pe 10.4.2026
Ortodoksisen kulttuurikeskuksen Sofian karjalanpiirakat saavat aamiaispöydässä hyvälle tuulelle. Ne ovat todella persoonallisia ja yksilöitä kukin. Käsin tehdyn leima on vahva.
Suomen leipomotaiteen contessa Adelaide de Saint Erasmo kertoi, kun tiedotin Sofia-keskuksen karjalanpiirakoiden villeistä muodoista, että Maxim Fedorov oli käynnillään kehunut kuplille Liperin Sorsan leipomon piirakat juuri artesaanimutkien ja -kohoumien vuoksi.
Kävin kiirastorstai-iltana Rautavaaran valtuustosalissa ihmettelemässä ikiliikkuja Maxim Fedorovia. Ihastuttava olento. Hänenkaltaisiaan hybridejä Suomi tarvitsee. Maxim Fedorov on syntynyt entisessä Leningradissa, tullut ruotsinkieliselle Karjaalle opiskelemaan suomea ja nyt hän on Suomen johtavia Ukrainan-tuntijoita. Äidin puolelta Fedorov on eteläukrainalaisia.
Nyt Fedorov katselee meitä. Suomalaisia. Pikku paikkakunnat saavat ansaitsemaansa huomiota. Ajellessaan kaverinsa (sic!) luota Lapinlahdelta Fedorov pongasi Varpaisjärven kirkonkylältä Berliinin teollisuusalueen sekä Muumipapan Varpaisjärven ja Korpisen kylän välisen tieosuuden varrelta.
Matille soitin. Muumipappa ei ole villisikatilan tienhaarassa, vaan Kärsämäeksi sanotun tilalle menevän tien risteyksessä. Kärsämäen vanha emäntä oli Matin hataran muistin mukaan Levän Pasasia. Ehkä. Tieto ei missään nimessä ole varma eikä varmistettu Mattia paremmista lähteistä.
Fedorov sanoi, että ei melkein päässyt näistä tienristeyksistä eteenpäin.
Rautavaara tyri Fedorovin käynnin eikä saanut ansaitsemaansa julkisuutta. Suomen Samoan kuningas oli vasta palaamassa Länsi-Suomesta erilaisten auto- ja ilmeisesti muidenkin havereiden jälkeen eikä Sinitukkapoika-Kulttuurivirkamies ollut ilmeisesti nuoruuttaan älynnyt päivällä käydä ostamassa edustuslahjaksi Rautavaaran leipomosta ruisleipää ja leipomon upeanväristä mainoskassia.
En huomannut Fedorovin maininneen Rautavaarasta mitään Facebookissa. Oli vain päivityksessään lähdössä sinne ja mainosti, että joku (kaverinsa kamu ehkä?) opetti häntä Lapinlahdella rypyttämään karjalanpiirakoita.
Karjalanpiirakkaopettaja oli lisäksi opettanut asiaan kuuluvaa sanastoa. Kaulin on piirakkapulikka, kauliminen kuorien ajelua, rypyttäminen yhistämistä ja itse piirakka karjalan kielellä šipainniekku.
Enpäs tiennyt oikeita termejä enkä sitä, miten šipainniekku kirjoitetaan. Wikipediasta löytyi määritelmä karjalaksi: "Šipainiekku libo kalittu on perindölline karjalaine avvonaine ruispiirai, kudaman syväimekse pannah riissu- libo ozrupudruo libo kartohkua."
Lompakossani oli setelirahaa varattuna jonkin Maxim Fedorovin kirjan ostamiseksi. Olin viime metreillä perumassa tuloani, sillä vaikka anivarhain Lapinlahdelta Juukaan Paula-siskon luokse lähtiessä pontevasti ajattelin, että ajan pois Kaiviksen kautta, teen roskis- sekä tienpohjatarkistuksen kimpparoskisemäntänä ja käyn vielä Rautavaaran kunnantalolla Fedorovit, oli sika syödä eväät.
Juankoskentieltä Hankamäen suuntaan kääntyessä oli muutama sata metriä lanan tasoittamaa keittiön pöytää. Olin toiveikas, mutta sitten kun ohitin lanan, alkoi perunapelto. Sitä jatkui Hirvivaarantietä Kuopio-Nurmes -valtatielle.
Edellisellä viikolla ajoin Juuasta Nurmeksen kautta pois, sillä Hankamäen virallinen reitti Juukaan olisi ollut yhtä mutavelliä. Aamulla raiteet olivat jäässä, mutta iltapäivällä en uskaltanut enää mutateille.
Suunnittelin jo, että ajan Siilinjärven kautta Lapinlahdelle ja annan roskiksen olla. Jäteauto oli käynyt ja piti käymäni tarkistamassa Kaivokoskentien kunto. Sain kuitenkin Fedorovin tulosta viime hetken Whatsapp-viestin ja päätin, että jaksan.
Olin herännyt kello viisi, mikä on talviaikaa kello neljä ja iltapäivällä loppui veto totaalisesti.
Kaivokoskentie oli jäteauton käynnin jäljiltä ihan kunnossa. Ajoin kirjaston kautta kunnantalolle ja voilá! Kirjastoon tuli rautavaaralainen, joka puhui minulle! Kuinka ihmeellinen ja korjaava kokemus!
Lisäksi iloitsin saamastani Whatsapp-viestistä. Sain siitä rohkaisua.
Ostin Maxin Fedorovilta viime vuonna ilmestyneen Itsenäisyydestä itsenäisyyteen - Suomi ja Ukraina 1917-1991. Olisi pitänyt ostaa ennemmin Sodan näyttämöt, mutta en jaksanut sanaa sota kirjan nimessä.
Fedorovin esityksestä kävi ilmi, että Sodan näyttämöt kertoo Ukrainasta laajemmin. Se kertoo siitä, miten erilainen Ukraina on eri maakunnissaan. Tätä jo uumoilin Volodymyr Zelenskyn Kansan palvelijan parhaasta jaksosta. Siinä presidentin luokse tulee maakunnista delegaatioita delegaation jälkeen.
Delegaatit ovat pukeutuneet mitä eriskummallisimpiin kansallisasuihinsa ja jokaisella oli omat tiukat vaatimuksensa. Jakso oli hykerryttävä.
Viimeistään Fedorovia kuunnellessa tajusin, että en tiedä vieläkään juuri mitään Ukrainasta noin kokonaisuudessa. Pitää vielä hankkia käsiin Sodan näyttämöt. Lieksassahan se olisi viikon päästä mahdollista.
Pidin Maxim Fedorovin aavistuksen verran asiattomasta huumorista. Hän sanoi sydämellisesti, että on kiinnostava ihminen ja uskalsi vitsailla sillä, että tuli Rautavaaralle kiirastorstaina.
Joku oli hänelle sanonut, uskooko nuori mies siihen, että rautavaaralaiset rakastavat häntä enemmän kuin Jeesusta ja kuin Jumala olisi kuullut, mitä nuorukainen sanoi, kaikuivat valtuustosaliin luterilaisen kirkon kellot.
Rautavaaralaiset tuntuivat rakastuneen Maxim Fedoroviin jo etukäteen, sillä salissa oli kunnan Kulttuurijepen mukaan enemmän väkeä kuin herkkähipiäistä menestysdekkaristi Satu Rämöä kuuntelemassa.
Niinpä keksin Fedorovin tilaisuuden loputtua, että käyn luterilaisessa palveluksessa. Kannatti, sillä kirkkoherra kertoi saarnassaan siitä, miten viimeisellä ehtoollisella Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät istuneet ruokapöydän ääressä, vaan senaikaiseen tapaan makoilivat kyljellään maton päällä.
Sen vuoksi juhlaehtoollisvieraiden jalat tuli ennen syöntiä pestä ja siitä tulee kiirastorstain ortodoksipalveluksen riitti, jossa arkkipiispa tai hiippakunnan piispa pesee palvelukseen osallistuvien pappien jalat.
Jalat pestään 12 mieheltä. Ihan mikä tahansa mies käy, jos papeista ei kerry tarpeeksi.
No siinähän tuo nyt tuli, mitä ajattelen. Mutta en tiennytkään. Toki tiesin jalkojenpesupalveluksen ja olen sellaista 1990-luvulla Kuopion Pyhän Nikolaoksen Katdraalissa seurannutkin, mutta en tiennyt, mistä riitti tulee.
Tosin jos katsoi tarkkaan Kuopion luterilaisen piispan Jari Jolkkosen ohjelmasarjaa Ristinmies ja minä - Jeesus Nasaretilaisen tarina, asia tuli siinäkin.
Isä Ambrosiuksen kirjan alkupuolelta Valon portailla opin termit synkretisti ja ekletisti. Synkretistin tiesin jo ennenkin, mutta ihmiselle, joka poimii teologioista parhaat palat kuin rusinat pullasta, en nimitystä tiennyt.
Ajattelin hämärästi, että nyt vain olen rusinapullailija, mutta joo, olen ekletisti ja hyvä niin. Synkretisti olen ehdottomasti ja vielä puolaisen sosiologin Zygmunt Baumanin Sosiologisen ajattelun uskontoturisti, postmodernistinen konsumeristi ja shoppailen uskontoja.
En halua olla mikään kuuliainen koulutyttö tässäkään kysymyksessä. Pois se minusta!
Niinpä kun Rautavaaran luterilaisen seurakunnan (olipa muuten runsasväkinen ja väkevä-ääninen kirkkokansa!) loppurukouksessa rukoiltiin Ukrainan ja Israelin puolesta, lisäsin joukkoon vielä, että ja muista, Herra Jumala, myös Gazaa, Irania, Libanonia ja venäläisiä miehiä, joita Putin syöttää lihamyllyyn.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]