Aamulla sain viestin siitä, että Savon Sanomissa oli uutinen siitä, että ort.fi -sivuilla on erotetun Kaj Appelbergin viimeinen haastattelu

Koska Teppo Kulmalan Tupakoivaa kalaa ei voi lukea lunssassa, lukaisin Marjo Lanérin Näkyjä melkein loppuun illalla

ke 14.5.2025

Aamuisin meillä on Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmon kanssa joko lehtikritiikki tai juttuvinkkaus. Joskus molemmat. Tänään pääuutinen oli, että Jaana Hiltunen oli tehnyt ihan kelpo uutisen Savon Sanomiin siitä, että potkut saanut ipodiakoni Kaj Appelberg puhuu ort.fi:n haastattelussa.

Kävin lukemassa haastattelun heti. Haastattelijana on ollut Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen terävin, mutta härskein ylipäällikkö Jyrki Härkönen. Härkönen on oikealla asialla, sillä Savon Sanomia lukemalla ei viime syksynä Appelbergin keisistä saanut mitään tolkkua.

Härkösen tavoitteena on vilpittömästi totuus. Se on hienoa, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä, että raha- tai työsuhde- tai sopimusjuridisista asioista Härkösen kanssa kannattaa olla tekemisissä vain juristin välityksellä.

Tämän opin ollessani vuoden 2009 Aamun Koiton nukkepäätoimittaja. Ylikomentaja Jyrki Härkönen Logosmedian omistajana oli ylipäätoimittaja. Minä tanssin kuin sätkynukke ja sain paljon sellaistakin paskaa niskaani, joka olisi kuulunut Logosmedialle.

Mutta mikäs siinä. Kyllä nämä maatalon emännän hartiani kestivät - ja kestänevät edelleen!

Pääsin minäkin sanomaan. Olkapäänäni oli Hesarin Tommi Nieminen. Kerroin hänelle kaiken, minkä tiesin. Sensuroimatta.

Nieminen pani minulta vain yhden kommentin juttuunsa Kolmen piispan skisma (HS su 13.7.2021). Juttu sinänsä oli vähän pettymys. Ei sen vuoksi, että sain julki vain yhden kommentin, ei herraparatkoon, vaan siksi, että Nieminen toisti samaa, mitä oli ollut jo Suomen Kuvalehdessä ja Long Playssa.

https://www.hs.fi/feature/art-2000007813397.html

Tommi Nieminen olisi voinut tarkentaa seurakuntiin ja siihen, että Suomen ortodoksisessa kirkossa oli kyllä yritystä hallinnon uudistamiseen, demokratisoimiseen ja tavallisten seurakuntalaisten kuulemiseen niin, että kirkollishallitukseen tuli lausuntoja ”Etsivä kirkko – Suomen ortodoksinen kirkko vuonna 2020” -suunnitelmaluonnokseen pahvilaatikkokaupalla.

En tiedä, käyttikö kirkollishallitus tavisseurakuntapiirien lausumia vessapaperinaan vai työnsikö suoraan paperinkeräykseen, mutta minusta lausumiin olisi pitänyt suhtautua kunnioittavammin ja mielenkiinnolla.

Tapahtui jotain kummaa. Ilmeisesti oli kyse siitä kauhusta ja vihasta, jotka lehahtavat ja leimahtavat, kun rahat vähenevät. Ihmiset käyvät toistensa kimppuun.

Teppo Kulmala on aivan liian raskasta flunssaan 

Siirryin eilen läppärin ääreltä nuokkumasta nojatuoliin nuokkumaan. Katsoin mukamas Remppaa vai muuttoa ja Huvilaa ja huussia ja lopuksi Ykköskanavalta Prisman Metsän salaisuudet. Rakastan Remppa vai muutto -formaattia.

Katselisin ihmisten koteja tuntisotalla syömättä. Erityisen kiinnostava oli seurata Kaiviksella amerikkalaista Remppaa vai muuttoa. Näki, miten amerikkalainen keskiluokka asuu. Metsän salaisuuksista muistan flunssaisen torkkumiseni välistä, kuinka sienillä on maan päällä massastaan vain jokunen prosentti.

Kourallisessa maata voi sienirihmastoja olla monta kilometriä. Sienet eivät ole kasveja. Ne ovat no, sieniä. Eipäs kun eukaryootteja eli aitotumaisia. Ne ovat oma taksonominen pääryhmänsä. Aiemmin erotettiin vain kasvi- ja eläinkunta, mutta molekyylibiologian kehityttyä yhä tarkemmaksi erotettiin kuusi pääryhmää: Arkit (Archaebacteria), bakteerit (Eubacteria), alkueliöt (Protoctista) tai protistit (Protista), eläimet (Animalia), sienet (Fungi) tai kasvit (Plantae).

Pääryhmää ihmiset ei biologiassa ole. Kuulumme eläimiin.

Teppo Kulmalan Tupakoivaa kalaa on aivan mahdoton lukea väsynein aivoin. Koetin jatkaa sivulta 87 ja nyt peruutin takaisin. Aloitan illalla sivulta 85. Voin silmäillä hieman aiempiakin sivuja. Minulla on jossain muovikansiossa iso pino vanhoihin laskujen kuoriin tehtyjä muistiinpanoja. Romaanin välistä löytyi sinikantinen vihko ja siihen olin pipertänyt kuvausta tai hahmotelmaa, yritelmää teoksen rakenteesta.

Romaanissa on kehyskertomus. Romaani alkaa lausella: "Hyvää päivää, nimeni on tässä kertomuksessa Sonja." Sonja löytää ensin vanhasta hirsisestä tsasounasta Neitsyt-ikonin takaa hapertuneen, yli 30 vuotta vanhan, käsikirjoituksen ja etsii käsiinsä sen kirjoittajan.

Ensinnäkin! Miksi Neitsyt-ikoni? Käsittääkseni Mariaa, Jeesuksen äitiä, sanotaan Jumalansynnyttäjäksi. Kuvaako ikoni Mariaa ennen kuin joku, ihan kyllä mies, oli saattanut nuoren tytön raskaaksi?

En tajua mitään. On minäkertoja, joka on nimenomaan Tupakoivassa kalassa nimeltään Sonja. Sonja on kuulema oikeakin nimi ja heti ensimmäisellä sivulla tulee kaima, eräs vanhempi sukulainen. Miksi, miksi, miksi kirjailija Kulmala? Miksi?

Onko Sonja sama kuin Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen Sonja? Onko Sonjakin Teppo Kulmala itse?

Käsikirjoituksen tekijä on ilmeisesti kirjailija Teppo Kulmala ja minäkertoja kutsuu tämän pyhiinvaellusmatkalle. Tosin Kulmala ei tiedä itse, että on kutsuttu mukaan. Tulee matkalle omasta tahdosta kuitenkin. Voi vittu!

Minäkertojalla on käsikirjoittajan tekijän lapsuudessa tietty osa. Jahas.

Käsikirjoituksen tekijä on kertoi junamatkansa (minkä junamatkan - pyhiinvaelluksenko?) jälkeen lukeneensa päivittäin pyhiä kirjoituksia ja kaikenlaisia kirjoituksia sekä kristinuskon kaanonista ja sen ulkopuolelta sekä löytäneensä uutta ja omakohtaisesti vapaampaa ja myönteisempää näkökulmaa ortodoksisen kirkon uskoon ja traditioihin, rituaaliin, mystiikkaan ja yhteisön ihmisyyttä ja lämpöä välittävään puoleen. (s. 12)

Asia harvinaisen selvä.

Äh, pitää taas aloittaa koko mokoma uudestaan ja aivan alusta. On dekkarin kirjoittamista, murhatarinaa, kiristystä ja etenkin alkupuolella hyväksyttäviä syntejä. Sanoopa käsikirjoituksen laatija itseään harvakseltaan juopottelevaksi tuurijuopoksi (s. 86). Sen minä sentään ymmärrän ja sivulta 81 alkaa melko selkeä jakso, jossa kuvataan kirjailjan työhuonetta Iisalmen näköisessä kaupungissa.

Selkeyttä kestää vähän yli sivun. Sivun 82 ylle olen piirtänyt vihaisen viivan ja kysymyksen: "Miksi  tällaisia koukeroita taas?" Kulmala viittaa novelliinsa, jossa on vaimonsa alusvaatteita ja seteleitä polttava mies. Taisin silloin kaivaa novellin esille. Pitää etsiä se illalla uudelleen, sillä sivu 82 on kirjailijan oma analyysi tekstistään.

Käsikirjoitus haluaa kuulema jatkaa muotoutumista lukijan sielussa. Mukava olisi tietää - sekö ikonin alta löytynyt vanha vai junamatkalla kirjailijan laatima? Ei kun ikonin alta löytynyt käsikirjoitus tulee romaanikässärin alkusivuilla julki sellaisenaan, koska se on lyhyt. Ei kai kässäri ole lyhyt kappale ennen varsinaista ensimmäistä osaa?

Aika nöpö kässäri, jos se on alkulehtien salaperäinen ja vaikeaselkoinen kappale, jossa lapset ovat itämaita. Itämaita? Mitä herranjumala? Mihin Kulmala haluaa viitata? Kenelle hän kirjoittaa?

Tulee tupenrapinat  jos käsikirjoitus ei tule esiin kirjan alkupuolella paremmin tai pidempänä.

Hyppäsin Tupakoivan kalan kyytiin ihan liian flunssaisena ja pöperönä. Kun huomasin, että Kulmala toistaa sanoja Tolstoi, Nietsche, Dostojevski tasaisin väliajoin, päätin keksiä jotain muuta luettavaa.

Kaivelin Kirjokansi-kasaa. Marjo Lanérin Näkyjä en ollut alunperin ajatellutkaan lukea, sillä kirjalla on liian mystillinen nimi. En halua lukea mitään näyistä, ajattelin happamasti Kulmalan ylimystillisen ja sekavan Tupakoivan kalan noin viidennetoista lukuyrityksen kariuduttua.

Jokin Lanérin Näkyjen kansitekstissä kuitenkin houkutteli. Ehkä maininnat luonnosta, sienistä ja marjoista. Ehkä se, että kirjailija on kulttuurintutkija koulutukseltaan.

Marjo Lanér Näkyjä

En tiedä, mitä tapahtui, mutta Marjo Lanérin Näkyjä imaisi heti mukaansa. Luin sitä pikavauhtia. Hampaita pestessä Lanér päästi heti olennaiseen. Alussa on minäkertoja, juuri seitsemän vuotta täyttänyt rääpälemäinen pikku tyttö. Hän asuu äitinsä kanssa pienessä talossa metsän takana eristyksissä.

Ei ollut naapureita, ei kavereita, ei bussiyhteyttä, ei edes postilaatikkoa. Ilmeisesti näin rääpäleessä seitsenvuotiaan itseni Kärkölän Järvelän Nummenkulmalla lähellä Hollolan rajaa. Tosin en ollut ihastunut opettajaani, kuten Näkyjen päähenkilö-minäkertoja.

Kirja on yli puolenvälin yksinäisyyden kuvausta. Se jostain syystä ei ahdista. Luontokuvaukset suorastaan kietovat turvalliseen syliinsä. Katse tarkentuu kärpäseen, hyttyseen, kettuun, joka syö myyrää tai hirveen, joka haukkaa kantarellia.

Salosen Maritan Kulttuuritoimitus on perehtynyt Lanériin tarkoin. Kirsi Haapamatti esittelee kirjailijan henkilökuvasarjassa. Kirjailija on aloittanut kaunokirjallisuuden julkaisemisen vasta viisikymppisenä. Ennemmin ei ole ehtinyt, sillä hän on ollut erityislapsensa omaishoitaja.

Tästä lukisin mieluusti lisää!

Karjalaisesta löytyy Näkyjen arvio. Arvioijana on ollut Eija Komu. Nimi on tuttu, mutta googlaan hänet vasta nyt. Komu on syntyisin Pielisjärveltä ja asuu Somerolla. On tehnyt Joensuun yliopistoon väitöskirjan "Armon tyhjiössä. Kristillinen eksistentialismi eräissä Mika Waltarin, Helvi Hämäläisen ja Paavo Rintalan 1950-luvun romaaneissa".

Komu ei pidä siitä, että romaanissa on Toinen. Toinen on minäkertojan ihastuksen, opettajan, tytär. Minusta on hyvä, että Lanér on ottanut mukaan Toisen. Toinen kertoo siitä, mitä on, kun isän ajatukset ovat perheestään muualla.

Opettajan vaimon ajatukset olisivat liian arvattavia. Vaimolle kaikki tekee liian kipeää. Isän kaipuinen tytär tuntee vain jomotusta, mutta ihanata on, että tyttärellä on musiikki, Tanska ja Berliini. Isästä vähän niin kuin viis - paitsi, että ei se ihan niin yksinkertaista ole. 

Toinen tulee Berliinistä isänsä perässä yksinäisen talon yksinäisen naisen luokse. Sekin on hyvä jotenkin. Mietin illalla, miksi se mielestäni on hyvä.

Komu kirjoittaa, että Lanér ei pääse pilkkuvirheistään. Minä luin aamulla, että Lanér ei pääse pikkuvirheistään ja mietin koko päivän, millaisia pikku virheitä Lanér olisi voinut kirjoittaessaan tehdä. Pilkkuvirheitä en illalla huomannut.

Kummallista! Onko Marjo Lanérin Näkyjä fantasiakirjallisuutta? Jos on, olen nyt kyllä täysin epämukavuusalueellani. Lumoutuneena.