Olipa hyvä ja perusteellinen juttu Savon Sanomissa Suomen ortodoksisen kirkon tilasta ja runoilijasielu-arkkipiispasta

su 19.5.2024

Tänä aamuna Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmo kello 7.31 whatsappasi Antti Launosen hyvästä ja perusteellisesta uutisanalyysijutusta Arkkipiispa Leo on mukana rikosepäilyssä - mutta onko hän kirkon sisällä koskematon?

Olin lukenut jutun puhelimestani jo heti kuuden jälkeen, kun odotin, että henkilökohtainen puuronkeittäjäni nousisi ylös. Nousi vasta puolentoista tunnin kuluttua. Ehdin lukea Karjalaisen ja Hesarinkin tabletilta puuroa odotellessa.

Nyt contessa Adelaide De Saint Erasmo whatsappasi, että Antti Launonen jää historiaan, sillä Savon Sanomien päätoimittaja oli somettanut Facebookissa arkkipiispa Leon vetäytyvän/pannun eläkkeelle.

En haluaisi kehua Launosta julkisesti, sillä hän on suomalainen aviomieheni numero yksi. Kehuminen tuntuu nuoleskelulta. Ja sitähän tämä onkin, mutta pakko mikä pakko. Tyyppi ansaitsee kehunsa nyt. Ja kyllä aiemminkin.

Joka tapauksessa haluan tässä esittää kysymyksen piispa Arsenille. Miten se, että esihenkilönsä, arkkipiispa, ei ehkä ole ollut penaalin terävin kynä (vaan ihan mahtava runoilijakynä), oli esteenä sille, että hän itse olisi hoitanut omat työnsä?

Piispa Arseni oli, jos oikein ymmärsin, kuutosseurakuntien (Soleani) kirkkoherrojen esimies. Yhdestä seurakunnasta minulle, päätoimittajalle, soitettiin koko ajan ja minulta kysyttiin, enkö mitenkään voisi auttaa heitä saamasta seurakunnan kirkkoherraa pois palliltaan. Seurakunnassa oli yksien seurakuntavaalien aikaan poliisitutkintoja ja arvelen kirkkoherran sekä vetäneen jonkin verran viinaa ja vielä päälle päätteeksi valehdelleen vaikka mitä satuja.

Epätoivoissaan. Heikkouttaan.

Hän koki olevansa ajojahdattu. Seurakunnan toplokkaat olivat kyllästyneitä valheisiin. Molemmat olivat oikeassa. Olisi kaivattu esihenkilön esihenkilöä.

Naapuriseurakunnassa kanttori grillasi kirkkoherraa. Kirkkoherra soitti minulle itkuisia puheluita kännissä. Epätoivoissaan. En minäkään olisi kestänyt sellaista kanttorityötoveria.

Kolmannessa seurakunnassa seurakunnan ylin, palkkaprelaatti, ei varmaankaan tehnyt mitään laitonta. Hän vain oli sairastunut megalomaaniseen hybrikseen ja oli omasta mielestään aivan verraton rakentajakirkkoherra.

Työtoverit ympärillään uupuivat, masentuivat ja tulivat työkyvyttömiksi. Itse hybrisheppu käveli jokunen vuosi sitten viitostien kevyen liikenteen väylää eteen ja taakse sen näköisenä, että häntä ajaa takaa riivaaja.

Mitä tekivät piispat? Kävivät Konstantinopolissa patriarkan pakeilla ja kuten Antti Launonen kirjoitti, tulivat takaisin mitä parhaimpina kavereina. Lisään tähän vielä, että Herrat olivat löytäneet syyllisen.

Syyllinen oli ylidiakoni Jyrki Härkönen. Olin vuoden 2009 ajan ylipäällikkö Härkösen nukkepäätoimittaja valtakunnallisessa Aamun Koitto -aikakauslehdessä. Nimesin ylipäätoimittajan Jyrki Härski-Härköseksi, sillä hän oli kyllä hirmu älykäs, mutta jotenkin häikäilemättömän roistomainen.

Samalla salaperäisellä tavalla kuin Varpaisjärven vasemmistomoguli Juha Halonen. Loppujen lopuksi Härkönen koetti (vain ja ihan vilpittömästi) johtaa koko orkesteria, kun varsinainen siunattu johto oli siihen kyvytön. Mutta hyvä, että Kirkon Isot Kihot olivat vieläkin isomman Kihon edessä jostain yksimielisiä ja syyllinen löytyi.

Onpa ihanata tarkastella organisaatiota näin välimatkan päästä! Voin kevyin mielin viedä Paula-siskon Juuan tiistaiseuran kevätkauden päättäjäisiin noin niin kuin etäomaishoitajan ominaisuudessa.

Se riittää sitä organisaatiota. Nyt lähden Rautavaaran ukrainalaisia tulkkaamaan hellariseurakunnan jutskaan. Päivän otsikkona on Jumalan paras suunnitelma jokaisen elämään. Niin. Hyvä otsikko. Minun sisäisenä salatoiveenani on ollut tulla papiksi. Öhöm, vähän huono toive toteuttaa Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Mut nyt kummiskin opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Pitää pitää se mielessä. Pääsi välillä unohtumaan. Ensi viikolla täydennän oppimispäiväkirjani.