Kirjailijapersekärpäsen tunnustuksia

ke 24.4.2024

Jaksoimme eilen Rautavaaralta vielä illaksi Matti Pulkkistilaisuuteen emmekä joutuneet kauhean aikaisin Nurmekseen. Sopivasti. Kävimme S-marketissa ostamassa Matille uusia hammasharjoja sekä sähköhammasharjojen päitä. En saanut ostaa vessapaperia. On opeteltava käyttämään paperia säästäväisesti.

Kaksi ruutua riittää, jos ruudut taittaa ensin vastakkain ja sitten vielä kerran vastakkain. Taisi olla Puoli Seiska, jossa kysyi eri ihmisiltä, kuinka monta ruutua vessapaperia kukin käyttää. Aloin silloin miettiä, että taidan olla meidän perheen vessapaperin suurkuluttaja.

Vessapaperivarmisteluni on ehkä jonkinlainen OCD-piirre ajasta, jolloin pidin huolta lasten isän elämästä. Koska lasten isä oli loppuelämävaiheessa raatelevan köyhä, pidin minä huolta siitä, että vessapaperia, pyykkipulveria ja astianpesuainetta hänellä riitti.

Koronan aikaan minusta tuli entistä hysteerisempi vessapaperin suhteen. Eri asumisyksiköissämme pitää aina olla salainen vessapaperikätkö. Kätkö tekee minusta jotenkin varmemman. En kerro paikkaa edes Matille. Tosin Lapinlahdella mies löysi kätköni Rexin kaapista ja sanoi, että tässä kuussa emme osta vessapaperia.

Eilen kävin silittämässä erilaisia vessapaperipaketteja Nurmeksen S-marketista. On tärkeä saada kokemus siitä, että jokin asia on varma. Se, että vessapaperi ei lopu ja jos loppuu, kaupasta saa lisää.

Jos rahat ovat totaalisesti loppu, vessapaperia voi varastaa huoltiksen vessasta. Koska suomalaisen hyvinvointivaltion rippeitä ollaan nyt ajamassa alas, elämme näin. Köyhät ottavat rikkailta suoraan sen, minkä rikkaat eivät suostu veroina maksamaan. Osuuskauppa Peeässä sekä Pohjois-Karjalan Osuuskauppa ovat rikkaita, joten vessapaperia voi anastaa tarpeeseen Apseilta.

(Hyvä oli Vesa Kärkkäisen kolumni Savon Sanomien pääkirjoitussivuilla tänään. Kannatan lämpimästi sitä, että rikkaat ja keskituloisen tilaavat nyt meiltä kituliailta nanopartikkeliyrityksiltä kattoremppoja.)

Vessapaperivarmisteluni on osoitus siitä, että olen pakko-oirealtis. Muudaan ihmisen asunnon hygieniasiivouksen valvonta laukaisi minussa käsienpesurefleksin. Kun olin nähnyt, millaista jälkeä tulee, kun joukko päihdeongelmaisia pesiytyy jonnekin (pissaa mehukannussa, kakkaa siivouskomerossa, kun kakkaajat eivät enää erota siivouskomeron ovea vessan ovesta), menin kotiin ja huomasin peseväni käsiäni kuin mielipuoli.

Kirjoitin OCD-alttiudestani, sillä olen kohta lähdössä omaan harjoitusterapiaani. Olen miettinyt tämän aamua myös regressoitumista pitkässä parisuhteessa. Jostain syystä en pitänyt jungilaisen psykoanalyytikon Juha Klaavun kirjasta Lapsuuden kehitykselliset traumat.

Klaavu mielestäni puhui keskiluokan napanöfftäongelmista: "Pienen vauvan elämä on Klaavun mukaan vakaalla pohjalla, kun hänen äidillään on yhteys omaan aitoon minuuteensa ja hänen identiteettinsä rakentuu sen pohjalle. Silloin äiti on kotonaan itsessään, kehossaan ja elämässään ja tunnistaa omat tunteensa, tarpeensa, ajatuksensa ja tahtonsa." 

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kun-mikaan-ei-tuo-hyvaa-oloa-nain-tunnistat-kehityksellisen-trauman-ja-saat-apua-1

Klaavun haastattelukohta sai minut hihittämään asiattomasti. Kaivoin esille Kansan Uutisiin tekemäni kirjailija Matti Pulkkisen haastattelun. Siinä kirjailija sanoo näin: "Ei siinä ehtinyt kukaan miettiä, sopivatko eri perheenjäsenten patologiat tai muut kemiat yhteen. Oli sovittava tai ratkettava."

Kirjailijan lapsuus Nurmeksen Riihivaarassa oli varmasti traumatisoivaa, kylläpä kyllä. Kirjailijan isä oli iäkäs ja kuollut, kun kuopus oli vasta yhden vuoden ikäinen.

"Erilaisten vaiheiden kautta (kirjailija Matti Pulkkisen äidin isän veli) setäläinen päätyi Nurmeksen Riihivaaraan veljensä tyttären emännöimään taloon. Talossa asuivat veljen tyttären lapset - tuleva kirjailija mukaan lukien - sekä setäläisen veli.

Merkillisen perheen elanto oli niukkaa. Leskiemäntä ruokki neljä lasta ja kaksi vanhusta neljän lehmän, parin lampaan, sian, muutaman kanan, minimaallisten eläkkeiden, lapsilisien ja vekselien turvin.

- Äidilläni oli herkkä luonne, mutta hevosen työt.

Niin linkolalainen kuin onkin, ei kirjailijalle jäänyt alkuperäislinkolalaisesta, luonnonmukaisesta elämästä romantiikan kuorruttamaa kuvaa. Arki syrjäkylällä oli kitkemistä ja kituuttamista." (Kansan Uutiset 27.8.2008)

...

Oli suuri ilo, että sain puhua eilen Nurmeksen kotiseutuyhdistyksen illassa. Alustajana oli Marjatta Törhönen ja kuuntelin korvat tarkkana, sillä Törhösellä oli paljon sellaista tietoa kirjailijasta, jota minulla ei ollut.

Kun tultiin kirjailijan hautaseikkailuun, alustaja antoi minulle vapaat kädet. Kerroin aavistuksen verran sensuroidusti sen, mitä tapahtui todella keväällä 2012 Lapinlahden hautausmaalla Matti Pulkkisen muistoseminaarin jälkeen.

Ihan sillä uhalla, että paljastun jos ei nyt ihan ruumiinryöstäjäksi niin sitten hautarauhan rikkojaksi. Ehkä me Matti Pulkkisen nimikkoseurassa olimme myös ruumiinryöstäjiä ja minä olin kirjailijan viimeisinä elinvuosina rasittava persekärpänen.

Näin on näpyttimet ja nunnan nännit. Kirjailija suhtautui minuun kuitenkin lempeän huvittuneesti.

Nyt on mentävä. Aion ajaa Kuopioon mummo Ankan vauhtia.