Pontus Purokuru Keskeytysten arkisto johdatti minut lainaamaan ja lukemaan Emilia Männynvälin kirjoituskokoelman Toiste en suostu katoamaan

ke 29.10.2025

Pidin pitkin matkaa suunnattomasti Pontus Purokurun kesyttömästä esseekokoelmasta Keskeytysten arkisto. Lopussa mietin, pidänkö sittenkään. Purokuru kirjoittaa toiseksi viimeisen kirjoituksen viimeisellä sivulla, että hänen jokaista kirjaansa vastaan on hyökätty intensiivisellä vihalla ja kostonhimoisella katkeruudella.

Se on kuulema enemmän kuin voi toivoa.

Höpö höpö! Tarkistin varsin, mitä Hesari oli kirjoittanut Purokurun aiemmista kirjoista. Kaikki kritiikit ovat olleet kiittäviä ja kukin kriitikko on punninnut ajatuksella Purokurun sanomisia. En tiedä, mistä sivun 208 töräys on peräisin. Onko se jotain outoa sisäpiirin huumoria?

Purokuru lienee tarkoittanut viestin johonkin muuhun todellisuuteen kuin minun.

Ehkä pahinta Purokurulle onkin, että häntä kehuu kaltaiseni paksu kommunistitäti, joka ei enää kuusikymmenvuotiaana ja munasoluttomana säteile ympärilleen samanlaista eroottista lumovoimaa kuin vaikkapa kansanedustaja, joka tulee Keskeytysten arkiston toisessa luvussa kehumaan Purokurua, kuinka oli pitänyt tämän viimeisimmästä esseekokoelmasta.

Sama ilmiö muuten on Antti Hurskaisen kanssa. Kaikkein hirveintä Hurskaiselle on, että hänen entinen äidinkielenopettajansa pitäisi hänen kirjoistaan ja toiseksi kamalinta, että muudaan täti ruskea, joka uskalsi houkutella Pyhän Kirjailijan Matti Pulkkisen Vasemmistoliiton ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin, koskisi niihin.

Olikohan Hurskaisen lukion äikän maikka muuten esseistin vaimon täti?

Anna Kontula, Purokurun esseeteos ja kissat veneessä

Luku, jossa kansanedustaja purjehtii Purokurun ja tämän tuttujen luokse taidenäyttelyn avajaisissa, ja kehuu esseistiä, on jotenkin kumma. Siinä on jotain, mitä en ymmärrä. Kansanedustaja puhuu esseistille kryptiikkaa. Hän sanoo, että Purokurun viimeisin esseekokoelma on erilainen ja että siinä on riskinsä. Kaikki ei tykkää.

(Sitähän esseisti juuri haluaa. Ettei hänen kirjoituksistaan tykättäisi ja niitä vastaan hyökättäisiin, herrajumala!)

Purokuru kirjoittaa ajatelleensa, että häneltä oli ilmestynyt vain yksi esseekokoelma ja siitäkin oli viisi vuotta.

Hesarin Juuso Määttänen kirjoittaa 28.10.2018 Purokurun Täysin automatisoidusta homoluksuskommunismista, että "Purokurun näkemykset olisi helppo leimata vasemmistolaiseksi haihatteluksi vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa ja ilman kykyä kritisoida vasemmiston omaa toimintaa." ja kirjoittaa esseistin omasta suusta suoran lainauksen:

"´Sarasvuo kannattaa perustulokokeilua ja tykkäsi myös kirjassa olevasta perinteisen vasemmiston arvostelusta´, Purokuru sanoo."

(No tämä sentään on radikaalia: "Kommunismin pitäisi päinvastoin ajaa työnteon vähentämistä ja työstä vapautumista.")

Jos Hesari kirjoittaa tällaista, muiden arvosteluilla ei ole väliä. Missä ovat Purokurun mainitsemat arvostelukirjoitukset? Haluan tietää.

Helena Ruuska Hesarissa Helvi Juvosen elämäkerrasta

Hesari valitettavasti on edelleen auktoriteetti, sillä kun Helena Ruuska kiitteli Hesarissa (21.9.2025) Katri Viitaniemeä runoilija Helvi Juvosen elämäkerrasta, juoksin Viitaniemen kiinni entisen työpaikkani Matti ja Liisa -lehden toimituksen parkkipaikalla, kun elämäkerturi oli menossa aamulla suolakaiv... ei kun sorvin ääreen.

Kerroin ihan täpinöissäni, että Helena Ruuskan arvio oli paljon parempi kuin Suomen Kuvalehden. Samalla kiitin Viitaniemeä kärttyisänä pitämäni Jouko Hiltusen haastattelusta. Elämäkerturi tuntui kiitoksia saadessaan raikkaalta, aidolta ja puhdassydämiseltä, kuten aina.

Häntä nauratti, että Ruuska oli mennyt ihan tiloihin Helvi Juvosen elämäkerran kanssa. Ruuska kirjoitti, ettei Viitaniemi huudahtele ihastuksesta eikä lääpi sokerisin käsin kohdettaan. Hän osaa kirjoittaa löytönsä ryöpsähtelevin lausein vetäväksi tietokirjaksi. Ylisanoja ei tarvita.

Silti. Vielä harkitsen. Vihaan edelleen runoja.

Kissoja saareen soutava porilainen 

Kansanedustaja purjehtii Purokurun Keskeytysten arkiston luvussa Avajaiset tiehensä, sillä hänen on mentävä soutamaan kissat saareen, jonka on ostanut kissoilleen. Tosin ymmärsin, kenestä on kyse jo aiemmin, sillä Purokuru kirjoittaa muiden sanoneen, että kansanedustajaa tulee ymmärtää, sillä hän on kotoisin Porista.

Purokurun kirjoitus jäi kaivamaan mieltäni. Ensinnäkin koska kansanedustaja on haukkunut taidenäyttelyä, jonka avajaisissa oli juhlapuhuja. En oikeasti ole kuullut kansanedustajan haukkuvan mitään tai ketään. Kaikki mitä olen hänen kirjoittamaansa lukenut, on ollut valitettavan kesyä.

Tosin tietysti kesyä ei ollut se, kun kansanedustaja kertoi omalle elämäkerturilleen, että aina, kun luki jonkun kirjoittaman hyvän kirjan, kutsui tämän kanssaan harjoittamaan seksiä. Mutta ei se kovin villiäkään ollut.

Nyt tuli outo olo. Hämmentävää.

Purokuru on hyvä psykologinakin

Huikean hauskaa on, kun Purokuru kirjoittaa bluetooth-hammasharjojen keskinäisestä tiedonvaihdosta. Riipaisevaa taas, kun kirjoittaa, että koulunkäynti oli hänelle sarja valheiden nielemisestä:

"Räikein valhe kuului: kaikkien kanssa täytyy opetella tulemaan toimeen. Koulu on ainoa ympäristö, jossa on ollut pakko toimia kusipäiden, psykopaattien ja sairaiden kiduttajien kanssa. Vanhetessaan voi valita." (s. 204)

Vaikka luvussa Aika osa 1 Purokuru hieman alentuu keittiöpsykologin tasolle, pidin silti kohdasta, jossa esseisti tuumii, että elämässä tuntuu usein olevan niin, että ihmisten täytyy käydä tietyt asiat läpi. Jotkut kestot on vain kestettävä ja vaikka asioita voi jonkin verran nopeuttaa, aikaa kestona ei voi poistaa.

Purokuru kirjoittaa, että masentunut ihminen on itsekeskeisempi kuin narsistinen tai psykopaattinen (s. 117). Masentunut ei kohtaa toisia edes hyväksikäyttötarkoituksessa. Masentuneen maailmaa hallitsee hänen oma kaikenkattava kärsimyksensä, joka kyllä tunnustaa toisten olemassaolon, mutta vain kontrastina, joka korostaa omaa kärsimystä sekä kuilua, joka vallitsee itsen ja muiden välillä.

Pakko pistää piste tähän. Jatkan Purokurun Keskeytysten arkistosta ehkä joskus vielä. Kävin Lapinlahden kirjastolta Emilia Männynvälin Toiste en suostu katoamaan. Emilia Männynväli ollessaan vielä Kukkala, kirjoitti yhdessä Pontus Purokurun kanssa kirjan Luokkavallan vahtikoirat.

Siinä mainittiin Rakkauteni Julma Valtikka. Lähetin kirjan hänelle postissa. Varmaan sama vaikutus kuin olisin lähettänyt tyypille paketillisen ihmiskakkaa.

Nyt tsekkasin, mitä wikipedia tietää Emilia Männynvälistä. Tjaah, on häivyttänyt Juankosken kokonaan taustastaan. Pitää vielä tsekata, mitä Kansan Uutisten toimittaja kirjoittaa Männynväli-haastattelussa.