Suvi Westin Syntien kummun naiset oli minulle naisen kasvukertomus - ei ensisijaisesti identiteettitarina

Lukematta Tiina Pasasen Sun täytyy mennä -romaania arvelen sitä raikkaaksi!

ma 12.5.2025

Eilinen merkintäni Suvi Westin Syntien kummun naisista karkasi käsistä enkä ehtinyt ennen äitienpäivälounaalle lähtöä palaamaan otsikon aiheeseen. Tänä aamuna Suomen kirjallisuuden contessa Adelaide de Saint Erasmo lähetti whatsappia miltei ennen kukon pieraisua siitä, että Suvi West on Savon Sanomien kulttuurissa.

Eihän juttu tietenkään ole Savon Sanomien omaa tuotantoa. Sangen mälsää. Savon Sanomien kirjallisuusjutut tulevat Etelä-Suomen Sanomista. Oi, että olen iloinen siitä, että Karjalaisessa on Suonna Kononen. Hän tosin ei aina loista kielinerona ja välillä istun lehdenlukutarbletin ääressä puhelimeni kanssa ja kuvaan Suomen journalistisen kielen contessa Adelaide de Saint Erasmolle pahimpia Konosen kielikukkasia.

Karjalaisen toimitus voisi huolehtia toimittajilleen kielenhuoltoa. Ei ole yksittäisen toimittajan vika, jos kieli ontuu. Pitäisi saada täydennyskoulutusta.

Tosin Suonna Konosen avoimuus, nyreilyt ja avoimet ihastelut joskus naurattavat. Vapun tienoolla häneen ei ollut lainkaan iskenyt Tiina Pasasen Sun täytyy mennä. Erityisen huvittavaa oli, että Kononen JR äyskäisi Pasaselle oman suuren tarinan kirjoittamisesta alta pois esikoisromaanista. Pöytä pitää saada puhtaaksi. 

Olen ymmärtänyt, että Suonna Kononen on kirjoittanut ainakin kaksi kirjallista melko lailla omaa tarinaansa. Lisäksi hän on julkaissut melontaesseitä. Tartuin esseisiin innolla enkä löytänyt niistä oikein mitään. Kononen oli käynyt jututtamassa muun muassa Matti Mäkelää, mutta ei kirjoittanut Mäkelästä, mitä en tietäisi muutenkin.

Suonna Konosen Jokisaarnat oli pettymysten pettymys! Luulin, että Kononen räiskyttää saippuavettä maakuntalehtien konsernoijien silmille, mutta nykyjournalismin tilan kritiikki oli mietoa ja osio, jota eniten esseistä odotin, olikin vain puolitoista kappaletta.

Esseiden sävy oli masentunut ja alakuloinen. Oli kyllä yksi koskettava ja riipaiseva kohta - se, että esseisti paljasti lastensa äidin kuolleen. En enää muista, miten hän sen ilmaisi. Harmi, etten pannut kohtaa mihinkään ylös. En voinut, sillä pläräsin esseet lävitse kirjaston kirjasta ja muistan, että sain sen loppuun Kaiviksen saunalla.

Matti sai katiskalla jättiläismäisen hauen ja paistoi sen oitis grillissä. Söimme kalan tuoreeltaan alumiinifoliosta sormin. Koetin olla ryönäämättä kirjaston kirjaa. Pitänee lainata se uudelleen ja selata kirjaa hieman.

Pasasen lapsuuden heinäpoudat ja Heikki Turusen lehmän silmät

Pasasen Sun täytyy mennä -arvioon siitä, että kunnon kirjailija siivoaa omaelämäkerralliset aineistot esikoiseensa ja sitten pääsee kirjoittamaan niin sanotuista oikeista asioista, Suonna Kononen oli piilottanut piston siitä, että toki tunnetaan tapauksia, että lapsuuden heinäpoutiin jäädään loppuiäksi.

Kononen sanoo siinä vain toisin Tuula-Liina Variksen lausuman Heikki Turusesta. Varis kirjoitti jossain esseekirjassaan, että Turunen on jäänyt ikuisiksi ajoiksi tuijottelemaan lehmän silmiin.

Sitä paitsi Kononen marisee siitä, että Pasasen asenteet eivät ole 2020-luvulla kovinkaan raikkaat, sillä heti sivulla kahdeksan minäkertoja - takanaan pitkä avioliitto ja pitkä eron vatvominen sekä palaaminen synnyin-Joensuuhun - oli vapaa löytämään omanlaisensa elämän sekä kauan kaipaamansa uuden rakkauden.

Päinvastoin! Tämähän on raikasta. Jos oltaisiin menty hegemonisen puheen mukaan, lause olisi kuulunut, että minäkertoja olisi vihdoinkin ollut vapaa avaamaan suhteensa kolmansille, neljänsille ja viidensillekin osapuolille ja kekkuloisi keskellä polyamorista paskanjauhantaa!

Elämän rakkauden etsintä jos mikä nykyään on raikasta, sanon minä!

No, Pasasen Sun täytyy mennä odottaa lukemistaan. Minun piti ahmaista se välipalana, kun olin saanut lyhytterapeuttiopinnot pakettiin, mutta Suvi Westin Syntien kummun naiset nyrjäytti aivoni. Lisäksi Matti toi Iisalmesta Suomalaisesta kirjakaupasta minulle äitienpäivälahjaksi Leo Tolstoin Sodan ja rauhan.

Kiinnostuin Sodasta ja rauhasta, sillä Tolstoin paksukaisen on kääntänyt uudelleen Eero Balk. Ja Balk liittyy jotenkin Sonkajärveen. En muista, miten mutta jotenkin. Hesarin 70-vuotishaastattelussaan Balk ei Sonkajärveä mainitse.

Savon Sanomien sovinnainen Suvi West -haastattelu

Savon Sanomien juttu olikin Etelä-Suomen Sanomien kulttuuritoimittajan Iikka Kuosmasen tekemä Suvi Westin haastattelu. Ihan kelvollinen. Tosin tylsä kuin mikä. Kuosmanen ei mennyt alitajunnan sopukoihin eikä käsitellyt ruumiin nesteitä. Sovinnainenkin haastattelu oli.

Olin jo torstaista, Syntien kummun naisten, ilmestymisestä lähtien joka aamu googlannut HS + Suvi West. Tuloksetta. Kira Korven teurastaneelle Arttu Seppäselle Suvi Westin pikku siskon Helga Westin Puhu nukke oli liikaa. Etenkään Seppänen ei liekehtinyt Helga Westin Britney Spears -tekstistä eikä toista julkkista - nimen olen jo unohtanut - Kylie jotain - koskevita esseietä.

Iikka Kuosmanen vaikuttaa sentään lukeneen Syntien kummun naisen, koska mainitsee minäkertojan persoonan osaset Teini- sekä Flow-Suvin. Hykerryttävän liikuttava kohta oli, kun minäkertoja lähtee kansatieteelliselle tutkimusretkelle Norjan puolelle pääsiäisen aikaan. Pääsiäisfestivaalit ovat kuulema saamelaisten pariutumisjuhlat ja mukaan Flow-Suvin lisäksi tunkee Teini-Suvi.

Minäkertoja ei erityisemmin haluaisi ottaa teini-ikäistä itseään vastuulleen ja niinhän siinä käy, että joutuu pelastamaan Teini-Suvin festivaalien päätteeksi kiimaisen nuorukaislauman keskeltä.

Teini-Suvia ja minäkertojaa saattelevat nuorten poikien kammottavan loukkaavat huudot.

Suvi West etäännyttää taitavasti omia muisteloitaan käyttämällä Teini- ja Flow-Suvia. Jo ensimmäisessä merkinnässäni ihastelin Suvi Westin aikakieppiä Teini-Suvin ja Hiace-miehen suhteeseen viittaamalla.

Kirjailija näyttää Hiace-miehen ja panee minäkertojan sanomaan omalle teini-ikäiselle itselleen aikovansa kirjoittaa kirjan elämänsä miehistä ja rakkauksista. Pokssss, sanoivat aivoni siinä kohtaa kirjaa ja nyrjähtivät. Hieno aikakiepsautus! Teini-Suvi on ihastuksissaan. Hän on ihastuksissaan kaikesta, mitä minäkertoja edustaa. Teini-Suvi on lisäksi liikuttavasti siinä luulossa, että mitä repivämpi suhde ja mitä enemmän kyyneleitä sitä suurempi rakkaus.

Niinhän meidän sukupolvemme luuli vielä liki kolmikymppisenä. Tai ainakin minä luulin niin. Itkettää ihan, kun ajattelee. Voi Jeesussss, miten sitä on osannut olla nuori ja ... tyhmä! Jos rakkaus ei tunnu siltä, että pitää vetää ranteet auki, se ei ole oikeata rakkautta.

Tästä syytän elokuvakerhoelokuvia, joita katsoimme Rakkauteni Julman Valtikan kanssa Tampereella. J´accuse niin kuin Émile Zola.

Epäluotettava kertoja ja apuna fantasia

Syntien kummun naisten minäkertoja on naimisissa suuren rakkautensa kanssa ja tämä onkin yllätys yllätys niin normaali, että rakkaustarinassa ei oikeastaan ole mitään kertomista. Pariskunta tutustui, rakastui, seurusteli ja teki lapsen.

Vähän epäilyttävää. Kertoja muuttuu tässä kohtaa epäluotettavaksi, mutta Suvi West on taitava. Hän rajaa kuin Merete Mazzarella ja vaihtaa fantasiaan. Fantasian työkaluksi pitää Flow-Suvi herättää henkiin.

Kuvaus siitä, miten Flow-Suvi haparoiden muuttuu neljällä raajalla käveleväksi kiinalaisen harjakoiran ja karvattoman kissan risteytykseksi, hakkaa mennen tullen Franz Kafkan Muodonmuutoksen. Tällainen harvakarvainen koira-kissa saa nuolla kenen tahansa pyllyn ja isovarpaiden välit kenenkään loukkaantumatta. Nauroin niin, että pullea mahani pomppi ylös ja alas!

Kertojan avuksi tulevat myös saamelaisten henget. Suvi West vilauttaa naispuolista henkeä, joka saa äidit käyttämään seksuaalisesti hyväksi poikalapsiaan tai vanhemman naisen himoitsemaan nuorempaa. Hengellä oli nimikin, mutten saa sitä tähän, sillä paperi- tai e-versiota kirjasta minulla ei ole.

Kuvauksessa, jossa minäkertoja syö silmillään nuorta kuvaajaa, viimeistään tajusin. Taitaa olla seksi vähissä minäkertojan ja lasten isän suhteesta. Alussakin oli siihen viitteitä. Mies himoitsee ja ikävöi Flow-Suvin vihreitä silmiä eikä saa tästä pidettyä sormiaan erossa, kun Flow-Suvilla on toppi, jonka kaula-aukosta pursuilevat tissit.

Minäkertoja pukeutuu nuhjuisesti ja tällä on vain harmaat silmät. Lisäksi minäkertojan pitää tehdä kaikki työt. Flow-Suvi vain bailaa!

Voi olla, että Suvi West on keksinyt muutamia vereviä saamelaishenkiä kerrontansa kuorrottamiseksi ja hyvä niin, sillä loppupuolella kirjaa minäkertoja hylkää ajatuksen tietokirjasta. Hän on kirjansa pääosissa! Niin Syntien kummun naisista tulee täyteläinen hybridi.

Romaani sekoittaa lajityyppejä. Minäkertoja on aina aloittavinaan asiallista tietokirjatekstiä ja päätyy seksikuvaukseen. Kuten ohjeissa siitä, miten laavussa tulee toimia. Suvi West tavoittaa hyvin alitajunnan suojakerroksen alaiset virrat.

Pienoinen pettymys oli, että minäkertoja pitää omaa monogamista itseään rajoittavana ja huonoitsetuntoisena. Pariskunta haluaa avata suhteen ja minäkertoja alkoi määrittää sääntöjä. Sitten Flow-Suvi on sitä mieltä, että mitään kontrollia tai sääntöjä ei tarvita.

Silloin ajattelin, että olisi ollut parempi, jos Flow-Suvi olisi pysynyt kuolleena. Minullakin on ollut Flow-Pia ja oikeasti sellaisena eläminen oli aina ihan hirveää. Odottelin kuitenkin koko ajan Elämäni Viimeistä Elämäni Rakkautta.

Ja se oli.... tadaaaa! Matti!!!! (Matti kävi äsken selän takana: "Sinä vain blogia kirjoitat..." Niin piti tehdä laskut kyllä, myönsin ja Flow-Pia kuiskii, että älä tee, jätä huomiseksi, huomenna ehtii ihan hyvin.)

Aina olin verisen tosissani! Vaikkakin joskus viisi minuuttia tai kolme - kuinka kauan pano nyt sattuikaan kestämään. Satunnainen pano ei ollut yksikään! (En minä oikeasti ollut mikään Flow. Tähän suuntaan en mene. Alan kirjoittaa laskuja.)

Vielä sen lisään, että minäkertoja käy Saami-Radion arkistossa kuuntelemassa saamelaistarinoiden nauhoituksia eikä oikein löydä niistä mitään, mitä voisi hyödyntää. On kalastusjuttuja ja eräjorinoita.

Juuri kun toimitus oli menossa kiinni, minäkertoja kuulee nauhalta jonkun Pierran kertoman syntien kummun naisesta ja tämän rangaistuksesta. Naimisissa olevasta miehestä raskaaksi tullut syntinen nainen oli joutunut raahaamaan maata kummulle kärryllisiä kärryllisien perään koko loppuelämänsä ajan.

Minäkertoja koettaa vapautua synneistään ulostamalla sammoihin ja raahaamalla sammiot kummun laelle. Kuvaus on sekä huikea että makaaberi. Minäkertoja jopa kaataa puun tehdäkseen itse ahkion syntiensä kuljettamiseksi ja apuvälineeksi katarsikseen.

Ahkio ei häneltä synny. Minäkertoja koettaa unessa saada Aslakia, entistä poikaystäväänsä tekemään itselleen ahkion. Aslak ei suostu.

Nyt on ihan pakko tehdä laskut ja lähettää tunnit palkanlaskentaan. Neiti Satiainen voisi noin niin kuin aluksi raahata maitokärryillä Yaran kipsisakkaa Tahkon korotukseksi ja jos rangaistus naimisissa olevien vanhojen miesten vokottelemisesta ei siten ole tarpeeksi mobilisoiva, pitää keksiä jotain muuta vielä. 

Saisi vaikka tulla meille Kaivikselle maanläheisen persuliini-Cowboynsa kanssa tyhjentämään vessan aluset!