Opin puhtaus, kanonisen lainsäädännön ekonomia ja kaikenlaista sieltä sekä täältä - etupäässä Peter Frankopanin Silkkiteistä ja löysin merkinnän lopuksi Olympiadani

ke 5.2.2025

Luin uskontososiologi ja kognitiivisen uskontotieteilijän Kimmo Ketolan artikkelin siitä, onko "puhtaita" uskontoja olemassakaan. Artikkeli vahvisti sitä, mitä olen ajatellutkin. Ei ole ja synkretismikiistat palautuvat kysymykseen vallasta.

(Kimmo Ketola Mitä on synkretismi? Tieteessä tapahtuu 3/2007).

Luettuani artikkelin aloin yhtä kirjettä varten googlailla, mitä tarkalleen ottaen on kognitiivinen uskontotiede. Ja kappasta vain, osuin Pascal Boyerin kirjaan Ja ihminen loi Jumalat - miten uskonto selitetään?

Se on minulla hyllyssäni ja olen muistini mukaan sen yhden kerran lukenutkin. Sain kirjan ihastuttavassa marimekkokuosisessa lähetyspussukassa Kiteen Punikilta. Piti lähettämäni hänelle vastalahjaksi kirja seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoriasta  (Cacilda Jethán ja Christopher Ryan), mutten tiedä, olenko sittenkään lähettänyt sitä.

Löysin kirjan, kun pengoin taas kokoelmiani. Voi olla, että kuitenkin hannasin sen lähettämistä. Sen jälkeen kun Kiteen Punikki löysi itselleen rakkaan, ei päästänyt ilmoille Ja talebaneillakin on neljä vaimoa -päästöjä. Kiteen Punikki oli jonkinlainen houkkailmiö. Provosoi tahallaan peittääkseen jotain. Tarvitsevuutensa, arvelin.

Mutta hyvä, että löysi rakkaan ja hyvä, että jatkaa talous-poliittisia päivityksiään Facebookissa. Minulle algorytmit eivät niitä suo, mutta ainahan voin käydä katsomassa niitä erikseen, jos tulee oikein kova hinku.

Yhdelle uudelle vanhalle ystävälle, nykyiselle kirjeystävälle, pitää vielä kirjoittaa löydöistäni Peter Frankopanin kirjasta Silkkitiet - uusi maailmanhistoria. Nykyinen kirjeystäväni sanoi, että ortodoksinen palvelus on näytelmä. Niinhän se on.

Ortodoksisissa valistuskirjoissa ja -hetkissä kerrotaan usein, että yleisin ortodoksisen kirkon ehtoollisjumalanpalvelus on Pyhän Johannes Krysostomoksen (k. 407) liturgia. Pyhän Basileios Suuren (k. 379) liturgia toimitetaan kymmenen kertaa vuodessa, Apostoli Jaakobin, Herran veljen, liturgia 23. lokakuuta ja paaston aikaan Ennepyhitettyjen lahjain liturgia.

Arkkipiispa Paavalin Uskon pitojen mukaan EPL toimitetaan paaston aikana useasti ja Suurella Viikolla maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona. Kirjoitin tuttavallisesti, että EPL, hupsista keikkaa, opin termin Pietarissa Konevitsa ry:n hallituksen kokouksessa 1990-luvulla. Vietimme iltaa jossain kaupungin ulkopuolella. Taisi olla Pähkinälinna, muistanko väärin? No jopas, kaikkea sitä.

Useita EPL:iä paaston aikana. Vaikuttaa aika paljolta. Pitää seurata Kuopion ortodoksisen jättiläisseurakunnan palveluskalenteria. Jes, tapahtui yllättävä oppiminen. Älysin vihdoin painaa kuukausinäkymää ja voilá siellä ne ovat. Sain näkymän, jossa on joka päivälle, mitä eri puolilla seurakuntaa tapahtuu!

Olenkin taivastellut sitä, että en saa jumalanpalveluskalenterista mitään selvää ja tuntenut itseni senioriksi somessa. Löysin nyt EPL:iä muualtakin kuin Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalista ja Lapinlahdelta löysin katumuskanonin (ma 3.3.2025 klo 17).

Estä minusta vallanhimon henki... puhumattakaan turhanpuhumisesta

Siunauksellista on, että Lapinlahdella ortodoksinen pyhäkkö on meiltä kävelymatkan päässä. Harvoin kehun Lapinlahtea, mutta nyt on kehuttava. Lisäksi minun kannattaa oikeasti miettiä paaston aikaan paastorukouksen sanoin: "Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki."

Rukous on ensimmäinen, jonka opin Sisko Toivaselta, vanhemmalta ortodoksinaiselta Konevitsassa. Sisko suhtautui aasintammavarsamaiseen töytäilyyni luostarissa pitkämielisesti. Hän oli puutarhuri ja Rovaniemeltä. Olimme jonkin aikaa kirjeenvaihdossa 1990-luvulla. Muistan Siskon suuren ja avaran käsialan.

Ja muistan Siskon kertoneen minulle, kuinka oli lapsena muuttanut vanhempiensa kanssa poltettuun Rovaniemen-kaupunkiin ja sen vuoksi Konevitsan romukasat repivät auki kipeitä kohtia. Myöhemmin Sisko Toivanen muutti Heinolan ortodoksiseen naisyhteisöön. Tsekkasin sen sivut.

Tällä hetkellä Juliana-yhteisössä ei ole vapaita asuntoja. Nettisivujen kuvat ovat todella idylliset. Yhteisöön voi mennä tutustumaan ja asua muutaman päivän ajan vierasasunnossa.

Maria Sisko Toivasesta ei ole muuta jälkeä netissä kuin luku Elsi Takalan toimittamassa Valamon kansanopiston 30-vuotishistoriikissa Silta arjen ja pyhyyden välillä. Elsi Takala oli  Satu Tauron ortodoksinen kummitäti, jos oikein tajusin, kun tein Tauron Satun jonkin pyöreäkymmenisen syntymäpäivähaastattelun.

Maria Sisko Toivasen kirjoittama on luku Luomulinjan opettajana. Semmoistakin on äiti Maria Sisko tehnyt. Enpä tuota tiennyt. Joka tapauksessa Sisko luki Efraim Syyrialaisen paastorukousta vieressäni keljassamme Konevitsan luostarin 600-vuotisjuhlaillan jälkeisenä aamuna.

Kröhöm. Luulin, että olin kuollut ja että oli ruumiinvalvojaiseni.

Ihmeellinen Iran

Täten komennan itseni takaisin ortodoksisiin liturgioihin. Peter Frankopanin Silkkiteistä voi lukea, kuinka se, mitä luulemme länneksi on sekoittunut idän kanssa ja se, mitä luulemme itäiseksi, on läntistä perua.

Kun lensimme Annan kanssa Vietnamiin joulukuussa 2016, seurasin lentokoneen pikkuruiselta ruudulta, kuinka etenimme idän yllä. Persia! Ihmeelinen Iran! Irak! Miten nämä ihmiset erottavat, kuka on? Joku voisi kertoa, miten muodostuu irakilainen identiteetti ja miten se eroaa iranilaisesta.

Ei kun wikipediaan vastauksen perään. Löysin tämmöisen tiedon: "Joulukuusta 2010 lähtien Iran on ollut maailman ainoa maa, jossa on käytössä perustulo."

Persia nimityksenä wikipedian on mukaan kreikkalaista perua. Iran on persiankielisten oma nimitys sassanidien valtakunnalle. Ja nyt sitten pitäisi ottaa selvää, keitä ovat sassanidit. Luin juuri uusimmasta Kanava-lehdestä, että väestöt eivät Bysantin aikaan olleet etnisiä kansoja, vaan komposiittiryhmiä.

Näin sanoi kirja-arviossaan suuresti kunnioittamani ortodoksinen diakoni Jukka Korpela. Häntä kävin takavuosina kuuntelemassa Kuopiossa ikääntyvien yliopistossa 10. marraskuuta armon vuonna 2016. Korpelan otsikko oli Länsimaisen yhteiskunnan juurilla.

Armon vuonna 2009 Jukka Korpela kirjoitti jonkin artikkelin päätoimittamaani Aamun Koittoon ja toimitussihteeri käsitteli juttua niin perusteellisesti, että vituttaa vieläkin. Pitää tsekata, löytyykö alkuperäinen versio tietokoneeni kätköistä.

Minusta artikkelin silpomisessa oli jotain käsittämättömän viha- ja ylimielistä. Olin kuitenkin vain nukkepäätoimittaja ja kaiken yläpuolella väijyi ylipäätoimittaja Jyrki Härski-Hartikaisen hirmuinen haamu. Ylipäätoimittajan mahtikäskystä kaikille maailman ihmisille oli annettu Pyhä Merkkiraja, jota ei olisi saanut ylittää edes herrajumala.

Olkoot tämä merkintäni vittuiluosuus. Amen, amen.

Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori arvioi Kanavassa (1/2025) Paavo Hohdin suomentaman Mikael Pselloksen Bysantin hovimiehen. Kirja on hovimiehen muistelmat Bysantin keisarivallan kulisseissa.

En saanut selvää, arvosteliko Korpela itse Psellosta vai Hohdin käännöstä, kun kirjoitti, että kirjallisen tyylin vuoksi bysanttilaisissa teksteissä kutsuttiin vieraita ihmisiä ihmisiä klassisilla ilmauksilla, kuten skyytit, persialaiset ja assyrialaiset, vaikka niillä ei ollut tekemistä todellisuuden kanssa.

"Väestöt eivät olleet etnisiä kansoja, vaan komposiittiryhmiä."

Minulla menee loppuelämä, kun mietin tätä. Miten niin ennen ei ollut etnisiä ryhmiä? Mitä tarkoittaa etnisyys? Joka tapauksessa nimitys Iran tarkoittaa sassanidien suvun hallitsemaa aluetta.

Wikipedia kertoo, että Sassanidien suvun valtakunnan alueeseen kuului alueita nykyisestä Iranista, Irakista, Armeniasta, Afganistanista, Turkista, Syyriasta, Pohjois-Intiasta, Pakistanista, Kaukasiasta, Keski-Aasiasta ja Arabiasta, sekä Khosrau II:n aikana Egyptistä, Jordaniasta, Israelista ja Libanonista. Sassanidit kutsuivat valtakuntaansa nimellä Erānshahr ايرانشهر (Iranshaehr), iranilaisten valtakunta.

No entäs Irak sitten?

Ihan kumma Irak

Kun tungimme jollain interrailillamme - ehkä vuonna 1986 - kauniin, mutta pelottavan oloisen, ystävättäreni Oilingboilingin kanssa rinkkoja Kööpenhaminan rautatieaseman säilytyskaappeihin, katseeni takertui ja tarkentui tummiin kauniisiin nuoriin miehiin samoissa puuhissa.

Oilingboiling oli niin tyrmäävän kaunis, että harva uskalsi häntä puhutella. Sen sijaan minä olin enemmän niin kuin sukupuoleton olento, hömelö, lyhyt, pampulamainen, helppo lähestyttävä ja varmaan myös ihan liian helppo nakki.

Niinpä pääsin kauniiden tummien nuorten miesten kanssa juttusille. Kuinkas muuten. Kysyin heti tavallisimmat imatralaiset: kuka sie oot, mistä sie tuut, minne sie määt ja mitä on siu rinkassais?

Kun kaunokaiset kertoivat olevansa Irakista, he nauroivat, kun näkivät kauhusta lautasen kokoisiksi laajentuneet (kauriin, joo-o, minulla oli silloin piilarit) silmäni. "Yes, from Iraq, troublemaker!"

Kyseessä oli eri reissu kuin se, jolla vokottelin muuatta kurdia sillä, että selostin hänelle: Ich liebe in Tampere. Juu, Salosen Marita, Sistosen Janne ja Vuorisen Markku nauroivat silloin katketakseen minulle jossain Kööpenhaminan tivolin karusellin takana. Oli kevät 1986 ja hetki maailmanhistoriassa juuri Tšernobylin jälkeen.

(Suap naaroo, onhan sitten, mitä mummona muistella, ajattelin hämärästi ja aloin miettiä tankerosaksallani parempia iskurepliikkejä. Koska tyttäreni ovat puoliksi venäläisiä, voi huomata, että en saavuttanut menestystä Kööpsenhaminan miesmarkkinoilla.)

Syksyllä olimme taas matkalla. Ja ei kun irakilaisia yrittämään!ä'

Nyt minä opettelen tämän. Irak on lännemmässä kuin Iran. Irakin väestö jakautuu wikipedian mukaan kolmeen osaan. Suurin osa irakilaisista on etnisiä arabeja ja toisiksi eniten maassa on kurdeja. Kolmas väestöryhmä ovat pienet etniset ryhmät, kuten kuten turkmeenit ja assyrialaiset. Armenialaisiakin Irakissa on. Pienet vähemmistöt muodostavat noin viisi prosenttia väestöstä.

Valtioiden rajat eivät siis noudattele valitettavasti etnisten ryhmien asuinalueiden rajoja. Ja etnisiä ryhmiä ei oikeastaan ollutkaan ennen. Oli vain komposiittiryhmiä. Milloin alkoi muodostua etninen tietoisuus? Onko se vanhempaa perua kuin nationalistinen tietoisuus?

Minusta etninen tietoisuus on joteski kivempi. Olen mieluummin etnisesti itäsuomalainen kuin suomalainen nationalisti. Nyt pitää taas googlata. Merkintäni ei valmistu ikinä ja Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmo tarvinnee toisenkin kupin kahvia ja pussillisen laskiaispullia, jotta kestäisi tämän plörinän.

Wikipedia kertoo, että etniset ryhmät eroavat muista sosiaalisista ryhmistä kuten alakulttuureista, intressiryhmistä ja sosiaalisista luokista siten, että niiden katsotaan syntyvän ja muuttuvan historiallisesti etnogeneesin myötä, seurauksena endogamian (sisäryhmäavioliittoisuuden) jaksoista. Etnistä identiteettiä vahvistetaan ajatuksella yhteisistä piirteistä, jotka ovat tyypillisiä kyseisen etnisen ryhmän jäsenille.

Etnogeneesi? Endogamia? Niin. Oivoi. Siksipä juuri vokottelin sekä kurdeja että irakilaisia skä ties ketä muinaisessa nuoruudessani! Ja öööö, vähän myöhemminkin. Esimerkiksi Moskovan-muistelmistani tulisi piinalliset.

Minä ja bolivialainen. Minä ja virolainen kaapin kokoinen rakentajarakastaja. Minä ja valkovenäläinen partajeesus. EI! Ei tähän suuntaan, ptruuuuu takaisin. Oikeasti, aikuisten oikeasti, en ollut paha ihminen. Olin ajattelematon ja halusin Marian sekä Annan.

Buddhan patsaat

Talibanit räjäyttivät Afganistanissa Bamiyanin laaksossa buddhan patsaista vuonna 2001 ja ISIS poltti Irakin Mosulissa ihmiskunnan historian ensimmäisiä kirjoituksia.

Wikipedian mukaan Bamiyanin kulttuuriympäristö ja arkeologiset jäännökset on Unescon maailmanperintöluettelossa oleva kohde Afganistanissa Bamiyanin maakunnassa Bamiyanin laaksossa 230 kilometriä Kabulista luoteeseen. Alue tunnetaan erityisesti talibanien maaliskuussa 2001 tuhoamasta kahdesta massiivisesta Bamiyanin Buddha-patsaasta (paštuksi د بودا بتان په باميانو کې, De Buda butan pe bamiyano ke, farsiksi تندیس‌های بودا در باميا, tandis-ha-ye buda dar bamiyaan). Patsaat on veistetty 500-luvun lopulla ja 600-luvun alussa

Peter Frankopanin Silkkiteissä on hauska kuvaus, kuinka buddhalaisuudesta koetettiin tehdä näkyvämpi ja kuuluvampi uskonto - ja kohentaa sen kilpailuasemaa yhä äänekkäämmäksi käyvässä uskonnollisessa ympäristössä.

Buddhalaisiin pyhäköihin tuotiin uhrilahjoina kukkia tai parfyymeja ja pyhäkön soittajat löivät rumpua, soittivat luuttua ja harppua, kumistinta, kitaraa ja symbaaleja. Intialaiset lahjoittivat Keski-Aasiasta levittäytyvien reittien luostareille rahaa, jalokiviä ja muita luksusjuttuja. (s. 56 - 57)

Kyseessä oli taisto ihmisten hengellisestä huomiosta samalla tavalla kuin juutalaisten ja kristittyjen välisessä kissanhännänvedossa. Konstantinopolin patriarkka Johannes Krysostomos vaati, että jumalanpalveluksesta oli tehtävä jännittävämpi, sillä kristitttyjen oli vaikea kilpailla synagogien teatraalisuuden kanssa.

Synagogissa viihdyttämisestä huolta pitivät rummut, lyyrat, harput ja muut soittimet sekä näytelijät ja tanssijat. Niinpä ortodoksisessa kanonisessa laissa on kohta, jossa pappi ei saa mennä naimisiin näyttelijättären kanssa, sillä näyttelijättäret olivat temppeliprostituoituja.

Muistan minulle näin kerrotun Aamun Koiton päätoimittajavuotenani.

Tässä mielessä Jehovan todistajien lehtihyllykkö on kuin virvoittava keidas Helsingin rautatieaseman feissarimeressä. Jehovan todistajat seisovat vain rauhallisesti paikallaan. Heidän luokse tekee mieli paeta turvaan.

Helsingistä muistan toisen vavahduttavan uskonnollisen kokemukseni. Rautatieaseman sillä puolella, jossa anarkisti kuoli joskus tässä takavuosina, en nyt etsi vuotta tähän, melusi hirmuinen tummanpuhuva saarnaaja englanniksi.

Hänen vaimonsa antoi minulle pienen uskonnollisen kirjallisen ja kysyi minulta hiljaisella äänellä: "Are You believer?"

Käännynnäinen kuin rupi

Frankopan kirjoittaa Silkkiteissä, että juutalaiset johtomiehet eivät halunneet ottaa vastaan käännynnäisiä. Kuuluisa rabbi Hiyya Suuri julisti: "Älä luota käännynnäiseen ennen kuin 24 sukupolvea on kulunut, sillä synnynnäinen pahuus on hänessä yhä!" (s. 91)

Helbo, toinen vaikutusvaltainen rabbi, kuuluu sanoneen, että käännynnäiset ovat yhtä hankalia ja vaikeita kuin ruvet. (s. 92)

Niin tässäpä sitä hierrän käännynnäisenä kuin rupi Suomen ortodoksisen kirkon ihossa.

Hierrän lopuksi tästä. Serafim Seppälä teoksessaan Minä olen sinä ja muita kirjoituksia valittaa essessään Pyhä Epifanos ja formula Ykkönen, että Suomen ortodokseja vaivaa uusi harhaoppi: byrokratismi.

Serafim Seppälän mielestä ennen oli paljon paremmin, kun saattoi vain rukoilla, kysyä Jumalalta tai pyhiltä ihmisiltä. Oli nykyistä parempi sekin, että saattoi kysyä piispalta.

"Viime aikoina on tavaksi tullut perustaa työryhmä." (s. 147)

Seppälä vaikuttaa olevan sitä mieltä, että työryhmät ovat osa byrokratian syntiinlankeemusta. Muistan entisen arkkipiispa Johanneksen sanoneen, että seurakuntademokratia ei ole erityisemmin ortodoksista.

Seurakuntademokratia luottamuselimineen tulee luterilaisilta.

Mnjaah, ajattelin silloin ja ajattelen nyt. Toivottavasti joku kanava seuraa viime marraskuisen ortodoksisen kirkolliskokouksen asettaman naisasiain työryhmän työskentelyä.

Aamun Koiton sivuilta löysin seuraavan jutun ja lainaan sitä:

– Kyseessä on nimenomaan naisdiakonaatin elvyttämisen mahdollisuuksien selvittäminen – eihän sitä ole koskaan lopetettukaan, sanoi tohtori Elsi Takala.
Sivistysvaliokunta kuuli asiassa Tallinnan ja koko Viron metropoliitta Stefanosta, Elsi Takalaa ja Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyenia.

Kuvana on Pyhän Olympiaksen kuva. Hyvänen aika sentään! Minun suojeluspyhänihän oli diakonissa!

En tiedä, mistä, Pielaveden Petrun kirkon välikatosta varmaan, isä Jyrki Ojapelto tempaisi minulle joulun 2001 alla suojeluspyhäksi konstantinopolilaisen diakonissan Olympiadan. Konevitsassa viitisen vuotta aiemmin, kun juttelimme kirkkoon liittämisestämme Konevitsan luostarin igumeni Nazarin kanssa, Nazari sanoi ystävällisesti, että meidän, parin suomalaislorton (lortto = uskovaisen serkkuni nimitys minulle, igumeni ei käyttänyt tätä ilmausta, vaikka ehkä ajatteli niin eikä ollenkaan aiheetta) tulee tulla voidelluksi ortodoksiksi omassa kotiseurakunnassa.

Sitten hän lisäsi yhtä lämpimästi, että egyptiläinen Piamo voisi olla minulle hyvä suojeluspyhä latinalaisperäisen etunimeni perusteella.

Vai muistuttaako nimi liikaa Pijamaa - mikä on pyjama venäjäksi, Nazari mietti ja nauroi. Sitten nauroimme yhdessä: "No, vaikka Pyjama, kunhan ei Pijafka (iilimato)."