Juha Roiha kääntyi ortodoksiksi!

Mikä uutinen!

Mutta miksi ei koskaan näin:

Sampo Kaulanen vaikuttui helluntaiherätysteltassa

Tai:

Tuomas Enbuske tutkiskeli Raamattua Jehovan todistajien kanssa

su 20.7.2025

Ei vituta se, että Hesari veti Juha Roihan uskoontulon ykkösaukeaman houkutteluotsikoihin, vaan se, että nyt kun meistä käännynnäistoimittajanaisista, jotka ihastelimme sitä, miten ihqui ikonit ovat, on ilmeisesti siirrytty seuraavaan vaiheiseen.

Nyt muita toimittajia kiinnostavat konservatiivisuuteen päin kallellaan olevat miehet, jotka iloitsevat siitä, että ortodoksisessa kirkossa ei keskustella naispappeudesta ainakaan seuraavaan tuhanteen vuoteen.

(HS la 19.7.2025 B24, Kauneuden palvoja, toimittaja Juha Roihan 70-vuotishaastattelu)

Juha Roiha ei tunnu seuraavaan tai sitten häntä ei kiinnosta, -  kunhan on toimittajamaiseen tapaan vähän sinne päin - , mitä oikeasti Suomen ortodoksisessa kirkossa tapahtuu. Viime kirkolliskokous asetti työryhmän selvittämään naisdiakonaatin mahdollisuutta sekä naisten kirkollista asemaa Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Aloitteen otsikko oli:

"NAISDIAKONAATIN MAHDOLLISUUDESTA SEKÄ NAISTEN KIRKOLLISESTA ASEMASTA SUOMEN ORTODOKSISESSA KIRKOSSA."

Kirjoitin tämän taas tähän suurin kirjaimin. Huudan, sillä myöskään Savon Sanomien toimittaja ei lotkauttanut korvaansakaan aloitteeelle. Häntä kiiinnostivat henkilöristiriidat ja arkkipiispan valinta. Juuri sellaista mälsää, minkä takia ei huvita enää identifioitua toimittajaksi. Toimittajien päähän kun eivät pitkät prosessit mahdu.

Luin Facebookin linkistä kesän alussa, että työryhmältä on tullut kaksi erilaista päätelmää naisdiakonaatin mahdollisuudesta ja naisten kirkollisesta asemasta. Liberaalisiiven ja konservatiivisiiven. Jään seuraamaan tilannetta ja ostan lisää popcrnia. Mietin myös, pyrkisinkö taas jäseneksi ihan vain vittuillakseni Juha Roihan tapaisille hännäntöpöliinin heiluttajille.

Ajaisin naisten kirkollista asemaa Suomen ortodoksisessa kirkossa - ja homoparien siunaamista.

Toimittajien päähän eivät pitkät prosessit mahdu. Eikä kyllä paljon muutakaan. Mutta hyödyllisiä hölmöjä he edelleen ovat. Juha Roiha nimittäin jotenkin ilakoi 70-vuotishaastattelussaan, että Suomen ortodoksiseen kirkkoon pukkaa konservatiivisia nuoria miehiä ja jes, jes, jes, on olemassa sellainen todellisten miesmunkkifriikkien pesäke kuin Athos-vuoret.

Joskus Kreikan fasistisen sotilasjuntan kukistumisen (1974) jälkeen Athos-vuorille oli vierailua tekemässä kulttuuriministeri Melína Merkoúri eikä häntä päästetty vuorille vierailulle, sillä sinne pääsevät vain miehet.

Juha Roihan mielestä on hupaisaa, että Athos-vuorelaiset uhkasivat ampua kulttuuriministeriä kuljettavan sotilashelikopterin alas, jos ministeri lähestyy miesten linnaketta.

Ei juma, ajattelin, kun luin kohdan Roihan syntymäpäivähaastattelusta; onko toimittajapolo vähän ehkä tyhmä?

Ortodoksikäännynnäiset kiinnostavat

Miksi Hesarin toimittaja Jaakko Hautamäki meni kuolemaan? Häntä tarvittaisiin nyt. Jaakko Hautamäki puhkaisi ortodoksipaisetta vuonna 2007, kun kirjoitti jutun otsikolla: Miksi toinen on pyhempi toista?

https://www.hs.fi/feature/art-2000004530952.html

"Ortodoksinen kirkko joutuu täysremonttiin ja papit pannaan oikeisiin töihin. Näin räväkästi muotoili Helsingin metropoliitta Ambrosius Suomen ortodoksisen kirkon uudistukset tällä viikolla Valamossa kokoontuneessa kirkolliskokouksessa.

Täysremonttiin kuuluu näköjään myös se, että kiusalliset kysymykset lakaistaan edelleen maton alle. Kuten kysymys naispappeudesta tai homoparien siunaamisesta, teemoista, joita luterilainen kirkko on käsitellyt vuosikaudet vereslihalla." (HS 2.12.2007)

Jaakko Hautamäki kirjoittaa niin osuvasti, niin osuvasti: "Siksi kirkolliskokouksen ei tarvinnut taaskaan vaivata päätään myöskään kirkonjohtajien sukupuolielämällä, elämäntavoilla yleensä tai ihmisten vaatimuksilla."

Entä tämä: "Ortodoksikirkko saa olla kaikessa rauhassa Etsivä kirkko, jolta kukaan ei kysy epämiellyttävistä yksityiskohdista."

Hautamäki huomasi, että vuonna 2007 Suomen ortoksisen kirkon julkisuus keskittyi isä Mitron suitsukkeen hajuisiin haastatteluihin ja minä panen merkille anno domini 2025, että nyt esille rynnivät konservattiiviset nuoret miehet ja heidän 70-vuotiaat toimittajalakeijansa.

Viuh, vauh, vain. Joo, totta on, että käännynnäisjulkkikset kiinnostavat. Olisipa kuitenkin mukava lukea juttu helluntaiherätyksen voimasta. Hesarin Sampo Kaulas-haastattelussa tänään oli pieni viittaus siihen, mutta pääosan saivat Kaulasen psykedeeliripulointi Etelä-Amerikassa.

Varmaan puhdistava kokemus kertakaikkiaan! Oikeasti. Tämä ei ole vittuilua. Ainakaan paljon.

Muistan myös hämärästi, että uskoon tulleella Tuomas Enbuskella kirjoitti sivulauseissa luonaan käyneistä Jehovan todistajista.

Ehdotin vuonna 2009 Aamun Koiton päätoimittajana ollessani ammoisen Playboy-lehden kansikuvatytön (v. 1988) Kata Kärkkäisen haastattelua. En muista, oliko Kata Kärkkäinen silloin jo Katariina Suori ja oliko naimisissa Eliya Zweygbergin kanssa (ei ollut naimisissa vielä, oli vasta vuonna 2016), mutta hän maalasi tauluja, jossa olin erottavinani ikonimotiivin.

Wikipediasta tarkistin vuosiluvut. Souri Kata Kärkkäisestä tuli vuonna 2010.

Ylipäätoimittaja Jyrki Härski-Hartikainen Hirmuinen Härkönen torppasi haastatteluidean ja sanoi, että julkkiskäännynnäiset ovat hankalia. Arvelen, että Kata Kärkkäinen oli hankala. Jos kyse olisi ollut vähän sovinnaisemmasta julkkiksesta, olisin saanut haastatella.

Kumma juttu kuitenkin. Sekä Härski-Härkösen että Katariina Sourin sukujuuret ovat Kiuruvedellä.

Olen fanittanut Katariina Souria siitä lähtien, kun luin hänen Saranastaan, että hänellä on alttari, jossa on jonkin ihanan ranskalaisen vuoristomaiseman kuva ja jotain buddhalaista kitchiä. Fanitan häntä, vaikka hän maalasi lukiotytön romanttisella otteella saamelaisnaisten kuvia ja ne otettiin Helsingin valofestivaaleille Lux Helsinkiin isolla rahalla.

Fanitan, vaikka Sourin taulut ovat kouluttamattoman ja näkemyksettömän harrastajamaisia. Ne käyvät kaupaksi ja se on hyvä. Maalaamiensa taulujen avulla Souri saattaa elää perinnetilallaan unelmaelämäänsä. Myös minun unelmaelämääni!

Jospa sitä joskus pääsisi vielä Rautavaaran Kaivikselle.