Raamattu, kiuruvetinen Pasi Hyytiäinen, Heinolan naisyhteisön Merja Merras ja Neljä pientä aikuista

ti 18.11.2025

Eilisessä Maaseudun Tulevaisuudessa oli kansiotsikko luterilaisesta papista, josta tulikin ortodoksi. Ajattelin, etten edes lue juttua, sillä ennenkin homofobiset naispappeuden vanhaluterilaiset vastustajat ovat löytäneet hengellisen kotinsa ortodoksisuudesta.

Terveisiä vain veli Juksulle Ouluun. Tämä on viivästynyt vastaukseni sille, että veli Juksu kerran teologisessa väittelyssämme käski vetää vapautuksen teologian vessan pöntöstä alas. Kaipaan keskusteluitamme.

Luinkin Maaseudun Tulevaisuuden jutun tänä aamuna, kun olin herännyt vahingossa neljältä ja noussut jalkeille viideltä. Pää oli yllättävä terävä ja joka-aamuinen muisti- sekä keskittymistehtävä onnistui hyvin. Usein, jos ajatukset ovat kuormittuneet, on vaikea keskittyä Hallan aamukusetukselta muistamaan seitsemää yksityiskohtaa.

Kirjoitan mieleen painamani yksityiskohdat oikealla kädellä muistivihkoon. Olen vasenkätinen ja oikealla kädellä kirjoittaminen aiheuttaa oikeasti mukavaa kutinaa aivoissa. Sen sijaan venäjänkielisen äänikirjan kuuntelu ei aiheuta aivoissani mitään mukavaa. Jelena Tšižovan Muistista piirretty kaupunki (Gorod, napisannyi po pamjati, Город, написанный по памяти) aiheutti pienten sähköiskujen kaltaista ritinää.

Nyt tapahtui, mitä pelkäsin. Olin jo selaamassa Storyteliä, jotta voisin kuunnella jotain vähemmän vaikeaa venäjäksi. Esimerkiksi Ljudmila Ulitskajalla olisi venäjän kielellä luettuna äänikirjastossa vino pino romaaneja.

Piti, piti. Kiuruveelläkin olla Alko

Ja minun kun piti ihan nopsaan huudahtaa tänne, että entisen luterilaisen papin Pasi Hyytiäisen väitöskirja Changing Text of Acts of the Apostles : Depicting Manuscript Histories Using Computer-Assisted Stemmatological Methods onkin kiinnostava. Äärimmäisen kiinnostava.

Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Hyytiäinen kertoo, että luterilaisena pappina väsyi esillä olemiseen (Raamatun tutkiminen johti luterilaisen papin ortodoksiksi, MT ma 17.11.2025 s. 11). Kiuruvesi-lehden mukaan Hyytiäinen ryhtyi vuonna 2020 tutkijaksi.

Hyytiäinen on käynyt ensin Helsingin evankelisen kansanopiston. Haiskahtaa hieman homofobialta sekä naispappeuden vastustamiselta, sillä HEO:n taustalla on evankelinen herätysliike ja evankelisen herätysliike on organisoitunut Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen (lyh. SLEY).

Olen joskus ammoin muudaaseen luterilaiseen seurakuntalehteen haastatellut muudatta SLEY-läistä juuri valmistunutta teologia - ja olipahan haastattelu. Usein pidän haastateltavistani lähtökohtaisesti, vaikka olisivat mitä mieltä tahansa. Tällä kertaa haastateltavastani huokuivat niin negatiiviset ionit, että aina kun näen jossain kirjainlyhennelmän SLEY, tekee mieli huutaa: "EEEIIIIIIHHHH! EI TÄTÄ TUUBAA, KIITOSSSSS"

Kaikki eivät voi tulkita Raamattua samalla tavalla

Noh, annan Pasi Hyytiäiselle mahdollisuuden, sillä lausui Maaseudun Tulevaisuuden toimittajalle, että Raamattu on monimutkainen kokonaisuus, ettei voi ajatella kaikkien tulkitsevan sitä samalla tavalla.

Printtaisin Hyytiäisen väikkärin, mutta en ymmärrä enää kirjoitetusta englannista sitä vähääkään, mitä puhutusta venäjän kielestä. Tähän on tultava muutos, sillä tänään Hesari kertoi, että kaksikielisillä on harvemmin dementiaa kuin yksikielisillä. Ydinperheeni tai alkuperäinen perheeni oli täysin kaksikielinen. Seuraavaksi kun on pitkä autolla-ajelu jonnekin, alan kuunnella Ljudmila Ulitskajaa venäjäksi.

Tai Jelena Tšižovan Naisten aikaa.

Hyytiäinen kehitti digitaalisen mallin, joka vertasi tuhansia tunnettuja Uuden Testamentin alkuperäistekstejä toisiinsa. Sillä tavalla eri teksteistä pystyy erottamaan sinne jäljennystyön yhteydessä vahingossa ja ehkä tahallaankin syntyneet muutokset.

Miten muuten on neitseestä syntymisen laita, kysyn vain? Eikös sen pitänyt olla käännösvirhe? Kyse on ollut nuoresta tytöstä ja jopa Kustaa Kujanpään ihana maanläheinen maatuska sanoi kerran (muistaakseni Antti Eskolan alustuksen jälkeen), että kyllä varmaan Maria oli ollut ennen Jeesuksen syntymää sillai.

Joka tapauksessa aloin googlailla Hyytiäistä. Googlen tietojen mukaan hänen vaimonsa on entinen luterilainen diakonissa ja nykyään Pohjois-Savon hyvinvointialueen sosiaalityöntekijä. Hyytiäinen arvelee, että hänen muut perheenjäsenensä tuskin koskaan kääntyvät ortodokseiksi.

Raamattua kyllä suudellaan, kuinka ärsyttävää!

Suomen ortodoksisessa kirkossa on massiivinen pappispula. Toivottavasti papiksi voidaan vihkiä sellainen, jonka puoliso on luterilainen. Kaiketi voidaan, sillä käsittääkseni hämeenlinnalaisen Kari Räntilän vaimo on luterilainen. Onkohan? Ainakin on ollut, sillä Räntilästä ja vaimostaan muistan lukeneeni lehtijutun, jossa vaimosta oli mukavaa kristillisen maailman moninaisuus ja isä Räntilästä eikun isä Haritonista, ei ollut vielä silloin mielestäni pappi, läntinen suuntaus monine fraktioineen kertoo hajaannuksesta.

Googlailessani Hyytiäistä löysin Helsingin ortodoksisessa seurakunnan Raamattu-luentosarjan syksyltä ja alkutalvesta 2024. Luentosarja on todella tarpeen ja harmittaa, että sellaista ei ole näillä lakeuksilla saapeilla, sillä niin kuin luentosarjan esittelyteksti kertoo, olen harmissani juuri tästä:

"Ortodoksisuutta kuulee usein luonnehdittavan kirkoksi, jossa Raamattua tai evankeliumikirjaa kyllä kannetaan saatoissa ja suudellaan pöydällä, mutta sitä ei juurikaan avata eikä lueta. Ja silloinkin, kun Raamattua kirkossa luetaan, sitä luetaan hyvin valikoidusti. Uspenskin katedraalin suosittu luentosarja Ortodoksisuutta pintaa syvemmältä tarttuu ajankohtaiseen Raamattu-aiheeseen syksyn luennoilla."

Miksi päätoimittaja jätti jatkokysymyksen tekemättä?

Pasi Hyytiäinen oli luennoinut aiheesta ”Yhtenäisyyttä ja ortodoksiaa: Bysantin kirkon merkitys Uuden testamentin muotoutumiseen”.

Aamun Koitosta 10.6.2024 puolestaan löytyi Pasi Hyytiäisen haastattelu. Siinä Hyytiäinen sanoo:

"Kun tein tutkimusta Uuden testamentin käsikirjoitusten parissa, huomasin, että tutkimustulokseni pitivät yhtä ortodoksisen uskontulkinnan kanssa – ja olivat vastaavasti räikeässä ristiriidassa luterilaisen ja Martin Lutherin ajattelun kanssa."

https://aamunkoitto.fi/arki-ihmiset/entinen-luterilainen-pappi-nyt-ortodoksi-joka-tutkii-kirkkomme-aarteita-valamon

Nyt ei tarvitsisi tietää muuta kuin se, missä tarkalleen ottaen räikeä ristiriita on. En ymmärrä, miksi päätoimittaja Susanna Somppi ei kysynyt jatkokysymystä.

Mihin tarpeeseen Raamattu kirjoitettiin?

Joka tapauksessa enemmän Helsingin ortodoksisen seurakunnan Raamattu-luentosarjassa minua kiinnosti teologian tohtori Merja Merraksen alustus siitä, kuka kirjoitti Raamatun ja miksi. Aiheesta löytyy Merraksen Kotimaan artikkeli otsikolla Mihin tarpeeseen Raamattu kirjoitettiin?

Koska minun ei tänään pitänyt kirjoittaa blogiini mitään, kopsaan tähän nopsaan ytimen Merraksen artikkelista: ".... Raamattu kirjoitettiin aivan toisenlaisille ihmisille aivan toisenlaisessa maailmassa. Voi olla, että osia Vanhasta testamentista kirjoitettiin jo aiemmin, mutta valmiiksi se todennäköisesti kirjoitettiin vastauksena kreikkalaisen maailman eeppiselle monijumalaisuudelle ja machosankariuden ihannoinnille, joka vallitsi 200-300 luvuilla eKr. Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana."

https://www.kotimaa.fi/blogit/97652/

Tietenkin Raamattu kirjoitettiin meitäkin varten, mutta käsitteistöllä, jota Raamatun ajan ihmiset ymmärsivät ja joilla vaikutettiin sen ajan ihmisiiin. Merras sanoo Raamattua eeppiseksi teokseksi.

Raamattu on siis epiikkaa ja epiikka (kreikan adjektiivista epike, epikos ’kertova’) on kertovaa kaunokirjallisuutta, kertomakirjallisuutta. Se on kirjallisuuden laji, jonka tärkeimmät alalajit ovat eepos, romaani ja novelli. (wikipedia)

Merraksen mukaan Raamattu kertoo vain mashal’in – vertauksen, jonka kautta meille opetetaan jotain. Jes, jes, taputan käsiäni!

".... Raamatun kirjoittaja on halunnut poistaa kuninkaan ja erilaisten jumalien roolit ihmisten kohtalon säätelyssä. Demonien vaikutus ihmisten onnettomuuksiin mitätöidään, ja ihmisten omat teot aiheuttavat esiiin nousevat ongelmat. Kuolleitten henkien palveleminen kielletään ehdottomasti, se on kauhistus lain säätäjälle. Esi-isillä on rooli vain sukujatkumon (toledot) kautta.

Näin on Israelin uskonnosta poistettu polyteismi, kuninkuus, oraakkelit, esi-isien palvonta, magia, merkeistä ennustajat ja kuvat. Hyvin vähän on jäänyt jäljelle siitä uskonnosta, mikä vallitsi kaikkialla muualla Lähi-idässä muinaisina aikoina."

En tosin ihan tajua, miksi Merras kirjoittaa yksikössä. Mielestäni pitäisi puhua Raamatun kirjoittajista. Monikossa. Tai sitten Mooseksen kirjan kyseisen lakikohdan kirjoittajasta, sillä...

"Nykyään kuitenkin usein ajatellaan teoksen syntyneen laajan toimitustyön tuloksena, jolloin sen syntyminen ajoitetaan vuosien 850–450 eKr. välille." https://rll.fi/2021/12/ensimmainen-mooseksen-kirja/

Raamatunlukijain Liitto ajoittaa Mooseksen kirjojen synnyn aikaisemmaksi kuin Merras. Mutta nyt on pakko ryhtyä konttorityölle. Ja sitten lenkille. Ai niin. Merja Merras on perustanut Heinolan ortodoksisen naisyhteisön. Sinne muutti 1990-luvun rovaniemeläismaatuskani Sisko Toivanen. Mitähän kuuluu Siskolle nyt?

Neljä pientä aikuista

Ennen kun ylistän Kulttuuricoctailin maanantaista kirjaohjelmaa ja Anna Tulustoa, haukun televisio-ohjelmatarjontaa. Viime viikonlopun pyhitin lukemiselle. Luin ensin loppuun Maaria Ylikankaan esseeteoksen Kritiikistä, sillä luettuani Ylikankaan arvion Samuli Knuutin kirjasta Kuviot, joita kadut, eivät tiedä tekevänsä alkoikin minua kiinnostaa enemmän Ylikangas.

Kritiikkiesseekokoelman jälkeen annoin Knuutin paksukaiselle mahdollisuuden tulla luetuksi. Viimeisen mahdollisuuden, sillä aloitin kirjan muutama viikko sitten ja siinä alkoi nyppiä se, että romaani kertoo kirjan kirjoittamisesta ja kirjallisuusmaailmasta.

Minuahan se kiinnostaa kuin hullu puuroa, mutta mietin, mitä romaani oikein antaa muille. Lopulta annoin Knuutille anteeksi, sillä Le Monde Diplomatiquen viimeisimmässä numerossa (4/2025) Knuuti sanoo, että ei tiedä muusta.

Tein oitis sovun Knuutin romaanin kanssa ja päätin lukea sen loppuun. Hitaasti.

Lukemisteni välissä silmäilin televisiota. Ykköskanavalla viikonloppuna tuntui tulevan koko ajan Sohvaperunat. En voi sietää ohjelmaa! Aivan käsittämätöntä, miten ideat voivat Ylellä olla vähissä. Kaupallisten kanavien tarjonta ei ollut sen parempaa. Visailuja, Selviytyjiä ja ihan kaikkea hirveätä paskaa.

Se, että lineaaritelevisiosta tuli pelkää sontaa, vapautti katsomaan kotimaisia elokuvia Yle Areenalta. Katsoin sekä Selma Vilhusen Neljä pientä aikuista että Saara Cantellin Sisarukset.

Karjalaisen elokuva-arvostelija Jussi Virratvuori tuntui pitäneen Neljästä pienestä aikuisesta (20.12.2023). Virratvuori olisi tosin poistanut elokuvasta kokaiinikohtauksen. Minä olisin poistanut seksikohtaukset. Ne olivat tarpeettomia.

Asia kävi ilmi muutenkin!

Kokaiinin nenuunvetokohtausta en olisi poistanut, sillä niin saatiin elokuvaan se, että kirkkoherra saattoi kakkosnaisensa kanssa tehdä kaikenlaista kiellettyä. Kielletyn tekeminen taitaa olla ihmisen psyyken kehitykselle jotenkin välttämätöntä. Etenkin keskiluokkaiselle ihmiselle. Ehkä se opettaa jotain.

Kirkkoherra heittäytyi rakastajattarensa kanssa vallan hurjaksi! Ja sitten kävi korvat luimussa sielunhoitokeskusteluja edeltäjänsä kanssa. Sielunhoitajan mielestä uuden kirkkoherran olisi pitänyt jättää kakkosnainen hurjasteluineen.

Toki elatusmaksut äpärälle tuli maksaa, mutta välit sivusuhteeseen olisi pitänyt katkaista. Tämä kyllä oli aika paksua!

Kirkkoherra ei katkaissut välejä. Hän osallistui lapsensa elämään. Siinä kohtaa kakkossuhteen dynamiikka varmaankin muuttui. Ehkä himo hävisi. Tuli sitoutuminen, mutta kakkosnaisen oli tyydyttävä tilanteeseensa ikuisena kakkosena. (Vähänkös olen vahingoniloinen!) Kakkosnainen sai lapsensa isältä lahjaksi vaneriset korvakorut ja virallinen vaimo timanttikorvakorut.

Arvelen, että kakkosnainen kyllä vielä löytäisi tulevaisuudessa miehen, jolle on ykkönen.

Elokuvan loppu oli ihana. Kansanedustajan ja papin perhe kohtasi joulukirkon edessä kansanedustajaäidin työkaverin perheen eduskunnasta ja äiti esitteli tälle koko konkkaronkan: Tässä on mieheni toisen kumppanin vauva ja tässä minun toinen kumppanini. Lopuksi äiti sanoi omalle väkijoukolleen, että noh, nyt mennään sisälle kuuntelemaan isää.

Äidin toinen kumppani olikin ottanut kissan pöydälle, sillä häntä oli alkanut nyppiä, että kansanedustaja pitää erilaiset perhekuvionsa piilossa.

Ajattelin, että voi kuinka hyvä. Moninaisen perheen jäsenet olivat löytäneet oman paikkansa. Pahimmat tuskat olivat takana ja pääasia oli, että uudesta tulokkaasta pidettiin joukolla huolta. Toivon todellakin, että vauvan äiti löytäisi pian itselleen ykköskumppanin.

Ja voi olla, että tuleva ykköskumppani ei haluakaan jakaa vaimoaan kirkkoherran kanssa. Jos niin ja ykköskumppani olisi niin ihana, että kirkkoherra pitäisi jättää, sitten tapahtuisi niin. Ikuinen sidos kirkkoherran perheeseen kuitenkin jäisi - lapsi.

Olenkin alkanut miettiä, että kumppanuusvanhemmuus on oikeastaan hirmu nerokas juttu! Siinä vanhemmat sitoutuvat nimenomaan lapseen, sillä keskinäinen seksuaalinen vetovoima pariskunnilla tuppaa häviämään.

Paitsi tietysti minulla Mattia kohtaan, mutta siihenhän tämän avioliiton pysyvyys perustuu. Jos minä en olisi pitänyt härkäpäisesti kiinni vanhatestamentillisesta ajatuksesta, että avioliittoon kuuluu nimenomaan seksi, emme olisi nyt tässä.

(On tosi kiinnostavaa, miten mieheni uskovainen sivunainen (nro ties kuinka mones) on sitä mieltä, että seksi kuuluu avioliittoon, mutta niin kuin mieheni sanoo, nainen lienee sijoittanut juuri sen vuoksi oman seksinsä ylipäätänsä johonkin avioliittoon - valitettavasti meidän avioliittoomme.)

Kello on vaikka mitä. Kirjoitan eilisestä Kulttuuricoctail-kirjoista joskus.