ti 28.4.2026 ja ke 29.4.2026
Tosi mälsää, että Jenny Erpenbeckin Kairosta mainostettiin tarinana hullusta rakkaudesta ja joku Facebookin kirjallisuusryhmässä sanoi, että kirjassa on sadomasokistista seksiä. Juuri sm-seksikuvausvaroituksen vuoksi kaihdoin kirjaa viimeiseen saakka.
Olen pahasti allerginen sm-seksikuvauksille sekä Matti Röngän nuoren miehen ensimmäisen kerran kuvaukselle romaanissa Surutalo. Surutalo oli yksiselitteisesti ihana. Mattikin kuunteli sen äänikirjana ja murisi, että kirja oli hänen mielestään hyvä lukuun ottamatta selostusta, mitä tapahtui minäkertojan ekalla kerralla.
Veikkaan, että kustannustoimittaja oli vaatinut lihallista aistillisuutta lisättäväksi tekstiin.
Amerikkalaista John Irvingiä oli joku kirjoituskokoelman Tuulesta temmattu tyttöystävä mukaan kokenut kirjailija neuvonut, että sukupuoliyhdyntää ei kannata kuvata.
Irving oli sittemmin romaaneissaan rikkonut sääntöä. Jokin toinenkin vältettävä asia oli, mutten muista. Tässä kohtaa kysyin tekoälyltä: Mitä blogisti Pia Valkonen on kirjoittanut siitä, että kirjailija John Irvingiä neuvoi nuorena joku kokeneempi kirjailija, että sukupuoliyhdyntää ei kannata kuvata?
Kysymyksessäni oli kaksi että-lausetta peräkkäin. Menköön. Tekoäly antoi pari merkintälinkkiä, mutta niistä ei ollut paljoakaan apua. Kysyin vaikka kuinka päin tätä. Lopulta tekoäly tuskastui ja väitti, että nuorta Irvingiä neuvonut kokeneempi kirjailija on ollut Kurt Vonnegut.
Kysyin sitten: "Missä blogimerkinnässä Pia Valkonen kertoo Kurt Vonnegutin sanoneen John Irvingille, että romaaneissa ei kannata kuvata sukupuoliyhdyntää?" Tekoäly alkoi keksiä asioita omasta päästään:
"Pia Valkonen käsittelee tätä aihetta blogimerkinnässään ´Seksiä ja väkivaltaa´, joka on julkaistu hänen `Sanoja ja ajatuksia´ -blogissaan. Kirjoituksessa Valkonen viittaa Kurt Vonnegutin John Irvingille antamaan neuvoon, jonka mukaan romaanikirjailijan ei kannattaisi tuhlata aikaa sukupuoliyhdynnän yksityiskohtaiseen kuvaamiseen. Vonnegutin mukaan seksi on paperilla usein joko kiusaannuttavaa tai kliinistä, eikä se yleensä vie tarinaa eteenpäin tavalla, jota lukijan oma mielikuvitus ei hoitaisi paremmin."
Länttäsin tekoälylle ilman erityistä kysymystä viisi sanaa Pia Valkonen Seksiä ja väkivaltaa. Tekoäly vastasi, että etsimääni blogimerkintää ei löydy tarkalleen tuolla otsikolla Pia Valkosen sivustolta, mutta hän on julkaissut tekstin, jonka ensimmäinen virke on ´Elämä on yhtä seksiä ja väkivaltaa´.
No ei ole minkään merkintäni ensimmäinen virke se. Aloin hihittää. Ei ole todellista. Tekoälyn höpsiminen alkoi mennä niin paksuksi, että päätin ohjeistaa Matin tuomaan Lapinlahdelta Irvingin Tuulesta temmatun tyttöystävän Rautavaaralle.
Kairos (m.kreik. καιρός) otollinen, oikea tai ratkaiseva hetki
ke 29.4.2026
Eilen tuli hirmuinen hinku lähteä Nurmekseen viettämään lojuntapäivää. Lounastamaan joko Nurmeksen rautatieasemalla tai nuorisokeskus Hyvärilässä ja kirjoittamaan Nurmeksen ihastuttavassa kirjastossa siten, että on koko ajan ikkunanäkymä järvelle.
Maksoin sitten itselleni palkan ja maksoin myös laskut. Tulin siihen tulokseen, että en loju reiluun kuukauteen missään enkä osta yhtään kirjaa. Timo R. Stewartin kirjan Palestiina ja Israel : historia karttoina kutsuin juuri Rautavaaran kirjastoon ja varasin ennakkoon Anssi Bwalyan, Julia Sangervon ja Marjukka Ajakaisen kirjan Psykologian vallan kumous : Irti terapiakulttuurista.
Haluan ehdottomasti osallistua psykologian vallan kumoamiseen! Sain syttyjä tähän Hesarin jutun Alas terapiayhteiskunta (näköis-HS ke 29.4.2026) lainauksesta: "Ei ole yhtään normaalia persoonallisuutta, vaan erilaisia piirteiden yhdistelmiä, joiden hyödyt ja haitat riippuvat sosiaalisesta ympäristöstä."
Jenny Erpenbeckin Kairoksen haluan palauttaa kirjastoon mahdollisimman nopeasti ennen kuin se soluttautuu johonkin kirjahyllyistäni. Pidin siitä valtavasti.
Kiinnostuin Kairoksesta etupäässä DDR:n viimeisten vaiheiden kuvauksena. Päätin, että jos vastaan tulee piiskausta tai muksimista, hyppään ylitse. Piiskausta tuli, mutta seksin kuvaus oli niin eleganttia, että en voinut muuta kuin äimistellä. Minkäköhän kirjan Facebookin kirjaryhmäläinen oli lukenut?
Kairos alkaa klassisella musiikilla
Luin Kairosta hitaasti, sillä iltaisin olen Kaiviksella fyysisesti niin väsynyt, etten vastaa puhelimeen enkä tee mitään muutakaan, mikä voisi saada aivoni ylikierroksille. Yleensä heräämme viimeistään puoli kuusi ja eilenkin nukahdin yhdeksältä.
Romaanin prologissa Katharina ei mene vanhemman rakastajansa hautajaisiin, mutta täsmällisesti hautajaisseremonioiden aikaan soittaa miehen muistoksi musiikkia internetistä. Katharina on Pittsburgissa Pennsylvaniassa.
Aikaero Berliiniin on viisi tuntia. Pennsylvaniassa on aamuviisi ja hautajaiset alkavat Berliinin aikaa kello kymmenen. Väliin Katharina joutuu kuuntelemaan mainoksia. Tarkkaa ajankuvaa!
Katharinan ja Hansin romanssi on alkanut vuonna 1986. Mihail Sergejevitš Gorbatšov oli valittu edellisenä vuonna Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Gorbatšov oli aloittanut Neuvostoliiton uudistamispyrkimykset.
Kesällä 1986 bestis-Oili ja minä läksimme Interrailille Amsterdamiin ja Pariisiin. Pariisissa olivat juuri olleet syyskuiset pommi-iskut. Me emme tienneet niistä mitään. Sen sijaan pariisilaisella torilla joku sanoi, että ai, Suomesta, teidän presidenttinne kuoli juuri.
Minä ainakin ensin ihmettelin, mitä ihmettä, eihän Mauno Koivisto matkaan lähtiessämme ollut yhtään kipeä tai sairas. Mikäs sille Koivistolle nyt tuli? Torimyyjä sanoi, että Kekkonen. Me olimme, että ai niin juu, Kekkonen. Semmoinenkin presidentti meillä on ollut. Emme enää joka päivä ajatelleet tulevamme Kekkoslandiasta.
Kekkonen kuoli 31. elokuuta 1986 ja voi olla, että olimme vasta Amsterdamissa.
Klassisen kaipuu
Olen nyt kuunnellut Uuden Jutun Kerma-keskusteluja putkeen niin, että osaan melkein ulkoa Haydinin Keisarikvartettoa soittavan Taideyliopiston Ainola-kvartetin ja melkein senkin, ketkä orksterissa soittavat.
Kirjoitan muusikot tähän, sillä hahmotan vieraskieliset nimet vasta, kun kirjoitan ne: Aimar Tobalina, viulu; Margaux Rouzeau, viulu; Harry Swainston ja alttoviulu; Nadia Barrow, sello. Pääsin klassisen musiikin konsertteihin ihan työn puolesta 1990-luvulla, kun tein Iisalmen Sanomiin juttuja ja haastatteluja Kuopion musiikkikeskuksesta.
Tuli ikävä siihen maailmaan.
Kerman välisoitto, Keisarikvartetto, ja kermadebatoijan Sonja Saarikosken vakava suhtautuminen klassiseen musiikkin sai minut liimautumaan Juuan S-marketissa Peilisenkarjalan musiikkiopiston kevätkonsertti-ilmoituksen eteen.
Kävin kyllä Paula-siskon luona viime perjantaina ja kello 18 olisi ollut pianomusiikkia Juuan kunnantalolla, mutta jotenkin koko päivän aikataulut olivat menneet aamusta lähtien persiilleen, joten kurvasin siskon talolta oikealle ja ajoin Kaivikselle.
Koirat olivat keskenään ja talo lämmittämättä. Aika lähellä olin jo klassisen musiikin konserttia. Pitää kesällä järjestellä omia menojani niin, että voin käydä kuuntelemassa Nurmeksen musiikkipäivien konsertteja.
Televisiossa on nyt dokumentti neuvostoliittolaisista bussipysäkeistä. Elokuva on kanadalaisen valokuvaajan Christopher Herwigin tekemä. Hän valokuvasi neuvosto-bussipysäkkejä seitsemän vuoden ajan Kiovasta Vladivostokiin.
Oi, kuinka rakastan venäjän kieltä.
Kun Neuvostopysäkkien lumo on loppu, etsin Youtubesta soimaan Kairoksen Hansin hautajaisissa soitetut klassikot. Dokumentin voin katsoa älytelevisiosta myöhemmin ja tarkemmin. Kohta tsekkaan, onko ohrauunipuuro leivinuunissa valmis.
Juonipaljastuksia Kairoksesta
Söin ohrauunipuuroa ja panin leivinuunin pellit kiinni.
Kairoksessa Katharinan ja Hansin suhde rappeutuu ja samaan aikaan DDR murenee. Erpenbeck mainitsee alkusyksyn 1989 tapahtumat, kun DDR-läisiä on muka lomanvietossa Unkarissa ja Unkari avaa vähäksi aikaa rajan Itävaltaan.
Me Oilin kanssa olimme myös Unkarissa, muttemme huomanneet mitään taaskaan.
Hans on mielestäni suorastaan vastenmielinen ja mietin vieläkin, mitä nuori Katharina miehessä näkee. JUONIPALJASTUS: Lopussa Hansin arkistoista käy ilmi, että on Stasin urkkija. Ei hän tosin ainakaan alunperin Katharinan liepeille urkkiakseen asettunut.
Parin kohtaaminen oli satunnainen. Piti ihan lukea äsken alku uudelleen. Hienoa kuvausta. Hienovaraista kuvausta. Jos kaupunkibussin kuljettaja ei olisi avannut ovia kirjakaupasta bussiin kiirehtineelle nuorelle naiselle, ei koko romanssia olisi syntynyt.
Katharina suorastaan liimautuu vanhempaan herrasmieheen. Jopa niin, että mies ajattelee vähän hädissään, mitä jos heidät nähdään ja miten hän pääsee tyylikkäästi typykästä eroon.
Kuultuaan Hansin kuolemasta Katharina ajattelee, mitä miehessä oikein näki; isähahmoako tästä etsi. Oman tulkintani on, että Katharina oli liian älykäs ikäisilleen nuorille miehille. Katharina herättää miehen mielenkiinnon siteeraamalla Jörö-Jukka-kertomuskokoelman (ilmeisesti) tarinaa Ludewigista vallattomasta pojasta, kun kuulee, että miehellä on Ludwig-niminen poika.
Poika sentään on nuorempi kuin Katharina. Neljä tai viisi vuotta.
Hans nauraa niin kuin Katharina oli toivonut. Miehen lempisitaatti sen sijaan on: "Ja sitten huusi: Kuka minut polttikaan?/Ja piti kauhaa kädessään."
Ärsyttää vähän, sillä pitäisi tietää, mikä Jörö-Jukan kertomus on kyseessä. Ei onnistu nopealla googlauksella. Pointti oli siinä, että vasta kymmenen vuotta aiemmin Katharinan äiti oli lukenut tyttärelleen ääneen Jörö-Jukkaa ja naisen äiti oli työskennellyt väitöskirjatutkijana samassa akatemiatalossa kuin Hansin vaimo.
Mies muistaa Katherinen pikku tyttönä, kun tämän äiti nosti tytön mielenosoituksessa olkapäilleen ja sai kiljuvan pikku tytön hiljenemaan. Mikä mielenosoitus oikein oli? Mielenosoitus DDR:ssä. Katharina on vuonna 1986 yhdeksäntoistavuotias.
Katharina on syntynyt vuonna 1967. Mielenosoituksen on pitänyt olla 1970-luvun alussa. Kysyn tekoälyltä. Tekoälyn mielestä DDR oli 1970-luvulle tultaessa jo niin sementoitu, että siellä ei osoitettu mieltä mistään. Vuonna 1953 DDR:ssä oli kansannousu ja sen minä kyllä muistan lukeneeni kansainvälisen politiikan opinnoissani.
Nuori nainen ei ole lukenut yhtäkään Hansin kirjaa. Hans on julkaissut ensimmäisen kirjansa sinä vuonna, kun nainen syntyi. Käsivarsikarvani nousivat pystyyn, kun luin ohimennen ilmaistun: "Mies oppi kävelemään Hitlerin aikana."
Matti asui perheineen omin käsin rakentamassaan omakotitalossa, kun minä ja muut otavanopistolaiset haahuilimme Berliinissä. Kävimme myös muurin itäpuolella. Sieltä muistan kevään kylmästi paistavan auringon ja munaliköörin, joka ei halunnut tulla ulos pullosta.
Minulla on kuva Anne Makkosesta kurkkaamassa likööripulloon. Anne on tumma ja kaunis. Hänellä on kuvassa boheemi pikkutakki ja vihreä kaulahuivi. Kävimme Itä-Berliinissä televisiotornissa.
Kello tulee kolme iltapäivällä. Aurinko paistaa kutsuvasti. Rautalankahäkin polttopuut kutsuvat. Kuuntelen vielä hieman Chopinin masurkkaa As-duurissa. Miksi tässä on As-duuri? Mikä perseduuri tämä on?
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] | [Haku] | [Sivun yläosaan]