Karaokekapitalismin analyysia Juuan ABC:ltä

pe 8.6.2023

Eilen ihastuin itseeni, kun keksin, että jos jättää aamulla tiskaamatta ja pääsee starttaamaan pihasta kello 6.30, ehtii paljon. Aikaisiin aamuihin perustuu esimerkiksi Matin aikaansaapuus. Tosin jos herätys on kello 5, on pakko olla unten mailla kello 21.

Tästä en tingi. Tarvitsen kahdeksan tuntia yöunta. Muuten pää leviää. Jostain syystä unen päästä tulee saada kiinni ennen kello 22:a joka tapauksessa. Kello 22 jälkeen alkanut uni ei auta, vaikka nukkumistunteja kerääntyisi vaadittava määrä. Päätä kivistää ja aivot tuntuvat hiekkaisilta.

Tällaista on sellaisen ihmisen elämä, joka haluaa tulla toimeen ilman uni- tai nukahtamislääkkeitä. En halua niitä missään herran nimessä ja niinpä olen vaativana uni-ihmisenä varmaan sietämätön. Mieluummin sietämätön kuin kemialliset unet.

Työterveyslääkäri on minulle nukahtamislääkkeitä tarjonnut. Sanoin, että turha kirjoittaa reseptiä, en lunasta lääkkeitä joka tapauksessa. Kuulema sellaisen jälkeen on turha odottaa Kelalta mitään. Ei tipu terapiaa tai edes lämmintä kättä.

Meidän äidin masennusta ei hoidettu muuten kuin dumppaamalla vanha nainen täyteen lääkkeitä, päätin, että ihan mitä tahansa muuta kuin psyykenlääkkeitä. Elän elämäni siten, että välillä vedän ranteita auki tai tunnen hajoavani kappaleiksi, mutta haluan tehdä sen terävin aivoin. Ehkä siinä onkin vika. Koska en turruta mitään, tunnen kaiken maksimaalisesti.

Mutta näillä mennään. Ei mahda mitään. Tunnen välillä sietämätöntä tuskaa ja tekisin vaikka mitä, että saisin tuskan pois. Vähän aikaa kun kärvistelee, kyllä se ohi menee. Pitää syödä jotain proteiinipitoista, vaikka raejuustoa, ja syke tasaantuu ja sydän tipahtaa pois kurkusta.

Telian nettiyhteys ryppyilee ja kun soitin asiakaspalveluun, myyjä koetti myydä minulle 5G-yhteyttä. Sanoin, että jos nettiyhteyden katkeilu on markkinointikeino, saada asiakas soittamaan asiakaspalveluun ja maksamaan viisi euroa kalliimmasta yhteydestä, sanon nettiliittymän irti.

Sen jälkeen asiakaspalvelupoika kertoi, että minulle soittaa lähiaikoina, tänään tai huomenna, teknisesta tuesta joku. Soitti. Oli kulunut muutama tunti kiukkuisesta puhelustani, istuin kodinhoitohuoneen lattialla ja lajittelin Matin valkeita paitoja, kulahtaneet ja ruskeaksi pinttyneet roskiin ja loput pyykkikoneen ammottavaan kitaan. Puhelimeni oli varattu. Koetin saada Matin keskeyttämään alustuksensa ja poimittua puhelun lennosta, mutta eipä tekninen tuki malttanut odottaa.

Kun soitin takaisin, nauhoite kertoi, että Telian teknisestä tuesta oli soitettu ja soittavat minulle takaisin, jos tarvetta on. Sitä odotellessa, sitä odotellessa. Jostain syystä en saanut eilistä Telia-poikaa tajuamaan kovin helpolla, että ei ole tiettyä osoitetta, josta nettiin menen. Saatan mennä nettiin läppärilläni ihan mistä vain. Vaikka kannon nokasta.

Istun nyt Juuan ABC:llä. Miten tämä oli niin vaikea Telia-poikasen ymmärtää. Ensin hän neuvoi minua, että olisi parasta käyttää reititintä. On meillä Kaivokoskellakin reititin ja elämän tähtihetkiä oli, kun olin tekemässä verottajan ilmoituksia ja blimbs, tuli sähkökatko.

Reititin kävi pois päältä ja aloittamani työntekijäilmoitus hävisi taivaan tuuliin.

Käykö joku jo hybridisotaa Rautavaaralla? Meillä nettiyhteys ja sähköt ovat pätkineet useasti. Ei pitkäksi aikaa, mutta juuri siten, että pari työtä on mennyt munille. Telian netti lakkasi toimimasta pari viikkoa sitten.

Eilen Savon Sanomissa oli niin ihana kansikuva, että olin vähällä itkeä. Ismo Poutiainen ja Ari-Pekka Ruha menivät naimisiin. Kuvaaja oli Ossi Neinonen. Jostain syystä kuvaajan nimeä ei löytynyt kansikuvan oikeasta ylälaidasta.

Taittaja on sen varmaankin unohtanut siitä.

Tänään tiskasin aamulla. Tiskia oli paljon enkä halunnut jättää vuorta huomisaamuksi, sillä huomenna, jos Luoja suo, eikä pudottele mummoja tai jääpalloja päähän, on perunan pano. Sunnuntaina, jos voimia riittää, haemme polttopuukuorman vuoden takaiselta sahauspaikalta ennen kuin metsänmyyjä myy pinnat toiseen kertaan jollekulle.

Hyvä, että tuli puheeksi. Se sai meihin vauhtia. Tai oikeastaan minuun. Huusin naama punaisena, mitäs minä sanoinkaan. Viimeksi edellisenä päivänä kysyin, milloin olisi oikea hetki hakea edes yksi polttopuukuorma. Matilleni on olemassa vain tämä hetki ja juuri tällä hetkellä puuvarastot näyttävät täysiltä, poltettavaa on yllin kyllin ja ketä pintapinot sahauspaikalla haittaavat.

Vittu, minua haittaavat.

Hitto! Minullahan on nyt oma naisten moottorisaha! Menenpä joku kaunis päivä pätkimään pintoja sahauspaikalle ihan oma-aloitteisesti. Ensin vain pitää opetella käynnistämään kaunis, oranssi ja hienolinjainen sahani.

Koneiden käytössä tarvitsen jatkuvaa valmennusta. Leikkasin heinät, nokkoset ja koiranputket punaherukkapensaiden välistä. Ihmettelin, miten helposti sain ruohonleikkuukoneen käyntiin, vaikka akku oli loppu ja piti käynnistää narusta riuhtaisemalla kiertäjäkalvosimeni uhalla.

Sitä ihmetellessä pungin ruohonleikkuukonetta. Olipa raskas homma. Illalla Matti sanoi työn raskautta ihmeteltyäni, että ruohonleikkuukoneeseen saa vedon päälle, kun painaa kahvojen välissä olevan tangon ylös ja pitelee sitä kaasun kanssa.

Olihan se minulle joskus sanottu. Viimeksi kun leikkasin ruohoa. Siitä on ehkä kahdeksan vuotta. Oli päässyt unohtumaan.

Vähän ennen lähtöä ajamaan Rautavaaralta Juukaan, Suomen Journalismin Adelaide de Saint Erasmo whatsappasi, että kannattaa lukea Savon Sanomien pääkirjoitus. Sanoin, että luen nettilehdet huomenna. Kuitenkin heti, kun sain auton Arska-pers´kärpäsen takia ABC:n taakse parkkiin - Arska stressaantuu helposti väkijoukoista ja räkyttää kuin perkele - avasin Mullikan sovelluksen puhelimestani ja kelasin pääkkärisivulle.

En koskaan lue signeerattomia pääkirjoituksia, sillä pidän niitä mitäänsanomattomina. Luen vain Nimellä-kolumnit. Kannatti kuitenkin lukea ja kiitos contessalle. Olen pääkirjoittajan kanssa yllättävästi samaa mieltä.

Savon Sanomien pääkirjoittajan mielestä vaalirahoitukselle ei kannata asettaa kattoa, vaan olennaista on rahoituksen läpinäkyvyys. Oln samaa mieltä. Totta on sekin, että iso vaalibudjetti ei takaa kansanedustajan paikkaa.

Vuoden 2009 EU-vaaleissa kököömyksen Ukko Metsolan budjetti oli muistaakseni 125 000 euroa eikä paikkaa EU-parlamentissa herunut. Myös Itikan isännällä Antti Sarvelalla oli keskimuhkea vaalibudjetti, jota vaalipäällikkönä hoidin Exceliin tekemälläni Mind Mapilla, ja kaikki äänet vei Marko Lisää Poliiseja, vieläkin enemmän Poliiseja dekkaristi-Kilpi.

Oli sama, vaikka olisimme mitä lemmenkeitoksia keitelleet kampanjassa, sillä ihmiset tulivat rokkaralliin kymmenien kilometrien, ehkä jopa yli sadan kilometrin päästä näkemään Marko Kilven. Homman nimi on Karaokekapitalismi.

Karaokekapitalismissa voi tapahtua mitä vain, milloin vain.

Karaokekapitalismissa selviytyvät he, jotka ovat koko ajan valppaina surffaamaan. Kyse ei ole valinnoista, kuten Keskuskuppakamarin Juho Romakkaniemi (kök.) Kuopion aluekamarin kevätkokouksessa kolme viikkoa sitten sanoi. Kyse on siitä, että seurustelee oikeiden ihmisten kanssa ja näyttää itsevarmalta.

On hoikka, urheillullinen ja huoliteltu. Sitten pyyhkii hyvin.

Antti Sarvela ei missään vaiheessa sanonut, että työttömyys on valintakysymys. Tai jos jossain kokoomusaivopoimussaan niin primitiivisen atavistisesti ehkä ajattelikin, ei uskaltanut sanoa sitä läsnäollessani. Tyypin kunniaksi on sanottava, että olin havaitsevinani hänessä sosiaalista omaatuntoa.

Halusin tehdä Sarvelan vaalityötä senkin vuoksi, että haluan olla välilöissä ihmisen kanssa, joka tietää, miten ruokaa tuotetaan. Tarvitsemme vielä ihmisiä, jotka sen taitavat ja tarvitsemme myös omavaraistalousihmisiä, kuten Valtimolla koulutetaan.

Tummien perhosten kodin näyttelijä Niilo Syväoja opiskelee Valtimon Omavaraopistossa. Yle oli tehnyt siitä hyvän jutun. Toivottavasti omavaraopistosta tulee joskus televisiodokumenttikin. Olenkos minä montakin kertaa kertonut täällä, että Ylä-Savon Subcomandante Marcos luetutti meillä Ärräpäissä Omavaraopiston Maria Dorfin miehen Lasse Nordlundin Elämän perusteista -esseen jo vuonna kanto, kivi ja kuokka. Taisi olla vuonna 2008, jos oikein muistan.

Olen sitä lähetellyt eri ihmisille Suomen tiedotusvälineistössä, mutta nyt vasta, ilmeisesti nuorempi toimittajasukupolvi on Maria Dorfin ja Lasse Nordlundin porukat ymmärtänyt.

Olisinko suopea tässä kirjoituksessani? Joo, olenhan jalo ihminen ja niin Suuri, että joskus voin kehua kestoinhokkejanikin, olettehan panneet merkille (en tosin tiedä, milloin alan kehua keskuskuppakamarin Juho Romakkaniemeä, voi mennä siihen aikaa), joka tapauksessa. Luomu-Riitta Asikaisen kaltaisia hunajanmarjankasvattajia tarvitaan. Hänen sipuleitaan tarvitaan, meidän perheessähän syötiin hänen jumalaisia sipuleitaan sekä Matti marinoi Asikaisen avomaankurkkuja ihan himona. Kyl´mie hieman ihmettelin mieheni innostusta kurkunmarinointiin. Ja on erittäin jees, että Väärnin pappilassa tarjoillaan Asikaisen kasviksia.

Mitenkäs minä lisäisin tähän vittuilun? Koska hän on niin loistava hunajanmarjakasvattaja, ei enää tarvitse kunnostautua piparin pursottelun saralla. Saimme häneltä ammoin joululahjaksi kauniin piparin pursotteineen ja muine sokerikuorrotuksineen.