Tiede-uskonto -keskustelu ei oikein ota tulta Suomen ortodoksisessa kirkossa - suap nähhä, ottaako hellariseurakunnissa ja hieman universalismista

ke 12.11.2025

Eilen kirjoitin, ettemme päässeet oikein mihinkään sisälle Rautavaaralla. Aivan loppuvaiheessa olin pääsemäisilläni, kun hiimailin helluntaiseurakunnassa. Seurakunnan juhlavuoden alustustilaisuudet olivat oikein antoisia ja etenkin saarnaaja Niilo Ylivainion veljen pojan vaimo oli yllättävän hauska ja odottamaton, kuten seurakunnan matuskakin.

Istuin myös Juhani Ylivainion Raamattu-kursilla venäjän sanakirjoineni. Odottelin tulkattavania eivätkä he tulleet. Olisin itse asiassa halunnut käydä kurssilla itsekin, sillä Ylivainio opetti Raamatun tekstejä kiinnostavasta eettisestä näkökulmasta. Aivan upeata ja vaikuttavaa opetusta!

Kurssikerran jälkeen istuin hellareiden kirpparin kahviossa ja kahvipöydän ääressä virisi kurssisisällön pohjalta oikein hyvä keskustelu. Aistin kuitenkin aavistuksen verran jännitettä ihmisten välillä. Jännitteet eivät johtuneet minusta, mutta jotenkin olen yliherkkä ilmassa risteileville virtauksille.

Sen vuoksi toistelen täällä kokemustani ensimmäisestä Rautavaaran yrittäjien vuosikokouksesta. Kävin kyllä muistaakseni kolmessa vuosikokouksessa sen jälkeen, mutta koska ihmisten välit olivat alati tulehduksissa, ei sytyttänyt. Ajattelin lopulta, että pitäkää kurjaa keskenänne.

Viimeisessä Rautavaaran yrittäjiien vuosikokouksessani puikahti tervehtimään Rautavaaran entinen, nykyinen Lapinlahden kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen. Hänellä oli illalla Lapinlahden valtuustossa ehdokastentti. Katsoin kokouksen illalla striimattuna enkä saanut valtuutettujen kryptisistä diibadaabailuista tolkkua, kuka oli Henri Ruotsalaisen takana ja kuka Vieremän Mika Suomalaisen.

Jos olisin seurannut Lapinlahden kunnallispolitiikkaa entiseen malliin, olisin osannut tulkita puheita, mutta kolme vuottamme Rautavaaralla olivat tehneet tehtävänsä. Olin pihalla. Kuitenkin osasin sanoa, että yrittäjälounaalla piipahtanut kunnanjohtaja näytti liikuttavan helpottuneelta. Hänen pääsynsä pois Rautavaaralta oli, jos ei nyt varmaa, niin ainakin melko lähellä.

Oi Areipagi, miksi vasta nyt?

Koettamalla virittää keskustelua hellarikirpparikahvipöydässä tieteen ja uskon yhdistämisestä huomasin lisääväni ihmisten välisiä jännitteitä entisestään. Jos minulla olisi ollut iskeä pöytään nimi Amos Young, olisin voinut vedota, että kuulkaas, ihan teidän oma teologinne ajattelee näin.

Sanna Urvaksen kirjoitus Areiopagissa oli jo vuodelta 2018 ja elimme vuotta 2024. Miksei Jumala heittänyt minua Areiopagiin ennen sitä?

Käy keskustelua jonkun kanssa, joopa joo!

Jossakin haastattelussa täysin palvellut (Kalle Haatanenkin käyttää ääniradio-ohjelmissaan emeritus ja emerita -sanojen sijaan nykyään suomenkielistä versiota) piispa Wille Riekkinen sanoi, että teologisista kysymyksistä olisi hyvä jutella jonkun kanssa.

Haastattelu oli Riekkisen kirjojen Valo ja pimeys sekä Kirjain ja henki ilmestymisen yhteydessä. Olen ne molemmat kuunnellut ja käynyt Riekkisen luennolla Kuopiossa. Luennon aiheena oli uusi uskontunnustus ja mieleni teki koko ajan puhjeta aplodeihin.

Olen miettinyt teologisia keskusteluja. Olen niistä unelmoinutkin. Helposti käy niin, että kun aloitan keskustelun ja tajuan, että plomps, keskustelukumppanini putosi kärryiltä, alkaa vituttaa niin rankasti, että suljen suuni ja jatkan eteenpäin.

Toisaalta kerran Rautavaara-asumisemme toiveikkaana ensimmäisenä vuotena askelsin Rautavaaran luterilaisen seurakunnan konttorin ohitse ja ovessa oli lappu, jossa kerrottiin, milloin paikalla on päivystävä pappi.

Oli paikalla juuri silloin ja enempää ajattelematta poukkasin sisään ja eipä aikaakaan, kun keskustelu kirkkoherran kanssa oli edennyt Origeneeseen. Olin juuri pääsemässä ytimeen, kun tuli keskeytys.

Ajattelin, että tätä en jätä tähän. Toista kertaa ei tullut, sillä seuraavaksi, kun kävin seurakunnan konttorilla päivystysaikaan, huoneen sivupöydällä oli jonkun seurakuntalaisen seurakunnalle testamenttaamia ikoneita.

Tuijotin niitä ja ne tuijottivat takaisin. Kohtaaminen ei ollut ystävällinen eikä tippaakaan lämminhenkinen. Ikonit eivät minusta ole koskaan olleet ihania. Kaikkea muuta. Pelästyin, että kohta ne kirkuvat minulle: "Sinä syntinen nainen, mikset usko neitseestä syntymiseen?"

Kirkkoherra vaikutti kärttyiseltä. Tulkitsin hänen ajatelleen, että taas tuo vaivalloinen ihminen pyörii jaloissa ja pian alkoi alkoi puhutella minua teikäläisenä, ortodoksina. Käsitin silloin viimeistään, että olen jokaisessa ryhmässä teikäläinen, outo, vieras, ulkopuolinen.

Kävin vielä luterilaisessa sunnuntaipalveluksessa. Kirkkoherran saarna oli retorisesti hieno ja vaikuttava. Jotain outoa tunnelmassa kuitenkin oli taas. Kirkkosalin takaseinustalla oli pitkä rivi vanhoja herrasmiehiä ja ajattelin, että nämä ovat niitä kuittislaisia.

Olin kauhuissani, sillä olin itse ajatellut istua takariviin takaseinä turvallisesti selän tukena - niin kuin 1990-luvun alussa Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa, jossa seisoin aina vasemmalla (naisten) puolella kirkkosalin takaosassa lähellä ulko-ovea.

Tarkkailin sieltä tilannetta ja ihastelin kanttorin Pasi Torhamon tukkaa. Kanttori näytti ylösnousseelta Kristukselta.

Pelkona kompurointi

Rautavaaran luterilaisessa palveluksessa kompuroin kuittislaisoletettujen jalkojen ylitse syvemmälle kirkkosaliin ja olisihan se nyt ollut, jos olisin yrmyjen herrojen edessä lentänyt naamalleni salin lattialle.

Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Matin kanssa lävitse vintti-arkistoa. Heitimme joitain asioita pois. Emme oikeastaan paljoakaan, mutta saimme sillä tavoin raivattua vinttiä, että arkistohyllyille on pääsy.

Tosin jonkin verran joutuu tönimään keskellä lattiaa olevaa desibeli-ikkunaa. Se on varastoitu lämpimään niin kuin pari puutavaranippua selkäni takana tässä. Yläkerrassamme kun kuulemani mukaan on optimaalinen lämpötila.

Onnistuin löytämään säästämäni aukeaman Kotimaa-lehden numerosta vuodelta 2020 (16.10.2020). Otsikkona oli Kohti laajempaa toivoa ja ingressi kysyi, entäpä jos lopulta kaikki käy hyvin.

Reportaasi kertoi kansainvälisestä ekumeenisesta Toivo-seminaarista. Seminaarin olivat järjestäneet Toivo-aiheesta väitöskirjaa tekevä Petri Tikka, Kotimaa-lehti ja akateeminen toimikunta.

Hieroin silmiäni. Petri Tikka oli johdantopuheessaan kertonut, että dogmaattisen universalismin opettaminen on ollut sallittua muun muassa anglikaanisessa ja ortodoksisessa kirkossa sekä idän kirkossa, jota joskus kutsutaan nestoriolaiseksi kirkoksi.

Mitäs minä olen sanonut? Kaikkivittu pääsevätvittu taivaaseenvittu!

Heitän pöytään lemppariteologini Kallistos Waren. Waren Sisäisestä valtakunnasta minä Origeneen Rautavaaran luterilaiselle kirkkoherralle tarjoilin ja kirkkoherra ikään kuin näytti lähtevän lentoon innosta.

Sitten tuli keskeytys. Poks! Ja otollinen hetki meni ohitse.

Ehkä joskus vielä yritän. Testaan kanssakeskustelijani ensin sillä, tunnistaako termit universalismi, panenteismi ja panteismi. Niinhän minä teen termin uusliberalismi kanssa. Jos huomaan, että termi ei soita kelloja, poistun tilanteesta välittömästi. Ei maksa vaivaa.

Näin teen toimittajatutkintolaisten kanssa. En ole vielä tavannut yhtäkään toimittajatutkintolaista, joka tietäisi, mistä puhun, kun puhun hyvinvointivaltion alasajosta ja karaokekapitalismista.

Amos Young 

ke 5.11. ja to 6.11.2025 (tässä alkuperäismerkintä, tänään ke 12.11.2025 kirjoitettu alku on johdatus)

Olen päiväkausia riemuinnut siitä, että törmäsin vahingossa netissä Areiopagi-sivustolla Sanna Urvaksen artikkeliin malesialais-amerikkalaisen hellariteologin Amos Youngin ajattelusta. Googlasin epätoivoisesti helluntailaistaustaisen teologian tohtorin Ville Mäkipellon nimeä ja ilmeisesti hakusanayhdistelmäni tiede+helluntailaisuus heitti minut Amos Youngin äärelle.

Onkohan Ville Mäkipelto kallis alustaja? Saisivat täkäläiset maalaishelluntaiseurakunnat kutsua Mäkipellon vieraakseen. Mäkipeltohan on ihan maailman helluntailiikkeen linjoilla. Edistyksellinen kuin mikä!

Rautavaaran helluntaiseurakunnassa oli jo henkeä tähän suuntaan, kun seurakunnassa käsiteltiin oman historian liitännnäisenä koko Suomen helluntailiikkeen historiaa. Satuimme seurakunnan juhlavuonna asumaan Rautavaaralla ja onnistuin olemaan monissa kiinnostavissa tilaisuuksissa kuulolla.

Johdatukseksi sitä voi sanoa, sillä seurakunnan batjuska tiputti nenäni eteen pikku lipareen historia-aiheisesta tilaisuudesta kun talsimme kireässä pakkasessa Metsäkartanolla kohti laavua. Taisi olla Rautavaaran kunnan yritysvastuullisuuskoulutus tai jotain sinne päin.

Mukava oli koulutusrupeama ja mukava oli istua yrittäjäkollegoiden kanssa Metsäkartanon laavulla sekä napostella kokeilunapostuksia. Se oli ennen Rautavaaran kunnan suurta johtajaa Mikko Kärnää. Kunnalla oli ennen Kärnä The Suurta erikseen yrityskoordinaattori ja se saattoikin olla hyvä juttu.

Nyt yrityskoordinoiminen on kunnanjohtajan itsensä tehtävä. En tosin tiedä, millaiset yrittäjien ja kunnan välit nykyisin ovat. Voihan olla, että kunnanjohtajan ja yrittäjäin välit ovat lämpimät ja mutkattomat. Ainakin heidän, jotka pääsevät sisäpiiriin! Kaikki eivät pääse. Kaikkia ei päästetä.

(Usko nyt jo, hyvä nainen! Olet ulkopuolinen, outo, vieras, hankala.)

Enkä nyt ala sitä miettiä enkä kaivata Lapinlahden yrittäjien ja kunnanjohdon yhteisiä aamukahveja kunnantalon aulassa. Niin kahviteltiin Lapinlahdella yrittäjäpuheenjohtaja, reinotossumies Juhani Hiltusen aikaan. Oi niitä aikoja!

Annan Aamun Koitoista poimittua

Kun muutimme Annan Jyväskylästä Espooseen, toimme osan tytön tavaroista Lapinlahdelle. Mukana kulkeutuivat myös Annan arkistoimat Aamun Koitto -lehdet.

Jännä, että Anna oli säilyttänyt muun muassa lehden numeron 4/2023. Sen kansiotsikkona on Naisdiakonaatti herättää keskustelua. En lue sitä nyt, vaan kommentoin joulun 2023 lehteä ja sen artikkelia Joulun tähti loistaa - usko ja tiede täydentävät toisiaan.

Kirjoitan merkinnän keskiviikkona (5.11.2025) ja roiskautan sen julki torstaina (ei kun julkaisu viivästyi ke 12.11.2025 asti), kun lähden kello seitsemän ajamaan kohti Juukaa ja Paula-siskoa. Torstai on hernekeittopäivä näköjään ainakin Kivikylän Kanttiinissa. Toisaalta Kivikylän Kanttiinissa olisi kana-aurajuustopastaa.

Karkussa näyttää olevan smetanauunikalaa. Mietin lounaspaikkaa yön ylitse. Toisaalta ja toisaalta. Karkun smetanauunikala on lähimpänä kasvisruokaa. Palvihernekeittokin on melkein kasvista.

(Kävimme smetanauunikalalla ja hyvää oli. Smetana, runsas tuore tilli ja ripaus currya peittivät pakastekalan laitoskeittiömaun. Matin ja Liisan aseman päivittäistä kala-annosta arvostelen siitä, että se maistuu aina samalta, vaikka leivitys olisi mikä. Eikä siinä vielä kaikki. Leivitetty kala haisee aina noh samalta.)

Uskon ja tieteen näkökulman

Aamun Koiton jutun Joulun tähti loistaa - usko ja tiede täydentävät toisiaan ingressi sanoo, että uskon ja tieteellisen näkökulman ei tarvitse olla törmäyskurssilla. Teksti on Seppo Simolan ja nyt googlaan nopsaan, kuka on Seppo Simola.

Enkä klikkaa auki klikkiotsikkoa Susani Mahaduran ja Elina Gustafssonin erosta.

Klikkasin kuitenkin. Vaikka Mahadura ja Gustafsson ovat pyöräilleet sekä Lofooteilla että Mongoliassa, eivät he ole parisuhteessa. He ovat sydänystävät. Ja nyt Susani Mahadura on lähdössä maailmalle kolmeksi kuukaudeksi. Gustafssonille tulee ikävä.

Niin se Seppo Simola.

Wikipedia kertoo, kuka on Seppo Simola

Seppo Simola (s. 1954 Helsinki) on suomalainen teologian maisteri. Hän työskenteli Helsingin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän viestintäjohtajana ja seurakuntayhtymän julkaiseman Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittajana vuodesta 1991 vuoden 2016 loppuun. Vuoden vaihteessa päätoimittajan vakanssin otti harteilleen pappina ja kirjailijana tunnettu Jaakko Heinimäki. Simola itse jatkoi vielä runsaan vuoden verran osa-aikaisena viestintäjohtajana ennen lopullista eläköitymistään.

Simola on tunnettu liberaaleista teologisista näkemyksistään. Hän on arvostellut voimakkaasti naispappeuden vastustajien toimintaa kirkossa sekä ottanut kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Jestas ja tuommoisen ovat päästäneet Aamun Koittoon kirjoittamaan! Entisenä Aamun Koiton päätoimittajana pääsi melkein itku. Miksei minun valtakautenani voinut viritellä usko ja tiede -keskustelua?

Vai onko kyseessä edes sama Seppo Simola? Aamun Koiton juttuaukeaman oikeassa alalaidassa on mainittu, että aukeaman verran aihetta puinut Seppo Simola on historiaan erikoistunut vapaa kirjoittaja.

Jos heppu on sama, on "vapaa kirjoittaja" aika ... miten sen nyt sanoisi häveliäästi ilmaistu. Varmaan tarpeen on, jotta pelokkaimmat ortodoksit eivät hyppää silmille, mutta silti. Höh.

Tosi kummaa porukkaa

Aamun Koiton päätoimittajana virittelin ihan muita keskusteluita, kuten naispappeudesta, naisen roolista, äitiydestä, kestävästä maataloudesta ja köyhyydestä. Ja sitten istuimmekin nuhdeltavana kirkollishallituksessa. Toimituskunnan puheenjohtajan isä esipaimen Arsenin kunniaksi on sanottava, että ei hän kovin ankara ollut.

Muistan kuitenkin ikuisesti, kuinka muudaan korkeassa asemassa oleva ortodoksinainen oli vetänyt herneen herkkään nenäänsä (kiitos toveri Vanhempi Huoneenrakentaja toimivasta sanonnasta) Kirkon kasvatusasian koordinaattorin Sirpa Okulovin artikkelista, jossa Okulov sanoo, että naisen päätehtävänä on olla äiti.

Ortodoksinainen kimitti, että tämä loukkaa häntä lapsettomana äitinä. Ajattelin mielessäni kirjaimellisesti näin: "Vittu, nautaeläin, eikö tule pieneen mieleen, että voisi ryhtyä yleisesti äitimään ja osoittaa äidillistä lämpöä vaikka orpolapsille tai muille, joilla on äidin tarve?"

En tietenkään sanonut mitään ääneen, sillä nielin raivoani. Hieman aiemmin nainen oli tullut pöydän ylitse ja jementänyt, että päätoimittajan on otettava vastuu lehden levikin laskusta. Kiva oli olla järjestelmän olkiukko semminkin, kun levikin lasku oli alkanut jo ennen minun päätoimittajavuottani ja omakin Aamun Koiton tilaukseni oli katkennut kummallisesti.

Tilausjärjestelmässä oli jotain vikaa. Aika monessa muussakin asiassa oli vikaa. Minun vikani tietysti oli, että koska olin vain Vuoden Päätoimittaja siis vain vuoden 2009, ajattelin pestini alussa, mitä tehtäisiin, jotta mainittaisiin. Ei minulla ollut mitään hävittävää.

Edeltäjäni oli saanut häväistyssivut nettiin siitä, että oli uskaltanut kommentoida homoliittojen siunausta. Asialla olivat Athos Vuorten Säätiön änkyrät. Myöhemmin osuin Konevitsan luostarin igumenin tulkiksi säätiön tukikohtaan Lammille. Marian kanssa asuimme säätiön rivitalossa ja mukavaa oli. Säätiön pää-änkyrä muistutti kilttiä tonttua.

Siinä sitä sitten oltiin. Pääkallonpaikalla kuulemassa tuomiota. Päätoimittajakauteni siihenastiset lehdet oli varmaan luettu tarkkaan. Ja hyvä niin, mutta ei minua missään aikakirjoissa mainita, kun käsitellään Aamun Koiton historiaa.

Maailman luominen

Teologi Seppo Simola kirjoittaa nätisti, että Vanhan Testamentin ajan ihmisillä ei aina ollut käsitteitä, joilla olisi voinut nykyajalle ymmärrettävästi sanoin kuvata tai selittää erikoisia ilmiöitä.

Simolan artikkeli käsittelee teologian tohtorin Pekka Särkiön ja tähtitieteilijä Markus Hotakaisen kirjaa Kun aurinko seisahtui (2023). Särkiö on Helsingin yliopiston Vanhan Testamentin eksegetiikan dosentti.

Toni Koivulahti kirjoittaa Teologia.fi-sivuilla 

"... Ortodoksisessa kirkossa palava pensas ja feminiinisyys yhdistyvät Jumalan äiti Palava pensas -ikonissa, joka kuvaa Neitsyt Mariaa palavan pensaan keskellä. Hotakainen ja Särkiö kysyvätkin, miten ortodoksiset ikonimaalarit ovat voineet päätyä yhdistämään palavan pensaan ja Neitsyt Marian. Voiko olla sattumaa, että tämä ikoni heijastelee palavan pensaan alkuperää Ašera-jumalattaren palvontaan liittyvänä symbolina?"

Israelilainen Benny Shannon on arvellut, että kertomuksessa Mooseksen näystä ja palavasta pensaasta on jäänteitä kaananilaisen kulttuurin Ašera-jumalattaen kunniaksi leikatuista karsikoista. Shannon on Jerusalemin heprealaisen yliopiston psykologian professori.

On otettava huomioon, että Raamatun kirjoitusten aikoina oli monia kilpailevia jumaluuksia ja etenkin jumalakäsityksiä. Omaa suhtautumistani Nikean uskontunnustukseen helpotti huomattavasti Savon Sanomien yleisönosastokirjoittajan Hannu Komulaisen ajatus siitä, että Nikean uskontunnustus on siilautunut käyttöön aikakautena, jolloin valtauskonnoksi aloittelevan kristinuskon sisällä tapeltiin vallasta.

Täysin palvelleen pastori (emeritus) Hannu Komulaisen otsikkona oli Kirkossa aivot eivät jouda narikkaan. Jes! Pitää vielä lukea hänen selvityksensä kolmiyhteydestä. Kirjoitus oli Savon Sanomissa ke 15.10.2025 ja sain sen Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmolle puhelimeeni, kun olimme Marian kanssa Messilässä aamupalalla ja lähdössä kohti Raumaa sekä Porin taidemuseota minun 60-vuotisjuhlakiertueellamme.

Nikean uskontunnustuksen kritiikkiä

Siitä lähtien, kun tein Kuopion kesäyliopistossa teologian alkeisopinnot, Nikean uskontunnustus on nyppinyt minua. En pidä yhtään ajankohtaisena sitä, että meidän pitää yhteeen ääneen mutista jotain rivien välisiä salaviestejä hereetikkojen suuntaan.

Ja kenellä edes on valtuuksia sanoa, mikä on harhaoppi ja mikä on totuus?

Noh, en usko kolmiyhteiseen jumalaankaan, joten se siitä. Teologian opintojen aikana koko ajatusrakennelma alkoi vaikuttaa aika lailla keksityltä selitysmallilta. Minulla ei siis ole mahdollista seurakuntaa. Ehkä Jehovan Todistajat ovat lähimpänä ajatteluani.

Tosin Jehovan Todistajien valtakunnan salissakaan ei heilutella sateenkaarilippua. Olen seurakunnallisesti koditon ja hyvä niin. Voin vertailla ja kilpailuttaa eri yhteisöjä. Ortodokseilla on ylivoimaisesti parhaimmat menot. Ja Rautavaaran hellareiden kanssa oli ihanata laulaa haitarin säestyksellä.

Pikantti yksityiskohta on, että minuunkin on tarttunut käsitys haitarista pirun palkeina tai keuhkoina.

Joulun tähti-ilmiö

Seppo Simola ottaa tulokulmakseen Aamun Koiton (4/2023) usko- ja tiedekeskusteluun joulutähden. Itämaan viisaat tietäjät ovat saattaneet seurata Jeesus-lapsen luokse Jupiterin ja Venuksen kohtaamisesta aiheutuvaa valoilmiötä. Se on ajoitettu 2 tai 3 eKr. Selitys on mahdollisin, sillä historiallisen Jeesuksen syntymä saattaa olla pari tai muutama vuosi ennen ajanlaskun alkua.

Simolan pääjutun kainalona on ortodoksisen käytännöllisen teologian professorin Pekka Metson rauhoittava haastattelu Avoimuus ei ole traditiosta erkaantumista.

Professori Metso sanoo, että tieteen ja uskon vuoropuhelussa ei ole mitään pelättävää ja viittaa patriarkka Bartolomeokseen. Patriarkka on korostanut, että vuoropuhelu edistää ihmisten tavoittamista kaikkialla maailmassa.

Kun näitä kysymyksiä vatvoin mielessäni ja googlailin, löysin metropoliitta Ambrosiuksen 80-vuotishaastattelun (taisi olla netti-Aamun Koitto). Metropoliitta kertoi olevansa traditionalisti ja uskovansa muun muassa neitseestä syntymiseen.

Ensin olin, että tsiissös, mutta sitten ajattelin, mitä jos onkin sallittua olla ortodoksisessa kirkossa ei-tradiotionalisti. Jos joku on traditionalisti, on joidenkin oltava ei-traditionalisteja. Kukahan ilmoittautuu ensimmäisenä?