Jouni Porokan uni, identiteetti ja Nurmeksen Maaseutuparlamentti (to 25.9. - la 28.9.2024)

Ai, että kuka vitun Porokka? No, juukalainen kiinteistömoguli tietenkin, hölmöt!

ma 7.10.2024

Ajelimme Paula-siskon kanssa Puu-Juuassa. Tulin Rautavaaran Kaivokoskelta ja istuimme ennen saunassa käyntiä kahvila Hedwigin Helmessä kirjoittelemassa postikortteja. Oli toukokuu ja nyt katson isosta viiden vuoden allakasta, millainen oli sää. Olin merkinnyt, että tuuli myrskyisästi ja oli helle.

Kirjoitimme kortin ainakin Ahti-serkulle ja varmaankin myös entiselle lastenkotilapselle, johon siskollani, entisellä lastenkotitädillä, on edelleen yhteys. Lastenkotilapsi oli melkein aikuinen, kun minä vietin kesiäni isosiskon luona.

Niinpä muodostui kummallinen asetelma. Isosiskoni oli toinen äitini ja melkein aikuinen lastenkotilapsen ajattelin isosiskokseni. Toki minulla oli äiti, mutta kun olin isosiskon matkassa, otin isosiskoni siksi aikaa äidikseni.

Nyt lastenkotilapsi on itse jo mummu - olisiko jo isomummukin. Muistan, että kävimme Riihimäellä hänen luonaan, kun pikku Kaisa oli syntynyt. Kaisalla oli hauska toinen nimi ja saattaa olla, että Kaisallakin on lapsenlapsi.

Kortit sujautimme ujosti K-marketin toisen sisäänkäynnin edessä olevaan lähtevän postin laatikkoon. Ujosti sujautus puikahti merkintääni sen vuoksi, että kirjoittelemme muistisairaan siskoni kanssa välillä vähän empien sivukaupalla kirjeitä tuntemattomalle serkullemme.

Lapsuudenperheessäni on kummallinen sisäistämämme hierarkia. On sisäpiirin sisarukset, joilla on etuoikeus pitää yhteyttä korkean statuksen serkkuihin. Minun sisarusstatukseni on niin huono, ettei minulla oikeastaan ole oikeutta pitää yhteyttä kehenkään.

Sankariveljeni Kosti on lähtenyt tietoisesti rikkomaan marssijärjestystä. Puren poskihampaat yhteen niin että kirskuu ja seuraan isoveljeni esimerkkiä.

Ja minähän olen kuuluisia Vyyhtilän Sorjosia

Äidin puolen, Tiusasten suku, ei ole meille kovinkaan tuttua. Ja minähän olen vieraantunut Sorjosten suvustakin. Hah, viime viikon lauantaina (28.9.2024) Nurmeksen Maaseutuparlamentin maaseutupoliittisessa ohjelmaryhmässä remelsin kuitenkin Puumalan Reijo Martikaiselle, että olen Vyyhtilän Sorjosia.

Tunsin itseni Kosti-veljekseni. Samalla nauratti. Pääsikö moinen minun suustani?

Sain kuin sainkin kärtyn oloisen Martikaisen hymyilemään. Hän vastasi: "No minä olen Kaarteesta". En saanut selvää, oliko Martikainen eläkkeellä oleva ruokaviraston asiantuntija ja alustaako Puumalan kunnantalolla 15. lokakuuta Eläkeliiton tilaisuudessa, mutta sisäisesti hehkutin sitä, että Martikainen oli ainakin hetken hyvällä ja toiveikkaalla tuulella.

Maaseutu 2035 -ohjelmaryhmä

Jouduin ohjelmaryhmässä toiseen ryhmään, jossa oli vahva Puumala-edustus. Ryhmäämme tuli maa- ja metsätalousministeriön Ruokaosaston asiantuntija Laura Jänis. Hän opiskelee lisäksi Lapin yliopistossa arktista maailmanpolitiikkaa. Hurjaa, hienoa ja innostavaa!

Kuinka ollakaan saimme ryhmäämme myös ihanaisen sallalaisen Pinja Pennasen. Pinjasta sain lukea viime viikon Vaarojen Sanomista. Otin perjantaina Vaarojen Sanomien maaseutuparlamenttiaukeaman Paulan lehdestä mukaani ja varoin visusti, etten vie aukeamaa, jossa ovat Taipaleen ortodoksiseurakunnan Juuan seurakuntailmoitukset.

Eilen Juuan pyhän profeetta Eliaan tsasounassa olisi ollut liturgia. Toivottavasti seurakunnan Sisko Kallinen on hakenut Paula-siskoni palvelukseen kotiovelta. Paula saattaa ämpyillä, mutta innostuu kyllä aina lopulta, jos hakija on sinnikäs.

Pinja Pennanen Sallasta ja helmikaulakorunuorukainen

Pinja Pennanen oli tarttunut maaseutuparlamentissa juttua tehneen Ritva Väyrysen haaviin samaisena parlamenttilauantaina. Pinja on 4H-vaikuttajanuori ja hänen tehtävänsä on viedä maaseutuparlamentista saamiaan ajatuksia omaan taustayhteisöönsä.

Pinja sanoi Ritvan haastattelussa, että paluu Sallaan on mahdollista, sillä siellä on hänen juurensa. Samaa Pinja huudahti, kun joutui lähtemään maaseutupoliittisesta ohjelmaryhmästä seuraavaan ryhmään ja kiskoi takkia yllensä: "Paluu kotikuntaan on mahdollinen, jos kunta kohtelee sieltä lähteneitä nuoria hyvin."

Lainaus oli sinne päin. Päätin ottaa tähän suoran sitaatin tekstini elävöittämiseksi. Ajatus oli kuitenkin tuo. Sallan kunnan pitää muistaa ja ottaa huomioon sieltä lähteneet nuoret. Pinja opiskelee Lapin yliopistossa aikuiskasvatustiedettä.

Pinjan kanssa toiseen työpajaan maaseutupoliittisesta ohjelmaryhmästä lähti nuori mies, ehkä myös 4H-vaikuttaja. En saanut hänen nimeään ylös. Hän oli perjantain Pielisareenan karjalaisissa pidoissa estradilla, mutta vasta lauantaina maaseutupoliittisessa ohjelmaryhmässä huomasin, että nuorukaisella oli kaulassaan valkeat helmet.

Peukutan!

Lapinlahden kolmas Kaisa Paldanius ja Lastun lempeä Seija

Puumalan Kaarteen Reijo Martikainen jäi maaseutupoliittisessa ohjelmaryhmässä kahden puheliaan lapinlahtelaisen ryhmään. Tai toinen heistä, Lapinlahden kolmas Kaisa Paldanius, oli puhelias. Toinen, Lastun Mervi Eskelisen sijaan parlamenttiin tullut Seija, hiljaisempi. Hän oli ystävällisen ja lempeän oloinen.

En saanut tallennettua Seijan sukunimeä. Kysyin kummaltakin, kuka tulee Mervi Eskelisen tilalle toiminnanjohtajaksi Lastuun. Pudistivat päätään ja pudistivat päätään myös, kun kysyin, minne Mervi Eskelinen on menossa ja mitä ovat hänen uudet suunnitelmansa.

Kukaan ei kuulema tiedä. Ajattelin, mutten ääneen, että veisipä Lastun omavaratalousneidon mukanaan, minne sitten aikookaan. Toivottavasti niin kauas kuin pippuri kasvaa.

Hm. Tuleekohan Lastun toiminnanjohtajaksi Ossi The Kepu Boss Martikaisen vaimo, Eeva? Hänellä ilmeisesti on ainakin rakennusperintö hanskassa. Käskin Mattia soittamaan Lastun hallituksen puheenjohtajalle Reijo Mitruselle siitä, että Lastun toiminnanjohtajahakuilmoituksessa puhutaan löpösti perinnerakentamisesta.

Kiristin Mattia, jos ei soita, minä soitan, ja sitä ei kukaan halua. Matti soitti ja Mitrunen perusteli termiä sitä, että kynnys hakea paikkaa olisi mahdollisimman alhainen. Sillä lailla. Perinnerakentajilla ei ole opetushallituksen legitimoivia natsoja. Ei useinkaan edes tarvittavaa koulutusta.

En nyt mene tähän, sillä verenpaineeni nousee. Asia nouskoon esille Restaurointikillan koulutusprojektissa, jota Matti edistää aina, kun firman työmailta ehtii.

(Perinnemestari on vanhojen rakennusten korjaamiseen liittyvä hanke, joka käynnistyi suunnittelulla vuonna 2007. Keväällä 2008 tuotantoyhtiö Mediatehdas Dakar allekirjoitti sopimukset Yleisradion ja Cursorin (Kotkan-Haminan seudun kehitysyhtiön) kanssa. Yhteistyön ansiosta voitiin aloittaa sekä 10-osaisen televisiosarjan että www-sivuston tekeminen. Televisiosarja YLE TV1:ssä alkoi 20.8.2009 ja hieman ennen tätä avattiin www-sivut täydessä laajuudessaan.)

https://perinnemestari.fi/me

Vittu se on ihan sukkana tiedotusvälineet läpäissyt mediahanke, jolla ratsastavat myös Anna Perholiini ja tubettaja Inari Fernández. Eipä siinä. Eihän se nyt toimittajien kanssa ole niin justiinsa.

Siida-museon museomestari Marko Korkeasalokin oli kirjassa Ihanat vanhat talot muuttunut rakennustarkastajaksi. Voi hyvän tähen. Tästä en pääse ylitse. Vituttaa kuin pienen pientä oravata.

Takaisin Nurmeksen Maaseutuparlamenttiin ja maaseutupoliittiseen ohjelmaryhmään

Puumala-Puumala-Salla-Lapinlahti-Rautavaara -ryhmämme teki mielestäni iloisimman ja toiveikkaimman Maaseutu 2035 - idearyväksen suurelle lehtiötelinepaperille Nurmeksen Maaseutuparlamentin maaseutupoliittisessa ohjelmaryhmässä.

Puumala-Lapinlahti -ryhmä, siihen kuuluivat Lastun lempeä Seija, Lapinlahden kolmas, puhelias Kaisa Paldanius ja Puumalan ärtyisähkö, mutta lopulta leppoistunut Reijo Martikainen, pusasi toisiksi positiivisimman ohjelmapaperin.

Aito pohjoissavolainen narinaryhmä veti fläppipaperille kauhuskenaarion, jossa viimeinen maaseutuasukas pois muuttaessaan sammuttaa valot. Kun narinaryhmän teesit levähtivät kokoustilan pitkälle seinustalle, päätin olla ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, vaikka olenkin vasta valmis ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelija.

Sanoin, että on paikallaan tiedostaa kaikki uhkakuvat ja voihan olla, että käänne parempaan käy romahduksen kautta. Siihen Lapinlahden kolmas Kaisa Paldanius sanoi tiukasti, että emme suostu siihen.

Sanoin, että jesss, näin on ja aloimme yhdessä miettiä, että pitää mennä johonkin pisteeseen, missä käänne on tapahtunut tai tapahtuu. Menin pisteeseen, jossa Varpaisjärvi ja Lapinlahti alkoivat Matti ja Liisa -paikallislehden avulla valmistella kuntaliitosta.

Vaikka en mielelläni sano tätä, Lapinlahden kunnan vallakas keputroikka (Kari Virranta, Ossi Martikainen ja Soile Kuosmanen) eteni 2000-luvun alussa viisaasti. Toivon, että he kävivät koko ajan myös neuvotteluita Varpaisjärven puoluetovereidensa kanssa.

Tuloksena oli kahden tasavertaisen kunnan liitos. Sen takia pidän yllä termiä Varpaisjärvi ja varpaisjärveläinen. Kuntaliitoksessa ei ollut tarkoitus häivyttää ja sulauttaa varpaisjärveläisiä Lapinlahteen, vaikka kunnan nimeksi tulikin Lapinlahti.

Miksei muuten Varpaisjärvi? Se olisi ollut lystikkäämpi!

Porokylän leipomon kyläilytyöryhmä

Nurmeksen Maaseutuparlamentin etukäteen kiinnostavin työryhmä oli kyläilypaja. Sen järjesti Porokylän leipomo. (Lopulta innostuin kuitenkin eniten maaseutupoliittisesta ohjelmaryhmästä.)

Elvytimme Hyvärilän nuorisokeskuksen (parlamentin kokoontumispaikka) kota-aitassa kyläilyperinnettä niin, että rakennuksen katto hyppelehti. Tulin kota-aitalle hyvissä ajoin, sillä en löytänyt Tulevaisuuden tekijät yhteistä maaseutua etsimässä -työpajan pitopaikkaa ja ajattelin, että kyläilypajapaikan etsin vaikka mikä olisi.

Pielisareenan Karjalaiset pidot

Vielä samana iltana Pielisareenan karjalaisissa pidoissa Nouseva Rannikkoseutu ry:n hanketyöntekijän Riikka Hautala ideoi maaseutuparlamenttipassin - Suomalaisen kirjakaupan pokkaripassin tapaan. Passiin saa leiman aina, kun tietää, mihin maaseutuparlamentin työryhmään on ilmoitttautunut. Toisen leiman saa, kun löytää työpajaan paikan päälle. Kolmas leima läpsähtää, kun on käynyt ilmi, että on oikeassa työpajassa.

Kun on kerännyt kaikki leimat, saa pienen palkinnon!

Tutustuin Riikka Hautalaan ja muihin Norsu ry:n työntekijöihin tosiaan Pielisareenan karjalaisissa pidoissa. Ilmoittauduin pitoihin rakkaudesta ruokaan. En tajunnut, että olisi pitänyt olla iltapuku, korkokengät ja Chanel Vitosta.

Olin vähällä karata pidoista ennen kuin ne alkoivat, sillä areenan eteishalliin valui iltapukunaisia. He tuoksuivat parfyymeilta niin voimakkaasti, että pelkäsin saavani migreenikohtauksen.

Pakoa yrittäessäni ulko-ovella tuli vastaan Maaseudun Sivistysliiton työntekijäkaarti. Heillä ei ollut iltapukuja tai korkokenkiä. MSL:n ympäristöasiain kehittämispäällikkö Timo Rekolla oli kyllä jonkinlainen solmio ja puvun takki.

Kysyin Rekolta, pääsenkö heidän kanssaan samaan pöytään, sillä perusteella, että olen 1990-luvun alussa hakenut MSL:n Kuopion työntekijäksi, mutten päässyt. Pääsin sitten Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton Kuopion piirisihteeriksi. Varasijalta.

Ensimmäisellä paikalla oli nuori tumma mies, joka oli opiskellut samaan aikaan Tampereen yliopiston opetusjaoston nuorisotyölinjalla ja kun hän sitten pääsi lääninhallituksen nuorisoasiain virkamieheksi, pääsin minä SDNL:oon.

Voi vitura. Jos olisin päässyt MSL:oon, en olisi koskaan edes pieraissut Lapinlahden suuntaan enkä myöskään sotkeutunut nykyiseen aviomieheeni. Lapiomies Oy:n toimitusjohtajana olisi nainen, joka olisi synnyttänyt miehelleni ainakin kymmenen luomulasta ja olisi edelleen neitsyt.

Lapinlahden neitsyen ihmettä tultaisiin katsomaan ympäri maailmaa ja ikuisen neitsyen hologrammikuva heijastettaisiin Viitostien Ykköstilojen Teknologiatalon seinään. Ei olisi enää rakennus- ja restarointiliikettä, vaan Lapiomies Oy:n virtuaaliset restaurointisivut, joiden avulla vanhojen talojen omistajat voisivat restauroida itse talonsa.

He vain maksaisivat jokaisesta klikkauksesta Lapiomies Oy:lle tuntuvan rojaltin eli lisenssimaksun. 

"Lisenssimaksu eli rojalti on immateriaalioikeuksien, kuten teollisoikeuden alaisuuteen kuuluvien tavaramerkin, patentin, mallioikeuden, liikeidean tai näiden yhdistelmien käyttämisestä teoksen tai tuotteen oikeuksien omistajalle maksettava sopimuspohjainen korvaus eli tekijänpalkkio."

Lapiomies Oy:n neitsyttoimitusjohtaja olisi kiihdyttänyt aviomiehensä firman huikealle kasvu-uralle juuri nettipohjaisen restaurointiliikeidean siivittämänä. Hänen punainen Hiacensa olisi otettu Uudenkaupungin automuseon kokoelmiin sen sijaan, että se vaanii meidän firman tummanvihreää pakua joka ilta työpäivän jälkeen lukion toisella puolella.

Jonain kauniina iltasuuna punainen paku peruuttaa meidän firman pakun nokkaan ja ah, kuljettaja lentää meidän pakun kuljettajan syliin kuin taikaiskusta. Kohtalo, ah, huudahtaa punaisen pakun kuljettaja ja pian hän pesiikin mieheni kalsareissa taas.

Niin ne pidot Pielisareenalla

Pääsin karjalaisissa pidoissa MSL:n porukoiden kanssa samaan pöytään, sillä Timo Reko heltyi ja sanoi, että nojoo, voi olla, että pidoissa ei ole plaseerausta. Kysyin, mikä on plaseeraus, eikä Reko ehtinyt vastata, sillä olin jo liimautunut heidän kylkiinsä kuin märkä saunavastan lehti.

Oikeastaan kiinnostavaa. Minne Maaseutuparlamentin gaalaillassa olisi plaseerattu parlamenttiin eksynyt kansalainen? Ehkä jostain olisi löytynyt toinenkin kansalainen hänen viekkuunsa. Nimittäin vähän aikaa, kun kyselin, oli enemmän kuin joka toinen parlamentin osallistuja jostain Leader-hankkeesta. Oli Mansikkaa ja Kukkoa ja Mansikkakukkoa sekä vaikka mitä Höyryjunaa.

Areenan pidoissa MSL:oa vastapäätä istuivat Nousevan rannikkoseudun leader-johtajat. Kaikkein eniten juttelin leader-johtajan kanssa, joka oli ollut Rautavaaran ruhtinaan Mikko Kärnän kouluttaja armeijassa.

Kerroin leader-johtajalle, että kuudella rautavaaralaisella valtuutetulla on nyt tuhannen taalan mahdollisuus opettaa kunnanjohtajalle kunta- ja lähidemokratian alkeita. Toivottavasti kunnanjohtajan pentumaisuuden kitkijöihin ilmaantuu vielä Rautavaaran luterilaisen seurakunnan talousjohtaja, Tiina Föhr.

En voi muuta kuin ihailla netti- ja Facebook-perusteisesti, miten loogisesti Föhr panee joskus niin kertakaikkisen murkkuikäisen tasolle vajoavaa kuntajohtajaa kuusi nolla. En oikeastaan haluaisi tavata seurakuntatalousjohtajaa livenä, sillä pelkään, että hän silpoo kansalaisen tai kenet tahansa pieniksi ohuen ohuiksi siivuiksi pelkällä veitsenviiltävällä katseellaan.

Kuuden valtuutetun ryhmässä, jonka toivon asettuvan seuraavissa kunnallisvaaleissa uudelleen ehdolle ja ottavan mukaan Föhrin, ovat nyt pitäjän terävimmät päät. Heidän joukostaan en erota yhtään seniiliä toimijaa.

Kuutosten joukossa on myös yksi paikallisdemari. Ihmettelin, miten voi olla mahdollista, että löytyy terävä paikallisdemari. Kun kyselin ja kyselin ja ihmettelin, kävi ilmi, että hän on entinen vassari.

Kuinkas muuten. Älykäs paikallisdemari - eihän sellaista voi olla syntynytkään!

Karjalaiset pidot ja leipomokyläilypaja

Maaseutuparlamentin karjalaisissa pidoissa sai lopulta uuvuttavien alkujuhlapuheiden jälkeen syödä. Syömistä olin kovasti odottanut. En puheita, joita sitten tuli tasaisena monotonisena virtana pitkin iltaa.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lainasi iltapuheessaan Eino Leinon runoa. Hänen puheessaan oli eloa ja iloa, mutta sisällöstä en muuta muista. Lisäksi en aio antaa hänelle koskaan anteeksi sitä, että hymyili kuin Naantalin aurinko hallitusneuvotteluiden aikana ja melkein käveli käsi kädessä saksikäsi-Riikka Purran (voi vittu, mikä pers...e... ei kun persu).

Puukarin Pysäkin Anni Korhosesta on tullut pohjoiskarjalaisen pitoruoan airut ja häntä olisin mieluusti kuunnellut hieman vähemmän aikaa, sillä vatsani kurninta olisi ylittänyt Korhosen kanteleen näppäilyäänen, ellen olisi älynnyt ennen pitoja syödä Jehki Potkosen ja Niilo Nissisen paistamia timjamikaritsakepakoita yrttiperunoiden kera.

Parlamentin parhaat keskustelut kävin käytävillä, kahvilla ja ruokalaissa, Hyvärilän pihalla ja Pielisareenan eteisessä. Jehki Potkosen ja Niilo Nissisen kodalla tuntui melkein, että pääsin kuulumaan johonkin - Ilomantsin vaihtoehtoväkeen.

Ihan paras keskustelu oli Bomban pasta- ja pitsaravintolassa Maaseutuparlamentin viime tunneilla, kun EU-meppi Mika Aaltola oli lapsensa äidin kanssa jo poistunut Pielisareenalta. Me Ryy-Riitan, ammattimaisen Ilomantsi-kehittäjän kanssa, kuikuilimme uteliaina Aaltolan pariskunnan pöytään.

Kovin oli pieni ja sironen Aaltolan vaimo. Toivottavasti UPI-mukeltajameppi pitää EU:ssa Itä-Suomen puolta. Toivottavasti hän vast'edes tietää, että on olemassa Itä-Suomi.

Ryy-Riitta söi pitsan. Minä join vihreän teen. Emme olleet tavanneet miltei kolmeenkymmeneen vuoteen. Nauroimme paljon ja vähän itkimmekin.

Lanttu Ruotsi-Suomessa sekä muita puheita

Karjalaisissa pidoissa parhaimpana antina olisivat olleet MSL:n Timo Rekon pienalustukset. Kuulin niistä katkelmia. Kerran oli aiheena lanttu Ruotsi-Suomen kulttuurihistoriassa ja kerran karjalan kieli. Pitojen viralliset juhlapuheet sekä häiritsivät ruokailua että pöytäkeskusteluja.

Parlamentin avajaisilta oli mukavammin järjestetty. Areenalla oli pyöreitä pöytiä, joiden ääressä seistiin. Tein tuttavuutta monien ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa ja tutustuin joihinkin ennen tuntemiini ihmisiin uudestaan.

Pääsin kättelemään Varpaisjärven ällistyttävää viherpersua Harri Väänästä ja synnytin syvälliset keskustelut ei-paikallisdemariksi jämähtäneen SAK-demarin Timo Haverisen kanssa. Esittelin Väänäsen Ylä-Karjalan päätoimittaja Anu Saarelaiselle: "Tässä on tyyppi, joka nousee eduskuntaan, kun Joensuun poliisiampuja Timo Vornanen saa tuomion."

Kyläilyryhmäraportti

Palautan itseni Porokylän leipomon kyläilyperinteen elvytystyöpajaan. Hiivin pajaan ennen aikojani. Penkillä istui yksi vaaleatukkainen nainen. Hän näytti ystävälliseltä. Paikalla olivat  järjestäjätkin, mutta heidän annoin järjestellä rauhassa.

Menin istumaan naisen viereen, kun kuulin sanan Puumala. Ei juma, mikä elämäni tilaisuus. Tutustua johonkin miun mailtani. Miun areenoiltain. Istuin Kirsi Blombergin viereen. Hän on SavonLuotsi Leader ry:n hankeneuvoja ja kotoisin Juvalta, mutta asuu nyt Puumalan Hurissalossa.

SavonLuotsi Leader ry on yhdistetty kahdesta Leader-hankkeesta: Rajupusu Leaderista ja savonlinnalaisesta Piällysmies ry:stä. Ajattelin mielessäni, kylläpä näitä hankepalkkalaisia parlamentissa riittää ja kuinka vähän oikeasti on silkkoja kansalaisia sekaan eksynyt.

Minäkään en olisi tiennyt koko parlamentista mitään, ellen olisi koettanut houkutella kesällä 2023 Kuopiossa perustamamme Peräkylän lumppujen verkoston aktiivijäsentä Aholansaareen Leenan päiville.

Siellä olisivat olleet Katri Viitaniemi, Maria Korkalainen, Liisa Seppänen, Mauno Nivala ja Minna Kettunen ja Liisa Katrin äiti Seppäsen aiheena olisi ollut Luonnonläheiset kelttiläiset kristityt - suomalaisten sukulaissieluja?

Peräkylän lumput olisi antanut pikantin säväyksen Leenan päivien pukeeseen. Ja pukeehan on vanhan pullokypsytetyn viinin tertiaarinen aromi.

Lumppu numero kaksi kertoi, että on menossa Nurmekseen Maaseutuparlamenttiin. Kysyin, mikä ihmeen parlamentti, googlasin ja ilmoittauduin oitis. Maksoin ruokailut ja varasin Bombalta hotellihuoneen kahdeksi yöksi.

Niin juuri. Varasin huoneen juuri siitä torahampaasta, jolle nauravat Helena Petäistö, Suomen journalismin ja arkkitehtuurin contessa Adelaide de Saint Erasmo ja kohta myös ranskalaisen naurismaan aitaseipäätkin.

(Ei torahampaita rannoille, Helena Petäistön kolumni Maaseudun Tulevaisuus pe 4.10.2024)

Minä en naura, sillä en nähnyt hotelliani ulkoapäin. Istuin hotellihuoneeni sängyllä ja katsoin lumoutuneena ulos. Hotellihuoneen takaseinä oli yhtä isoa ikkunaa ja ikkunan toisella puolella oli Pielinen.

Oli vähällä, että olisin viettänyt koko parlamentin hotellihuoneessa ikkunasta ulos tuijottaen. En ole mikään järvimaiseman erityinen ystävä, mutta Bomban tuotteistettu järvinäkymä teki lähtemättömän vaikutuksen.

En kaivannut nettiä. Eipä se tosin huoneessa toiminutkaan.

Kyläilypulinaryhmä

Kun olimme SavonLuotsi Leader -hankehenkilön kanssa selvittäneet sukumme 1540-luvulle asti (minä Sorjoisten, taas olin Sorjonen), ryhmäämme liittyivät Kuusamon jonkin matkailun hankeheppu (mies) ja tapahtumakoordinaattori Elina Stoor. Hän on Torniosta kotoisin ja aloittanut kesällä Ruka-Kuusamon matkailu ry:n keskustan sekä kylien aluen elävöittäjänä.

Meillä oli niin lystiä siinä, kun huusimme innoissamme toistemme suuhun. Muilla ei ehkä ollut niin lystiä meitä kuunnellessa, mutta ajattelin, että olen ryhtynyt ottamaan tarvitsemaani tilaa ja jos joku siitä näivettyy tai surkastuu, se ei ole ongelmani.

Kyläilypulinaryhmään menin, sillä olen haaveillut omasta salongista. Kutsuisin salonkiini lapinlahtelaista älymystöä. Olen viritellyt ajatusta salongista jo pitkään ja eteenpäin idea nytkähti - tosin vain päässäni - kun illalla Hallaa kusettaessa lukion parkkipaikalla ylitseni marssi Karvasalmen saarimystikko-kirjailija Tapani Katainen.

Hän oli tullut veneellään kirkonkylän rantaan ja askelsi kohti Pubi-Tuuria. Koska me Matin kanssa olemme täysin pihalla Lapinlahden kapakkakulttuurista, päätin, että vielä kutsun kirjailija Tapani Kataisen meille ja pari muuta fiksua myös.

Nyt sitten odotelkaatten kutsua. Jännitys tiivistyy! Kuka pääsee Tuottolan salonkiin? Kuka kuuluu kutsuttuihin? Kuka kuuluu Lapinlahden älymystöön?

Kokoomuslaisten paha uni ennen eduskuntavaaleja 2019

Nurmeksen maaseutuparlamentin aamiaissalissa Bomballa ruokaili pitkä ja hoikkanen mies. Luulin, että hän on Juuan kokoomushahmo Kai Iiskola. Ei ollut. Oli Pielisareenan jumppaa ohjannut mäkihyppääjä Petri Keskitalo.

Olen Kai Iiskolan nähnyt muutaman kerran ohimennen ja vähän kaukaa läppärini takaa Juuassa Kahvila Hedwigin Helmessä. Tiesin hänestä jotain, kun ajelimme iisalmelaisen kartanonisännän Antti Sarvelan vaaliautolla Juuan ABC:lle kevään 2019 eduskuntavaalien alla.

Kai Iiskola oli ollut kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas, mutta jotain kummaa oli Juuan kokoomuksessa tapahtunut. Kun saavuimme iisalmelaisen ehdokkaan kanssa ABC:lle, meitä vastassa oli kiukkuinen juukalainen kokoomuslainen, joka alkoi sättiä ja sadatella niin että sylki roiskui. Kaikki mahdollinen maailmankaikkeudessa tuntui olevan viturallaan.

Sarvela tuuppasi minut ulos asuntoautosta suoraan rähisevän kokoomuslaisen eteen. Kai Iiskola oli juuri vetäytynyt ehdokkuudesta henkilökohtaisiin syihin vedoten ja ärtymystulvasta päättelin, että paikallisen toimijan vihaisuus liittyy siihen. Luulen tosin nyt, että Iiskolalla on ollut meneillään jotain henkilökohtaisessa elämässään - avioero tai jotain muuta yhtä karmivaa ja kuormittavaa.

Lopulta pääsin ABC-rakennukseen sisään ja perin juurin vittuuntunut kokoomuslainen seurasi minua. Itse ehdokas luikahti ABC:lle toisesta ovesta. Ehdokas, jonka vaalityötä tein, istahti juukalaisten kokoomuslaisten pöytään.

Pöydän ääressä oli kiinteistömoguli Jouni Porokka. Minä hiihtelin ABC:llä omia reittejäni ja jaoin kahvilippuja. Katsoin visusti, että kahviliput menevät niitä eniten tarvitseville. Ei siis kokoomuslaisille. Mielestäni heillä on vara ostaa kahvinsa itse.

Paluu Jouni Porokan uneen

En keksi aasinsiltaa siihen, kun ajelimme viime toukokuisena lauantaina Paula-siskon kanssa Hedwigin Helmestä Puu-Juuan pääraittia ylös, vanhan puisen kunnantalon oikealta puolelta kohti viehättäviä vastakorjatun näköisiä puutaloja ja oikealle Rakkaudenkujaa pitkin Puu-Juuan mäkeä alas.

Hiekka rapisi harmaan ja tylsän pappa-Skodan renkaiden alla. Olisiko Skodassa vielä olleet silloin talvirenkaat? En muista. Muistan jotenkin sen, että oli aurinkoista, mutta muistini valehtelee, että olisi ollut viiltävän kylmää eikä jää olisi vielä täysin sulanut Puu-Juuan varjopaikoista.

Nastojen rapinaa hiekalla ja kylmän auringon valoelämyksiä. Miten saan kirjoitukseeni kaunokirjallisesti haju- ja makuaistin? Hiljattain sulaneesta lumesta hajukäämeihimme kiemurtelivat koiran kusen keltaiset pistot. Öh. Vähän liian keksittyä. Olkoon. Googlasin, että aivoissa on hajukäämejä.

Kielemme päällä viipyilivät kahvilan makea amerikkalainen mascarponejuustokakku ja suklaa-tryffeli. En ole varma, söimmekö Paulan kanssa juuri nuo kakkupalat. Perjantaina söimme. Siksi valitsin ne tähän makuaistielämysten kuvaamiseksi.

Kökköä, mutta menköön.

Juuan Suojeluskuntatalon pihalla oli jokunen auto. Oli myöhäinen iltapäivä ja juhlat olivat ohitse. Talolla oli ollut kiinteistömoguli Jouni Porokan 70-vuotissyntymäpäivät ja edellisen päivän Karjalaisen syntymäpäivähaastattelun faktalaatikossa oli juhlapaikan osoite: Apteekintie 5, Juuka sekä päivämäärä ja kellonaika.

Ymmärsin sen kutsuna kaikelle kansalle ja ajattelin, että olisimme voineet Hedwigin Helmi -korttikirjoittajaisten sijaan mennä juomaan kakkukahvit kiinteistömogulin synttäreillä. Verkostoitumisen merkeissä.

 Nyt hihitän. Vihaan sanaa verkostoitua.

Mogulin synttärikutsu oli Karjalaisessa ystävällinen eikä mielestäni sisältänyt vastenmielistä sivumerkitystä. Harmittaa, että emme menneet juhlimaan. Koko ajan sormenpäistä meinaa ruudulle valahtaa sana kuokkimaan.

Olen kirjoittanut liian pitkään ja kohta on pakko lounastaa sekä aloittaa laskutus, maksaa unohtuneet päivittäiset kulkukorvaukset, kasata kuitit ja tehdä syyskuun verottajan ilmoitukset.

En oikein päässyt merkinnässäni otsikkoon Jouni Porokan uni. Se olisi ollut Petri Tammismainen pienoisnovellijäljitelmä ja kuulunut näin:

"Jouni Porokka, Joensuussa asuva juukalainen kiinteistön omistaja, näki unta. Hän oli hankkinut omistukseensa erilaisia puutaloja Juuan keskustasta. Tarkoituksena oli, että hänen, Kai ja Liisa Iiskolan sekä Marjo Pääskyvuoren Matkailukeskus Puu-Juuka Oy kunnostaa Juukaan 105 majoituspaikkaa ja 18-reikäisen golf- ja seikkailupuiston. Unessa kepulainen Kyösti Kakkonen lupasi hankkeelle rahoitusta 50 000 euroa. Mutta unta se olikin vainen. Kuinkas nyt kepulainen panisi eurojaan kokoomuslaisten hankkeeseen?"