Miksi on aina välillä niiiiiiiin kiva tulla Rautavaaralle, juu

ma 29.1.2024

Törmäsin Rautavaaralla taas ihan outoon kiusaamiskuvioon. En tajua, mikä näitä pikku paikkakuntia vaivaa. Välillä tuntuu siltä, että pitäkööt pikku paikkakunnat ummehtuneet kuvionsa, antaavittuolla.

Mutta olkoon. Vielä yritämme. Tämän kerran yritän päästä yhteisöön. Jos ei onnistu, vaihdan yhteisöä. Näppärää. Olemme tässä Pohjois-Karjalan rajalla. Rajan takana häämöttää vielä 13 kuntaa, joihin en olekaan koettanut änkeä sisälle.

Poistelin sähköpostejani, sillä palvelin näytti jälleen kerran tulleen täyteen. Löysin arkistoidun viestin. Oli siihen pitänyt kirjoittaa jatkoa.

Tässä se on:

"Hei taas, olin pannut arkistoon viestittelyämme ja löysin sieltä oman pulinan sulle. Se oli vastaus tähän sun viestiin enkä ollut vastannutkaan näihin sun kysymyksiin/kommentteihin. Mutta nyt vastaan tähän:

".... Milloin sinä olit Matti ja Liisa -lehdessä viimeksi töissä; ymmärsin sun siellä olleen?"

Olin Matti ja Liisa -lehdessä vuosina 2002 - 2004. Jeremiadi. Mut palkattiin vakipaikalle ja kun menin allekirjoittamaan työsopimusta, mun eteen päätoimittaja, mun nykyisen mieheni toinen serkku, lykkäsikin määräaikaisen sopimuksen ja mutisi, että se on nyt näin. Ymmärsin, että se on nyt näin ja ota tai jätä.

En tajunnut nostaa meteliä, sillä olin jo käynnistänyt muuttomme Pielavedeltä (olin siellä äitiysloman sijaisena. Ennen tyttärieni syntymää olin Kansan Uutisten Pohjois-Savon aluetoimittaja ja mulle valkeni, että Kusarin vuosilla saan pyyhkiä persettäni. Savon Sanomien silloisen pomon Seppo Rothin (Iisalmesta, nyt eläkkeellä, asuu Tampereella ja on Matti Apusen kamu (kammottavaa, mutta Rothista pidän, opiskeltiin samaan aikaan - paitsi, että minä olin ihan keskenkasvuinen Tampereen yliopistolla, kun Roth oli jo aikuinen ja naimisissa).... NIIN.

Joka tapauksessa tajusin, että jos alan ämpyttää määräaikaisesta sopimuksesta, en pääse Matti ja Liisa -lehteen ollenkaan.

Sillä, että sopimus oli vain määräaikainen, ei ollut mitään tekemistä mun Kusari-kuvion kanssa, vaan sen, että Iisalmen Sanomat oli lopettamassa puolikasta Lapinlahden-toimittajan pestiä ja puolikas toimittaja piti palkattaman kokoaikaiselle Matti ja Liisa -lehteen. XX oli ollut puoliksi Matti ja Liisa -lehdessä ja puoliksi Iisalmen Sanomissa. Määräaikaisuudella oli siis tämmöinen (vähän hämärä) peruste.

Kun tulin Matti ja Liisa -lehteen, alkoivat kunnanjohtaja Kari Virranta, valtuuston puheenjohtaja Ossi Martikainen sekä kunnanhallituksen puheenjohtaja Soile-vainaa Kuosmanen heti painostuksen. Kirjoitin vanhempien näkökulmasta koulukiistasta ja Ossi Martikainen soitti mulle pitkiä haukkumapuheluita. Kari Virrantakin vinkui, että heti kun tulin Matti ja Liisa -lehteen, kunnan ja paikallislehden välit jäätyivät.

Kiva. Olin niin peloissani, että olisin voinut kusta housuihini, jos olisivat kävelleet kadulla vastaan. Mulla oli maahanmuuttajamies, cp-vammainen pikku keskonen ja heti perään syntynyt Anna-vauva sekä pystykorva. Pelkäsin henkeni edestä, pekäsin, että jäämme vaille elantoa.

Kuitenkin ajattelin, että vitut, olen koulutettu toimittaja ja kirjoitan niin kuin journalistinen etiikka sanoo ja niin kuin minut on koulutettu. Juu, kirjoitin sitten Valion jätevesiputkista ja jätevesistä (mulla oli asiantuntijana jutussa Veikko Jolkin, joka oli saanut Valiolta potkut, mutta tiesi kyllä, mistä puhui).

Jätevesiasia oli valtuustossa ja Ossi Martikainen löi asian käsitellyksi tiedonantona niin, että vihreiden Kaisa Merenmies jäi käsi pystyssä huutelemaan puheenvuoroa. Suutuin Merenmiehen kohtelusta niin, että tein jutun siitä, saako Lapinlahden valtuustossa keskustella asioista. Soitin kaikille valtuustoryhmän puheenjohtajille (myös tulevalle aviomiehelleni Matti Valkoselle; vassin ryhmä-pj. Matti oli ihan pihalla niin kuin valtuutetut yleensäkin ovat. Vidu, ei tietänyt mitään koko jutusta ja laverteli mulle diibadaabaa. Joo, mutta kepun ryhmä-pj. se vasta pihalla olikin. Odotas, etunimeä en muista. Onneksi. Onneksi muistan vain sukunimen.

Jutun jälkeen kunnansihteeri Matti Sollo, kepuvaltakolmikon Sancho Panza, haukkui minut suureen ääneen S-marketin parkkipaikalla. En sen jälkeen ole voinut kävellä S-marketin parkkipaikan sivuitsekaan.

Sollo huusi: "Mitä vallllllllllheita sinä kirjoitat lehteen?"

Minut piti elossa se, että muudan muualta paikkakunnalle muuttanut monilapsiperhe seisoi vähän matkan päästä ja katsoi minua ymmärtävästi/lämpimästi. Itkettää vieläkin se ystävällinen katse.

Se oli mun toimittajan uran loppu konsernissa. Pian XX oli jäämässä vuorotteluvapaalle ja lain mukaan sijaisen paikkaa olisi pitänyt tarjota minulle. Päätoimittaja (n....a, vaikka onkin mun Matin toinen serkku) oli luvannut sijaisuuden mun jälkeen Pielavesi-Keiteleeseen sijaiseksi tulleelle XX, jolla ei ollut sen enempää toimittajan koulutusta kuin oikein kokemustakaan. Fiksu nainen XX oli, ei siinä mitään.

Fiksu nainen, sillä ei ole enää toimittajan työssä. 

Sitten suutuin minä. Vein asiaani eteenpäin ja pian olimme lehtikonsernin pikkulehtiyhtiön toimitusjohtajan pakeilla. Paikalla oli myös toimitusosaston pääluottamusmies (ja varapääluottamusmieskin oli eli minä :D) ja niin konsernin oli taivuttava ottamaan minut Matti ja Liisa -lehteen vielä XX:n vuorotteluvapaan ajaksi.

Päätoimittaja supisi mulle, että toimitusjohtaja oli sanonut, että vuorotteluvapaan sijaisuuden jälkeen tämä rouva ei saa vakipaikkaa mistään konsernin lehdestä. Valitin tästä yhdelle opiskelukaverilleni (taisi olla silloin Sotkamo-lehden päätoimittaja). Tämä sanoi, että sano sille entiselle bensakauppiaalle (paikallislehtiyhtiön tj.), että työntää vakipaikat perseeseensä.

Nauratti, mutta en sanonut tätä kellekään, sillä halusin sijaisuuden. Olin Matti ja Liisa -lehdessä vielä vuoden ja vuoden aikana mulle Savon Sanomien kivat pomotädit järkkäsivät free lance -työtä Savon Sanomien eri liitteissä ja tajusin, että en minä tavallista nine to five -työtä ole koskaan oikeasti halunnutkaan.

Tein Savon Sanomien liitteitä jokusen vuotta, se oli ihanata, kunnes pää sanoi poks. Mulle tuli pieni aivoinfarkti. TIA. Myöhemmin mun päästä löytyi aivoverisuonipussukka, joka repeää, jos verenpaine/stressi nousee kovasti.

...

Niin noi metsästäjät. Niinpä. Juu, mukana syytetyissä on ilmeisesti demaritaustainen metsästyksenvalvoja (XX). Keisissä on varmaan pointtina, että moni mies haluaa KUULUA JOUKKOON. Vähän silleen, että olkaa, pliide, mun kavereita, pliide.

Oikeastaan aika liikuttavaa.

Kirjoitit, että ennen vanhaan Lapinlahdella isot pojat kiusasivat kaikkia pienempiään. Oletko lukenut Antti-Pekka Sonnisen Oikeus omissa käsissä. Se on justiinsa siitä.

Mun Matti, se diibadaaba-vassu-pj. teki meille perunamunkkeja lounaaksi. Alan syödä.

Koetin nyt Lapinlahdella asuessamme (loka-tammikuussa) siedättää itseäni kävelemällä keskustassa ja S-marketin parkkipaikankin lävitse. Onnistui jo iltapimeällä! Päiväsaikaan en vieläkään kykene yksin kävelemään Lapinlahden keskustassa.

Ollaan nyt Rautavaaralla toistaiseksi ja ilmoita, milloin tulet Savoon. Pyytäisin sua ottamaan mua kädestä ja kävelemään sun kaa Lapinlahden rautatieasemalta vaiks hautausmaalle. Ei vainenkaan. Voisin tarjota sulle kaffit Mei Ramissa.

Pia