Tõnu Õnnepalu ja intilainen guru Sri Sri

Pitäisikö persujen Mauri Peltokangas karkottaa maasta?

Jos olisin ollut Tytti Tuppurainen, olisin huutanut naama punaisena klähmijädemareille...

pe 30.1.2026

Persujen kansanedustaja Mauri Peltokangas narahtaa jatkuvasti ylinopeudesta. Pitäisikö hänet karkottaa maasta?

Hesarin kolumnisti Adile Sevimli pisteytti maahanmuuttokriitikoita (HS 2.10.2025 Huolisiko Kanada suomalaisia poliitikkoja maahanmuuttajiksi?).

Peltokangas sai heikot pisteet. Kanadan maahanmuuttajapisteytyksen mukaan Peltokangasta ei päästettäisi Kanadan Express Entry -ohjelmaan. Hän on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja ja hallintovaliokunta kävi Kanadassa tutustumassa pisteytysjärjestelmään.

Peltokankaan cv:tä ei ole eduskunnan sivuilla. Sevimli tuumaa, että eipä cv:ssä olisi paljoa esittelemistäkään. Peltokankaasta wikipedia kertoo, että on työskennellyt kiertävänä kauppiaana. Eikä taatusti osaa ranskaa, eurooppalaista sivistyskieltä.

Sevimli huomauttaa, että ranskaa puhuu yli puolet kongolaisista ja tunisialaisista, marokkolaisistakin 35 prosenttia.

Kaikkein epäilyttävintä minun mielestäni on, että Peltokangas on Suomen Sisun Keski-Pohjanmaan piiripäällikkö. Joskus vuoden 2010 tienoilla kävin Suomen Sisun nettisivuilla. Sivuilla esiteltiin erilaisia aseita ja ryhmittymä vaikutti höyrähtäneiden asefetissien tihentymältä.

Läimäisin sivut äkkiä kiinni ja pidin SKP:n Punaisilla Suvipäivillä muutaman vuoden päästä puheen siitä, että äärioikeiston nousu sataa Kokoomuksen laariin. Esimerkiksi entiset Kymenlaakson demarit rynnivät persuihin,kun Timo Soini (syrjäytynyt persuliini, muistaako kukaan?) ja vaikuttivat sillä tavoin politiikan kuvioon, että demarit menettivät asemansa.

Luopiodemarit! Sen sijaan, että olisivat savupiipputeollisuuden ja perinteisten duunaritöiden kadotessa koettaneet muuttaa uusliberalismiin uponnutta puoluettaan, vaihtoivat oikealle. Näin toimii fasistinen mekanismi. Timo Soini (melonipersu) sanoi, että SMP:n jälkeinen persupuolue on työväenpuolue ilman sosialismia.

Kissanvitut on. Tai edes oli. Mitä oikeasti persut on perinneduunarien eteen tehnyt? Soininkin sanottiin Espoon valtuustossa aikoinaan äänestäneen aina niin kuin Kokoomus äänesti. Peesaili Kokoomusta.

Tapaus Tytti Tuppurainen (päsmäridemari, A-studion melkein jokailtainen valo) on nainen, jonka yli ei kävellä. Ennen kuin olin nähnyt edes valokuvaa Tuppuraisesta, suhtauduin tähän hassun nimen takia alentuvasti. Vähitellen kun rouva tuli lähes joka ilta A-Studioon lausumaan asioita ties mistä, aloin viestitellä Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmolle Whatsappilla, että jestas, mikä muija, Tuppuraisen yli ei kävellä.

Nyt toivon, että Tuppurainen ei ole koettanut vaientaa avustajia, joita demariääliökolmikko on toksisessa testosteronissaan kähminyt. Joka tapauksessa kolme seksuaalisesti häirinnyttä miestä ansaitsevat ripityksen ja huutoa.

Tapaus Kimmo Kiljunen

Sen sijaan demareiden Kimmo Kiljunen ei ilmeisesti enää tue Tuppuraista eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Niin. Onko Kiljunen jo ehkä hieman seniili? Kiljusen esiintymisen venäläisten yhdistyksessä ymmärtää, sillä hänellä on venäläinen vaimo, mutta Anna Kontulan elämäkerran Leipää ja ruusuja mukaan Kiljunen on höpsähtänyt.

Kontula käyttää termiä höpsähtänyt muussa yhteydessä. Tein höpsähtäneisyysdiagnoosin Kiljusesta sen perusteella, että hän antoi elämäkertakirjoittajalle Maria Petterssonille Kontulasta kummallisen lausunnon. Pitää käydä elämäkerta tähän. Lunttaan.

Kimmo Kiljunen puhui Petterssonille Anna Kontulasta, rakastajattarestaan kolme tuntia neljäkymmentäseitsemän minuuttia. Anna Kontula on Kiljuselle hengellisyyden, erotiikan ja syvän rakkauden papitar ja opettajatar. Kontula kuulema ihmetteli, eikä tuon ikäinen mies ole tämmöistäkään kokeillut tai tuommoista. (Maria Pettersson: Anna Kontula Leipää ja ruusuja s. 227)

Mutta että sitten Kontulan rinnat ja hiukset. Kiljunen pitää henkilökohtaisena loukkauksena sitä, että Kontula on leikkauttanut sekä rintansa että hiuksensa. Kontulan ja Kiljusen suhde oli jo päättynyt, kun loukkaukset tapahtuivat. Aika ällöä. Mietin siinä kohtaa kirjaa, onko Kiljunen ihan täyspäinen.

Tõnu Õnnepalu ja ensi kosketus itäisiin uskontoihin Sogyal Rinpochen Tiibetiläisen kirjasta elämästä ja kuolemasta

Luulin, että Tõnu Õnnepalun Mandala on kirja hengellisestä etsinnästä ja siitä, kuinka kirjailija kävi Intiassa tekemässä etsintöjä. En tiedä, mistä olin sellaista päähäni saanut. Ehkä kirjan nimestä. Takakansitekstiä en tietenkään lukenut kuin vasta nyt.

Ensimmäinen Õnnepalun teos, jonka luin, oli Valheiden katalogi/Englantilainen puutarha ja olin aivan lumoissani. Valheiden katalogissa kirjailija ottaa usein päiväkirjamerkintäänsä sitaatin Raamatusta. Siitä uumoilin, että kyse saattaa olla kyse myös uskonnolisista valheista.

Joka tapauksessa luvussa Loputtomuuteen (s. 156) Õnnepalu piilottaa sen, minkä minusta on mielenkiintoista, luvun alun tyhjään sanahelinään. Ensin kirjailija hölisee maailmanlopusta. Tuhanteen kertaan sanottuja sanoja. Ei mitään uutta, blääh, varmaan ajattelin näin sekä ensimmäisellä että toisella lukukerralla, mutta nyt juuri silmä tarttui luvun ensimmäisen sivun alalaitaan.

Õnnepalu kirjoittaa, että 35 tai 45 ikävuoden välillä hän tutki intohimoisesti kaikenlaisia opetuksia. Opiskeliko Õnnepalu silloin teologiaa, sillä kaksoiskirjan loppupuolella kuvaa ohjaajavanhustyyppisten friikkien luokse pienen teologian opiskelijaryhmän kanssa tekemäänsä vierailuja?

Joka tapauksessa Valheiden katalogista jäi mielen kätköihin, että Õnnepalu on ainakin ollut hengellinen etsijä. Luvussa Loputtomuuteen kirjailija kertoi, kuinka asui vuonna 1997 Feldafingissä, kirjailijoiden talossa, alppijärvi Starnbergin rannalla ja kävi kirjailijaresidenssistä junalla Münchenissä, löysi kaupungista buddhalaisen kirjakaupan ja kirjakaupasta Sogyal Rinpochen Tiibetiläisen kirjan elämästä ja kuolemasta.

Sitten Õnnepalu hyppää Thomas Manniin ja siihen, kuinka hänelle myöhemmin valkeni, että Thomas Mann on kirjoittanut Taikavuoren Feldafingissä. Arvaan, että jätin luvun toisen sivun alaosan kokonaan lukematta sekä ensimmäisellä että toisella lukukerralla.

Olisi kannattanut lukea, sillä Õnnepalu tunnustaa kerrankin, että Rinpochen kirja johdatti hänet täydelliseen autuuteen. Minähän olen ollut koko ajan siinä luulossa, että Õnnepalun märisemiseen ei tepsi mikään. Täydellisessä autuudessa hän on ainakin kerran elämässä ollut.

(Varmaan sekin paljastuu punaposkiseksi valheeksi.)

Samassa yhteydessä Õnnepalu paljastaa, että hänellä oli katolilainen ajanjakso. Katolilaisena ajanjaksona Õnnepalu uskoi vielä rakkauteen ja ajatteli, että uskon täytyy olla apuneuvo rakkauden löytämiseksi. Rinpochen kirjan lukemisen jälkeen kirjailija luki Carl Jungia ja vakuuttui siitä, että maailma ei ole läpinäkymätön eikä ainoa.

Sri Sri astuu limusiinista

Valheiden katalogissa vihdoin Sogyal Rinpochen, Thomas Mannin ja Jungin jälkeen tulee vastaan opettajaguru Sri Sri. Sri Sri jäin mieleen ensimmäisellä lukukerralla. Mietin, mikä Piripiri guru oli.

Sri Sri laskeutui luksuslimusiinista (Valheiden katalogi s. 158). Õnnepalu näki sen omin silmin, kun oli matkustanut Intiaan etsimään vastauksia. Hänelle valkeni kerralla, että intialaiset gurut ovat rahantekokoneita. Mutta Sri Sri auttoi kuitenkin eteenpäin. Ei syvemmälle, vaan eteenpäin.

Kuvaus esiintyy miltei samoin sanoin kirjassa Mandala (s. 143). Oli opettaja, jonka opetukset olivat yksinkertaisia ja heppu iloinen, hieno, nauroi ja vitsaili. Mandalassa Õnnepalu kirjoittaa itsestään etäännytetysti kolmannessa persoonassa kirjailijana, joita kissat tarkkailevat.

Kissat kertovat, että kirjailija ei koskaan puhunut Intian-matkastaan kovinkaan tarkasti. Opettaja puhui yksinkertaisia asioita, mutta samalla kirjailija ikään kuin ihmetteli, miten voi olla, että ihminen ei osaa venytellä oikein, ei hengittää, ojentautua eikä edes maata oikein.

Pyhä mies antoi ohjeita siitä, miten asiat korjataan.

Sen sijaan kirjailija kertoi, että Intiassa ei haissut miltään eikä siellä ollut luontoa kuin vuorilla. Vuorilla myös tuoksui. Se oli teen tuoksu. Tien varsilla kasvoi teepensaita.

Kuka on Mandalan suomentaja Raija Hämäläinen?

Kuka muuten on Mandalan suomentaja Raija Hämäläinen? Googlaamalla löytyi Jyväksylän yliopiston kasvatustieteiden teknologian oppimis- ja opetuskäytön professori? Hämäläinen tuntuu paremmalta kääntäjältä kuin Õnnepalun moninkertainen kääntäjä, yrmy, Jouko Väisänen.

Sain jälleen kerran Väisäsen kiinni määräisen artikkelin kirjoittamisesta. Vedän sen ylitse suorasta Valheiden katalogi -sitaatista tuonnempana merkinnässä. Juhani Salokannel käänsi alkuaikojen Õnnepalua ja hänen tekstinsä tuntuu kirkkaammalta kuin Väisäsen mössö.

On vaikea viroa taitamattomana sanoa, kumpi käyttää kieltä mössöisesti: kirjailija vai kääntäjä.

Tosin Salokannel syyllistyy totaaliseen virhearviointiin virolaisen kirjallisuuden tietokirjassa.

Hän kuittaa, että Õnnepalu jää vain marginaalisten homokirjakauppojen hyllyntäytteeksi. Lähteenä on Viron kirjallisuus vuosituhannen vaihteessa. Toki kirjassaan Vastaanpanemisen kulttuurihistoria - Viron kirjallisuuden verkostoja 1940-luvulta nykyaikaan Salokannel on jo ihan toista mieltä.

Psalmiviittauksia

En ihan saa selvää, seuraako Õnnepalu Valheiden katalogissa kirkkokalenteria vai mitä, mutta heti ensimmäisessä luvussa hän kirjoittaa, että tänään on sunnuntai, paastonajan kolmas pyhäpäivä.

"Oculi. Silmät. Se tulee tämän pyhäpäivän psalmista. Oculi mei semper ad Dominum - Minun silmäni katsovat alati Herraan, sillä hän päästää minun jalkani verkosta. Ps. 25:15. Mutta olkoon vain paastonaika, minä en paastoa. Söin aamiaiseksi kaksi keitettyä kananmunaa ja maitoon keitettyä puuroa. Leivälle levitin voita. Elämä on mukavaa. Ja tietysti valhe. Niistä minä haluan kirjoittaa." (Valheiden katalogi s. 12)

Kohta oli juuri se, jossa ihastuin Õnnepalun minimalistisen hauskaan tyyliin. Ensin hän uhoaa, kuinka ei paastoa, vaan syö kananmunia, voita ja maitopuuroa! Huikea vallankumous! Sitten hän julistaa, pantakoon siis oma valhe paperille:

"Kaikki kauniit punaposkiset valheeni rivissä, manttelin napit loistaen, lakinlipat kiiltäviksi puleerattuna ...."  (Valheiden katalogi s. 13)

Õnnepalu huomauttaa terävästi, että ihminen voi tappaa, varastaa, tehdä huorin ja riuduttaa lähimmäistään - ja säilyy silti kristitttynä, mutta jos alkaa kyseenalaistaa sitä, että Jeesus on syntynyt neitseestä tai sitä, että hänen on todella herättävä eloon elottomasta ruumiista ja ruumiillisessa muodossa lennettävä taivaaseen kuin jokin taivaankappale, heti on suurin harhaoppinen ja jumalanvastainen (s. 109).

Anna Kontula, Janne Kataja ja Vappu Pimiä - uusia julkkisortodokseja

Onko muuten edelleen näin? Haluaisin tietää, mitä ortodoksiksi kääntynyt Anna Kontula ajattelee neitseestä syntymästä. Mitä ajattelevat Janne Kataja tai Vappu Pimiä? Sekä Kontula, Kataja ja Pimiä ovat naistenlehtien rakastamia julkkisortodokseja.

Janne Katajan kääntymyksestä voi lukea Me Naisista 25.1.2025. Otsikkona on Elämä pääsi yllättämään. Vappu Pimiän ortodoksisesta tiestä luin Voi hyvin -lehdestä. Otsikko menee näin: "Kun Vappu Pimiä kääntyi ortodoksiksi, hänen piti ratkaista iso ristiriita: ”Se ei ole ollut helppo paikka vaan vaatinut miettimistä” (13.6.2025)

Ehkä heistä kukaan ei ajattele sitä kovin tarkasti. Ehkä he ovat ortodoksihöyryissä. Õnnepalu kirjoittaa Valheiden katalogissa taajaan siitä, kuinka uuden uskonnon löytäminen on kuin vastarakastuminen. Uskonnollinen etsintä puolestaan muistuttaa sarjarakastumista.

Joku palkkatoimittaja voisi kuitenkin pilata kivat fiilikset ja kysyä uusilta julkkisortodokseilta ikäviä kysymyksiä.

Tõnu Õnnepalu ja kirkkokoulun opettaja Mare

Tõnu Õnnepalu käy jonkun Maren kanssa Israelissa, kun Mare sairastaa syöpää ja on elämänsä loppuvaiheessa (Valhdeiden katalogi s. 39). Jerusalemiin kirjailija hyppää kertoessaan, että David Saharin (sukunimen ensimmäiseen kirjaimeen kuuluu hattu) Hänen majesteettinsa agenttina (vai salaisessa palveluksessa?) on suorastaan raamatullista kertomaa.

Jerusalemkaan ei tehnyt Õnnepaluun vaikutusta. Se tuntui vihamieliseltä kaupungilta. Siellä voi unohtaa koko modernin maailman. On liian äänekkäitä kukkoja ja moskeijoiden rukouskutsuja. Kesken kaiken kirjan sivuille tulee syöpään kuoleva Mare.

Vailla mitään selitystä. Kuka ihmeen Mare? Sama kuin Töllöttimen taittajan pelossa tiputin kiuruvetisen Matti Lappalaisen haastatteluun Ismo Apellin. Poks vain. En selitellyt mitään, sillä merkkejä oli vähän käytettävissä ja kuulema minun juttuni olivat hankalia taittaa. Juttuni eivät mahtuneet valmiisiin koloihin. Heput olivat kaveruksia. Sen sanominen olisi vienyt merkkejä muulta tähdellisemmältä. Olisi kyllä pitänyt selittää.

Jerusalemin kävijä-Mare oli ilmeisesti Õnnepalun kirkkokoulun opettaja. Pastorikin. Ensin luvussa Vanha viisas mies kirjailija puhuu kirkkokoulusta ja siitä, kuinka kirkkokoulun opettajat olivat kaikki kirjailijaa vanhempia (s. 334). Õnnepalu esittää Mare-vainaalle toiveen, että pääsisivät tapaamaan vanhoja viisaita miehiä.

Sitten kirkkokoululaiset olivatkin ryhmä teologian opiskelijoita, jotka pienehkönä ryhmänä pääsivät vierailemaan kahden viisaan vanhuksen luona. Molemmat olivat Õnnepalun mukaan omanlaisiaan narreja. Pohdin, olivatko kyseessä jonkinlaiset houkat.

Ensinnäkin, tunteeko Jouko Väisänen ortodoksista houkkaperinnettä? Olisiko nimitystä voinut käyttää käännöksessä? Toiseksi, kumpia Maren oppilaat olivat - jonkinlaisia alkeispyhäkoululaisia vai oikeasti teologian opiskelijoita? Väisänen olisi voinut kysyä kirjailijalta tätä.

Tõnu Õnnepalu, Emmanuel Kirss ja Harri Rein

Ylipappi Emmanuel Kirssistä löytyvät omat nettisivutkin. Kirss oli ortodoksi ja eli vuosina 1923 - 2017. Hän opiskeli Petsoran teologisessa seminaarissa ja suoritti papin tutkinnon vuonna 1948. Vuonna 1964 Tallinnan ja Viron metropoliitta Aleksius II asetti Kirsin ylipapiksi Tallinnan Herran kirkastumisen katedraalissa.

Kirss sai potkut papin tehtävästä, sillä levitti epäortodoksisia oppeja. Õnnepalun muistin mukaan Kirss puhui esimerkiksi henkien uudelleensyntymästä ja vastusti raamattufundamentalismia. Kirssillä oli kuitenkin jossain päin vanhaa kaupunkia (Tallinnaako?) pieni kappeli ja krypta, jossa sai julistaa omaa epäortodoksista ortodoksiaansa.

Õnnepalun mukaan Kirssin kirjoituksissa on naurettavuuksia, liiallisuuksia, oikean uskonnon julistajan intoa, mutta myös vastaansanomatonta kiehtovuutta. Kirss oli lapsellisen riemukas eikä hän ollut yhtään katkera. Kirss oli hengellisesti lempeä. Hänen luonaan oli hyvä olla.

Kirssin kirjoituksia voi lukea netistä. Ne kääntyvät tietokoneella suomeksi. Luin niitä äsken viitisen minuuttia. Kiinnostavaa.

Toinen Maren oppilailleen järjestämä viisas vanhus oli Harri Rein (1926 - 2017). Reinin luona opiskelijat kävivät Ruhnun saarella. Siellä Rein piti enkelipalveluksiaan. Seurakuntaa ei oikeastaan ollut. Väki tuli kirkkoon ainoastaan jouluaattona.

Reinillä oli kaksi kirkkoa. Puukirkko ja kivikirkko. Molemmat olivat äärimmäisen puhtaita, sillä Reinin apuna oli rouva, joka oli muuttanut Ruhnuun Reiniä palvelemaan. Rein lienee luterilainen.

Sekä Rein että Kirss kuolivat vuonna 2017.

Õnnepalu tulee siihen tulokseen, että vanhoja viisaita miehiä ei oikeastaan ole. On olemassa Vanhan Viisaan Miehen roolia esittäviä vanhuksia. He istuvat keljassaan, kopissaan ja vastaanottavat pyhiinvaeltajia tiettyinä päivinä tiettyyn kellonaikaan.

He eivät ole huijareita. Ainakaan suurin osa ei ole, huomauttaa Õnnepalu. He esittävät rooliaan ja hyvä niin. He herättävät ihmisten sisällä Vanhan Viisaan Miehen. Instituutiot kuitenkin ovat tarpeellisia, sanoo Õnnepalu. Kaikki on sijoitettu varmoihin puitteisiin, vastaanotto tapahtuu tietyssä ympäristössä ja tiettyyn kellonaikaan.

Ja Vanha Viisas Mies onkin oikeastaan pieni lapsi. Sanooko Õnnepalu tässä, että oikeastaan sisältä tulisikin löytää pieni lapsi? (Ei kai sentään lapsen usko? Siihen en suostu!)

Õnnepalun sanomassa taitaa piillä järki. Jos joku hyppää instituution valvonnan ulkopuolelle, saattaa tapahtua ylilyöntejä ja väärinkäytöksiä, kuten takavuosina veli Kristoforoksen tapauksessa. Veli Kristoforoksella oli Pyhäsalmessa oma ortodoksinen yhteisönsä vuosina 2001 - 2005.

Veli Kristoforos sai vuonna 2006 kuuden vuoden ehdottoman tuomion seksuaalirikoksista.

Palaan Õnnepalun kaksoiskirjaan vielä - luen ensin hieman Emmanuel Kirssiä

Õnnepalun Valheiden katalogi/Englantilainen puutarha -kaksoisteoksen aikaan luin myös Kirjokannen minulle lähettämän Teppo Kulmalan ja Kikka Laitisen massiivisen kirjeenvaihtokirjan Omenapuun alla.

Õnnepalun lukemisessa meni keväällä 2022 kuukausi. Vika ei ollut Õnnepalun, vaan sen, että samanaikaisesti luin kahden ei-oikein-mitään-sanojan peräkkäin panemia sanoja ja mietin välillä, onko omenapuukirjan lukemisessa mitään järkeä. Kirjeenvaihdosta jäi ristiriitainen olo. Miten kaksi ihmistä voi kirjoittaa niin pitkiä kirjeitä oikeasti sanomatta mitään?

Sitten ajattelin, että mnjaah, Kulmala ja Laitinen ovat varmaan joko poistaneet osan keskusteluista, koska ovat pelänneet loukkaavansa läheisiään tai sitten ovat kirjoittaneet kirjeet jo etukäteen julkaistavaksi. Toisaalta. Pitäisi lukea kirjeenvaihtokirja uudestaan ja kommentoida sitä mukaa, kun luen.

Kyllä se ehdottomasti oli julkaisun väärti. Pääsihän Kikka Laitinen kirjan ansiosta Arto Nybergin haastatteluunkin. Ihan telkkariin. Kirjeistä välittyi ainakin kulttuuriväen köyhyys ja ainainen rahapula. 

Nyt on mentävä laittamaan itselle jotain lounasta. Kello on jo paljon, mutta sainpa Õnnepaluni nyt tältä erää kirjoitettua loppuun. Valheiden katalogissa/Englantilaisessa puutarhassa hän ottaa kantaa kansainväliseen politiikkaan Macroniin,  UKIP:iin, Trumpiin ja Marxiin. Ehkä kirjoitan niistä joskus vielä.