Miksei Tõnu Õnnepalu kirjoita niin kuin Édouard Louis?

Muutos: metodi - luokkapetturin muotokuva

Palautan kirjastoon Kirsi Pihan Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on - ei kun en palautakaan, annan sille vielä mahdollisuuden

to 6.7.2023

Olen kunnellut melkein viisi tuntia Édouard Louisin Muutos: metodia keskittyneenä ja hiljaa. Samalla olen kiukustunut Tõnu Õnnepaluun. Aloitin reilu vuosi sitten Õnnepalu-urakkani ja olen päättänyt omistaa hänen tuotannolleen loppuelämäni.

Se ei kuitenkaan poista sitä, että olen kiukkuinen elämäntyökirjailijalleni. Édouard Louis on ranskalainen homo, joka teki luokkaretken pienestä ja tunkkaisesta muukalaisvastaisesta ja homofobisesta pienen paikkakunnan alaluokasta Pariisin älykköporvaripiireihin.

Kuuntelin toissa keväänä Louisin Kuka tappoi isäni ja koin, että Louis kirjoitti isästään minulle ihan liian raa´asti. Samalla tavalla petyin kirjallisuustohtori Markku Soikkeliin, kun tämän rakennustyöläisisä kuoli ja kirjallisuustohtori kirjoitti isästään blogiinsa.

Soikkeli on myös hyvin tarkkaan häivyttänyt kaikkialta sen, että tulee Kuopiosta. Sentään maininta siitä, että on työskennellyt hämärässä ei-akateemisessa nuoruudessaan putkieristäjänä, ilmestyi jossain vaiheessa blogin osioon Tietoja kirjoittajasta.

Siinä missä Tõnu Õnnepalu verhoaa ja peittää sekä on kumman kireä ja entisen Itäblokin valtiosta lähteneen alemmuudenteessaan ylemmyydentuntoinen, Édouard Louis kirjoittaa Muutos: metodissa suoraan ja kursailematta. Louis kuvailee, kuinka liimautui ystävättärensä Elenan perheeseen ja imi ystävättärestään sekä tämän perheestään kaiken päästäkseen pois entisistä piireistään.

Édouard Louis oli koulukiusattu ja poikapiirissä aina se vitun hintti. Hän uurasti tietoisesti poispääsynsä eteen. Olen juuri kohdassa, jossa joutuu hylkäämään Elenan, ystävättärensä. Louis kertoo, kuinka ehdotti Elenalle, että tämäkin voisi lähteä Pariisiin, mutta Elena sanoo, että hänen elämänsä on pikku kaupungissa, jonka yliopistoon oli päässyt lukemaan historiaa.

Lisäksi Tõnu Õnnepalun tekstissä paistaa pettymys. Häntä on suitsutettu Viron eurooppalaisimmaksi kirjailijaksi ja ties mitä. Vaikutteita on sieltä ja täältä ja kaikkea hienoa. Silti kirjailija vaikuttaa pettyneeltä, masentuneelta ja katkeralta. Homouskin on ruma sana, joka työntyy sormenpäistä väkisin esille kuin inha käärme. Tätä en anna Õnnepalulle ikinä anteeksi.

Miksi jumalauta pitää hävetä homouttaan? Tai ei se, että häpeää, vituta, vaan se, että luin Valheiden katalogin ja Englantilaisen puutarhan tietämättä siitä. Sen, että Õnnepalu on homo, sain tietää vasta Vilsandin kesän sivulta 15. Vilsandin kesä vilkuttaa tuossa vastapäätä Rautavaaran kirjaston esittelyhyllystä.

Kävin taas tsekkaamassa sivunumeron siitä.

Palautan Kirsi Pihan Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on. En syttynyt. Piha pitää tekstiensä päällä sovinnaista porvarillista verhoa. Tommi Melender vittuili (tulikohan tähän merkintään nyt liian useasti vittu-johdannainen? Anteeksi, on kiire, pitää joutua Kaivokoskelle jotakuinkin samaan aikaan kuin Matti) ... Pihalle siitä, että tämä haltioituu lukemistaan kirjoista.

Haltioituminen on hyvä juttu ja osoittaa, että Piha kokoomusnaisena on edes vähän epäsovinnainen. Ihan pikkuisen sentään, mutta Millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on käsittelee sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minulle mitään annettavaa.

Sen sijaan Jonathan Franzenin Crossroadsista (s. 340) Piha kirjoittaa nätisti ja tarkkanäköisesti. Pah, luen luvun tänä iltana uudestaan. En palautakaan kirjaa vielä. Annan sille mahdollisuuden. Pakko mennä! Haluan käydä vielä S-marketissa ja Matti soitti kysyäkseen Volokin polusta.

Volokin polku on avioliittomme kannalta käännekohta. Äh, tästä joskus vielä taas.