Voisimmeko rekrytoida Metsa Manin ja Romurinsessan Rautavaaran brändityöhön?

Selvennyksiä eiliseen merkintääni

ma 5.2.2024

Hienoa. Aina vain paremmaksi menee. Eilen jätimme ison tarjouksen. Työmaa olisi tästä 744 kilometrin päässä. Sentään kuitenkin samassa valtiossa. Eipä siinä. Voimmehan purkaa Kaiviksen leivinuunin jonain muunakin vuonna.

Heräsin ennen neljää murehtimaan. Jos saamme työn, pitää puut kaataa pakkasilla. Ja ovatko meidän niittyjen ojavarsipetäjät kasvaneet liian nopeasti? Sitä paitsi Matti haaveilee pääsevänsä Lappiin ajamaan latukoneita, jotta ei tarvitsisi miettiä firman asioita.

Lohdullista kuitenkin on, että voisin tilata Maaseudun Tulevaisuuden ja panna sen verovähennyksiin, sillä mehän olemme pientilallisia. Vaikka ostimme moneen kertaan hyödynnettyä joutomaan näköistä kannokkoa, olemme jo kiskoneet hehtaareistamme Pöljän kotiseutumuseon räystäsjuurikoukkupuut.

Onneksi meillä on traktori. Onneksi meillä on myös synnynnäinen konemies, sillä Valmetin polttoainesuodin meni tukkoon ja konemieheni vaihtoi suotimen. Sitä ennen hän kuitenkin lainasi naapurin Fiiatia ja avasi tien Puuruun, roskiskimppamme seitsemännelle jäsenperheelle.

Menee varmaankin jokunen tovi ennen kuin osaan aurata. Auraus ei olekaan niin helppoa kuin se näytti olevan meidän iskälle Etelä-Hämeessä. Ihmettelin Matille eräänä päivänä, miten on mahdollista, että isällä oli käytössään vain joulunpunainen ja söpö David Brown sekä lumiaurana etulevy.

Matti pyöritti päätään: "Niillä lumimäärillä mitä siellä oli." Emme voi puhua samana päivänäkään aurauksesta Kärkölän Järvelän Nummenkulman takaosassa lähellä Hollolan rajaa tai aurauksesta ilmastonmuutonjälkeisessä Rautavaaran suokolkassa.

Nimittäin ensin pitää lingota. Pahat kohdat Matti linkoaa Pertin nelivedolla ja silti, kuten nytkin Puuruun, jää tiehen kummia möykkyjä. Ne pitää käydä tasoittamassa etukuormaajalla ja siihen sopii kaksiveto-Valmet-vanhuskin.

JOT-tuotantoa

Vieläkin ottaa aivoon firman alkuaikojen konsultti, joka höyrysi Matille sitä, että firman ei tule pitää yllä hirsivarastoa. Uusi tilintarkastajamme aloitti työnsä nillittämällä hirsistä pihassa. Varasto kun ei saa seisoa. Eipä juu, mistä näitä pösilöitä oikein tulee? Hirsien valmistaminen ei ole JOT-tuotantoa.

Kun tilaus tulee ja hirsivarastoa ei ole, tulee kahlata pakkasella lumiseen metsään ja kaataa paksuja petäjiä. Sen jälkeen ne on kuljetettava sahauspaikalle tai vuokrata kenttäsahuri. Hirret voidaan kuoria jäisinäkin, mutta tavallisimmin olemme seisottaneet kaadettuja puita kevääseen.

Jos hirret kaataa vasta kasvukauden alkamisen jälkeen, puussa on niin paljon sokeria, että hirsi sinistyy ja homehtuu. Kappasta, tässä tullaankin Koskisen Oy:n kloorifenoliin. Minäpä en sinisty. Olen juonut kouluvuosinani kloorifenolilla kyllästettyä vettä. Onneksi kotona Vuorimaalla oli kaivo. Tosin riski sairastua virtsarakon syöpään on olemassa koulun käyttämän vesijohtoveden vuoksi.

Kloorifenolipaikkakuntien syöpäriskistä tuli 1990-luvulla väitöskirja. Muistan tehneeni siitä juttua Kansan Uutisiin. Järvelän älymystöön kuului Sami Nurminen, joka lienee jossain päin Suomea peruskoulun luokanopettajana. Hänen bändinsä käsitteli ympäristökatastrofia tarttuvalla biisillä: "Kuka tappoi enoni? Kloorifenoli!"

Mieluusti keskustelisin Kärkölän nykyisen pormestarin kanssa kuntademokratiasta. Perinteiset puolueet Kärkölässä ovat aivan solmussa siitä, että Markku Koskinen (niin justiinsa juuri Koskisen Oyj:n poikia) veti valtuustoon liudan entisistä puolueistaan irronneita ja ilmeisesti myös vapaita kansalaisia.

Uudistuvasta kuntademokratiasta on Kaks julkaissut sinisen pikku kirjasen. Se jäi Lapinlahdelle. Törmäsin pormestarivitutukseen Facebookissa, kun algoritmi tarjosi minulle tykättäväksi Kärkölän vasemmisto ry:n sivua. Olin tiputellut kavereistani täkäläiset paikallisvassarit ja ilmeisesti Face yritti kaikkensa, jotta aate ei pääsisi minussa kuolemaan.

Tekisi mieleni alkaa kirjoittaa Unto Murrosta, Rautavaaran entisestä kunnanjohtajasta, ja Seppo Huldénista, Kärkölän entisestä kunnanjohtajasta, mutta enpä mene näihin muinaisiin herroihin. Ja jos jatkan assiosiaatiosta toiseen, mietin hetken, että en saa selvää netistä, kuka tulee Rautavaaran valtuustoon Matti Matikaisen tilalle (vas.). Kuinka monta ehdokasta vassuilla täällä viime vaaleissa ylipäätänsä oli ja keitä ovat kaksi muuta valittua - nimet tiedän, mutta aika lailla näkymättömiä naisia ovat olleet.

Eipä siinä. Myöskään Rautavaaran kepulaiset eivät juuri tapetista erotu. Sympaattisia ovat, mutta jotenkin ujoja. Anneli Rinnettä olen itsepintaisesti luullut demariksi, sillä on ollut näkyvä yrittäjäjärjestössä. Luulin niin, sillä luulin, että koko yrittäjäjärjestö on demareiden pelikenttää.

Tästä kirjoitan joskus. Ajattelin nimittäin myös, kuinka onkaan virkistävää, että Rautavaaran yrittäjät ovat demarisisäpiirin hallussa. Yleensähän yrittäjissä ollaan kokoomuslaisia, mutta visusti "puolueettomia". Dippidippidippidii. En jatka tästä tänään.

Rautavaaran yrittäjät ei ole pelkästään demarisisäpiiri, vaan jännittävä sukulais-aviopari-toisillaantöissä oleva kaveripiiri, joilla on hauskaa keskenään. Niin hauskaa, että viestiminen rivijäsenien suuntaan tyystin unohtuu. Esimerkiksi joulukuun syyskokouksesta ei ole tullut jäsenistölle mitään tietoa.

Ilmeisesti kokous kuitenkin on ollut, sillä näin jossain kuvan, jonka kuvatekstissä oli luonnehdintana ketterä yhdistys. Kyllä päätöksenteko siitä ketteröityy ja yksinkertaistuu, kun mukana ei ole turhia hämmentäjiä, kuten rivijäseniä tai muita ulkopuolisia.

Savo-karjalaisia kansanedustajia
viedään kuin litran mittaa

Eilen kirjoitin, että kuopiolaista dekkaristia Marko Kilpeä ja hänen puoluetoveriaan Karoliina Partasta muun Suomen kokoomuslaiset vievät kuin litran mittaa. Niin täytyy olla, sillä mikään muu ei selitä sitä, miksi Kuopio on pudonnut valtakunnan kasvukeskusten joukosta sekä Ylen sääkartalta.

Perustan väitteeni siihen, kun vassumies Erkki Virts.. anteeksi, tuota Virtanen, kansanedustaja, levitteli ammoin käsiään; ei voi tehdä mitään, kun muualta Suomesta on niiiiiiiin paljon kansanedustajia. Olin ihan, että whaaat. En sanonut mitään, mutta ajattelin, että ihan turhaa pikku rivivassulit äänestävät näitä miesmussukoita eduskuntaan.

Sitä paitsi Erkki-setämies kunnioitti vassupiirin muita politiikan toimijoita niin, että pelasi jotain tietokonepeliä, kun piirikokouksessa alusti Kiuruveden kaupunginviskaali, tarkkaa titteliä en muista, Jarmo sukunimeäkään en muista, semmoinen kiva tyyppi, joka suhtautui vassulaisiin ystävällisesti ja kunnioittavasti. En ala guuglata, sillä pitää tiskata astiat ja pestä tukka pukeutua, nousta ja lähteä. Kohdata lyhytterapeuttiopiskelijoiden pienryhmäkallehin.

Kyllä vittu hävetti kansanedustajamme suhtautuminen. En tiedä, miksi en nostanut asiasta meteliä silloin. Olisi pitänyt heittää Erkki-sedän läppärin näyttöön takaapäin kokousviinerillä tai jotain.

Uskon, että Laura Meriluoto (vas.tiukka muija, nyk. kansanedustaja) on toista maata.

En tiedä, mikä auttaisi Itä-Suomi -poloa. Ehkä itäsuomalaisten tulisi äänestää kepulaisia valtakunnan politiikkaan (tätä en haluaisi sanoa ääneen, äänestäkää kepulaisia, huh, kirjoitanko tässä nyt ollenkaan minä?) - ja lähidemokratian hengessä kunnanvaltuustoon lähi-ihmisiä puolueista riippumatta. Tai sitten pitää irrottautua muusta Suomesta joksikin autonomiseksi erityisalueeksi, jossa selviydymme ilman valtiota yhteydessä alueiden EU:hun.

Vähän niin kuin Skotlanti.

Romurinsessa ja Metsa Man

Ehdotin yrittäjäystävällinen kunta -kyselytilaisuudessa, että Rautavaara voisi brändätä Romurinsessan omakseen. Lapinlahti on vasta nyt heräämässä siihen, minkälainen aarre Varpaisjärven kanssa kuntaliitoksessa tuli mukana (muutakin kuin tuulahdus aidosta kuntalaisten itsemääräämisoikeudesta Pyhän Kepulaisen Etujoukon sijaan. Kylläpäs nyt vittuiluttaa, huoh.).

Romurinsessan teoksia on vihdoinkin Lapinlahden taidemuseossa. Lapinlahti eittämättä on kulttuuripitäjä, mutta niin kammottavan sovinnainen. En ole tuntenut itseäni siellä koskaan kotoisaksi. Olen ennemmin Romurinsessa-vulgaarityyliä ja Matti Metsa Man -fani, vaikka onkin taidemuseohallinnossa.

Jotain taitaa olla tekeillä Romurinsessan suhteen ja tässä ehdotankin, että Rautavaaran taidepuiston rakentaisivat tai ideoisivat Romurinsessa ja Metsa Man yhdessä. Jos taidepuistoon saisi jotain Metsa Manin tai sen toisen konemiestubettajan romuja, voitaisiin romut tuunata vaikka virkkaustöillä.

Jari-Pekassa oli pitkään näytillä nätti pikku traktori, jolla oli päällystetty käsin virkatuilla tilkuilla.