Suvi Westin Syntien kummun naiset vei minut Paskosuolle ja sinne jäin!

su 12.5.2025 äitienpäivä, joka ei mennyt perinteiden mukaan

Suvi Westin Syntien kummun naiset vei minut eilen taas Lapinlahden Paskosuolle. Paskosuo vetää minua puoleensa. Kuivuneiden jättiputkien metsässä Pyry säntäili sinne tänne ja sain kaivella tukastani kutisevia jättiputken palasia ja siemenen näköisiä hippuja.

Toivon todella, että ne eivät olleet siemeniä ja toivon todella, että en tuonut tšehovilaiseen Koivu- ja Vaahtera- ja Pihlajapihaamme jättiputkikasvustoa. Wikipedia kertoo, että jättiukonputken siemenet ovat itämiskykyisiä ainakin 5–8, jopa 10 vuotta.

Toisaalta kuivien putkiloiden metsän rungot olivat onttoja. Jospa ne olivat vain karhunputkia. Luontoturvan sivuilta voi käydä katsomassa, miten kasvit erottaa toisistaan. Ongelma on se, että putkimetsä on vasta aloittamassa kauttaan ja maassa on syvänvihreitä putkialkuja, joista en ainakaan minä saa selvää, ovatko jättiputkien.

Paskosuo kiehtoo minua. Lapinlahdella on niin paljon kaikkea peiteltyä, joka kuplii pintaan niin kuin SKDL-aikaisen vasemmistovaikuttajan saapas tostai-iltana. Vanhan kaatopaikan uumenissa tuntuu käyvän myllerrys kuin maapallon sisällä. Päästään vähän kaareutuvat kaasunpoistoputket ovat kuin tieteiselokuvasta.

Nyt keksin! Jos tänään suostun Matin kyytiin lentokoneeseen ja selviydymme äitienpäivälennosta hengissä, minun toiveeni illan suun ohjelmaksi on kävelylenkki Paskosuolla. Voimme Matin kanssa yhdessä harjoittaa taksologiaa ja määrittää, onko painajaismainen metsävyöhyke täynnään jätti- vaiko sittenkin karhunputkia.

Eilen kun tein lähtöä uuteen lempipaikkaani ja keräilin vyötärölle kiinnitettäviä koiranhihnoja, Matti huudahti yht´äkkiä, että Melvassalo! Olin, että täh, mistä se tuommoisen nyt tähän kekkasi.

Nopea googlaus

Googlasin nopeammin kuin entiset itäsaksalaiset käänsivät radion toiselle kanavalle, kun radiosta tuli ULB. Tiedättehän vitsin? Walter Ernst Paul Ulbricht (1893 - 1973) oli DDR:n Sosialistisen yhtenäispuolueen (tämä oli wikipedian käännös SED:stä, kai se on ollut kommunistinen puolue...?) ensimmäinen sihteeripolittinen johtaja ja kun radiosta kuului kuulutus, että kohta puhuu ULB... kansa käänsi kanavaa.

Vai oliko DDR:n radiossa edes muita kanavia? Ehkä kansa käänsi radion vain kiinni. Saattoiko radion vain vääntää kiinni? Meillä Moskovassa Gubkin-instituutin asuntolassa huoneiden seinällä oli pyöreä vääntönuppi ja radio oli seinärakenteiden sisällä. Se oli Neuvostoliiton aikaa se.

Kyllä radion saattoi sulkea, sen muistan varmasti.

Kun äsken katsoin Ulbrichtin kuvaa netistä, hän näyttää keski-ikäisenä jotenkin älymystöläiseltä. Ei lainkaan tylsältä harmaalta 1970-luvun kommunistilta. 1970-luvun alussa hän tosin oli jo kuollut.

Ulbricht oli yksi Moskovalle uskollisimmista itäblokin valtion- ja hallitusten päämiehistä, kertoo wikipedia ja kertoo myös, että Ulbricht oli räätälin poika ja vanhemmat olivat aktiivisia SPD:ssä. 

Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) on Saksan vanhin suurimmista poliittisista puolueista. SPD on Sosialistisen internationaalin ja Euroopan sosialistipuolueen jäsen. 

Vuonna 1912 Ulbrichtista oli tullut SPD:n jäsen ja sen vasemmiston siiven irtautumisen yhteydessä hän siirtyi vastaperustettuun separatistiseen ryhmittymään USPD:hen (sv. Riippumattomat yhtenäiset ohjelma-asiakirjat).

Noh, kommunisteilla on taipumus lisääntyä jakautumalla.

Joka tapauksessa Marxin kommunistinen manifesti on Gothan ohjelman arvostelua ja Gothan ohjelman arvostelu (saks. Kritik des Gothaer Programms) on asiakirja, joka perustuu Karl Marxin toukokuun 1875 alussa Saksan sosiaalidemokraattiselle työväenpuolueelle (SDAP) kirjoittamaan kirjeeseen.

Sosiaalidemokraattinen työväenpuolue? Ei jeesus. Onko nämä nyt samoja puolueita vai eri vai mitä? Ja alkoi ihan hillittömästi kiinnostaa, millainen sitten oli kuuluisa Gothan ohjelma, jos se Marxin ja Engelsinkin mielestä oli tehoton ja revisionistinen?

Pitää kiskoa nätti kolttu päälle ja lähteä Golden Domeen luksuslounaalle. Meillä oli neljän hengen varaus. Peruin aamulla sydän verta vuotaen kaksi paikkaa. Tulipa talo siivottua. Tänä aamuna pesin jopa yhden rikkalapion mäntysuovalla ja juuriharjalla.

Ai niin se Melvassalo. Joku lapinlahtelainen patologinen valehtelija huijasi Vilho Melvassalolta talot ja tavarat, tappoi miehen, poltti ruumiin ja upotti Paskosuohon. Onkohan Melvassalon pikku talonen vielä jäljellä lähellä Mäntylahden asemaa.

Melvassalon nimi nousi Matin alitajunnasta kuin tappaja-Raskolnikovin verinen sukka Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa. Matti tuskin oli tappaja, vaikka häntä on valheltelijaksikin sanottu (en minä!!!!), sillä hän kävi armeijan palvelukseen juuri niinä päivinä, kun Melvassalo elokuussa 1977 katosi.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi