Vielä Palestiinasta - nimien pudottelua

ma 27.4.2026

Veikkaan, että eilinen merkintäni BBC:n dokkarista Tie sotaan - Israel ja Palestiina ei tainnut selventää oikein mitään, mutta koetan tänään kirjoittaa auki tapahtumia.

Ensinnäkin palestiinalaiset vilauttivat dokkarissa karttoja, joiden avulla kävi ilmi, miten palestiinalaiset on ajettu ahtaalle.

Tosin geoinformatiikkaan ja geospatiaaliseen analyysiin erikoistunut historian väitöskirjatutkija Antti Härkönen Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitokselta kirjoittaa yliopiston blogissa, että dokkarissa palestiinalaisten näyttämä neljän kartan yhdistelmä on propagandaa.

Se, miten karttojen rinnastaminen on propagandaa, ei merkinnästä käynyt ilmi. Pitää varmaankin tutkailla tutkija Timo R. Stewartin uusinta kirjaa Palestiina ja Israel - Historia karttoina.

Melkein tekisi mieleni hankkia Stewartin kirja hyllyyni.

Joka tapauksessa dokkarin avulla Gaza ja Länsiranta asettuivat mielessäni paikoilleen. Mattihan se tämänkin olisi tiennyt, rakastaahan mieheni karttoja ennen muuta, mutta vasta dokkaria katsomalla, tajusin, missä kumpikin alue on.

Lyhentelen tähän asioita, joita ammennan Wikipediasta ja dokkarista tekemistäni muistiinpanoista.

Sharon, Olmart ja Netanjahun luikero

Juuri ennen eroaan pääministeriydestä (2009) Israelin pääministeri Ehud Olmart teki palestiinalaisille edullisen tarjouksen, jossa Gazan ja Länsirannan välille olisi esimerkiksi avattu moottoritie.

Olmart oli kuitenkin jo rampa ankka eikä ehdotus edennyt minnekään. Olmart valittiin pääministeriksi sen jälkeen, kun Ariel Sharon oli saanut aivoverenvuodon (2006). Olmart luopui vallasta vuonna 2009, sillä häneen kohdistui korruptioepäilyjä Jerusalemin pormestarivuosiltaan 1999 - 2003. Tuomion hän sai vuonna 2014.

Olmart oli Ariel Sharonin oikea käsi. Kumpikin kuului ennen keskustaoikeistolaiseen Likudiin. Kun Likud meni tolaltaan Ariel Sharonin radikaalista ratkaisusta vetäytyä Gazasta ja Likudin johtama hallitus hajosi, perusti Sharon uuden puolueen Kadiman. Olmart seurasi Sharonia Kadimaan.

Kadima-puolue lopetettiin vuoden 2015 parlamenttivaalitappion jälkeen.

No nyt merkinnästä tuleekin selvitys Israelin sisäpolitiikasta. Pöh. Menköön, tulkoon. Onhan se sitäkin ymmärrettävä.

Avaimet muurin ylitse

Tie sotaan -dokkarin alussa näytetään, millainen mölinä syntyi Likudin puoluekokouksessa, kun pääministeri Ariel Sharon vuonna 2003 kertoi päätöksestään luopua Gazan alueesta ja siirtää israelilaiset siirtokunnat pois Gazasta.

Likudin jäsenet tarttuvat toistensa kraiveleihin ja järjestysmiehet joutuvat rauhoittelemaan puoluekokousväkeä. Päätöksen seurauksena hallitus hajosi. Omille teilleen lähti ensin Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu.

Ariel Sharon tiesi, että ilman USA:n hyväksyntää Israel ei voisi vetäytyä Gazasta. Marraskuussa 2003 hän lähetti kansliapäällikkö Dov Weissglasin Washingtoniin.

Weissglas tuumasi USA:n ulkoministeri Gondoleeze Ricelle, että Israelin vetäytyminen Gazasta olisi sama kuin vetää turvallisuuselimet alueelta pois ja heittää avaimet muurin ylitse.

Israelin ja PLO:n välit olivat jäässä. Ei ollut edes neuvotteluyhteyttä. Sharonin ehdotus tarkoittaisi sitä, että vetäytymisen jälkeen Israel ei ottaisi mitään vastuuta siitä, mitä Gazassa tapahtuu. Näin dokkarissa sanoi USA:n kansallisen turvallisuuden neuvoston Robert Danin.

Epäluulo reaktiona

Monen palestiinalaisen ensi reaktio oli epäluulo. He arvelivat, että vetäytyminen Gazasta tarkoitti Israelin entistä vahvempaa läsnäoloa Länsirannassa.

USA:n ulkoministeri Rice vei ehdotuksen presidentti Georg W. Bushille. Tämä oli toivonut läpimurron aikaansaamista Lähi-idässä. Bush tarttui ehdotukseen, sillä se toisi uutta puhtia jumissa olleeseen Lähi-idän rauhanprosessiin.

Lisäksi USA edellytti sitä, että Israelin vetäytyminen ei olisi vain salajuoni entistä kovemmalle otteelle Länsirannassa. Länsirannan alueella asui 400 000 israelilaista. Gazassa dokkarin mukaan 7 000 ja Wikipedian tietojen mukaan yli 9 000.

Israel vetäytyi Gazasta niin, että vuonna 2005 alueelta lähtivät viimeiset israelilaiset. Sharon teki vielä symbolisen eleen ja tyhjensi joitakin Israelin siirtokuntia Länsirannalta. USA kuitenkin siunasi suurimpien siirtokuntien olemassa olon.

Viestintää omille

Pääministeri Sharonin neuvonantaja Dov Weissglas lausui sanomalehdessä, että vetäytymispäätös panisi rauhanneuvottelut säilöntäaineeseen (formaldehydiin). Dokumentissa Weissglas sanoi, että käytti väärää termiä ja että sanonta oli tarkoitettu oikeiston rauhoittamiseksi.

Weissglas tarkoitti, että rauhanprosessi olisi edelleen elossa, mutta ei sillä hetkellä aktviivinen. Hän jatkoi, että Palestiinan valtio ei syntyisi huomenna niin kuin se syntyisi maailman painostuksesta, vaan ehkä viiden vuoden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Tai jopa ei koskaan.

Dokkarin kohta kuvastaa sitä, että minusta ei taitaisi olla diplomaatiksi (eikä sovittelijaksi, vaikka koulutus on), sillä kaiken mitä sanoo, pitää olla sataan kertaan harkittua.

Arafatin ja Sharonin kuolemat

Kun Israelilla oli vielä yhdeksän kuukautta aikaa siirtokuntien tyhjentämiseen, Jasser Arafat, PLO:ta (Palestiinan vapautusjärjestöä) 40 vuotta johtanut, sai aivoverenvuodon, kuljetettiin sairaalaan Pariisiin ja kuoli 11. marraskuuta, kun me tyttöjen kanssa olimme asuneet Lapinlahden Koivupihassa Matin kanssa 20 päivää.

Wikipediassa kerrotaan arveluita siitä, että Arafat olisi myrkytetty. Arafatin tilalle palestiinalaisjohtajaksi nousi diplomaattitaustainen Mahmud Abbas. Abbasia dokkumentissa sanotaan täysin erilaiseksi kuin Jasser Arafatia.

Vuoden 2006 alussa Ariel Sharon sai aivoverenvuodon ja joutui koomaan. Hän kuoli vuonna 2014. Sharonin tilalle pääministeriksi nousi siis Eduh Olmart. Kummatkin olivat jättäneet Likudin. Kun Olmart sai mennä, pääministeriksi nousi Likudin oikeistosiiven Benjamin Netanjahu.

Hamas ja Fatah

Jasser Arafatin tilalle nousseella Mahmud Abbasilla oli USA puolellaan. Hänen taustayhteisönsä oli Fatah-puolue, PLO:n poliittinen siipi. 

Palestiinassa on näköjään muitakin toimijoita kuin Hamas.

Fatahista Wikipedia sanoo näin: "Fatah (arab. فتح‎, Fatḥ), aiemmin Palestiinan kansallisen vapautuksen liike (arab. حركة التحرير الوطني الفلسطيني‎, Ḥaraka at-Taḥrīr al-Waṭanī al-Filasṭīnī) on palestiinalaisten poliittinen puolue ja PLO:n suurin jäsenjärjestö. Fatah on keskustavasemmistolainen, sekulaari ja nationalistinen. Sillä on tarkkailijajäsenen asema sosiaalidemokraattisten puolueiden sosialistisessa internationaalissa.

Palestiinasta karkotetut, etupäässä Persianlahden valtioissa työskentelevät, koulutetut ihmiset perustivat Fatahin vuonna 1959. Heistä merkittävin oli Jasser Arafat. Fatah liittyi PLO:hon ja sai vuonna 1969 johtoaseman.

Fatah järjesti hyökkäyksiä Israeliin Jordaniasta käsin ja sai aseita Neuvostoliitosta ja Kiinasta."

USA halusi Palestiinaan demokraattiset vaalit vuonna 2009.

Hamas nousi voittajaksi vuonna 2009 ja sen hallussa on ollut Gaza. Tie sotaan -dokumentti esittää kysymyksen, mistä Hamasin vaalikampanjaa oikein johdettiin, sillä Gazassa ei vaalien alla Fatah näkynyt lainkaan.

Sen sijaan joka puolella oli Hamasin banderolleja.

Jotta kaikki olisi äärimmäisen vaikeasti hahmotettavaa ja epäselvää, USA ja CIA ovat tukeneet Fatahia.

Sen sijaan Israelin luikeropääministerin Benjamin Netanjahun etu on ollut tukea väkivaltaista Hamasia, koska sillä tavoin palestiinalaiset saadaan kätevästi jakautumaan kahtia, ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa eikä palestiinalaisvaltiosta kannata haaveillakaan.