ti 21.4.2026
Aamu valkeni upeana. Aurinko paistoi jo puoli kuudelta. Pakkasta oli puolet vähemmän kuin eilen - vain noin neljä astetta. Olin lämmittänyt leivinuunin eikä tarvinnut ensimmäisenä etsiä jalkaan villasukkia.
Vein koirat lenkille kuudelta. Nukuimme harvinaisen pitkään. Yleensä Matti ei malta, vaan alkaa käännähdellä heti viiden jälkeen.
Hartikaisen papan hakkuuaukion vieressä kasvava männyntaimikko on kasvanut viiden Kaiviksen-vuotemme aikana kovasti. Ihastelin katajapöheikköjä. Puurunlammen vierustalla panin merkille, että jääriitettä oli pakkasen tapaan puolet eilisestä.
Koska tänä keväänä ei ole ollut tulvaa, astelin entistä tulvavyöhykettä pitkin Keyrittyjoen varteen. Joesta kiemurteli höyryä. Majavan pesän kulkuaukot olivat jääneet kuiville. Majavat olivat kuorineet joenrantaan romahtaneen lehtipuun kuoren.
Makkarakäyrän muotoisen Puurunlammen laidassa oli laho koivu mätkähtänyt koko pituudeltaan maahan. Loikkasin kannaksen poikki venerantaamme. Saunavettä ei voi lämmittää muuripadassa maastopalovaroituksen vuoksi, mutta toissapäivänä pesin tukan lämmittämättömän saunan portailla.
Veden Matti lämmitti talon liedellä ja kantoi sen rantaan minulle lahjaksisaamassamme maitotonkassa. Matilla oli tuttu punainen piponsa, keltainen duunarin toppatakki, välihousut sekä pitkävartiset nokialaiset. Mattia paleli ja sanoi, että meillä olisi kyllä talo, jossa on keskuslämmitys.
Palasin sisään, kun Ylen Aamu oli jo alkanut. Aamupuurolla juttelimme isosta tarjouksesta, joka takaisi Kuopion työryhmälle töitä puoleksi vuodeksi.
Kello 7.44:n jälkeen aloin itkeä.
...
Ylen Aamun Jälkipörssissä tummaääninen STTK:n Elena Gorschkow sen aloitti. Leijonan Luolamies Kim Väisänen alkoi riekkua, hyvä, ettei pudonnut Ylen studion tuoliltaan - ja Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Arno Ahosniemi - niin - hän ei tainnut liittyä kuoroon.
En ole tähän mennessä pitänyt juuri ollenkaan Kuppalehden entisen päätoimittajan pärstästä, mutta Kim Väisäseen verrattuna Ahosniemen fysionomia vaikutti jopa miellyttävältä.
Googlasin, kuka Kim Väisänen on. On syntynyt vuonna 1972 Tuusniemellä ja on wikipedian mukaan outokumpulaislähtöinen. (Onpas paljon lorahtanut poijjan, nykyisen menestysyrittäjän ja enkelisijoittajan, päähän ihan silkkaa kusta.)
Sekä Gorschkow ja Väisänen olivat sitä mieltä, että jos yrittäjällä ei ole varaa maksaa eläkemaksujaan, lopettakoon yrityksensä ja menköön vieraalle töihin.
Gorschkowin ja Väisäsen kiihkeä parilaulanta oli kuin isku palleaan. Menkää vieraalle töihin, jos kerta olette niin surkeita. Kiitti ihan vitusti!
(Onneksi Arno Ahosniemi sanoi, että nyt tuli kyllä aika rankkaa tekstiä yrittäjille ja halusi sanoa vain, että meidän yrittäjien eläkerahat tulee rahastoida.)
...
Lopulta aloin nauraa. Vieraalle töihin. Hm. Olen alkuperäiseltä koulutukseltani toimittaja, mutta rivitoimittajan työt eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Haluan ehdottomasti pomoksi. Voisin hakea Kauppalehteen pomoksi osastolle, jossa on opiskelutoverini Olli Herrala.
Hän oli lempi-inhokkini jo ammoisina opiskeluvuosinani.
Olli Herrala näyttää valmistuneen toimittajatutkinnosta jo vuonna 1988. Minä siirryin silloin Tampereella Pyynikille opiskelemaan slaavilaista filologiaa ja venäjän kieltä. Paperit otin yliopistosta pois vuonna 1992, vaikka olisin halunnut jatkaa venäjän loppuun.
Olin silloin jo rouva Kuopiossa. Herrala on opiskellut itsensä ekonomiksi vuonna 1994. Hyvä juttu. Mutta johtamisen opintoja hänellä ei ole. Voisin olla hyväkin pomo, sillä minulla on johtamisen erityisammattitutkinnon lisäksi myös työnohjaajan koulutus MIF:stä (Management Institute of Finland), työyhteisösovittelijan paperit HPI:stä (Helsingin psykoterapiainstituutista) ja harjoittelua vaille valmis ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin tutkinto Snellman-instituutista Kuopiosta.
Olen täysin raitis ja uskovainen. Olen opiskellut yleistä teologiaa. Vitsit, ihan innostuin ajatuksesta, sillä luin Kuppalehdykäisen sivuilta, että Olli Herrala on kiinnostunut kirjoittamaan rakentamisesta. Siitäkin tiedän aika lailla.
Ja siitä, mitä on olla työnantaja. Tiedän, mitä on vastata asioista omalla perseellään. Siitä palkkajohtajat eivät tiedä vittuakaan.
PS. Kysyn kuitenkin Elena Gorskowilta ja Kim Väisäseltä, että jos menen vieraalle töihin - vaikka noin aluksi Kuppalehteen uutispäälliköksi - kuka huolehtii Matin kanssa yhdessä kouluttamiemme restauroijien työllistymisestä ja palkkojen maksusta ja kuka käy Juuassa muistisairaan siskoni luona kerran viikossa hoitamassa asioita ja aktivoimassa tätä?
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]