Karl Ove Knausgårdin Ikuisuuden susista Kuopion Novapoliksen Antell-ravintolassa

pe 19.5.2023

Hihkun niin kuin himokas Kirsi Piha löydöilleni. Tähän merkintään ehtii tulla vain yhdestä löydöstä. Lähti taas lapasesta koko merkintä.

Löysin löytöni kolme päivää sitten. Oli alakuloituspäivä ja kävelin yli 7 000 askelta Arskan kanssa Maaselässä Varpaisjärven takakolkassa. Matti oli tulossa myöhään työmaalta enkä halunnut mennä tyhjään taloon odottamaan miestäni.

Olinhan häntä odottanut samassa talossa yli kymmenen vuoden ajan. Sinä, rakas lukijani, hyvin tiedät, missä hän oli. Minä itkin kotona ja tunnen itseni edelleen tyhmäksi. Tyhmä pikku vaimo. Pesee paidat, järjestelee ne pyykkinarulle niin, että kiireisen yrittäjän on helppo napata kaunis valkea paita päällensä.

Eivät ne paidat, vaan aviomieheni valkeat Sloggi-pikkuhousut. Näin sieluni silmin, kuinka hän hieman ujohkosti tulee valkeissa hohtavan puhtoisissa (vaimon pesemissä :-( ) Sloggi-mideissään kunnallisen vuokratalon hieman rispaantuneen makuuhuoneen ovelle ja katsoo hellästi sängyllä ojentautuvaa naista. Nainen ei sentään voisi olla hänen tyttärensä, mutta sopivan kokematon hän on. Niin ihanan kokematon, että ei uhkaa miehen seksuaalisuutta millään lailla.

Hänen kanssaan seudun aviomies kuin aviomies saattaa tuntea itsensä kuninkaaksi, tutkimattoman valloittajaksi.

Ajoin Maaselästä Rokuantietä länteen ja Paisuantien risteyksessä käännyin oikealle. Ajoin kohti Iisalmea. Matkaa ei pitänyt olla kuin 34 kilometriä, mutta varmaankin harhailin tiellä, jotka periaatteessa olivat minulle tuttuja, mutta jotka olivat muuttuneet parissa vuodessa tunnistamattomiksi.

Lopulta pääsin Suomalaiseen Kirjakauppaan. Lompakossani oli täysi pokkaripassi. Päällimmäisenä mielessäni oli Savon Sanomissa ollut Johannes Valkolan ylistävä arvio Karl Ove Knausgårdin Ikuisuuden susista. Tämä on nyt tätä. Ei mitään hajua siitä, kuka Johannes Valkola on. En nyt ehdi googlata, mutta toivoisin niin, että kulttuuritoimitusten juttuyhteistyön yhteydessä saisi jostain tietoa siitä keitä ovat kirjallisuus- ja taidekriitikot.

Johannes Valkola ei sano minulle mitään. Millä eväillä hän edes piti Knausgårdista? Joku perkeleen märkäkorvapoijannappi! Joka tapauksessa ostin Knausgårdin uusimman, vaikka se oli hyllyssä Jännitys. Jännitys? Voi zsiissös! Trilogian ensimmäinen osa Aamutähti oli pakko jättää äänikirjana kesken, sillä ahdistuin sen sisältämistä kauhusta.

Olin sen kuuntelun aikaan yksin Kaivokoskella ja samasta syystä jouduin keskeyttämään .... etsin tähän kirjan, joka oli vain liian kauhistuttava, jotta olisin voinut kuunnella sitä, kun Matti oli töissä Vesannolla.

Pöh, nyt tulee kiire. Olen täällä Kuopion Novapoliksen lounasravintolassa ja söin croissantin. Minulla on jossain M-rapussa pääomasijoittajan haastattelu. Kiinnostavia keikkoja, kiitokset tästä kuuluu Kuvateksti Oy:n Teemu Järventielle.

Kirsi Pihamainen kirjahysteriikko on tympiö-Tommi Melenderin keksimä termi epäuskottavalle naislukijalle, joka lumoutuu, hihkuu ja hytkyy, kun on löytänyt jotain ylimaallisen ihanaa. Termin kehitin, kun luin Pihan kirjaa Levoton lukija.

Tämäkin merkintä jää kesken enkä ehdi nyt kirjoittaa siitä, mistä piti: Joyce Carol Oatesin kirjasta Yö. Uni. Kuolema. Ja tähdet. Siinä on perhe, kuten Jonathan Franzenin Crossroadsissa. Haluan tutustua Oatesin romaaniperheen jokaiseen jäseneen, kuten Crossroadsin Hildebergeihin vai mitä vittuja ne ihanaiset nyt olivatkaan.