Seikkailuni Kuopion alueen Kuppakamarin kokouksessa

pe 26.5.2023

Läksin tänä aamun Rautavaaran pientilaltamme ihan ajoissa kohti Kuopiota. Auton kello näytti 7.32. Ehkä menetin minuutin, kun asensin Katri Helenan lukemaan elämäkertaansa Laulaja autoradion kautta.

Elämäkertaa on jäljellä vielä tunti kolmekymmentäkaksi minuuttia. Tuntuu kuin menettäisi ystävän, kun se loppuu. Olen jollain lailla aina pitänyt Katri Helenasta. Hänen musiikilleen olen ollut liian punk, mutta julkisuuden hahmona aloin tykätä Katri Helenasta yli kaiken, kun hän seukkasi ja meni lopulta naimisiin elämäkerturi Panu Rajalan kanssa.

Pariskunta oli niin outo combo, että huomasin Katri Helenassa olevan muitakin ulottuvuuksia kuin julkisuuden rakastamassa ikonissa. Luin heti Panu Rajalan Katri Helenasta kirjoittaman kirjan Lavatähti ja kirjamies, kun se ilmestyi, ja vastoin kaikkien arviota olen sitä mieltä, että se ei ollut huono ollenkaan.

Luulin tosin, että Panu Rajala ei säästellyt Lavatähdessä ja kirjamiehessä itseäänkään, mutta Laulajan mukaan taisi säästellä. Aika lailla säästeli. Mieshän on aivan ... jätän kirjoittamatta tähän.

Nurmes-Kuopio -tiellä olisi voinut jo ajaa satasta, mutta koska saan vasta sunnuntaina hääpäivän kunniaksi Saabiin pakoputken, köröttelin kahdeksaakymppiä. Ajattelin, että sitä vauhtia ehdin kyllä tilaisuuden verkottumisaamupalalle.

En muistanut, että Yaran kohdalla liikenne mataa pitkän matkaa viittäkymppiä enkä tiennyt, että motarilla (Annalta opittu sana) oli myös tietyön vuoksi viidenkympin rajoitus. Tajusin viimeistään Rastaantien Teboilin kohdalla, että peli on menetetty. Kusettikin kuin osuuskaupan hevosta, olisi Matti sanonut.

Arvasin, että peli on menetetty, sillä en ollut katsonut Google Mapsista, missä tarkkaan ottaen Luoto on. Ajattelin, että Kuopion satamassa, kyllä se sieltä löytyy. Eilen Kauppakamarilta tuli sähköpostiviesti, jossa oli oivallisen seikkaperäisesti kerrottu siitä, miten Luodolla pysäköidään (ei oikein mitenkään, jos oikein ymmärsin vai käsitinkö tämänkin väärin). Joka tapauksessa olisi pitänyt klikata sähköpostin linkkiin saapumisohjeista.

Enhän minä niin tehnyt. Satama kuin satama. Kyllähän sieltä nyt yksi järvimatkailukeskus löytyy. Käännyin entisessä elämässäni tutuksi käynyttä Pohjolankatua oikealle ja pujahdin tunnelin alitse, etenin määrätietoisesti Maaherrankatua, ohitin As Oy Rauhalan, jossa firman kaksi uutta työntekijää aloittivat uransa kesällä 2021, päätin kääntyä Tulliportinkatua vasemmalle, liikennevalot olivat puolellani, jee, ja luulin ehtiväni ehkä jopa siemaista kahvit ennen kokouksen alkamista.

Tulliportinkatua pitkin Satamakadulle kuin vanha tekijä, kukaan ei huomaa, että autossa ei ole pakoputkea, sillä en painanut kaasua, pakoputki jäi todennäköisesti Järvenpääntiellä Kuopion kaupungin puolella Rautavaaran rajan toisella puolella sijainneeseen monttuun, johon rysäytin pari viikkoa sitten. En huomannut, että pakoputki puuttui, sillä havaitsin vain takalokasuojan irronneen paikoiltaan.

Sain sen työnnettyä paikoilleen ja jatkon matkaa. En voinut sanoa, että tyynesti, sillä viime syksynä sain etulokasuojan irtoamaan, kun käytin Arskaa ulkoilemassa Juuan ja Juankosken väliseltä tieosuudelta kääntyvällä pikku tiellä. Olin kaikkea muuta kuin tyyni, sillä olemme ostaneet Saabin sen ihanan taivaansinisen värin takia. Autossa vain on jokin käsittämätön karting-rallimaavara. Taisin jopa potkaista Saabia kylkeen.

Kyydissäni oli kolme koiraa ja kakkiva kissa. Oli jälleen pieni muutto Lapinlahdelle, eihän sitä nyt kaikkea ehdi havaita. Matti kun ryhtyi äitienpäivänä asentamaan Saabin takalokasuojaa paikoilleen, hän ihmetteli, mihin olen pakoputken pudottanut.

Voi olla, että se putosi jo aikaisemmin, sanoin kuin paraskin blondi ja levittelin käsiäni avuttomasti. Nyt minulla on pakoputki takakontissa. Istun Nilsiässä Savon Pysäkillä ja suunnittelen viikonlopun maitojen ostamista Artomarketista. Kävin siellä eilen, mutta rasvattomat maidot olisivat menneet vanhaksi jo tänään.

Pakoputki on minulle kuulema hääpäivälahja. Luulin tosin, että saan hääpäivälahjaksi perunamaan kynnön. Kuulema sunnuntaina ehtii sekä asentaa pakoputken että kyntää perunamaan. Saas nähdä.

Satamakadulta kurvasin Lukkarinkadulle ja kaarroin kohti kauppakatua. Ei mitään merkkiä mistään Luodosta. Ajoin takaisin Satamakadulle ja käännyin Kirkkokatua vasemmalle. Sitten ajoin takaisin ja kävin Minna Canthin kadun päässä.

Ei merkkiäkään Luodosta. Koetin katsoa Google Mapsista. Pitäisi olla siinä jossain jotenkin. Ajoin jonnekin parkkipaikalle, jossa saa pitää autoa kymmenen tunnin ajan. Mietin, jätänkö auton siihen ja etsin Luodon jalan. En jättänyt. Ajoin Itkonniemelle S-marketin eteen, Itkonniementietä eteenpäin ja lopulta taaksepäin. Löysin Aallonmurtajankadun ja siellä oli jokin muukin nainen etsimässä jotain.

Nainen varmaankin etsi apuvälinekeskus Respectaa, sillä hänellä oli Inva-pysäköntilupa autossaan. Ennen olisn tiennyt, missä Respecta oli, kävimme siellä useasti Marian kanssa teettämässä tukipohjallisia ja hankkimassa sitä sun tätä tytön sähkäriin.

Käännyimme naisen kanssa ympäri samassa pussinperässä. Ensin minä ja sitten nainen pikku mummo ankan autollaan.

Oli pakko ajaa Truben kahvilaan miettimään, mitä teen. Ajattelin, että nyt on mahdollisuus tuntea itsensä tyhmäksi maalaiseksi, joka ei löydä Kuopion Alueen Kauppakamarin elinkeinoelämän investointitulevaisuus -tilaisuuteen. Päätin, että vaikka olen tyhmä maalainen, en anna periksi.

Sitä paitsi mietin, että tästä joka tapauksessa saa hyvän blogimerkinnän. Rakennusalan yrittäjä Rautavaaralta lähtee ennen kukon pieraisua kohti Kauppakamarikokousta ja päätyy aamukahville Truben kahvilaan. Söin leipäpalan ja ostin evääksi pussillisen karjalanpiirakoita.

Ties kuinka kauan harhailisin Kuopion satamassa. Olisi varmaan pitänyt kuitenkin ostaa kalakukko, mietin, jos eksyn kaupunkiin viikkokausiksi.

Lopulta ajoin Kuopion sataman makasiinien parkkipaikalle, jossa olemme parkkeeranneet samaa Saabia ennenkin. Annan kanssa kävimme satamassa viime syyskuussa, kun minulla oli poskionteloleikkauksen jälkitarkastus Kysillä ja kävi ilmi, että ontelossa ei kasva sieni, vaikka laboratoriossa kuinka sitä koetettiin viljellä.

Pikkuisen hyperventiloin pysäköintiautomaatin edessä. Viikko sitten perjantaina koetin pysäköidä autoa Kuopion KPY Novapolliksen parkkipaikalle. Koetin asentaa puhelimeeni Easy Park -sovellusta. Arvatkaa kaksi kertaa, onnistuiko?

No ei, eikä perinteinen parkkilappuautomaatti ollut toiminnassa. Se muuten käski odottaa viisi minuuttia. Odotin kymmenen ja sitten soitin automaatissa olevaan puhelinnumeroon, jossa joku ystävällinen ihminen, joka kertoi olevansa sijainen, sanoi, että kannattaa ostaa lappu Novapoliksen respasta.

Niin tein ja samalla huomasin, että ai! Täällähän on Katri Antellin ravintola ja lounaaksi on marokkolaisia kasvispihvejä. Kävin tsekkaamassa paikan ennen haastattelutreffejäni ja päätin, että siellä syön. Niin tein ja kirjoitin merkinnän aamukahvilta Katri Antellin ravintolassa.

Merkintä jäi vähän vaillinnaiseksi. Oli tarkoitus kirjoittaa pidemmästi Kirsi Pihasta ja Levottomasta lukijasta, mutta teen sen joskus myöhemmin. Ehkä sitten kun olen saanut kirjan luettua loppuun. Se on tuskallista. Ei Kirsi Pihan itsensä tai hänen tekstinsä takia, vaan sen takia, että luen kirjaa puhelimesta e-kirjana. 

Ei mutta! Minunhan piti asentaa Storytel tablettiin ja lukea Piha siitä. En ole ehtinyt. Olen ollut niin tuskainen koko viikon. Heräillyt aamuyöstä ja sydämeni on takonut kuin lampaanpapana ei kun saparo. En nyt mene siihen. Pääsin pälkähästä ja kohta voin jälleen keskittyä firmaan! Omaan firmaan. Jee! Olen intoa täysi. Nyt alkaa kehitystyö, prklll!

Pääsin kuin pääsinkin lopulta kapuamaan Luodon portaat ylös saliin, jossa kokous oli. Kokousta ei enää itse asiassa ollut. Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi oli aloittanut jo katsauksensa investointeihin. Tulin saliin, kun Romakkaniemi kertoi rakennusteollisuuden sukelluksesta.

Tell me, ajattelin. Meillä tosin se ei juuri nyt näy, sillä olemme keskiaikainen käsityöläisyritys, sanoi Kiteen punikki taannoin. Niin olemme, mutta emme ikuisesti. Ui tai uppoa. Juu. Päätimme uida. Tai no, en ole ihan varma, onko Matti päättänyt, mutta minä olen.

Matti lennelköön, senkin Rautavaaran lentelevä restauroinnin mestari!

Kuuntelin alustajien kokoomushenkisiä hyminöitä ja tasaisin välein sali hyrähti yhteiseen kokoomushörähtelyyn. Olin vähällä sanoa jotain ääneen, kun Juho Romakkaniemi esitti hyvänäkin vitsinä, että kumma juttu, IMF:n kasvuohjelmakohdat ovat suurin piirtein identtiset Suomen Keskuskauppakamarin kasvuohjelmakohtien kanssa.

Onpa ihmettä. Kummallinen yhteensattuma ei kuitenkaan johdu siitä, kuten Romakkaniemi vitsaili, että IMF:n konttorilla Washingtonissa olisi luettu Suomen Keskuskauppakamarin ohjelmaa, vaan siitä, että niin IMF kuin Keskuskauppakamari ovat lukeneet sekä David Harveyn Uusliberalismin lyhyen historian että Heikki Patomäen Uusliberalismi Suomessa.

Kun tilaisuus loppui, edessäni istunut tummatukkainen pukumies (niin hän istui todellakin edessäni, näin slaideista ehkä kymmenesosan, sillä näköalani peitti Luodon salin palkki että miehen selkä) kääntyi puoleeni ja sanoi jotain hallituksesta.

Etenimme keskustelussa niin, että kuulin itseni sanovan olevani vasemmistolainen ja että viime hallitus oli kyllä ihan unelmieni hallitus eikä unelmieni hallitus päässyt poliittisiin vääntöihin, sillä ensin oli koronakriisi ja sitten tuli Ukrainan sota.

Oikein tulistuin, kun mies lausui Sipilän hallitus. Melkein huusin ääneen, että KOULUTUSLEIKKAUKSET: Entä KOULUTUSLEIKKAUKSET!!!! Sitten kerroin, mitä Sipilän hallitus on tehnyt muun muassa rakennusalan ammattikoulutukselle.

Puhkuin ja puhisin. Vaahtosin ja huidoin käsilläni. Olin elementissäni. Papatin kuin papupata. Verkottumaanhan tänne oli tultu. Kotimatkalla googlasin tyypin. Hän on Omatalon uusi toimitusjohtaja ja entinen rakennusalan ammattiopettaja. Kokoomuslainen.