliso keskenmenon jälkeen vain kääntää selkänsä ja mies on pian naimisissa aivan toisen naisen kanssa ja pian heillä on lapsi.

Mitä tapahtuu sellaiselle avioparille, joka mene yhteen nimenomaan lapsen hankkimisen takia, koee keskenmenon tai useampia, alkaa vihata toisiaan, mutta pysyy kuitenkin yhdessä? Kai meitä on muitakin. Huhuuuu?