Turun Sanomien Hannu Miettunen on kirjoittanut punaisesta hyöystä - tänään ensimmäinen osa, vuosi 1966

Pavel Talankinin Yksin Putinia vastaan, MoMa ja miten The New York Times johdatti minut ihmettelemään uniaattikirkkoa

su 22.3.2026

Nopeasti ennen kuin lähden viemään saunalle kuivia lämmityspuita talon sisältä: tänään uppouduin moneksi toviksi Turun Sanomiin. Uutispäällikkö Hannu Miettunen kirjoitti vuodesta 1966. Silloin vasemmistopuolueet voittivat vaalit, mutta Keskustapuolue voitti hallitusneuvottelut.

Aivan mahtavaa, että tällaisia artikkeleita on. Jutussa oli monia yksityiskohtia, joita en tiennytkään. Esimerkiksi se, että on ollut olemassa SDP:stä eronnut siivu, TPSL, Työväen ja pienviljelijöiden sosiaalidemokraattinen liitto ja se sai rahoituksensa Neuvostoliitosta.

Olen minä joskus kuullut kirjainyhdistelmän TPSL, mutten kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Sekoitin varmaan Suomen Maaseudun Puolueen edeltäjään Suomen Pientalonpoikien puolueeseen tai jotain yhtä hämärää.

Matin moottorisaha ärjyy pihalla. Pitää nopeuttaa kirjoittamistani, mutta olipa hyvä artikkeli. Luvassa on lisää. Miettunen on tutkinut Suomen vasemmistohistoriaa perusteellisesti ja sitä voi opiskella tulevaisuuden Turun Sanomien sivuilta - vuosista 1958 ja 1906.

Minulla on ollut kunnia olla Miettusen runsaslukuisten tutkimusten lähdeaineisto. Olen ollut myös kunniassa puhua hänen kanssaan puhelimessa silloin vielä, kun vastasin tuntemattomiin numeroihin.

Tosin luulin, että minulle soittaa Hannu Miettinen, kuopiolainen rakennusliitto- ja ay-mies. Kun Miettunen soitti, puhelun aiheena oli pikku pikku pikku tuotelmani Tampereen yliopiston toimittajatutkinnosta valmistumiseksi, vasemmistolaisen naistenlehden Uuden Naisen vaiheista.

Miettunen oli tekemässä väitöskirjaa Suomen vasemmistolaisen liikkeen kipukohdista ja minäpolo, silmälasipäinen savolaispullukka, olin onnistunut tallentamaan omaan lopputyöhöni selkkauksen, joka aiheutui siitä, kun Uusi Nainen kehtasi julkaista nuoren toimittajanalun Reijo Nikkilän valokuvat neuvostotankeista Prahan syksyssä.

Sokea kana löytää joskus kultajyvän, sanon ma. Kun joka paikkaan työntää nenänsä, saattaa joskus onnistuakin. Matti on vilpittömästi sitä mieltä, että minun kannattaisi hakea Supon vakoojaksi, sillä muutenkin nyhdän tapaamistani ihmisistä irti kaiken informaation.

Kun Ylen televisiouutisten päälähetyksessä torstaina oli Supon työntekijöiden etsimiskampanjasta, puhelimeni soi välittömästi. Arvasin. Matti soitti Lapinlahdelta ja hihitteli, että nyt löytyi venäjän kieltä taitavalle rouvalle työpaikka.

Pavel Tarankinin Yksin Putinia vastaan

Katsoin Ylen Areenalta Pavel Tarankinin dokumentin Yksin Putinia vastaan. Poistin tekstityksen ja kokeilin, saanko selvää venäjästä korvien kautta. Sain. Olin sanaton. Dokumentin loppu oli niin ihana ja kuitenkin kaikesta huolimatta toivoa herättävä, että toivoisin kaikkien kyynisten Venäläiset valehtelevat aina -marttijkarien katsovan sen. Vaikka hautojensa takaakin.

MoMa ja Lilian Porter

Eksyin joskus New Yorkin Modernin taiteen museon MoMan sivuille ja tilasin uutiskirjeen. En niitä ehtinyt ensin avata ja lopulta avasin. Uutiskirjeet veivät YouTubeen ja MoMan videoihin. Suuren vaikutuksen minuun tekivät argentiinalaissyntyisen taiteilijan työt.

Tässä videon otsikko: "The artist who makes miniature figures attempt the impossible". Hehee, tässähän oppii kysymään Googlelta asioita englanniksi. Kirjoitin hakuun: "Little people do Big Works."

Taiteilijan nimi on Liliana Porter ja kuvasin läppärin ruudulta hänen pieniä ihmishahmojaan tekemässä mitä kolossaalisimpia tekoja. Etsin niitä joskus blogiini, sillä vaikutuin niistä suuresti.

Lilian Porter kiinnosti sikälikin, että hän on syntynyt Argentiinassa Buenos Airesissa, hänen isovanhempansa isän puolelta olivat Venäjältä ja äiti oli romanialainen. Videolla Porter kertoo, kuinka meni nukkumaan erikielisten laulujen sanojen saattelemana.

New York Times ja Ukrainan ortodoksisen kirkon patriarkka Filaretin kuolema

Hesari tajosi kylkiäisenä The New York Timesin aineistoja ja minähän klikkasin niitä. Ajattelin, että kun seuraan MoMaa ja olen alkanut ymmärtää edes jotain MoMan YouTube -videoista, voisin alkaa rassata aivojani englannin kielellä.

NYT:n etusivu oli täynnään Trumpia, kuinkas muuten, mutta aika ylhäällä oli Ukrainan ortodoksisen kirkon patriarkka Filaretin kuolema. Ylekin on kirjoittanut patriarkan kuolemasta uutisen, mutta uutinen ei erittele, miten Ukrainan autokefalinen ortodoksikirkko sijoittuu Ukrainan ortodoksikirkkojen monenkirjavaan kuvioon.

Päälinjat ovat Konstantinopolin patriarkaatin alainen ortodoksinen kirkko, jonka patriarkka Filaret oli, sekä Moskovan patriarkaatin alainen autonominen kirkko. Jostain syystä Konstantinopolin patriarkaatin alaisen kirkon ulkopuolelle jäi ryhmittymiä enkä nyt saa taas selvää edes vuoden 2018 Ortodoksi.netin sivuilta, mistä oli kyse.

Ymmärrän, että venäläisortodoksit eivät mahdu Konstantinopolin patriarkan alaisen kirkon kanssa samaan, mutta miksi ulkopuolella uniaattien lisäksi on Ukrainan autokefaalinen ortodoksinen kirkko (UAOK).

Ortodoksi.netin mukaan se toimii pääasiallisesti lähes yksinomaan läntisessä Galitsian maakunnassa ja kirkolla on tukijoita vain vähän muualla.

"Aikaisemmin useita seurakuntia ulkomailla Ukrainan ulkopuolella Kanadan ja Yhdysvaltojen emigranttiyhteisöissä kuului UAOK:oon, mutta useimmat näistä seurakunnista lopulta vaihtoivat jurisdiktiota ja ovat nyt järjestäytyneet Kanadan ukrainalaiseen ortodoksiseen kirkkoon tai Yhdysvaltojen ukrainalaiseen ortodoksiseen kirkkoon, jotka molemmat kuuluvat Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen eli jurisdiktioon. UAOK:n seurakuntia on myös Canberrassa Australiassa ja yksi myös Palermossa Italiassa. Myös Iso-Britannian Bradfordista Yorkshirestä löytyy tämän kirkon seurakunta."

https://www.ortodoksi.net/index.php/Ukrainan_autokefaalinen_ortodoksinen_kirkko

Kyseessä lienee historiallinen jäänne, reliikki.

Uniaatit ovat sitten asia ihan erikseen. Törmäsin ensimmäistä kertaa käsitteeseen uniaatit, kun tulkkasin tulevaa aviomiestäni Matti Valkosta Liettuassa The Celebration of Craft -hankkeessa keväällä 2005. Menimme kihloihin Vilnassa ja jollain omatoimikävelykierroksella vastaantulija piti pienen kirkollisen esitelmän, joka pyyhki osin minunkin hilseeni.

"Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko on niin sanottu uniaattikirkko, joka noudattaa ortodoksista jumalanpalvelusjärjestystä mutta on muuten osa globaalia katolista kirkkoa, ja paavi on sen pää."

https://teologia.fi/2024/10/ukrainan-kreikkalaiskatolinen-kirkko-ja-paavi-franciscus/

Uniaattikirkot ovat alun perin ortodoksisia paikalliskirkkoja, jotka vuosien 1595–1905 aikana liittyivät katoliseen kirkkoon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uniaattikirkot

Nyt en mene syvemmälle tähän. Matti tuli paistamaan muutaman päivän jääkaapissa lojuneita perunoita ja on vähän nyreä siitä, että saunapuut eivät vieläkään ole päätyneet saunalle.