Tõnu Õnnepalun arvoitus Juhani Salokanteleen kirjassa Vastaanpanemisen kulttuurihistoria - Viron kirjallisuuden verkostoja 1940-luvulta nykyaikaan

ma 1.1.2024

Uusi vuoteni alkaa Tõnu Õnnepalulla. Sain vihdoin Rutakosta Juhani Salokanteleen kokoomateoksen Vastaanpanemisen kulttuurihistoria - Viron kirjallisuuden verkostoja 1940-luvulta nykyaikaan ja kun ensin silmäilin Salokanteleen kirjailijaluetteloa, olin äimistynyt. Eikö Salokannel ole maininnut Õnnepalua kirjassa ollenkaan, vaikka on kääntänyt tämän ensimmäiset autofiktiot - Enkelten siemenen ja Joonatanin kirjan?

Tajusin vasta viipeellä, että kirjain õ on vironkin aakkoston viimeinen kirjain. Õnnepalu löytyy kirjailijaluettelon lopusta sekä kirjan vihonviimeiseltä sivulta. Salokannel siteeraa laajalti kolmanneksi viimeisessä luvussaan virolaista kirjallisuuskriitikkoa Märt Väljatagaa. Väljätaga on Looming-lehdessä kertonut ajatelleensa ensin, kun kuuli, miten vistosti Õnnepalu oli sanonut fiktiosta, että siinä se kirjailija mainitsee happamista pihlajanmarjoista; kun romaani ei häneltä luonnistu, ei sen tule luonnistua muiltakaan.

Mutta sitten Salokannel kertoo Väljatagan vähitelleen tulleen samoille linjoille kuin Õnnepalu. Omasta itsestään kirjoittavat kirjailijat tuntuvat toki milloin kipeiltä, milloin kiusallisilta, mutta yhtä aikaa autenttisimmilta ja elävämmiltä kuin fiktion kirjoittajat.

Myös haastatteluissa ihmiset sanovat vanhemmiten lukevansa enemmän tietokirjoja, elämäkertoja, toimitettuja päiväkirjoja tai kirjeenvaihtokirjoja kuin romaaneja. Väljataga arvelee, että ennen yhteiskunnan tabut ja kiellot eivät sallineet suoraan vaikeista aiheista kirjoittamista.

Onneksi nykyään alkaa olla toisin. Tätä pitää tutkia ja lukea vähän tarkemmin Salokanteleen kirjallisuushistoriakirjaa.