"Kohti innostavaa työtä!"- Rautavaaran kunnassa kaikki hyvin

Paitsi, että kaikki johtavat viranhaltijat kaikkoavat - hallelujah ja hoosianna, että kaikkovat. Pöytä on kohta puhdas ja Rautavaaran kunta pääsee aloittamaan alusta uusien johtajien kanssa (mikäli ei nyt sitten halua ampua itseään nilkkaan tai jopa polveen ja liittyä Lapinlahden kanssa yhteen!)

ke 30.8.2023

Tämän ei pitäisi olla minun tehtäväni. Tästä pitäisi olla pitkä ja perusteellinen juttu Pitäjäläisessä tai Savon Sanomissa, mutta kun ei ole. Koen velvollisuudekseni toimittajan koulutuksen saaneena puuttua tähän, kuten Mika Aaltola koki suorastaan isänmaan vaativan sitä, että asettuu ehdolle presidentinvaaleissa.

Itse asiassa. On pakko olla rehellinen. Tämä on aivan helvetin kiinnostavaa. Kiinnostavaa siksi, että koko Rautavaaran kunta on absurdiudessaan kiinnostava ja siksikin, että minulla on toimittajan koulutuksen lisäksi sekä työnohjaajan että työyhteisösovittelijan koulutukset.

Kohta aloitan ratkaisukeskeisen psykoterapeutin luvut ja arvelen, että siitäkin sitten on (Rautavaaralla) apua.

Mainostin pitkin alkuviikkoa contessa Adelaide de Saint Erasmolle, että olen tiistaina menossa Kiva, kiva työelämä -seminaariin Rautavaaran kunnantalolle. Vastaukseksi sain kuivahkon kommentin: "Kivaa työelämää sitten vaan sulle."

Vielä lihattomalla Tiilikka-pitsalounaallani pyörittelin silmiäni ja vääntelin naamaani vähättelevästi Rautavaaran yrittäjien entiselle sihteerille ja tämän aviomiehelle, kun kannoin tarjottimeni astiakärryyn. Seminaariin olen menossa ja Kiva, kiva työelämä, juu.

Vasta kun tilaisuuden alkuslaidit hyppäsivät valkokankaalle valtuustosalissa, tajusin. Toimittajan tapaan olin hökäissyt ilmoittautua johonkin kunnan järjestämään työelämäjuttuun, josta oli tullut Tuula Palojärven sähköpostiviesti. Ajattelin, että kyllä minulle ilmaiset lounaat aina kelpaavat ja kahvitkin, jos lounasta ei ole tarjolla.

Sähköposti tuli alkukesästä. Alkuperäisen viestin olin roiskauttanut roskiin niin kuin viimeisimmässä suuressa siivouksessa muun muassa Elisan laskun. Elisa on onneksi ryhtynyt muistuttamaan laskuista tekstarilla, joten en vaarantanut firman puhelin- ja nettiyhteyksiä.

Niinpä vasta istuessani toimittajatapani mukaan valtuustosalin oikeassa reunassa (haluan seurata kaikkien salissa olijoiden reaktioita ja oheisviestintöjä), ymmärsin, mistä oli kyse. Kiinnostavaa joka tapauksessa, ajattelin, ei tässä mitään, olen valmis yllättymään positiivisestikin.

....

Kyseessä oli kunnan työntekijöiden työhyvinvointihankkeen loppuseminaari, jonka osanottoa oli tarjottu meille yrittäjille. En tajua, miksi olin ainoa yrittäjäjärjestön edustaja. Ehkä en ollut ainoa. Ehkä en tunnistanut muita kaltaisiani.

Olin ainoa yrittäjä, joka avasi suunsa. Tai no, Anneli Rinne oli mukana ja avasi suunsa ja minä komppasin, mutta en tiedä, kummassa ominaisuudessaan Rinne oli tilaisuudessa: aittarinne-yrittäjänä vai luottamushenkilönä? (Rinne näyttää olevan keskustan varaedustaja elinvoimalautakunnassa. Kepulainen - aijaa, minä luulin, että grand old lady on SPR-demari.)

Viime viikolla olin sitä mieltä, että asun perserei´ässä ja muistelin 1990-luvun alun Helsinki-kotikaupunkiani ja sen etnisiä ravintoloita. Niitä oli juuri alkanut tulla pääkaupunkiin ja luulin tavanneeni elämäni rakkauden Havanna-nimisessä etnisessä paikassa. Havannassa ei varsinaisesti ollut etnistä menuta, mutta siellä oli ihanista ihanin ihan syötävä bolivialainen nuori mies.

Hän opiskeli Moskovassa graafisen teollisuuden jotain pomojutskia ja päätin, että nyt minä rakastun. (Rakkauteni Julma Valtikka oli minut paria vuotta aiemmin jättänyt vai oliko siitä reilu vuosi?) Rakastuin bolivialaiseen intiaaniin ja aloin välittömästi riutua. Tapasin Benjaminin uudelleen (suunnitellusti ja sovitusti) Moskovassa (kun menin sinne opiskelemaan) ja ihmettelin, miksi tää suhe ei nii ku oikein lähe lentoon.

Hah, tyyppi oli tukevasti avioliitossa pitkäjalkaisen ja pitkätukkaisen, hoikan ja hiekanvaalean (tottakai, minä kun olin persejalkainen savolaispullukka) moskovalaiskaunottaren kanssa. Tietenkin, varmaankin tai ainakin toivottavasti etupäässä siksi, että ulkkuopiskelijat kolmannesta maailmasta pääsivät avioliiton kautta asumaan muualla kuin opiskelija-asuntolassa. No, ei minusta tullut bolivialaislasten äitiä huolimatta siitä, että useat neukkuavioliitot oli solmittu asumisjärjestelysyistä.

Mietin pari päivää, pidinkö Helsingissä itse asiassa mistään muusta kuin Suomen ensimmäisistä etnisistä ravintoloista tai pääkaupunkiseudun (harvoista, pienilukuisista) ulkomaalaisyhteisö(i)stä. Tein sittemmin pikkuruisen vierailun Helsingin latinopiireihin. Kiitos Havannan! (En mene siihen nyt, sillä minullahan on kuin onkin kaksi puoliksi venäläistä lasta. Mixed You Know? Enhän toki ole koskaan suomalaislapsia kaivannutkaan - etenkään minkään Matti-nimisen miehen kanssa. Juu.)

Tällä viikolla olen kuitenkin sitä mieltä, että asun kiinnostavassa perserei´ässä; kutsuihan kuntakin yrittäjänsä johonkin ....tun naminami-työelämähommeliin. (Toimittaja kun olen, ei se nyt ole niin justiinsa.)

Tarkkaavainen lukija huomaa, että tänä aamuna heti kello viiden jälkeen, kun olin ensin kontannut pari metriä makuusalin lattialla (issiaksen takia) päästäkseni vaivoin jaloilleni, hamusin käteeni puhelimen ja avasin Storytelin. Jos Philip Teirin J & B Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta ei olisi ollut vielä äänikirjana Storytelissä, olisin ajanut Kuopion Suomalaiseen kirjakauppaan ostamaan sen printtinä.

En joutunut ajamaan Kuopioon, vaan olen tuvan pöydän ääressä pienoisessa etukenossa läppärin ääressä. Odotan, että sähköpostiin kilahtaisivat palkkalaskelmat ja pääsisin maksamaan palkat. Vaikka siivosin viikonloppuna pikku huoneen kelpo työhuoneeksi, istun näköjään taas tuvassa.

Lupasin Adelaide de Saint Erasmolle, että maanantaina työajatukset sen kuin singahtelevat, kun työhuone on Feng Suih. Vastaus tuli: "Jännityksellä odotan. Sitä paitsi eikö se ole Feng Shui?"

Kohta issiashermo pullottaa. Odotettavissa on ensi yönä konttaussessio kuselle ja takaisin sekä aamukonttaus.

Tarkkaavainen lukijani huomaa, että koko aamupäivä tuli kuunneltua Philip Teirin J & B Kohtauksia eräänlaisesta avioliitosta. Teir kuvaa tarkasti Bitte Westerlundia, julkisuuden hahmoa, josta olen aina pitänyt, vaikken ole hänestä syvähaastatteluita (Eeva-lehdessä esim.) osunut lukemaankaan.

Bitte Westerlund rakastaa epäsovinnaisuuksia ja hän piti itsepintaisesti kiinni komposteistaan, vaikka Jörninyt Aviomiehensä Donner niitä halveksikin. Aviopuolisot kumpikin rakastivat šokeerausta. Niinpä Westerlund kopisteli osan aviovaimoltaan salaakin Jörnineen puolisonsa tuhkista neljäsosan kompostiin ja kuvasi vielä sessiosta videon.

Westerlund ajatteli lähettää videon Facebookiin, mutta tuli siihen tulokseen, että säästää kolmen tuhannen ja viidensadan kaverinsa sydämet ylimääräisiltä tykytyksiltä. Westerlund on maalaistalon tyttöjä Karjaalta. Hänessä on jotain naturalistisen terävänhauskaa.

....

Miten pääsen takaisin Rautavaaran kunnantalon valtuustosaliin? Näin. Kirjoitan itseni takasin valtuustosaliin. Tunnen itseni siellä kotoisaksi ja uskalsin eilen ääni lähestulkoon värisemättä sanoa ääneen, että komppaan Anneli Rinnettä. Omassa kommenttipuheenvuorossaan hän kertoi, että muinoin kun työskenteli valtiolla, olivat käytössä yhteisökeskustelut.

Kannatuspuheenvuorossani sanoin, että yhteisökeskustelut olisikin parempi termi kuin kehityskeskustelut ja kerroin, kuinka olen saanut oman firman pikkuruisen henkilöstön jäykistymään atavistisesta kauhusta, kun olen naulannut heidät tuoliin ja alkanut kuulustella kehittämismielessä.

Kohti innostavaa työtä -hankevetäjä Johanna Huhta oli hyvin kartalla. Hän nappasi puheenvuorostani kammon muun muassa strukturoituja haastatteluja kohtaan ja jatkoi pastissiani ja minä jatkoin pienellä performancella hänen pastissin pastissiaan.

Halusin tuoda saliin kuntalaisnäkökulmaa. Muuten olisi mennyt ihan kunnan työntekijöiden keskinäiseksi hymistelyksi. Nimittäin. Tajusin hankesempassa, mikä Rautavaaran kunnassa mättää. Kunnantalon väki elää omaa kuntalaisista ja jopa luottamushenkilöstöstä irronnutta elämäänsä.

Haluan korostaa, että on aivan äärimmäisen hyvä  juttu, kun vuonna 2018 nykyinen jo melkein entinen kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen, taisi olla silloin vielä hallintojohtaja, huomasi, että kunnan työntekijöiden keskuudessa mättää jokin.

(Väittäisin, että eilen salissa kaikki tiesivät, mikä mä(n)tti. Ei kun mätti. UM. Juu.)

Hankkeen päättösemppaan oli rakennettu oiva dramaturgia. Ruotsalainen aloitti sillä, mistä kaikki alkoi. Kaikki alkoi mittaamisesta. Kunnan työntekijöillä oli kaikenlaista mutua, mutta vasta työhyvinvoinnin mittaamisen ja ilmapiirin kartoittamisen jälkeen henkilöstöasioista vastaavat pääsivät kiinni ongelman ytimeen.

Apuun kunta otti tai nojoo ... osti Balance Factorin Johanna Huhdan Kohti innostavaa työtä -hankkeen.

Löysin nyt randomina netistä Kimmo Niemisen Työnohjaajan muistikirjan. Nieminen oli osuvasti muistikirjassa, Kirkon työnohjaajakoulutuksen lopputyössään, lainannut Martti Lindqvistiä: "Se, mitä ei tutkita eikä ilmaista, alkaa hallita meitä." 

Nieminen näkyy lainanneen Jaana Laukkarisen kirjaa Johtajan valta ja pelko 2014. Saisikohan tätä vielä tilattua jostakin? Voisin tilata näitä kolme. Yhden itselleni ja kaksi johtajakoulutettavilleni omassa firmassa.

Printtasin Niemisen ja kertaan siitä joitain kohtia. Kun olin saanut päätökseen työyhteisösovittelijan opintoni ja ruovin tatamia päästäkseni aloittamaan sovitteluja (omassa firmassa), tulikin siskon muistisairaus ilmi ja piti alkaa orientoitua validaatiomenetelmiin ja muihin keinoihin selviytyä oman isosiskon isosiskona. Minä? Minunhan piti olla pikku sisko ja tukeutua Paulaan nyt, kun siskon kamala änkyrä Ville-mies oli kuollut välistämme pois.

(Edessä oli uusi elämänvaihe ja unohdin koskaan mitään työnohjausta tai työyhteisösovittelua opiskelleenikaan. Ajatukseni täyttivät matkaan Juukaan, seuraavan Juuka-session suunnittelu, siskon liittymäasioiden hoito, Siun soten laskujen saaminen suoraveloitukseen tai mikä kohta on edessä: reklamointi ateriapalvelusta tai ateriatoimittajan vaihtaminen. Kerään voimia.)

...

Johanna Huhta kertoi, että aluksi hanke antoi esihenkilövalmennusta ja sitten valmennus laajennettiin koskemaan koko henkilöstöä. Välillä on käytetty erilaisia fiilismittareita. Kuhmon kaupungin viestintäkoordinaattori Inka Makkonen (1.9.2023 alk.) kertoi oman tarinansa, kuinka hän oli viime keväänä juuri saatuaan tietää, että joutuu valmistelemaan heinäkuun alun Rautavaara-päivät törmännyt Kohti innostavaa työtä! -valmennukseen suurin piirtein neukkarin ovenkarmit kaulassa.

Kaikesta mielen myllerryksestä huolimatta hän oli onnistunut samaan kiinni valmentajan, Johanna Huhdan, rauhallisesta rytmistä.

En ihan saanut selvää, mitä Makkosen esitystä tukeva slaidi tarkoitti, mutta tulkitsin niin, että luova ja huristeleva viestintäkoordinaattori oli äkkiä palannut suojaavaan ammattirooliinsa, vaikka hänestä itsestään tuntui siltä, että ympärillä raivosi espanjalais-turkkilainen maastopalo (Rautavaara-päivät).

(Mitä muuten tapahtui Rautavaara-päivien järjestelyn kilpailuttamiselle? Miksi päivien järjestely rysähti viestintäkoordinaattorille? Putosin jossain vaiheessa kevättä kärryiltä. Tällaisia asioita juuri mielestäni paikallislehden tulisi seurata. Eipä seuraa.

Inka Makkonen kertoi saaneensa paljon apua m-kysymyksistä: "Mitä, miten, m.... möö, miksi sanaa ei saisi ainakaan liikaa ratkaisukeskeisissä kuvioissa vääntää." Työnohjauksen tarkoituksena on auttaa ohjattavaa oivaltamaan itse. Itse kukin kuitenkin parhaiten tietää, mikä on paras toimintatapa. Esimiehen tulee pidättäytyä tarjoilemasta valmiita reseptejä.

Inka Makkosen jälkeen oman esityksensä piti Tarja Hartikainen. Onneksi terävä KD-rouva Marja-Leena Stenström (Rautavaara näyttää siunatun fiksuilla KD:illä) kysyi, mitä Hartikainen kunnassa tekee. Minä sitä mietin myös ja mietin, että varmasti pitäisi se tietää ja koetin vaivihkaa kunnan sivuilta googlatakin.

Tarja Hartikainen opettaa Rautavaaran koululla pienryhmänuoria. Hän lienee erityisopettaja. Joka tapauksessa Kohti kiinnostavaa työtä! -hankkeen ensimmäinen kohta oli se, että hanke lähtee kunkin vahvuuksista. Se kuulosti hyvältä.

Niinpä kun Johanna Huhta kysyi Tarja Hartikaiselta, mikä on hänen vahvuutensa, Hartikainen jylisi niin, että varmasti kuuroinkin dementikko salissa kuuli: "Hyvä ennakkosuunnittelu! Ja päivämäärät pitää!" 

Tuli hirmu turvallinen olo. Jos olisi lapsi Rautavaaralla koulussa ja Tarja Hartikaisen pienryhmässä, lapsi olisi taatusti turvassa.

Olisin halunnut nostaa käteni ja muistuttaa, että tokihan arvostatte erilaisuutta. Erilaisten persoonien arvostamisesta oli pikkuisen puhetta, mutta yleisön ruumiin kielestä saatoin päätellä, että arvostusta ei tule tarpeeksi.

On aivan ihanata, että on ihmisiä, jotka suunnittelevat päivänsä ennakkoon ja pitävät kiinni deadlineista, mutta on toisenlaisiakin. Öm. Niin. Nii ku minä. Kuulun ihmisiin, jotka suunnittelevat päivänsä ennakkoon ja saataan salamannopeasti muuttaa päivän agendaa, jos on jotain kiinnostavaa nenän edessä tai muita päällekaatuvia asioita tai tulipaloja sammutettavaksi.

Tarja Hartikainen pääsi sanomaan Henri Ruotsalaiselle hyvää matkaa uusiin kuvioihin.

...

Kohti innostavaa työtä -hanke on mitä ilmeisemmin ollut menestyksekäs. Ja nyt ymmärrän, miksi tammikuussa kunnan kilpailutuskoulutuksessa oli outo olo. Koulutuksessa oli mukana Savon yrittäjien Miia Simpanen ja Simpanenkin oli ilmeisesti imenyt itseensä kunnantalolla vallitsevan hyvän fiiliksen.

Kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen ja Miia Simpanen olivat aivan eri rytmissä kuin rahvas valtuustosalissa. Hallintojohtaja Jenna Ahonen oli juuri samaisena tammikuun päivänä käymässä työpaikallaan vanhempainvapaan jälkeen ja lennähteli kunnantalolla Helinä-keijuna. Hänen jäljessään kimalsi glitter-vana.

Tammikuun kilpailutuskoulutuksessa kunnantalon johtavilla viranhaltijoilla oli kivaa. Keskenään. Kivaa fiilistä haittasivat happamat yrittäjät. Eilisessä hankeseminaarissa oli luottamushenkilöiden vuoro vaikuttaa ulkopuolisilta.

Eipä siinä. Tuntui kuin kunnantalon johtaville viranhaltijoille ei olisi tavallista kuntalaista olemassa lainkaan.

En eilen kehdannut kysyä Jenna Ahoselta, onko hän ihan tosissaan jättämässä Rautavaaran kuntaa. Kiparilla tapaamamme ikivanha lentomies kertoi, että Jenna Hattusesta oli tehnyt Ahosen entisen elinvoimajohtajan Petri Ahosen poika, mutta tämän asian haluan vielä tarkistaa. Jos lasten isä on Rautavaaralta, miksi lähteä johtamaan Outokummun asioita.

Joka tapauksessa Outokumpu saa innostavan hallinto- ja talousjohtajan. Harmi ja menetys Rautavaaralle. Jokainen kunta tarvitsisi yhden tai kaksi jenna-ahosta. Mieluummin kolme. Vaikka en voi sietää kokoomushyminöintiä muun muassa Kuppakamarin tilaisuuksissa ja kokoomuslaista paskajargonia, että Suomessa on aiiiiiivan liiiiian helppoa jäädä kotiin työttömyysturvalla makaamaan, live-esityksinä kokoomuslaisissa on paljon positiivista.

Esimerkiksi nyt Kohti innostavaa työelämää -sempassa kunnantalon kokoomusrouva vilkutti toiselta puolelta salia ja lisäsi siten sellaista oloa, että tämä on porukka (rautavaaralaiset), johon haluan kuulua. Tosin kunnantalon kokoomusrouva on syntyisin Iisalmesta ja hän muutti paikkakunnalle samoihin aikoihin kuin mekin.

...

Henri Ruotsalainen oli henkilöstöhankkeen päätössempassa viimeisiä hetkiä Rautavaaran kunnanjohtajana. Hän oli tullut taloon seitsemän vuotta sitten. Arvelen, että hän on Rautavaaran kunnan eteen tehnyt sen, minkä voi. Eikä se vähää ole.

Lapinlahdella Ruotsalaista odottaa täysin erilainen poliittinen kulttuuri.

Ruotsalainen ei Lapinlahdella voi asettua kunnan pää-älyköksi, kuninkaaksi tai prinssiksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajana on entinen kunnanjohtaja, joka osaa asiansa ja osaa etenkin kunnanjohtajan työn.

Demokratiassa kunnanhallituksen puheenjohtajalla on vielä ehkä harjoiteltavaa, mutta nyt speksit Lapinlahden kunnassa ovat niin kuin niiden tulee olla: luottamushenkilöt päättävät ja viranhaltijat panevat toimeksi. Lapinlahti on Henri Ruotsalaiselle hyvä koulu, väitän. Lapinlahdella uuden kunnanjohtajan ilona ja höm haasteena ovat vahvat poliittiset vaikuttajat eri poliittisisita ryhmistä - paitsi Vasemmistoliitosta.

(Vassuissa on vossukoita. Tai no S-kauppias Jarno Koskesta en tiedä. Olin vähällä kirjoittaa, että Lapinlahdella Vasemmistoliiton valtuutettuina eivät ole penaalin terävimmät kynät, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että on. Nimenomaan Lapinlahden vasemmistopenaalin terävimmät kynät siellä on. Surullinen tilanne perinteikkäässä järjestössä.)

Ah, voisinpa olla kärpänen katossa seuraamassa Lapinlahden kunnallispoliittista elämätä! Ihanata ois. Mikäpä estää seuraamasta esityslistoja ja pöytäkirjoja.

....

Kohti innostavaa työtä! -hankeseminaarin jälkeen jäin juttelemaan kepun kunnanhallitusjäsenen Matti Ahosen kanssa kunnanjohtajan valinnasta. Tahdon osoittaa näin, että kunnanjohtajan valinta-asia kuuluu rivikuntalaisellekin. Tässäkin Pitäjäläisen pitäisi olla enemmän kartalla.

Missä on paikallislehden kunnanjohtajavalintadebatti?

Kysyin ensin, onko kepun Mikko Kärnä ihan tosissaan hakenut Rautavaaran kunnanjohtajan paikkaa. Savon Sanomat voisi soittaa ja kysyä.

Ahonen sanoi, että on se paperit lähettänyt. Sitten kysyin, mikä on Ahosen kanta Petteri Soiniseen (keskustan valtuutettu Rautavaaralla vuosina 2012 - 2017). Hän olisi oman kylän poikia ja nyt kannattaisi mielestäni valita kunnanjohtajaksi joku, joka sitoutuu.

Jätin Ahosen mutisemaan itsekseen. En saanut selvää, mitä hän ajatteli. Seuraavaksi menin kovistelemaan teräviä KD-naisia, Marja-Leena Stenströmiä ja Maija Kärkkäistä, ja kerroin samat kuviot. Mietin ääneen, että pidän kummallisella tavalla Mikko Kärnän julkisuushahmosta ja sitten mietin, miksi. Keksin siinä samassa, että luin hänestä Hesarin Kuukausiliitteen hyvän henkilöjutun.

Jostain syystä en löydä juttua googlaamalla. Oliko se Suomen Kuvalehdessä vai Kuukausiliitteessä? Help! (Juttu Mikko Kärnä twiittaa ampumisesta ja ärsyttää yli puoluerajojen – Image selvitti, elääkö Houtskarin saaressa toisenlainen Kärnä - olikin Imagessa 22.11.2022).

Joka tapauksessa sanoin, että jos Mikko Kärnä valitaan Rautavaaran kunnanjohtajaksi, aion sitten olla Rautavaaran Fatim Diarra. Arvelin tosin, että tuskin rautavaaralaiset haluavat kunnanjohtajakseen toista adhd-tapausta. (Tässä kohtaa keskustelua en näköjään asemoinut itseäni rautavaaralaiseksi.)

Rautavaaran kunnan tilanne on hedelmällinen. Kun johtavat viranhaltijat vaihtuvat, voi keitoksesta tulla vaikka millainen! Toivoisinkin, että kunnan poliittiset päättäjät heräisivät henkiin. Moni vaikuttaa olevan aivan miten tämän nyt sanoisi nätisti ... kuutamolla.

(Ehkä kunnan poliittiseen päätöksentekoon tulisi ottaa käyttöön validaatiomenetelmät.)

Matti kannattaa lämpimästi kuntaliitosta Lapinlahden kanssa. Minä olin valmis komppaamaan miestäni, mutta innostavan Kohti innostavaa työtä -seminaarin jälkeen ajattelenkin toisin. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Tästä voi tulla ihan hyväkin juttu. Puhdas pöytä!

Ja iIhquhihku työ -sempasta sai mukaan hienon lahjan. Metsänvihreän metallisen juomapullon Rautavaara-tekstillä. Minulla onkin jo Rautavaaran yrittäjien jäseniksi tulolahja. Aatteenpunainen Rautavaara-pyyhe.