Päivän paras, Vesa Kärkkäinen, Savon Sanomissa tänään

Muutakin hyvää Mullikassa tällä viikolla ja Karjalaisessa Prinsessa Pikkiriikkisen arvostelu

ke 27.3.2024

Avasin tänä aamuna Savon Sanomat kello 6.15. Sen jälkeen jouduin minä kaivautumaan peiton alta ja panemaan tuvan jättiläistelevision auki. Minun tehtäväni on kaivautua ensimmäisenä ylös, sillä kestän paremmin kylmää.

Ja kylmäksihän talo on tällä viikolla mennyt. Olen tyrinyt uunipeltien kanssa. Lämmitin leivinuunin maanantaina ja suljin pellit. Eilissäaamuna, tiistaina, ihmettelin, miksi talo oli jäähtynyt. Vittu, lieden pellit olivat jääneet auki. Muistin, että olin ne sulkenut, mutten viitisinyt tarkistaa. Talo oli aamulla kuin jääkaappi emmekä eilen lämmittäneet kuin liettä, joten tänäkin aamuna oli hyytävää.

Pakkasta oli -7. Ajelin eilen Iisalmessa, Pöljällä ja Alapitkällä. Joka puolella oli vesikeli. Kaivokoskelle kun pääsin, palelsi niin, että hampaat kalisivat. Loppukevään pidän huolta siitä, että järjestän menoni joka toiseksi päiväksi. Joka toinen päivä on lämmitettävä iso uuni. Olemme kyllä eristäneet taloa (minäkin olen sihen osallistunut), mutta tuvan seinät kaipaavat vielä lisäkerrosta.

Kello 6.39 lähetin viestiä Suomen journalismiin Adelaide de Saint Erasmolle: "Huomenta, päivän Vesa Kärkkäinen on paras!". Kello 6.41 tuli vastaus: "Eleganttiin tyyliin ihan hirmu kipakoita asioita, kitkeriä ja katkeriakin! Rupesi ihan sydän hakkaamaan."

Taivahan tosi on, että ilman ruoantuottajia olemme helvetin hukassa, mutta teatteria emme voi syödä. Kärkkäinen kirjoittaakin kolumnissaan: "Niin todellakin, kuka tuottaa meille ruoat tulevaisuudessa? Ehkä näyttelijät."

Tarvitsemme myös tavallisia keltatakkisia duunareita. Matti mörisee pöydän toisella puolella, että pitäisi lähteä, jos meinaa olla Kuopiossa puolilta päivin. Lisään jonnekin joskus, mitä hyviä kirjoituksia Mullikka-bladetissa on tällä viikolla ollut.

Muun muassa jonkun poijjan kolumni Kuopion Männistön Tiihottaren kaupunkilegendasta, Marita Tiihosen kirjoitus tuulivoimasta Vidgrenien viiltelyineen - mehän Ylä-Savossa olemme rähmällämme Vidgrenien sukuun, suorastaan polvillamme. Kukaan ei uskalla arvostella heitä. Tuulivoimasta kirjoitan joskus tähän.

Minä en tiedä. Koska Rautavaaralle ei tuulimyllyjä ole tulossa eikä niitä näy tuvan ikkunastamme, en oikeasti tiedä. Matin kanssa suunnittelemme nyt reissua kuuntelemaan Vaalan tuulimyllyjä. Haluan tietää, miltä ne kuulostavat.

Eteläpohjalaiset tuulimyllyt (Kauhavallako ne ovat?) ovat mielestäni aivan upeita, mutta enhän minä niiden melualueella asu. Muistuu mieleeni myös Lapinlahden demarien sota suur-jätevedenpuhdistamoa vastaan. Kirjoitimme SKDL-vassari-Pentti Rythin kanssa monta Matti ja Liisa -kirjoitusta siitä, miten paska on tulevaisuuden kulta.

Ei vaikutusta. Populistipöhelö-demarit vouhkasivat järviluonnon puolesta. Juu, kun me Pentin kanssa ehdotimme, että Onkiveden pohjasta imuroitaisiin jätekakku peltoviljelykiertoon. Mutta ei demarit sen kun vyöhöttivät. Noh, Lapinlahden metsästysskandaalista voi erottaa ... ööö... noo, kirjoitan tästä joskus.... 

Kuppakamarin Juha Romakkaniemi on kunnostautunut. (Savon Sanomien mukaan.) Minulla on edelleen 230 euron Kuopion alueen Kuppakamarimaksu maksamatta ja ehkä maksan sen ihan vittuillakseni. Menen häiriköimään kevätkokoukseen koko rahan edestä.

Sitten vielä kopioin tähän muualta tämän mukeaelman:

Nauratti tänä aamuna, kun luin netti-Karjalaisesta arvostelun Prinsessa Pikkiriikkisestä. Lähetin saman tien Annalle whatsappia, että menee heti sen katsomaan.

Anna oli semmoinen prinsessaunelmatyttö just, mistä elokuva-arvostelija kirjoitti. (Krisse Salminen on muuten vetänyt jännällä tavalla överiksi oman prinsessastereotyyppisyytensä.)

Kun tytöt olivat pieniä, Leonid toi Pietarista vhs-kasetillisittain neukkuaikaisia lastenleffoja. Oli neukku-Peppi Pitkätossua, joka todella oli vaikea yhdistää Astrid Lindgrenin Peppiin. Vähän niin kuin Musta Mannerheim tässä takavuosina. Mut joo, neukku-Peppi oli tosi kiinnostava estetiikaltaan(kin).

Leffojen joukossa oli neukkulainen prinsessaleffa Vinojen peilien valtakunnassa ja siinä oli prinsessa Burunduk, joka polki jalkaa niin kuin Anna pienenä. Lisäksi Anna kun suuttui, marssi pitkin taloa kantapäät tömisten. Tönk, tönk, tönk. Annassa on kummaa ydinvoimaa. Ihan kuin isässään oli. Pelottavuuteen asti. Kun Anna sai raivarin, minä kutistuin pieneksi rusinaksi.