Ihmisläheinen organisaatiokulttuuri, Anu Kuhmonen,  Saana ja Suonna Konosen Jokisaarnat

pe 2.6.2023

Istun Savon Tarviketalossa Nilsiässä kahvilla. Yleensä en juo enää tähän aikaan kahvia, mutta pakko on nyt. En jaksa muuten ajaa Kaivokoskelle. Otin puolen tunnin tirsat P-paikalla äsken ja Aino Frilander sai jutella pitkälle tanssimisesta ihan itsekseen autoradion kautta.

Salosen Maritan Kulttuuritoimitus tarjosi tänä aamuna puhelimeen Jukka Ahtelan arvioita Suonna Konosen Jokisaarnoista. Tulipas ryväs nimiä tuohon. Koetan opetella Kulttuuritoimituksen ja Kiiltomadon kirjoittajia.

Nimillä on väliä. Googlaan Jukka Ahtelan. Elinkeinoelämän Keskusliitto on antanut vuonna 2012 kenkää samannimiselle hepulle. Ei liene sama. Kulttuuritoimituksen Jukka Ahtela on näköjään arvostellut Antti Hurskaisen Suntionkin. Ahtelan Suntio-arvion olen lukenut.

Nurmeksen ihmelapsen Juhon Sanahelinässä taannoin selasin Suonna Konosen Tie päättyy meren rannalle -kirjaa. Hesarissa Jukka Koskelainen kirjoitti, että luvassa on hyvää meininkiä. Kiitos, ei kiitos, ajattelin. Eivät nyt hyvät meiningit yhtään nappaa ja panin kirjan takaisin hyllyyn. Vaikkakin lopussa kuulema kuvioon tulee norjalainen yksinhuoltaja. Hm.

Jokisaarnat voisin jopa lukea. Nimenomaan perinteisestä kirjasta. Voisin tilata sen Sanahelinään. Päätin ryhtyä suhtautumaan Suonna Konoseen suopeasti, kun hän kirjoitti Karjalaisessa terävästi siitä, että Kirsi Pihalle olisi saattanut tulla paha mieli, jos olisi lukenut Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian.

Jokisaarnoissa on kirjailija Matti Mäkelästä. Mäkelä kiehtoo minua edelleen ja harmittaa, että meni kuolemaan.

Jotain Matti Mäkelä aikoi kirjailija Matti Pulkkiseseta, sillä ilmestyi randomina järjestämäämme Matti Pulkkisen muisto- ja nimikkoseuran kokoukseen Nurmeksen kirjasto- ja kulttuuritalolle keväällä 2017. Olimme niin häkeltyneitä, että kokoukseen tuli enemmän kuin kaksi ihmistä, jotka eivät kuuluneet hallitukseen emmekä saaneet kysyttyä, miksi Mäkelä sinne tupsahti.

Pentti Stranius oli kutsunut, muttemme voineet kysyä Straniukseltakaan asiaa, sillä tämä poti Inka-vaimonsa sydänsairautta. Pohjanmaan kautta. Emme oikein sen jälkeen ole olleet Straniuksen kanssa välilöissä. En tiedä edelleenkään, olemmeko edes puheväleissä.

Aina välillä Stranius lähettää jotain sähköpostilistalaisilleen, mutta se ei ole kovin vuorovaikutteista enää.

Jokisaarnoissa esiintyy myös Esa Vilenius. Hän on opettanut Suonna Konosen melomaan. Vileniuksen muistan Etelä-Saimaa -vuodeltani ja jotenkin olin onnistunut pöllimään toimituksen kirjahyllystä Anne Friedin Myytti ja usko Michel Tournierin tuotannossa -kirjasen.

En tiennyt Anne Friedistä tuon taivaallista, mutta Michel Tournierin tuotannosta pidin. Friedin kirja seurasi mukanani muutosta toiseen. En näköjään ollut sitä avannutkaan, sillä kun avasin sisällä oli Esa Vileniuksen muistiinpanoja.

Googlasin silloin ja löysin Esa Vileniuksen nekrologin. Oli kuollut vuonna 2012. Koetin tiristellä muistiani. Muistan toimittajan hämärästi. Olin vain Etelä-Saimaassa niin tyhjäpäinen, etten varmaan sanonut koko kesänä älykkötoimittajalle sanaakaan. Nolottaa.

Jostain kumman syystä Vileniuksen Esasta puhui aina Krista Susi. Me kiisimme Kristan kanssa Lappeenrannan yöelämässä. Mukanamme oli myös kaupunkilehden Marko Pulkkinen. Marko Pulkkinenkin on kirjoittanut kirjan Syntax error.

Kävimme kolmistaan lounaillakin ja kerran peruutin Etelä-Saimaan auton kaupunkilehden toimitustalon sisäpihan sadevesiränniin. Nolottaa sekin. Ränni meni lyttyyn ja Etelä-Saimaan auton takapuskuriin tuli lommo.

Olen siitä lähtien koettanut elää elämäni niin, että en juurikaan peruuttele autolla. En aja autoani mielelläni mihinkään sellaiseen solaan, josta joutuu peruuttamaan pois. Äsken kävin Päivärannan K-Sittarissa, kun ajoin pois Kuopiosta ja harjoittelin peruuttamista aivan parkkipaikan äärilaidassa. Kyllä minä vielä sen opin.

Ostin Matille nipun valkeita t-paitoja, jotta ei vielä ihan tarvitsisi mennä Lapinlahdelle pyykille. Ostin myös mansikoita ja kirsikoita. Apua! Pitää kohta lähteä panemaan ostoksia jääkaappiin. Onneksi tänä aamuna oli pakkasaamu ja vieläkin hyytävän kylmää. Unohdin kokonaan, että tein ruokaostoksia ja olen pitänyt tässä taukoa pitkään.

Nakutan merkinnän loppuun. Ehkä kestän loppumatkan nukahtamatta rattiin.

Pasi Ahtiaisen Jokakelin miehestä olin saanut rokotuksen nuorehkojen toimittajamiesten huumoripläjäyksiin enkä koskaan edes vanhojen hyvien aikojen tähden koettanut lähestyä Syntax Erroria. Wikipediasta luin nyt, että Hesarin Antti Majanderin mukaan Pulkkinen löytää herkkiä sävyjä Harryn ja tämän isän Veikon suhteeseen.

Syntax Error on saanut jatkoa. Tieni huipulle on toinen osa Harry S. Turusesta. Onko Harry S. Turunen jokin Hjallis Harkimo -juttu? Hm. Lukisin näitä entisiä ystäviäni ja etäisiä tuttujakin, jos he eivät kirjoittaisi huumoria! Vaadin Marko Pulkkisen kirjoittamaan seuraavaksi jotain vakavaa. Vaikka Sulkavalta.

Parasta Suonna Konosen Jokisaarnojen arviossa on lupaus siitä, että kirja sisältää nykyjournalismin kritiikkiä: "Toimittajan pitäisi brändätä itsensä ja luoda mahdollisimman pitkäksi aikaa ruudun ääreen sitouttavia digitaalisia sisältöjä, jotka otsikoidaan keskivertoihmisen tirkistelyn- ja pöyristelynhaluun vedoten. – – – En ole enää varma, haluanko olla tuossa pelissä mukana.”

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/hyvan-olon-kirja-luonnon-kirjallisuuden-ja-musiikin-ystaville-arviossa-suonna-konosen-jokisaarnat/

Rakastan edelleen toimittajan työtä, kuten eilisessä merkinnässäni kirjoitin. Satun vain rakastamaan toimittajan työtä, johon sain kouluuksen 1980-luvun lopulla. Sitä ei enää ole. En enää ymmärrä nykyisestä toimittajan työstä mitään. En ymmärrä toimittajamaailmastakaan enää mitään.

Vihaan klikkiotsikoita ja sen sellaista. Sen sijaan nykyisiä henkilöjuttuja rakastan. En nyt etsi tähän esimerkkiä. Lisään, kun tulee vastaan. Töllöttimeen sain tehdä ihania henkilöjuttuja. Harmi vain, että rutiköyhä konserni maksoi niistä niin vähän.

Joskus kun jatkan tästä teemasta, panen tänne muistiin, että kirjoitan siitä, kun kirjoitin Sari Kangaskokon haastattelun Töllöttimeen ja kenialaisen kuntavaaliehdokkaan; hän sai surmansa Tahkolla viime talvena.

Pah, piti kirjoittamani jotain myös Kauppakamarin henkilöstöasiain aamusta Saanalla Kuopiossa. Kouluttajana oli Anu Kuhmonen ja meitä oli koolla Järvikabinetti pullollaan. Naisia pääosin ja hitto, että oli kivaa porukkaa.

Nyt on pakko mennä tai minut heitetään ulos täältä niin kuin Supikkaasta kuukausi sitten. Kohta yrittäjä tulee sanomaan minulle, että tämä ei ole toimitus. Oli muuten mukava käydä Novapoliksessa muutama viikko sitten. Sieltä saisi vuokrata neljän hengen neukkarin kahdella kympillä tunti.

Mitähän yleistyöskentelytila Novapoliksessa maksaa? Voisin käydä kirjoittamassa siellä merkinnän ja kokeilla, miten kirjoittaminen kauniissa arkkitehtdin suunnittelemassa sisätilassa käy. Ulkoa Novapolis oli ruma kuin perse.

Tykkään kirjoittaa kahvilassa tai sellaisissa tiloissa, kun ihmiset sorisevat ympärillä. Nyt osaisin Novapoliksessa parkkeerata. Ostaisin parkkilapun respasta tai jospa repäisiin ja ihan lataisin puhelimeeni Easy Parkin!