Ihminen on jotain monogaamin ja polyamoorin väliltä

Ja pakko kai se on alkaa edes selata Jaqcues Derridaa

la 4.5.2024

Kai se on hyväksyttävä. Ihminen ei ole monogaaminen. Tieto tuottaa tuskaa, sillä kärsin samasta kuin joka puolella suitstutettu Erkka Mykkänen. Mykkänen on kirjoittanut autofiktiivisen esseeteoksen Sellainen mies. Minulla ei ole ROCD:tä (relationship obsessive–compulsive disorder), vaan romanttisiin suhteisiin keskittyvä jumal´uskon kaltainen sumutus siitä, että on löysin (reilu) kaksikymmentä vuotta miehen, jonka ajattelin olevan elämäni viimeinen elämäni rakkaus.

Matti Valkonen varmaan on lähinnä sitä, mutta olisi se voinut olla joku muukin. Siitä se on lähdettävä, että tähän on tultu, sanoi aikoinaan kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) ja hyvä näin, mutta itse asiassa maailma ei olisi mennyt sijoiltaan, vaikka Matti olisi jatkanut omassa aviossaan samanlaista elämää kuin ennen tapaamistani. Jossain vaiheessa olisivat varmaankin hankkiutuneet pariterapiaan ja alkaneet käsitellä asioita.

Kenenkään ei tarvitsisi miettiä sitä, tuliko tuhlattua vuosia turhaan. Matin entisvaimo nimittäin raivosi meidän suhteemme paljastuttua, että odotti turhaan seitsemän vuotta. Mattikaan ei tiedä, mitä vaimo sillä tarkoitti. Kuka vaimolla oli seitsemän vuotta meidän suhteemme alusta taaksepäin - vuonna 1997?

Herman Raivio ei ole oikein vakuuttunut Sellaisesta miehestä. Raivion mielestä kirja tulvii vallitsevaa terapiapuhetta, jota kuulee esimerkiksi toimittaja Sari Valton radio-ohjelmassa.  No höh, olen taas löytänyt Saari Valton. Pidän hänen rauhallisista ohjelmistaan yli kaiken.

Kuuntelin Valton ohjelmia vuonna 2016, kun teimme Matin kanssa kaksin Kalevanpihaa. Sittemmin hukkasin ne ja vaikutuin Kalle Haatasesta.

En enää jaksa kriitikkoja, jotka toistelevat kyllästyneensä minäminä-kirjallisuuteen. Minä olen kyllästynyt minäminä-kirjallisuuden kriitikoihin ja nautin röyhkeästi Kaj Korkea-ahon Äitiä etsimässä -kirjan kaltaisista minäkirjoista. Erkka Mykkäsen Sellaista miestä en ehkä kuitenkaan lue. Kuulostaa vähän turhan nuoren miehen kirjalta.

Reetta toi viikolla postilaatikkoon Suomen Kuvalehtiä ja olen kahlannut niissä kuin sika vatukossa. SK (12.4.2024) aiherahoitetussa mainoksessa Jani Kaaro mainostaa tiedekolumneja. Niitä saisi, jos maksaisi jonkin verran euroja kuukaudessa.

Kirjoittajana on Jani Kaaron lisäksi muun muassa Saara Särmä. Kiinnostava tapa tehdä journalismia. Ihan kuin Long Play. Pitää miettiä. Tekstit löytyvät Rapport.fistä. Voisikohan sieltä tehdä määräaikaistilauksen?

Jani Kaaron tiedekolumnin otsikko on Jokin biologiassamme vaatii kestävää emotionaalista sidettä. Kaaro viittaa kirjoituksessaan Science Advances -sarjassa julkaistuun tutkimukseen. Kaaro kirjoittaa, ettei ihminen ole yksiselitteisesti sitä tai tätä. Ei puhtaasti monogaaminen, muttei myöskään poly.

Pitää etsiä koko kirjoitus Rapport.fi:stä, joo, näin pitää tehdä. Voikohan alustalta ostaa yksittäisiä juttuja?

Koetin etsiä netistä jotain helppoa Derridaa. Hesarissa oli Jussi Ahlrothin arvio Jacques Derridan kirjasta Eläin, joka siis olen. Jussi Ahlrothin pongasin juuri Sari Valton ohjelmasta. Ahlroth on buddhalainen. Ahlroth kirjoittaa:

"Yksi tärkeimpiä vaikuttajia Derridalle oli ranskalaisen ­Jacques Lacanin (1901–1981) psykoanalyyttinen filosofia. Lacan näyttää, miten ja miksi ihmisen tietoisuus ei voi olla täysin ´läpi­valaistu´ itselleen. Itsetietoisuus ei ole mahdollista ja sen mahdottomuuden nimi on tiedostamaton. Se liittyy mutkikkaasti siihen miten koemme kaiken kielen kautta."

Jacques Lacanin psykoanalyyttinen filosofia. Sukellus Rutakkoon: Psykoanalyysin isät ja äidit : teoreettisia näkökulmia - semmoinen olisi Lapinlahdella. Pitää juosta.