En tarvitse Parnassoa, kun kerta on Karjalainen ja Suonna Kononen sekä Hesarin kulttuuriosasto kirjallisuusjuttuineen ja Image Silvia Hosseineineen

(Suonna Kononen teki yhteenvedon virolaisista käännöskirjoista Karjalaiseen)

su 24.3.3024

Aina, kun käännän esille Suomen Kuvalehtien takakannen, silmille hyppäävät Parnasson ja Kanavan mainokset. Joudun muistuttamaan itseäni, että voin elää ilman Parnassoa ja olen koko instituutioon hyvin hyvin hyvin loukkaantunut.

Kanavan voisin ehkä tilata. Ehkä Kanavan kolumnisti Suvi-Anne Siimes (uudistava oik.vas. vm. 1998) maalle muutettuaan on ryhtynyt kirjoittamaan kiinnostavasti.

Tänä aamuna heräsin mainiosti nukutun yön jälkeen heti kuuden jälkeen. Hain tabletin ja aloin kahlata lehtiä, jotka jäivät viime viikolla lukematta. Viime lauantain kelekka-ajovalokuvauksen jälkeen kävi niin kuin arvelinkin. Vedin itseni ylikierroksille. Sunnuntaina kävimme Matin kanssa kelkkakahviossa, maanantaina oli opiskelupäivä, tiistaina opiskeluun liittyvä työnohjaus sekä pienryhmätapaaminen ja torstaina harjoitusterapiat (omat kumminkin päin).

Alkuviikkoon olin kalenteroinut muutakin, mutta oli pakko tajuta, että ei onnistu. Unet hävisivät jo maanantain vastaisena yönä. Heräsin pinggggggggg kahdelta yöllä ja valvoin keskellä yötä pitkään. Sen vuoksi olin ylen vittuuntunut siitä, että terapiaopettajamme oli edellisellä kerralla unohtanut jättäneensä sopimatta mitään selkeää korvaavasta tunnista.

Meitä oli maanantaina hyvissä ajoin ennen kahdeksaa etäyhteyksien päässä muitakin. Kun kello tuli yhdeksän ja uupuneeksi it-yhteysmieheksi mahtavien silmäpussien perusteella luulemani kärtty heppu alkoikin mutista päihdetyöstä itsestäänselvyyksiä ja piti meille puolen päivän kalvosulkeiset, tuli mittani täyteen. Meillä nimittäin piti olla koko päivä nepsyasiaa.

Yhä enemmän on alkanut ärsyttää opiskeluihin ja niiden ohjaukseen liittyvä epämääräisyys sekä alati muuttuva ohjeistus. Opettaja kuunteli kyllä kohteliaasti palautettani puhelinpalaverissa, mutta muuttui kireäksi eikä vaivautunut kertomaan esimerkiksi sitä, että kirjalista, josta pitää valita viisi teosta esseetehtäviä varten, olikin Edugossa muuttunut yhdistetyksi listaksi kahdesta.

Annoin palautetta siitä, että ensimmäisenä koulupäivänä opettaja jakoi meille kaksi kirjalistaa. Toisesta kirjalistasta piti valita viisi esseitä varten ja toinen oli muuten vain kivaa ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan liittyvää kirjallisuutta. Nyt kuin taikaiskusta listat ovat muuttuneet yhdeksi listaksi ja kurssilaisten kesken kiertää itsepintainen huhu siitä, että voimme valita tehtäväksi viisi esseetä yhdistetyltä listalta.

Mutta sitähän meille ei kukaan ole kertonut. Huhu kiertää ja niin. Me olemme itseohjautuvia aikuisopiskelijoita. Tästähän opettaja minulle leukapielet kireänä luennoi puhelinpalaverissamme.

Viiden valinnaisen esseen listassa oli kaksi pakollista kirjaa. Tein ensimmäisen opintoesseeni toisesta perusoppikirjasta. Ajattelin, että siitä olisi minulle hyötyä, jotta kerrankaan en etenisi perse edellä puuhun.

Kun kerroin, että ensimmäinen esseeni olisi valmis ja kysyin, mihin minä sen lähettäisin, opettajaa nauratti niin. Eihän pakollisista oppikirjoista tulisi esseitä kirjoittaa. Minua ei juurikaan naurattanut, sillä eihän meille sitä ollut kukaan kertonut. Kirjat olivat alunperin listalla, josta viisi kirjaa piti valita. Sillä toisella niistä, joista onkin tullut kuukausien mittaan Edugohon yksi lista.

Lisäksi opettaja suositti sitä, että kaikki esseet palautetaan yhtä aikaa ja vasta aivan deadlinen 25.5.2025 alla, sillä opettaja ei omista aikataulusyistä huolimatta missään nimessä aio lukea niitä kuin viimeisen palautuspäivän jälkeen.

Rukoilin, että meille rakennettaisiin palautuskansio Edugohon. Opettaja ei syttynyt ehdotuksestani eikä vastannut rukouksiinikaan. Kysyin, voinko minä ottaa yhteyttä koulutuksen järjestäjän kansliaan ja kysyä itse kansiota meille, opettaja tiuskaisi, että hän kyllä hoitaa sen itse.

Juu, ei hoitanut. Eipä siinä. Osa meistä opiskelijoista oli siinä kohtaa opiskelunohjausta saanut sellaisen käsityksen, että opettaja ei aio lukea mitään meidän tehtäviämme ennen 25:ttä toukokuun päivää - vuonna 2025.

Meille nimittäin tulee koko ajan Edugohon ylläribyllärinä yksilötehtäviä ja pienryhmätehtäviä. Edugossa oli jo ensimmäisen opiskelupäivän jälkeen tehtävä, jonka palautuspäivä oli ja oli mennyt kauan aikaa ennen kuin kukaan edes huomasi sitä.

Opettaja nimenomaan ohjeisti, että siitä ei kannata välittää. Kun kysyin, tuleeko Edugohon mahdollisesti joskus sitten joskus joitain tehtäviä, joista kannattaa välittää, jouduin toistamaan kysymyksen kolme kertaa, sillä opettaja oli aivan niin kuin ei olisi kuullut mitään.

Kuulema tulee. Tulihan siellä ja osa luuli, että ne arvostellaan vasta 25.5.2025 jälkeen. Ehkä arvostellaankin tai sitten niitä ei lue kukaan nyt eikä sittenkään. Emme saa kunnollisia vastauksia. Vaikea sanoa palautepuhelun jälkeenkään, sillä oli kuin olisi kireän seinän kanssa keskustellut.

...

Joka tapauksessa tänä aamuna tervehdin ilolla, että tiistaina (19.3.2024) Karjalaisessa oli lehden oman kulttuuritoimittaja Suonna Konosen kooste virolaisesta käännöskirjoista. Otsikko oli Kulttuurisilta Virosta Suomeen on pystyssä edelleen, osoittavat viimeaikaiset tasokkaat käännösteokset.

Konosen koosteessa oli pätkä sekä Mati Untista että Tõnu Õnnepalusta. Molempia virolaiskirjailijoita kääntää arzypärzy lappeenrantalainen äidinkielen opettaja (kai !?) Jouko Väisänen ja molempia julkaisee Suomessa Kirjokansi.

Mati Untin (1944 - 2005) Ja elämme vieläkin, ellemme ole kuolleet sekä kaksi muuta pienoisromaania ja viisi novellia olen lukenut melkein kokonaan. Kiinnostavinta kirjassa oli suomentajan esipuhe.

Kunpa Suonna Kononen saisi päähänsä haastatella Jouko Väisästä joskus. Omilla kotisivuillaan Konosesta on kuvia haastattelemassa Kätkäläiskirjailija Simo Hämäläistä ja ... oli siinä muitakin haastattelutilanteita. Kononen on päässyt käsittääkseni jopa matkustamaan haastattelujensa takia.

Kunpa nyt saisin tietää, onko Väisäseltä tulossa Kirjokannen kautta pian taas jotain Õnnepalulta. Ja kuka julkaisee suomeksi Jaan Kaplinskin ja Õnnepalun kirjeenvaihtokirjan?

Hesarissakin on välillä pieniä mainintoja virolaisista kirjoista suomeksi ilmestyneenä. Hesari on nykyään niin hyvä ja jos vielä yt-neuvottelujen jälkeen Hesarin tarkoitus on lisätä sekä kirjallisuuden että runouden osuutta, en tosiaankaan tarvitse mihinkään pöhnää Parnassoa enkä oikein Kanavaakaan.

Hesarissa on sunnuntaisin aina hienoja artikkeleita kakkospääkirjoitussivulla. On esseetä ja mediaa.

Vaihdoin Eeva-lehden tilaukseni Imageen. En voi elää ilman Silvia Hosseinin kirskahtavia kirjallisuuspätkiä ja piristävää oli lukea Jyrki Lehtolan artikkeli (Image 3/2024) siitä, että Maailma tarvitsemme lisää ivaa. Tosin sanoisin, että maailma ei tarvitse enää yhtään enempää Lehtolan omahyväistä mussutusta, mutta perustelen tätä joskus myöhemmin.

Nyt lähden pumppaamaan vettä ja ehkä myös hakkaamaan hellapulikoita.