to 26.3.2026
Kun olin valtakunnallisen ortodoksisen aikakauslehden Aamun Koiton päätoimittaja armon vuoden 2009 ajan, olin ohimennen hieman tekemisissä nykyisen arkkipiispa Elian kanssa. Hän oli vielä tuolloin Vaasan kirkkoherra ja nimeltään Matti Wallgren.
Pyysin häneltä muun muassa kirjoitusta Aamun Koiton pääkirjoitussivulle ja muistan ajatelleeni, onpas vaasalaisilla jotenkin arrogantti ja kärttyisä kirkkoherra. Ehkä lähestyin häntä väärällä, liian imatralaisella, tavalla.
Sehän on kukasieootmistäsietuutmihinsiemäätjamitäonsiukassissais. Arvelen olleeni ärsyttävä ja sitten vielä kirsikaksi kakun päälle kuvasin tulevaa arkkipiispa jokin jumalanpalveluskirja kädessä puhumassa korkeuksistaan pienelle tytölle hiippakuntapäivillä Lapualla.
Tuleva arkkipiispa näyttää siltä kuin pikku tyttö kysyisi jotain epämukavaa ja haluaisi lyödä tätä päähän Raamatulla. (Aamun Koitto ... etsin tähän lehden numeron)
Kohottelin aamulla kulmakarvoja, kun Suomen Kuvalehti oli tehnyt arkkipiispa Eliasta perinteisen oloisen pääsiäishaastattelun ja arkkipiispa sanoi, ettei käytä venäjää, ei kuuntele venäläistä musiikkia eikä arvosta maan rikasta kulttuuria.
"Olen ikään kuin pyyhkinyt Venäjän pois elämästäni." (SK to 26.3.2026 13/2026)
Ei kannattaisi ihan täysin pyyhkiä ainakaan Suomen venäläisillä. Vai haluaako arkkipiispa, että Suomen venäläiset ortodoksit löytävät täällä Moskovan patriarkan alaisiin seurakuntiin?
Totta on, että Kotkassa suomalaisortodoksit tuntevat itsensä syrjityksi, sillä seurakunnassa on venäjänkielinen pappi ja lastenkerhon vetäjä puhuu lapsille venäjää. Lisäksi venäjänkielinen pappi on kutsunut seurakunnan vieraaksi ja alustamaan venäläisen papin ja tiedotti tilanteesta ainoastaan omilleen.
Supolle on kerrottu venäjänkielisen papin edesottamuksista. Mielestäni erityisen ongelmallista on, että Suomen venäläisortodoksit ovat paljolti fundamentaaliänkyröitä.
"Venäläislähtöinen seurakunnan luottamushenkilö oli kerännyt Kotkan kirkon eteisessä nimiä adressiin, jossa vaadittiin kaupunkia kieltämään seksuaalivähemmistöjen Pride-kokoontuminen kirkon lähellä sijaitsevassa puistossa." (HS 17.10.2025)
Lisäksi toinen venäläislähtöinen seurakunta-aktiivi oli lähetellyt seurakuntalaisille Nato-vastaisia nettilinkkejä. Vaikka itse olen ollut yhtä aikaa ortodoksi ja Nato-vastainen, ei olisi tullut pieneen mieleenkään kampanjoida ortodoksisissa piireissä.
Mutta silti. Arkkipiispa Elia voisi vähän tsempata.
Tulostelin äsken isolla tulostinmyllyllä Timo R. Stewartin väitöskirjaa Ja sana tuli valtioksi : Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria. Nettihakemistossa väitöskirjan tiivistelmä on ensin englanniksi ja meni jokunen tovi, että tajusin väikkäri on kokonaan suomenkielinen.
Olen sitä lueskennellut ja loppuviikosta - sen minkä pyykin- ja matonpesulta aikaa liikenee - aion lukea tarkemmin. Ihmeen paljon paikkakunnan vaihdos imaisi voimia. Pitää taas opetella Lapinlahden-rutiinit ja heti ensimmäisenä oli tajuttava, että täällä koirat ovat vain kahden oven takana.
Kaiviksella tupaan on kolme ovea. Kun saavuin tavara-autolla Lapinlahden-talon pihaan ja menin tuulikaappiin ensimmäisen kuorman kanssa, meinasi käydä klassiset. Ulko-ovi jäi auki ja avasin välioven, jonka takana oli Halla vapaana.
Sain onneksi oven kiinni koiran nenän edestä.
Uusimman Suomen Kuvalehden (13/2026) haastattelussa Timo R. Stewart sanoo, että toisin kuin populistit, propagandistit ja lastensadut kertovat, maailma ja varsinkin kv-politiikka, ei ole mustavalkoinen.
"Sitten hän listasi kolme asiaa, jotka pitivät ”samaan aikaan paikkansa”.
1. Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys on kansainvälisen oikeuden mukaan laiton.
2. Irania johtaa totalitaarinen hallinto, joka sortaa ja murhaa kansalaisiaan. Monet iranilaiset haluavat sen kaatuvan.
3. Hyökkäys tuskin johtaa tämän hallinnon kaatumiseen, saati siihen, että Iranista tulisi vakaa, demokraattinen valtio." (SK to 26.3.2026 13/2026)
Kuten psykoterapeutti Katriina Järvinen ammoin sanoi: "Moni asia voi olla totta yhtä aikaa."
Suomen Kuvalehti teki myös aivan erinomaisen jutun Euroopan äärioikeistosta. Tuli vain mieleen, että jos Unkari potkaistaan pois EU:Sta, se taatusti sataa Putinin laariin.
Lisäksi mietin, että vanhat puolueet Suomen Kuvalehden mukaan uskovat globalisaatioon, Euroopan unioniin ja uusliberaaliin talouspolitiikkaan. Uusi oikeisto sanoo, että nimenomaan ne ovat Euroopan ongelmien takana.
Mikä suomalaisia natsisaksipersuja vaivaa? Mitään muuta ei haastattelussa tullut mosambikilaistaustaisen maahanmuuttajamiehen kanssa aviossa olevan Sebastian Tynkkysen (pers.) suusta kuin maahanmuutto, maahanmuutto ja maahanmuutto.
Silläkö Suomen persut peittävät sen, että ovat kivasti Kököömyksen kainalossa, tekevät hallituksessa juuri kökkäritalous- ja sosiaalipolitiikkaa eivätkä menetä suosiotaan, sillä tyhmistetyt köyhät kuulevat vain sanan maahanmuutto. Maahanmuuttajissa on syy heidän huonoon tilaansa.
Maahanmuuttajat vievät heidän työnsä, veromarkkansa, naisensa ja nyt myös miehensäkin, kuten Sebastian Tynkkysen.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]