Me kaikki haluamme palasen Mikko Kärnän laahuksesta

Merkinnän lopussa kehun Hesarin päätoimittajan koluminia lähidemokratiasta

ti 6.2.2024

Kirjoitin eilen jumalten keinusta. Einon Leinon runon mukaan jumalten keinu heittää ylös ja väistämättä myös alas. Arvelin, että pian tai joskus kunnanjohtajamme Mikko Kärnän keinu vaihtaa suuntaa. Mietin, että siihen on vain varauduttava.

Varauduttava on eittämättä, mutta toisaalta meidän lapinlahtelaisten oma Rusis, kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen on alati pidetty Kiuruvedellään ja kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen on ilmeisesti kohdannut ensimmäisen poliittisen takaiskunsa Lapinlahdella - ja on edelleenkin elossa.

Savon Sanomien jutun mukaan Lapinlahdella suunniteltiin 150 000 euron suunnittelurahaa Monarin purkamiseen ja uuden liikuntahallin rakentamiseen. "Kunnan ensi vuoden talousarvioesityksessä niin kutsutun D-talon ja liikuntahallin suunnitteluun on varattu 150 000 euroa." (SS to 30.11.2023 Lapinlahdella pohditaan uutta jätti-​investointia).

Suuri suunnitteluraha oli talousarvioesityksessä ja sitten kunnanvaltuuston talousarviokokouspöytäkirjassa lukikin näin: "Kunnanhallitus päätti, että investointiosuuteen D-talon ja Monarin tarveselvitykseen jätetään 30 000 euron määräraha vuodelle 2024 ja suunnitelmavuosilta määrärahat poistetaan."

(Jonain päivänä, kun kirjoitan Monarin säilyttämisen puolesta, lasken myös inhat osalta-ilmaisut Lapinlahden kunnan talousarviovaltuustopöytäkirjasta ja itse talousarviostakin. Aion tehdä pöytäkirjojen kelvottomasta kielestä hallintovalituksen.)

Päättelin, että luottamusväki on käyttänyt Monari-kysymyksessä valtaansa, joka sille kuuluu.

Kävelin joulukuussa Artunkujaa ja vastaan tuli ikisinivihreä Matti Kojo. Kojo vaikka oli pari vuosikymmentä sitten innokkaana mukana Lapinlahden lähidemokratiahankkeessa, ei sanonut juuta eikä jaata ja oli ihan diibadaaba, kun kysyin häneltä mielipidettä uudesta kunnanjohtajasta.

(Muistin siinä kohtaa yht´äkkiä, että olen aavistuksen verran kiinnostunut Pohjois-Karjalan vihreistä. Armon vihreisiin kuulun sen vuoksi, että en halua olla juurikaan tekemisissä Ylä-Savon vihreiden kanssa. Porukka on niin mietoa. Alkusyksystä Joensuun torilla Pohjois-Karjalan vihreiden tyyppi kertoi, että on mahdollista maksaa jokin pikku maksu ja kuulua sekä Armon vihreisiin että Pohjois-Karjalan vihreisiin. Tutkin asiaa Vihreän Liiton sivuilla enkä löytänyt, miten se tehdään. Juuan Tuija Brax kiinnostaisi, vaikka hän ei olekaan Se Tuija Brax.)

Kerroin kuitenkin Kojolle, joka oli taas muuttumassa (pakkasessa) violetiksi niin kuin hän usein kanssani (poloinen) tekee, että Henri Ruotsalainen ainakin kohtasi yrittäjät ihastuttavalla tavalla, kun olin Lapinlahden yrittäjien aamukahvilla ja Matti Varpaisjärven yrittäjien aamukahvilla. Kerroin myös, että seurasin Ruotsalaisen valintakokousta striimattuna netistä.

Kerroin kuunnelleeni kunnanjohtajavaalin kannatuspuheenvuoroja ja melkoinen oraakkeli tuli olla, että sai selvän, miten valtuustoryhmät äänestivät. Tunnustan, että olen jo niin pihalla Lapinlahden kuntapolitiikan kiemuroista, etten tajunnut, hajosiko esimerkiksi keskusta kunnanjohtajaäänestyksessä.

Aavistelin, että hajosi. Esimerkiksi kivahkoksi kepulaiseksi kypsynyt maaherranpoika Ossi Martikainen tulkintani mukaan oli Mika Suomalaisen puolella.

Tiukka äänestys kuitenkin oli. Henri Ruotsalainen sai 17 ääntä ja Mika Suomalainen 14 ääntä.

Kun Lapinlahden ääliöt metsästäjät paljastuivat, soitin luottodemarilleni kysyäkseni, mitä herrajukara heidän puoluepiireissä oikein tapahtuu. Sikäläinen metsästyksenvalvoja oli muudan pitkän linjan demari.

Samaan aikaan oli käynnissä kunnanjohtajan valinta ja luottodemarini nurisi, että yhtä ehdokasta työnnetään kuin käärmettä pyssyyn. Ymmärsin rivien välistä, että kunnanhallituksen puheenjohtaja, kova kepu, työntää.

Toinen lapinlahtelainen tohtorismies, hänen poliittista kantaansa en tiedä, oli aikaisemmin talvella sanonut, että kunnanjohtajahakuilmoituksen perusteella vaikuttaisi siltä, että "Virranta hakee itselleen alaista." Nauratti, mutta vähän myöhemmin tajusin, että niinhän sen tulee ollakin.

Kunnanjohtaja on vain toimeenpanija. Luottamusväen tulisi olla se, joka käyttää kuntalaisten antamaa edustuksellista valtaa. Kun Kari Virranta (kep.) oli kunnanjohtaja, hän oli valtias ja kepulaisten valtuustoryhmänkin tuli kumartaa vallan kolmikkoa - ei kolmijakoa. Nyt asetelma on oikein.

Kyllä tympi, jos joskus Matin ja Liisan toimittajana pääsin seuraamassa valtuuston kokouksia. Kepun valtuustoryhmän puheenjohtaja nousi aina seisomaan, hyvä, että ei rypistellyt Hankkijan hattua kourissaan, loi katseen alas lattiaan ja toisti nöyrääkin nöyremmin: "Keskustan valtuustoryhmä yksimielisesti kannattaa esittelijän ehdotusta..."

Ajattelin mielessäni, että ei juma, millaiseen lobotomialeikkaukseen kepulaiset joutuvat aina, kun asettuvat kunnallisvaaleissa ehdolle. Ajat ovat onneksi toiset. Suuri käänne tapahtui, kun varpaisjärveläiset tulivat vuonna 2011 peliin mukaan. Kunnanhallituksen puheenjohtajalla on nyt vastapoolinaan tiukat poliittiset ryhmät. (Paitsi tietysti vassukoissa on no ... vussukoita, mutta nyt en mene tähän.)

Minä tietenkin soisin rinnalle suoran demokratian väyliä, sillä minuahan ei koskaan äänestetä mihinkään. Kuulun ryhmään ihmisiä, joihin äänet eivät tartu. Ehkä minussa on jokin haju tai stigma tai jotain.

En tiedä enkä ehdi asiaa murehtia. Keksinpä keinoja, miten hankkia valtaa suoraan. Lapinlahdella johdin vammaisneuvostoa ja saimme sillä paljon aikaan.

Me saimme. En minä. Lapinlahden vammaispoliittisen ohjelman kirjoitimme yhdessä. Se oli nimenomaan vammaispoliittinen eikä kunnan ohjelma. Vammaisvirkamiehet loukkaantuivat ohjelmasta syvästi.

Lisäksi kokeilimme vammaispolittisessa ohjelmatyössä joukkoistamisen keinoja. Meillä oli useita vammaisfoorumeita Jussinpihan palvelukeskuksessa. Vammaispoliittisen ohjelmatyön jälkeen olikin sitten ilmapiirifoorumi. Aistimme, että prosessin aikana Jussinpihan ilmapiiri hapantui. Nimenomaan. Jotenkin Jussinpihan henkilökunta loukkaantui.

Ehkä se johtui siitä, että hyvin koulutetut vammaisvirkamiehet joutuivat tulemaan foorumeihin ja astumaan ihan ulos työhuoneistaan. Annoin itseni ymmärtää, että työntekijät niin mieluusti vetäytyivät koppeihinsa suunnittelemaan tulevaa.

Foorumimme loukkasivat myös Jussinpihan vanhuspuolta. Kun meillä oli vammaisasiain foorumeita, vanhustyöntekijät paiskoivat ruokalan haitariovea kiinni sellaisella intensiteetillä, että ei jäänyt huomaamatta, kuinka epäsuosittuja olimme. En tiedä, inhosiko omnipotentti Lucia-mummojohtaja vammaisia, vammaisneuvostoa vai vammaisneuvoston puheenjohtajaa, minua.

Ainakin hän inhosi meidän perheen koiria. Meidän perheen koirat kun haukkuivat hänen puudeleitaan. Ja, kuinka kävikään, kun alle puolivuotias Halla-husky lähti kerran livohkaan pihasta. Se työntyi omnipotentin Lucia-mummojohtajan matalan omakotitalon ikkunasta sisälle.

Ajattelin, että tämä on kohtalon sormi. On koetettava hieroa sopua. Vein rouvalle kahvipaketin ja kiitin vuolaasti siitä, että Halla-neitonen sai hänen luonaan hyvän kohtelun. Rouva oli oikein vilpittömän ystävällinen.

Ehkä hän ei tunnistanut minua.

....

Voi, että kaipaan Lapinlahden vammaisneuvostoa!

....

Joka tapauksessa. Kun olimme jo irtautumassa Lapinlahdelta ja matkustimme edestakaisin Rautavaaran ja Lapinlahden välilä, kävin joskus istumassa Varpaisjärven kuuluisalla Essolla. Esson pöydässä istui usein Jussi Kokkonen.

Kokkonen oli kuntavaaleissa 2021 Harri Väänäsen, älykkään viherpersumogulin, poliittinen hakkuri.

Istuin Kokkosen pöytään, sillä olin hänet Töllöttimeen laajalti haastatellut. Pian pöytään tuli itse persumoguli. Aloitimme intohimoisen kannunvalannan Lapinlahden kuntapolitiikasta. Kätemme heiluivat. Äänemme kohosivat. Hakkuri-Kokkonen tuijotti meitä hetken ällistyneenä ja puuskahti: "Te taidatte tosiaan rakastaa tätä."

...

Upposinpa syvälle Lapinlahden kuntapolitiikkaan. Monarin purkamisesta minun Matillani olisi toinen ajatus ja joskus vielä kirjoitan sen auki. Rakennus voitaisiin vallan hyvin vielä pelastaa ja korjata.

Sen sijaan ihan alunperin piti kirjoittamani Hesarin sunnuntaisesta pääkirjoitussivun kolumnista. Vilkaisin kolumnin otsikon. Eipä ollut ainakaan klikkiotsikko: "Helsingin pormestarin pitäisi johtaa avointa keskustelua."

Haukottelin otsikkoa lukiessani ja sitten katseeni nousi kirjoittajaan: Erja Yläjärvi. Muistui mieleeni uuden päätoimittajan koskettava kirjoitus isästään Toivo Yläjärvestä (kesk. SS-pomo ja kansanedustaja).

Tuumasin, että tjaah, uusi päätoimittajahan kirjoittaa yleensä kiinnostavasti ja koskettavasti. (Kuka herrajukara oli laatinut otsikon?)

Yläjärvi kirjoittaa kolumin aluksi Helsingin uuskokoomuslaisesta entisdemari-Juhani Vartiaisesta yhtä aikaa terävästi, tarkkanäköisesti ja lämpimästi. Ensimmäisen tekstipötkön alareunaan päästyäni haukoin jo henkeäni.

Lähidemokratia....!!!!!!!!!!!! Whatsappasin oitis Suomen journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmolle, että lue äkkkkkkiiii Erja Yläjärven pääkkäri sunnuntain Hesarista. Contessa oli R-kiskalla kahvilla ja sanoi, että lukee het´, kun pääsee koneen ääreen.

Kolumni oli erinomainen kokonaan ja hurrasin kovalla volyymilla, kun tulin tähän kohtaan:

"Helsinkiläisistäkin olisi saatavissa irti paljon yhteisöllisyyttä, ylpeyttä omasta kaupungista ja tulevaisuuden kunnianhimoa. Se ei onnistu kulisseissa, vaan johtamalla ihmisiä - suoraan ja vaikeitakaan asioita kaihtamatta." (HS su 4.2.2024 A5, kolumni Erja Yläjärvi)

Nyt tulen Mikko Kärnään. Kunnanjohtajamme on pannut itsensä alttiiksi. Hän on tosiaan ensimmäinen kunnanjohtaja, joka on sanonut haluavansa olla osa yhteisöä. En ole kuunaan kunnan valkeana sellaista kuullut.

Voi vittu, meneekö lipomiseksi? Joka tapauksessa lähidemokratiasta lupaa hyvää, että kuntalaisilta kyseltiin muun muassa koirapuistosta ja matonpesupaikasta. En tosin tiedä, missä on Tapiolan kenttä enkä kyselyyn vastatessani ehtinyt guuglata, mutta arvelen, että koirapuiston olisi kivempi olla muualla kuin Jokisuunniemessä.

Mutta ajatelkaa. Hehtaarin metsä. Koirille. Puolen hehtaarin metsäkin olisi riittänyt. Mielestäni kaupunkien koirapuistot ovat aivan kammottavia. Ahdistavia ja vankilamaisia.