Miksi en mene tänään Rautavaaralle hakemaan ilmaista Antti Heikkistä

to 12.9.2024

On niin paljon kirjoitettavaa. Siksi en lähde ajamaan Rautavaaralle. Mieluummin ostan kirjan rahalla kirjakaupasta ja kirjoitan siitä vailla velvoitetta kirjoittaa. Sitä paitsi kiellän itseäni lukemasta mitään ennen kuin saan alkuun oppikirjan Kognitiivis-analyyttinen psykoterapia.

On tapahtunut niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että en ole ehtinyt kirjoittaa oikein minnekään. Naurattaa otsikko, jonka olen kirjoittanut blogin Luonnokset-kansioon. Tässä otsikko ja sen alta löytyneet muistiinpanot:

Seksiä voi olla ihan tosi vanhanakin

Kalenteritytön kiehtova peppu. Madame de Pompadour. Potkut hovista. Matti ja Lady Domina. Seksiä voi olla ihan tosi vanhanakin. Salla Nazarenko ja Jörn Donner, jota seksi ei enää yhdeksännennellä kymmenennellä kiinnostanut. Birgitta-vaimo.

....

Kirjoitin äsken pitkän kirjeen:

"Huomenta, hihitän täällä. Just noin: ´Paras kommunikointi naisen ja miehen kesken on naiminen.´ Lisään tähän kuitenkin oman versioni, että minä jotenkin erottelen ystävämiehet (ei naintia) ja sitten miehet (no nyt vain Matti ja vuosiin vuosiin vuosiin vain Matti), jonka kanssa olen monogaamisessa suhteessa

Kuten Jani Kaaro sanoi Raportin tiedekolumnissaan, ihminen tuntuu kaipaavan jotain syvää ja pitkäkestoista tunnesidettä. Minulla se, että viitsin asua jonkun kanssa yhdessä, tarkoittaa sitä, että on sukupuolielämää. Jos ei ole sukupuolielämää, miksi asua yhdessä, ajattelen.

Hehe, ajattelin tämän talonkin niin, että me asutaan Matin kanssa yläkerrassa, koska vanhempien elämään kuuluu seksi ja parasta on, että ei tarvitse varoa.

Nyt se yksi hourulainen taas tunkee tekstiin. Tähän kirjoitukseen sen takia, sillä istui yläkerrassa noin puolen vuoden ajan joka päivä kuin olisi ollut edelleenkin töissä - kello kahdeksasta iltapäiväneljään. Rips, raps, sanoi yläkerran palo-ovi, kun neiti luikahti aamulla ylös ja sitten iltapäivällä ulos talosta.

Oli hankala tehdä lapsia siinä, kun yläkerrassa istui hullu tai ei ehkä hullu, se on aivan liian romanttista. Kaheli olisi oikea sana.

Onnistuin ilmeisesti tulemaan raskaaksi ääneti. Lopulta sanoin Matille, että sano sille kahelille yläkerrassa, että ei voi enää tulla tähän taloon, sillä siirrämme konttorin olohuoneeseen ja aviovuoteemme ylös. Ja varmuuden vuoksi just siihen kohtaan, jossa viidesläinen Kristuksen morsian istuu.

Matin varmaan piti sen neidsykäisen kanssa olla ei-kukaan, ei-mitään - kokeilla sitä, millaista olisi olla syrjäytynyt kunnan vuokrarivitalossa.

Naisella on merkityksensä Matille. Minä olin pelottava lukuisine entisine kumppaneineni. Vaadin Matilta yhtä ja toista. Sitä, että yhteinen yritys on käynnissä, älyllisiä ponnisteluja ja hienoja keskusteluja (näitä taisin kyllä saada Ärräpäissä = se oli kyllä elämän eliksiiri.) Matti jäi sivuun, se on myönnettävä.

Matilla olisi ollut kapasiteettia mun kanssa vaikka millaisiin taivaita hipoviin keskusteluihin, mutta a) Matti pelkäsi minua b) Matti halusi aina dominoida keskustelua alfauroksena (hirveä jäänne Lapinlahden vasemmistosta muuten SKDL-ajoilta; naiset keittävät kahvia ja miehet esitelmöivät. Joskus muutkin kuin Vanha Tervaskanto). Nyt ei enää dominointiyritykset meillä kotona onnistu. Matti kyllä kokeili kaikkensa.

Koetti nöyryyttää ja pyyhkiä minulla pöytää, mutta ei onnistu! Olen Stanka-Vanka. Kun minua tönäisee, vaapun, vaapun ja vaapun. Lopulta nousen pystyyn ja kilisen taas. Olen huonoa neuvostomuovia. Haisen pahalta ja väriltäni olen oranssi.

.....

Tässä välissä kirjeessä on kaikenlaista.

.....

Minä en luultavimmin koskaan tule osaksi Valkosten sukua, mutta ehkä luvassa on jokin muu kombinaatio. Ehkä rajat joskus avautuvat ja saan Suomeen käymään Leonidin Ljovan tyttären. Ljovan ensimmäinen vaimo, jonka kanssa Ljovalla on kaksi poikaa, ei ehkä halua, että pojat solmivat Suomi-yhteyksiä.

Tämmöinen tunne mulla on.
....

Joskus vielä todellisiin muistelmiini lisään Pietarin-matkan, jolla sinetöin Marian ja Annan tulemisen maailmaan. En oikeasti ole paha ihminen. En tiedostanut sitä, mikä minua ajaa - oikeasti se oli lasten haluaminen!

Minä olen kuin tehty kantamaan lasta ja sitten imettämään. Olen satatonnari. Maria syntyi mikrokeskosena, joten maidontuotantoni ei päässyt (anteeksi naturalistisuuteni) käyntiin, mutta Annan kanssa olisin voinut toimittajaa Kysin äidinmaitokeskukseen litrakaupalla maitoa. Sitä Annalta jäi mulle rintarauhasiin (JOITA OIKEASTI ON MULLA KAINALOISSA = anteeksi, anteeksi, anteeksi, tämä kuulostaa varmaan ällöltä.), mutta olin Riistavedellä niin väsynyt, että en jaksanut organisoida asiaa. Kysin äidinmaitokeskus olisi hakenut maitopullot TAKSILLA! Nyt harmittaa, etten jaksanut, sillä Maria sai Kysin vastasyntyneiden teholla jonkun hyvämaitotuottoisen äidin maitoa.

Pohjana kertomuksessa Leonidin hmmm mikähän se olisi sopiva sana ... Leonidin isäksihaastattelumatka.... öööö. No, mutta keksin otsikon myöhemmin.

Tässä synopsis (tuli tosin pikakelausselostus synopsiksen sijaan): Olin naimisissa. Emme saanee lapsia, mun munasarjat eivät inahtaneetkaan! Meillä oli ihan huikea lapsentekoprojekti (öhöm) avioliiton alussa ja sitten kaikki vain vittu kuivui kokoon.

...

Tässäkin välissä kirjeessä on kaikenlaista.

...

Pietarissa odotti ystäväni Lasse Purhonen (ollos iäti muistettu), muistan Lassen naurun vieläkin, se muistuttaa kyyhkysen pulinaa (ja kohta itkettää!). Lasse oli Pietarissa vanhan siskonsa ja Pohjois-Savon marttapiirin toiminnanjohtajan Mirja Paulon kanssa. Yhdessä jatkoimme sitten seuraavana päivänä tai sitä seuraavana taisi olla paikallisjunalla Käkisalmeen Konevitsan luostarin podvorjen, sivupisteen, juhlille.

Retkueemme, luostarin avustusporukkaa, ahtautui Pietarista täpötäyteen paikallisjunaan. Meitä oli Paulon mamma, tuleva lääkäri Emma Virkki ja Joensuusta valmistunut ortodoksiteologi Aino Nenola, herrajukara, Aino onkin opiskellut sosiaalityöntekijäksi, vitsit hienoa, googlasin ja hmmmm Lasse taisi matkustaa siskonsa kanssa Suomeen. Joo niin oli, Lasse ja sisko eivät lähteneet enää Käkisalmeen.

Me vain jotenkin järjesteltiin itsemme (oltiin tiivis ystäväpiiri) samaan aikaan Venäjälle, kun ei Suomessa muka tavattu tarpeeksi usein. Hih. Juu.

Kun päästiin Käkisalmeen, tuli tieto, että Konevitsassa oli yksi armottoman kaunis armenialainen pudonnut ns. Valkean hotellin ulkoseinältä alas joissain juomingeissa yrittäessään kiivetä yhden tytön keljaan seinää pitkin.

Seinältä pudonnut sulhanen vammautui. Ei kuollut, mutta bileporukka jäi saarelle arestiin. Joukossa Marian ja Annan tuleva isä. Minä olin kirjeitse sopinut, että tavataan syyskuussa Käkisalmen juhlilla. Uskon, että ne olivat juomingit, vaikka luostari olikin täynnään entisiä hippejä, punkkareita, taiteilijoita ja sen semmoista Krestyssä välillä istunutta Pushkin 10 -porukkaa.

Olin suruissani, sillä munasarjani olivat kertoneet jo kesän lopussa, että luostarin kokki olisi just se, joka tekisi mut raskaaksi. Käkisamessa piti kestää ilta virallisissa kökkäjäisissä. Koska olin juhlilla Konevitsa ry:n hallituksen jäsenenä.

Kökkäjäisissä oli kyllä kiinnostavaa porukkaa. Muun muassa ammattisotilas, joka oli ollut nuoruudessaan Berliinissä Spandaussa vartioimassa Rudolf Hessiä. Niin. Elämäntarinaansa olisin kuunnellut viikon syömättä.

Seuraavana päivänä ei mahduttu Käkisalmessa pääkirkkoon pääjuhlaliturgian aikana, vaan seurattiin palvelusta kirkon pihalla väkijoukossa. Suoraan Suomesta ilman Pietarin-kiekuraa olivat juhlille tulleet Porvoosta pariskunta Anne Joutsen ja Esa Parkatti (tehnyt Talvisota-elokuvan ruumiit).

Olin jo vaipumassa täydelliseen epätoivoon, kun joku koputti mua olkapäälle. Se oli lasteni tuleva isä. Oli ottanut luostarista hatkat. Karannut jauholaivalla. Leonid oli myös tullut siihen tulokseen, että haluaa lisää lapsia (mulla on poikapuoli Pietarissa ja bonuslapsenlapsia siellä kolme) ... niin. Tai silloin Leonid vain ajatteli, että haluaa SUOMEEN KUOLEMAAN. Niin asian ilmaisi. Minä sanoin, että kyllähän se mulle sopii, kun ilmeisesti muuten olisi edessä lapseton loppuelämä. Ajattelin, että kyllä minä nyt voin yhden venäläisen miehen hoitaa hautaan. Hoidinkin!

IHAN OIKEASTI AJATTELIN NÄIN.

Iltapäivällä Käkisalmessa mun oli vielä kestettävä yhdet viralliset pönöttäjäiset. Piti olla jossain helekutin Käkisalmen puna-armeijapiirin juhlapäivällisillä. Oli Venäjän kirkon piispoja ja pappeja ja pippejä ja jotain sotilastyyppejä jossain tukikohdassa. Vaikka paikalla olisi ollut Venäjän kirkon ulkomaansuhteiden johtaja Kirill, en olisi kiinnittänyt asiaan huomiota, koska lasteni tuleva isä oli odottamassa minua Käkisalmen rautatieasemalla. Odotin vain, että pääsisin Leonidin luokse.

Kirillin läsnäolo olisi ollut mahdollista, sillä Konevitsa ry:n sihteeri oli Jelena (Helena) Pavinskij. Eriskummallisimpia ja ällistyttävämpiä ihmisiä, joita tiedän.

....

Ajattele. Olen ollut Konevitsassa, kun Suomen ja Venäjän kirkon välit menivät arkkipiispa Johanneksen vuosi, ansiosta, johdosta tai takia (en tiedä, oliko hyvä vai huono, oli kuitenkin näin) menivät Viron ortodoksikirkon repeämän takia poikki. Kirkkojen välillä oli aika, jolloin rukousyhteyttä ei ollut, mutta KONEVITSASSAPA ei koskaan lakattu rukoilemasta suomalaisten ja suomen ort. kirkon puolesta. Kun ME oltiin siellä. Me ja Jelena-Helena tietenkin. Jelena-Helenan ansiota ja me satuimme vain olemaan paikalla.

Ja Viron kirkon kiistassa oli kyse myös Ukrainan ortodoksisen kirkon jakautumisesta. Pelosta siitä, että miljoonainen ortodoksiväki Ukrainassa hyppääkin Konstantinopolin patriarkan kelkkaan.

Kerran katsoin jossain uutislähetyksessä sodan aikaan uutispätkää Kiovan jostain ortodoksikirkon palveluksesta. Juu, vituttavat omat toimittajaopiskelukaverini Ylellä ja muualla valtatiedotusvälineissä. Uutispätkässä ei mitenkään tullut esille (se oli vain kuvitusfilmiä) se, että palvelus tuli mitä ilmeisemmin Kiovasta VENÄJÄN PATRIARKAATIN alaisesta Ukrainan ortodoksisesta kirkkokunnasta. Ukrainan ortodoksikirkko onkin sitten jakautunut ainakin neljään osaan ja semmoisten asioiden ja nyanssien tajuaminen on Tampereen yliopiston toimittajatutkintolaisille aivan ylivoimaista.

No siis niiku.

....

Olen myös ollut arkkimadanriini Nazarin henkilökohtaisilla (sisäpiirin, jesssss) syntymäpäivillä (taisi täyttää 50 v.) Suomessa jossain Tikkurilassa tai jotain vai oliko Järvenpäässä, joka tapauksessa paikalla oli myös korkea-arvoisia luterilaisia pappeja ja pippejä ja nauratti, kun luterilaiset pipit ja papit eivät oikein kestäneet ortodoksista tapaa juoda na zdorovje ja illan päätteeksi luterilaiset pipit ja papit taipuivat kännyköidensä ylle kuin tulppaanit ja koettivat tilailla takseja. Jostain syystä synttäriviinat vaikuttivat luteriprelaattien keskivartaloon. Heput taittuivat ihan linkkuun.
....
....
Joka tapauksessa Käkisalmessa Konevitsan luostarin podvorjen juhlilla syyskuussa 1997 sotilaspiirin ja Venäjän ortodoksisen kirkon vastaanotto päättyi onneksi aikoinaan ja paikalla ehkä sen yhden gubbe-Kirillin (joku patriarkka mikä lie nykyään) oli sittenkin varmaan Leningradin alueen piispa Johannes (Ioann), sillä tämä Johannes oli silloin Konevitsan jollain juhlilla kuin Kuopion kaupunginjohtaja Kauko Heurukin.

Me suomalaiset pidimme oman illanvieton Laatokan rannalla piknikissä ja suomalaisten iltaa isännöi ... tadatadatadaaa! Kirkkonummen ortodoksiyhteisön perustanut helsinkiläinen ravintoloitsija Hariton Tuukkanen, entinen uuden Valamon kuuliaisuusveli, pari poikaa tai ainakin yhden maailmaan saattanut ihan ihme tyyppi, jonka kerran kuvasin Konevitsassa viitassa ja täyden sieniämpärin kanssa (pitää vielä etsiä kuva kuvieni joukosta. Panin kuvan Konevitsa ry:n tiedotteen kansikuvaksi ja Hariton sanoi huumorilla ja aavistuksen verran kärkevästi, että miten sie nytttttommmosen kuvan kanteen panit?!?!?)....

Äh, en löytänyt isä Haritonia sieniämpärin kanssa skannatuista kuvistani, mutta löysin kuvan veli Dimitri Arvasta ja kuuliaisuusveli Venjaminista. Diman veli on nykyään Konevitsan luostarin igumeni. Olin Diman veljen, igumenin tulkkina sekä Suomessa ttä Pietarissa.

Suomessa igumenin tulkkauskeikka oli syksyllä 2015 Lammin Athos-vuorten säätiön ... keskuksessa, ort.fundamentalistin Hannu Pöyhösen mikähän se nyt on... olkoon vaikka ortodoksinen yhteisö. Hannu Pöyhönen on kovin fundis siis, mutta livenä kiva ja tonttumainen, siis ulkonäöltään ihan kuin pikkuinen tonttu.

Tulkkasin igumeni-rocktähti-uusrikas-Sashaa Pietarissakin. Se oli tammikuussa 2016, Anna ja Maria olivat mukana ja viettivät synttäreitään kumpikin (15- ja 16-v.). Oltiin juhla-aterialla Pietarin keskustassa olevan ja Venäjän toisiksi tärkeimmän luostarin Lavran veljestön kanssa, sillä Konevitsan arkkimandariinista tuli sittemmin Pietarin Lavran igumeni.

Venäjän kirkon kaikkein tärkein luostari on sitten Kiovan Lavra, JOSSA OLEN ONNISTUNUT KÄYMÄÄN VUONNA 1989!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! (Ja ylipäätänsä en halua tietää, kenen hallussa Kiovan Lavra edes on. Voit uskoa, että sotatila ahistaa.)

Konevitsan luostarin nykyinen igumeni inhosi minua ensi silmäyksellä ja hänen tunteensa ei ollut yksipuolinen. Tykkään kovasti hänen veljestään Dimasta (kuvassa siis ja kuva liitteenä). Kuva Dimasta (eri kuva) pääsi Arsenin kokoamaan Konevitsan historiakirjaan, juu. 

...

ASIASTA KUKKARUUKKUUN BLOGISSA, MUTTA KIRJEESSÄ OLI TÄSSÄ LOOGINEN, VAIKKAKIN POLVEILEVA YHTEYS:

Myöhemmin muistan kohtauksen MUN Solea-lehteeni liittyvästä palaverista Iisalmessa. Olin pyytänyt Solean asioita esille Kuutosseurakuntien kirkkoherrain kokoukseen ja sitten ihan just ennen lounasta pääsin kokoushuoneeseen ja piipitin piip piip piip (päätoimittaja kun olin, juu) asiani ääni väristen.

Olin niin iloinen, että en kuollut enkä kussut pelosta housuihini, että lounaan jälkeisellä kahvilla kirkkoherrojen kanssa olin jo ihan rento. Juttelimme niin kuin ihmiset, nauroimmekin ja olin juuri kertomassa, kuinka osuimme Matin ja restaurointiopiskelijoiden Baltian-retkueen (olin tulkkina) kanssa Tallinnaan just silloin, kun pronssisoturimielenosoitukset alkoivat.

XX lehahti pöytään kuin suuri musta korppi. Selvästi ei tykännyt, että minä, piip piip piip piip päätoimittajanainen, joka kimittää ja nauraa suu auki kirkkoherrojen pöydässä, juttelen hänen joukkueensa kanssa. Kaikki jäätyivät ja jähmettyivät totaalisesti. Keskustelu katkesi siihen.
....
Jooh, jäätiin Käkisalmeen armeijan ja Venäjän kirkon juhliin. Onneksi ne loppuivat. Lähdimme Käkisalmesta taas Pietariin paikallisjunalla. Tällä kertaa meillä oli mukana myös lasteni tuleva isä. Menimme koko poppoo yöksi STT:n Pietarin kirjeenvaihtajan Riitta Turusen luksusasuntoon Pietarin keskustassa.

Riitta oli Kyproksella MTV:n Pohjois-Karjalan toimittajan kanssa (semmoinen partasuu ja vähän paksu, asuu/asui jossain maalla maaherran mukaan nimetyllä tiellä). Riitta ja tämä partaheppu seurustelivat, .......... Riitasta tuli Marian kummi ja kerroin, mitä lopulta tapahtui Riitalle.).

Riitan luksusasunto oli tyhjillään ja me koko sakki nukuttiin ties missä pitkin lattioita. Kun seuraavana päivänä piti lähteä Suomeen, en minä lähtenytkään, vaan jäin vielä "muutamaksi päiväksi" Pietariin Leonidin kanssa. SIIS MINÄHÄN OLIN NAIMISISSA SUOMESSA KOKO AJAN, joten voi olla ihan noin tasapainon vuoksi oikein, että Matti petti minua vuosikausia!)

.... Kun tuli mun aika lähteä Suomeen, joku varasti metrossa mun lompakon, jossa olivat junaliput. Ensimmäinen ajatus mulla oli, että JIPPIIIIIIII ei tarvitse lähteä Suomeen.

Ei kun takaisin Riitan asunnolle ja järkkäämään itselle rahaa, suurlähetystöstä jotain paprua passin tilalle ja Pietarin OVIRista jotain lappua maasta poistumiseen. Kestihän siinä aikansa. Suomessa sain niin ihmeellisiä reittejä pitkin lompakon takaisin, että ei ole tosikaan. Kaikki tuli koskemattomana mulle - paitsi rahat. Lompakossa oli Konevitsan Pietarin podvorjen puhelinnumero ja lompakon löytäjä oli toimittanut sen sinne.

Leonid oli varkaudesta suunniltaan, sillä on itse osa Pietarin alamaailmaa. Miten hänelle saattoi käydä niin? Kävi, sillä minä matkustin metrossa rautatieasemalle nahkaolkalaukku selkäni puolella enkä minä koskaan ole sitä ennen enkä sen jälkeen sulkenut laukkuani soljella esim.

Lompakkohan oli ihan tarjolla. Ottakaa tästä ja antakaa minulle vielä aikaa tämän jumalaisen .... sensuroitu .... miehen kanssa. Maria ei lähtenyt silloin vielä alkuun, vaan mun piti työskennellä syksystä talveen mitä ihmeellisimmin keinoin lasteni isän Suomeen saamisen takia. Siis Leonid asui milloin missäkin. Se aina soitti mulle lankapuhelimeen jostain kaverinsa tai missä nyt sattui olemaankaan.

Kun siirtyi toiseen paikkaan jätti edelliseen tulevan paikan puhelinnumeron. Tai soitti edelliseen paikkaan, missä on. Näin sain aina Suomessa tietää Leonidin liikkeistä. Tämä sama taktiikka oli Marina Vladylla Pariisissa ja Vladimir Vysotskilla Pietarissa, mutta nyt oli jo helpompaa, kun oli Venäjä.

Kävin välillä viemässä rahaa Leonidin siskolle (asuu nyt Dusseldorfissa) .... siis yhteisymmärryksessä Leonidin kanssa annettiin hänen Pietarin-toimintamäärärahansa siskon haltuun ja Leonid kävi hakemassa taskurahan siskolta. Tein myös kutsun Suomeen.

Jossain vaiheessa näytti tosi hyvältä. Leonid oli saanut jostain käsittämättömästä syystä teetettyä itselleen ulkomaanpassin. Voi olla, että laittomasti, mutta samapa tuo. Ulkomaan passi Suomen suurlähetystöön ja odottamaan Suomeen pääsyä.

Suurlähetystöstä tuli tieto, milloin viisumi on valmis. Leonid laski, että hakee aamupäivällä viisumin ja hyppää Suomen-junaan iltapäivällä. Osti junaliput. Kahta päivää ennen Suomeen tuloa sisko soitti hysteerisenä. Leonid on kadonnut!

Kun sain tietää, että lasteni tuleva isä oli kadonnut, ei taaskaan auttanut muuta kuin rukoilla. Viisumipäivän aamuna sain siskolta soiton. Leonid oli jotenkin onnistunut taikomaan itsensä esiin ja oli menossa hakemaan viisumia. Kohta tuli soitto, että sai viisumin. Silloin minä hyppäsin Kuopiosta junaan.

Olin kirjoittanut just jutun VB-keskusnäyttelyvalokuvaaja Jukka Malen näyttelystä ja ihan paskaa kirjoitin. Voi vittu, että vituttaa, kun hötäkässä tuli sokellettua scheissea. Olisi nimittäin nyt kiva kaivaa juttu Iisalmen Sanomien arkistosta esille, mutten kehtaa. Siinä vilisi viisitoista virhettä.

Kun olin vienyt näyttelynegat (kuvasin varmaan valokuvaaja Jukka Malea TAI) ... vain vein matkahuoltoon Malen promokuvia, marssin pitkin Puijonkatua tulevaan kotiini (olin maksanut vuokraa tulevan lääkärin Emma Virkin kommuunikämpän olohuoneesta jo muutaman kuukauden, vaikka asuin vielä aviomiehen kanssa. Tämä pitää ottaa koko ajan huomioon.)...

Oli penkkaripäivä ja satoi jalkarätin kokoisia lumilönttejä. Jostain penkkarikuormasta oli pudonnut enkeli. Se juoksi siivet lepattaen ja helmojaan pidellen pitkin Puijonkatua.

Näky piirtyi verkkokalvolleni ja vaikka kuulostan nyt Lorna Byrneltä, ajattelin, että tämä on merkki! Siinä nuorella ihmisellä oli kiire jonnekin. Katuloska sanoi lits, läts ja menoksi. Nuori ihminen siivet selässään kiirehti kohti elämää. Niin minäkin. Viime metreillä biologisen kellon kilkattaessa.

Leonid astui alas Pietarin-junasta Kouvolan asemalla. Omaisuutensa muovikassissa. Kassissa ei ollut entisen vaimon kuolintodistusta. Sen vuoksi emme ehtineet naimisiin ennen kuin olimme jo eronneet.

Toin samalla reissulla Kuopioon yhden venäläisen rouvan tyttären auton. Se oli vähän rämä, mutta kesti, vaikka Kouvolasta ajaessamme pakkanen alkoi kiristyä.

Kouvolan ja Mikkelin välillä Leonid katsoi auton ikkunasta ulos. Ei näkynyt mitään. Oli säkkipimeää. Ei valon valoa. Leonid kysyi, onko Suomi ehkä evakuoitu. Mikkelissä pysähdyimme iltayöstä. Purhosen Lasse oli valmistanut meille iltapalaa. Jatkoimme matkaa ja olimme uudessa kodissamme Puijonkadulla Emman kämppiksinä aamuyöstä.

Oli kolmenkymmentä astetta pakkasta.
...
Olipahan tuossa. Kiitos, että sain taas kirjoittaa. Nyt osaan ryhtyä lukemaan toistamisen oppikirjaa Kognitiivis-analyyttisesta psykoterapiasta ja kirjoittamaan siitä reflektiota.
...
Leonid oli älykkäin ihminen, jonka olen konsaan tuntenut. Ja ..... mies. Sanon kuin Märtha Tikkanen. Ikävä joka päivä, mutta Luoja paratkoon, älköön nousko kuolleista.
...
Matti tuntuu elämäni viimeiseltä elämäni rakkaudelta. Mitenkäs minä riisuisin tästä sentimentalian. Höm, juu, niin jotain semmoista, että hyvinhän se Matti loppuin lopuksi kasvoi. Ja minäkin olin kasvanut valmiiksi pitkään suhteeseen siinä kohtaa, kun tapasin Matin, että ei aina sillä tavalla; ei seksiä, jahas, no ei sitten. Mies vaihtoon!

Pia

PS. Kesällä 1998 käytiin yhdessä Leonidin kanssa saarella (Suomesta) ja!!!!!!!!!!!! Konevitsalaisen ikonin ihme (voi olla myös Pietarin Ksenia Pietarilaisen ikonin ja kirkon, oon käynyt sen seinää vasten rukoilemassa Marian ja Annan ilmestymistä) .... niin niin Maria sai alkunsa kesällä 1998 saarella. Jotenkin vain natsasi. Munasolu irtosi ja NAPS.

Nyt pidät minua kajahtaneena, mutta näin kävi. Voi olla, että ajoitus vain oli sopiva, niin niin niin, mutta miksei aikaisemmin ja ensimmäisen aviomiehen kanssa???????????????????