Tänään kirjailija Matti Pulkkisen luokkakaveri Marjatta Törhönen alustaa kirjailijasta Nurmeksessa Ikolan talossa kello 18

ti 23.4.2024

Kiitoksia Eskolle Pulkkisten sukutiedoista.

Tänään on Törhösen Marjatan alustuspäivä Ikolassa. Me tullaan mun Matin kanssa Rautavaaralle asti (Lapinlahdella ollaan nyt), mutten ehkä saa Mattia innostettua ajamaan Rautavaaralta Nurmekseen enää. Katsotaan, mikä on miehen fiilis. Minä en tänään ajele mihinkään. Kävin äsken käyttämässä koiria pihalla ja kaikkialla on sellainen pirullinen jääkerros. Hyvä, kun sain vetokoiran kakatettua katkaisematta koipiani.

Eilinen ja tämänpäiväinen ajokeli vaatii ammattikuljettajan. :D Joo päivän ajokierros alkaa Vieremältä. Sitten Rautavaaralle.

Mutta joo, tunsin Matti Pulkkisen henkilökohtaisesti.

Tästä lähtee pitkä selostus - menee mun blogiin:

Opiskelin Tampereen yliopistossa toimittaja-aineita, kansainvälistä politiikkaa ja slaavilaista filologiaa, kun Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema ilmestyi. Suuri Rakkauteni (jolla oli suuri rakkauden valtikka ja nenä), jonka luokse tungin asumaan, sillä mielestäni meillä oli kyseessä Vuosisadan Rakkaustarina (en muistanut kysyä tähän kantaa Rakkauteni Julmalta nenältä).

Rakkauteni Iso Nenä oli aloittanut opiskelun kirjallisuustieteellä ja hänen kirjahyllyssään oli Romaanihenkilön kuolema. Tunsin itseni maalaispullukaksi, sillä ei ollut kovin monta vuotta siitä, että minulla oli kaksi lettiä päässä.

Samoihin aikoihin, kun katselin alemmuudentunnon inhasta hiestä märkänä Pulkkisen kohukirjaa Rakkauteni Julman Miekan hyllyssä, ilmestyi bestikseni (Oili os. Partasen) kylmästi varastaneen Jyrki Lehtolan (en anna tätä ikinä anteeksi) ja niiku niiku Markku Eskelisen Sianhoito-opas.

Olin jo hennosti alkanut tiedostaa oman agraarisuuteni ja maalaisliittolais-alkiolaistaustani, sillä meilllä kotona iskän ja äiskän kirjahyllyssä oli alati pitenevä rivistö päätaloja, lukuisia Heikki Turusen romaaneja, Pellervo-seuran maatalousoppaita sekä Valittujen Palojen lääkärikirja. Lääkärikirjan olin lukenut kannesta kanteen ja iskän kotipaikalla eläinlääkinnän opaskirjan. (Meillä ei eläinlääkärikirjaa kotona valitettavasti ollut.)

Koetin minä jo silloin 1980-luvun lopussa lukea Romaanihenkilön kuolemaa, koska siitä oli niin kova kohu. Tajusin nopeasti, että tämä ei ole minua varten, en tajunnut siitä mitään, ja päätin ujuttautua haastattelemaan kirjailija Heikki Turusta. Hiki hatussa ennen haastattelua luin Turuselta kaiken, minkä kiinni sain. Tajusin, että Turusenkin avulla voin ymmärtää vanhempiani, jotka päätyivät maaseudun liikaväestönä Reitkallin puutarhakoulun maatilalta (Haminasta) Juvan, Laukaan, Putikon, Juvan ja Imatran Immolan kartanon kautta Kärkölän Järvelän Nummenkulman Vuorimaan tilalle aivan käsittämättömään ympäristöön iloisille eteläsavolaisille.

Vuorimaan koetilalla kasvoin minä. Lapsuuteni jännittävin hahmo oli myyrätutkija Asko Kaikusalo.

(Kaikkein parhaiten olisin ymmärtänyt iskääni, jos olisin lukenut päätaloja, mutta ihan niin kamikaze en ollut. Päätalot olivat täysin pannassa siinä urbaanissa Jack Helen Brut - ja sado-masokistinen seksi -todellisuudessa, joka pilasi elämäni herkkinä ikävuosina 20 - 26.)

Enivei, ymmärsin, että Matti Pulkkinen on cool ja Heikki Turunen passé. Minä siis olin jo syntyessäni passé.

Elämä (toisin sanoen elämäni miehet) kuljetteli/vat minua ympäri Suomea. Minulla onnistui olemaan ihan kristillisesti vihitty aviomies, joka oli myös aloittanut opiskelunsa kirjallisuustieteellä. Tämä on kumma ilmiö. Nämä kirjallisuustieteilijämiehet.

Lopulta päädyin Lapinlahdelle. Minusta tuli poliittinen, yhteiskunnallinen ja kulttuurinen aktivisti. Järjestelin Lapinlahdella sitä sun tätä (milloin saan kunnalta takautuvasti tästä standaarin, kysyn vain?!) Panin merkille, että kirjailija Matti Pulkkinen oli aina tapahtumissa mukana. Katseli minua vaiti ystävällinen katse silmissään.

Pelkäsin sanoa kirjailijalle päivää, sillä tiesin, että hän on afaatikko. Vaikka lapseni on cp-vammainen ja sen vuoksi hieman puhevammainen pelkäsin sitä, että en osaa puhua afaatikolle. Tai pelkäsin, että puhun liikaa enkä jaksa odottaa vastausta.

Niinhän minä aina Pulkkisen kanssa myöhemmin teinkin

Mutta siinäkin mielestä kirjailija oli ystävällinen. Hän istui yhteisillä reissuilla mieluummin mieheni Matin kanssa etupenkillä, kun minä istuin lasten kanssa pikku bussimme takaosassa. Pulkkinen perusteli miehen kanssa etupenkillä istumista sillä, että väsyy kanssani. Puhun ihan liikaa afaatikolle, mutta tämänkin hän ilmaisi ystävällisesti ja virnuillen.

En loukkaantunut.

Lopulta tulivat vuoden 2008 kunnallisvaalit. SKDL-tervaskanto Pentti Ryth (vas.bossi nau and evö) keksi, että pyydetään Pulkkista ehdokkaaksi. Taputin käsiäni. Hyvä idea ja sitten melko nopeasti lakkasin taputtamasta. Sitä varten minun on vihdoin luettava Romaanihenkilön kuolema.

Luin Romaanihenkilön kuoleman, Ehdotuksen rakkausromaaniksi, Elämän herrat ja osan Ja pesäpuu itkiä. Kävimme pyytämässä Pulkkista ehdokkaaksi, suostui ja tein Kansan Uutisiin (olin/olen entinen Kusarin Pohjois-Savon aluetoimittaja) Pulkkisen haastattelun. Pulkkinen luki jutun ennen julkaisua ja sanoi taas ystävällisesti ja virnuillen, että otit sitten tähän tällaisen pakinatyylin.

Punastuin ja tajusin, että olin pahasti manerisoitunut kirjoittaja. Aloitin siltä istumalta hysteerisen poisoppimisen pakinatyylistäni.

Minä siis olen se spitaalinen, joka houkutteli kirjailija Pulkkisen "epäonnistumaan elämän ja taiteen repimisestä erilleen" (Antti Hurskainen En kieltäytynyt aseista s. 62), kun olin mukana Rythin Pentin kanssa Pulkkista kunnallisvaaliehdokkaaksi.

No, eihän tällaiselle mullimaisuudelle voi kuin nauraa. Anteeksi, Tommi Melenderinkin ylistämä esseisti Antti Hurskainen, ja voe voe, poeka, on noussut elitistien korkeaan kaartiin Lapinlahden lattealta Peltoniemen asuinalueelta. Melkoiselta takamatkalta siis, kuten esseeteoksessaan En kieltäytynyt aseista itse huomasi.

Hurskainen on naimisissa Lapinlahden entisen kunnanjohtajan lahjakkaan, herkän ja ihanan tyttären kanssa. Sieltäköhän tämä myrkky kumpuaa: "Matti Pulkkisen häpeäksi on laskettava hänen ehdokkuutensa vuoden 2008 kuntavaaleissa. Hän sai Vasemmistoliiton listoilta kuusi ääntä eikä onneksi tullut valituksi." (Antti Hurskainen En kieltäytynyt aseista s. 62)

Matti Pulkkinen oli kuitenkin kuntaliitosta valmistelevan Lapinlahden ja Varpaisjärven yhteisen kirjastoneuvoston jäsen sekä johtamani vammaisneuvoston jäsen. Minusta me olimme uudenlaisen suoran lähidemokratian airuita, mutta eiväthän tämmöisen nuoret nöösit, kuten Antti Hurskainen, ymmärrä ihmisen elämästä tuon taivaallista.

Ihmisen elämään kuuluu myös lähidemokratia ja jopa kirjailija voi olla ns. tavallinen ihminen, osallitua tavallisten ihmisten elämän miettimiseen eikä hifistellä ohivirtaavaa elämää ulkopuolisena jostain Etu-Töölön tai kulttuuri-Kampin työhuoneen ikkunasta.

Viimeisimässä Parnassossa Laura Gustafsson vastasi Antti Hurskaiselle ansiokkaasti. Tosin niin ansiokkaasti, että esimerkiksi tämmöisestä en ymmärtänyt paljoakaan: "Kirjat, jotka sanoutuvat irti yleisesti tunnustetuista ja muodikkaina pitämistään arvoista, mutta kieltäytyvät proaktiivisista moraalisista kannanotoista, jumiutuvat sanojen alueelle, taiteen limboon, jossa ei saa sen enempää tuomiota kuin armahdustakaan."

Gustafssonin arvostelu pusertui ulos vähän turhan kikkailevana. Hömmm. Proaktiivinen. Niin. Hömmömmömmöö.

Joka tapauksessa Pulkkinen sanoi minulle usein (virnuillen, ystävällisesti), että onhan se hyvä, kun järjestät eläkeläiselle kaikenlaista ohjelmaa. Usein tein Pulkkiselle listan siitä, mitä milloinkin on ja vein hänelle Nummen vanhusten rivitalon kodin ovelle. Joskus hiihtämällä, sen muistan.

Pia
Matti Pulkkisen muistoseuran perustaja-ideoija