Inga Maggan tekstin seurassa aamulla anivarhain Rautavaaralle

to 9.5.2024

Tänään on voiton päivä, Eurooppa-päivä ja helatorstai. Oli kiva, kun kirjailija Monica Fagerlund hyväksyi minut Facebook-kaverikseen. Kun on päässyt jokusen kirjailijan FB-kaveriksi, FB alkaa ehdotella muitakin. Kiva kaveruus oli siksi, että tänään kirjailijalla oli päivitys heti viideltä aamulla. Joku nauttii varhaisista aamuhetkistä - ja ruotsiksi!

Ah, ihanata! Jospa sitä vielä ruosteisista aivoista kuoriutuisi ruotsi esille. Tai jopa saksa jollain keinoin.

Pitää myöntää, että kamalinta tällä hetkellä ovat juuri pakkoherätykset viideltä. Tai oikeastaan ne ovat solidaarisuusherätyksiä. Matti pitää auttaa matkaan tekemällä koiratyöt.

Viime yö oli hyvä. Unta tuli kahdeksan tuntia ja ajatus aamulla yllättävän kirkas. Matka Rautavaaran kirkolle läpi kirkkaan auringonpaisteisen Korpijärven kylän oli luksusta. Tosin yksi pikku lintu jäi auton alle heti Varpaisjärven kirkonkylän jälkeen. En tiedä, miksi juuri tänä aamuna pikku linnut lehahtivat autosta pelästyneenä pellolta maantien ylitse monessa kohtaa.

En olisi voinut tehdä mitään. Jarruttaa en ehtinyt enkä väistää. Toivoin, että lintu olisi osunut auton alle pyörien välistä. Jonkin osuman se sai, sillä taustapeilistä näin pienen raadon asfaltilla. Pyörän alle lintu ei jäänyt, sillä se ei ollut täysin liiskana.

Kuuntelin matkalla Inga Maggan Puolikasta. Opin, että saamen kielessä on oma termi "ihmiselle, jolla on liian vähän koiria". Termi kantaa myötätuntoa ja se annetaan ihmiselle, joka on menettänyt koiransa. Hesarin kriitikko Maaria Ylikangas piti raskaina Maggan romaaniinsa vuoropuheluihin dumppaamia tietopaketteja saamelaisuudesta, kuten siitä, kuinka monta puhujaa kullakin eri saamen kielellä on.

Minusta tietopaketit ovat eri hyviä. Pidin myös Niilles Holmbergin Halla Hellen tieto-osuuksista. Holmberg ylsi romaanissaan jopa Freudin unien tulkintaan ja psykoanalyysiin. Tuli taas mieleen, että pitää nyt Vaara-kirjastojen piiriin pääsyn yhteydessä tilata Joensuusta Juukaan tai Nurmekseen psykoanalyyttisesta kirjallisuustutkimuksesta Aino-Maija Lahtisen tutkimus Mieli ja romaani - Paul Auster mielen kuvaajana.

No persus, kun aloin googlailla, löysin tällaisen: Mahdottoman rajoilla – Derrida ja psykoanalyysi. Tätä ei ole edes Vaara-kirjastoissa. Pitäisi tilata aitona kaukolainana. Ei kun! Mahdottoman rajoilta olisi Kuopiossa kirjaston hyllyssä. Minullahan on mystinen Kuopion seutukirjaston kirjastokortti. Sain sen Siilinjärveltä, kun opiskelin työnohjausta. Olen ymmärtänyt, että moista seutukirjastoa ei enää ole.

Pitää selvittää tämä joskus Kuopiossa ja käydä näppäisemässä mukaan Derrida-kirja.

Psykoanalyyttisesta kirjallisuustutkimuksesta löytyy kyllä Tampereen yliopistossa Sirpa Teikarin tekemä gradu. Teikari on tarkastellut Laura Lindstedtin romaanin Ystäväni Natalia naiskuvaa psykoanalyysin näkökulmasta. Hyvä. Tämän luen ensin, sillä en ole vielä valmis perehtymään Paul Austeriin. Onneksi heppu kuoli eikä tarvitse pelätä, että kirjoittaa vielä lisää jotain.

Olen yhden keskusteluromaanin Austerilta lukenut. Auster märisi jotain jonkun toisen maailmanluokan kirjailijan kanssa. Austerin Talvipäiväkirjat minulla oli pokkarina, mutta vaikka siinä on esillä jo kirjailijan toinen vaimo Siri Hustvedt, en ole sitä lukenut. Heivasin pokkarin kierrätykseen. Nyt harmittaa!

...

Inga Magga on tärkeä hahmo. Olen lukenut hänen lastensa isän Marko Annalan autofiktiivisiä kirjoja ja hitto, en muista, missä kolmesta: Kuutio, Paasto vai Värityskirja, oli tiivein, osuvin ja koskettavin keskenmenon seurausten kuvaus, mitä olen lukenut. Kirjan minäkertojan puoliso tulee raskaaksi. Lapsi menee kesken, puoliso kääntyy sängyssä selin minäkertojaan ja rankan kuvauksen nopeutuksena minäkertoja alkaa pettää puolisoaan ja on pian vakavassa suhteessa tulevien lapsiensa äidin kanssa.

Tulevien lasten äiti on Inga Magga, tuleva kirjailija hänkin.

...

Tulin kirjastoon hakemaan Klaus Rahikaisen Elämän kirjaa. Hassua, että kirja kulki Rautavaaralle juuri silloin, kun me olisimme olleet Lapinlahdella. Selvitän kirjan viikonlopun aikana ja palautan sen Lapinlahdelle. Runoilija Klaus Rahikaisessa on jotain suunnattoman naiivia. En tiedä, kestänkö sitä, mutta yritän.

Elämän kirjan ensimmäinen luku on Rahikaisen kaipuu. Kirjailja-runoilija-hippi kuvaa hän-muodossa sitä, kuinka tapaa nuoren naisen, jonka herkät silmät ja avoimet kasvot vetävät puoleensa kuin musta aukko tai Elämä itse. Hm. Noh, kirjan mottona on, että voit valloittaa maailman vain kukkimalla siinä täysin. Sen jälkeen voit luopua siitä ja antaa siemenesi pudota maahan.

Minä tuota ajattelin pursuilla.