Anneli Kanto, Ljudmila Ulitskaja jne Nurmeksen kirjastosta

pe 8.5.2026

Istuin äsken melkein puoli tuntia hierovassa tuolissa Nurmeksen kirjastossa. Nyt istun puisen pöydän ääressä ja katson ikkunasta ulos. Ei tarvita hienoja taideteoksia, kun nurmeslaisilla on tämä. Näkymä Nurmesjärven Nahkimolle upeiden mäntyjen lomasta.

Onpa siinä järvenosaa nimellä paiskattu enkä saa sanottua honka. Honka on liian runollinen termi suuhuni. Juuri olettamani liian runollisuuden takia en saa tartuttua Katri Viitaniemen Helvi Juvos-elämäkertaan, vaikka sen on kuplille kehunut itse Helena Ruuska, Marja-Liisa Vartion elämäkerturi.

Katri Viitaniemi itse naurahti hämmentyneenä. Joo, Ruuska meni ihan tiloihin. Arvelen, että aiheesta, mutta minulle runot ja runoilijat ovat liikaa. Toki kuuntelin ammoin Marja-Leena Tuurnan, äidinkielen open (epäilyttävää) Eeva-Liisa Manner -elämäkerran, Matka yli vaihtelevien äärten.

Matka yli vaihtelevien äärten. Mikä tässä mättää? Mikä minua vaivaa? Miksi kuulen aina Ella Erosen poljennon näissä? Miksi en voi vain pitää runoista ja runollisuudesta?

Anneli Kanto Kirjoittamassa

Etsin Storyteliltä jotain sen jälkeen, kun olin miltei putkeen kuunnellut kaikki Uuden Jutun Kerma-kulttuurikeskustelut. En aiemmista voi kirjoittaa juuri mitään, sillä olen vain häikäistynyt. Tällaista keskustelua! Intohimoista, vaativaa, vaikeaa ja itsearvioivaa, itseironistakin.

Jotkut pitää kuunnella toiseen kertaan ja tämän viikon Kermasta aion kirjoittaa muutaman sanan tuonnemmas merkinnässäni, jos ehdin. (En ehtinyt) Tein siitä muistiinpanojakin, mutta ne uunohtuivat tietenkin Kaivikselle.

Huomaan, että kestovitutukseni valtateidotusvälineistöä kohtaan on miltei kokonaan haihtunut. Julkinen keskustelu on saanut sävyjä ja Uudessa jutussa on alkanut kuulua termi kapitalismi. Suomen Pankin johtaja Olli Rehn (hiljainen kepul.) sanoi viime lauantaina Ykkösaamussa, että kapitalismi on markkinatalouden degeneroitunut muoto.

Se oli jotain se. Mainitsi sentään sanan!

Haroin Storyteliltä Anneli Kannon Elämänlangalla - kolmen sodan päiväkirjaa. Fanitan Kantoa kirjailijanakin, vaikka minulle hän on Suuresti Arvostamani Uuden Naisen entinen päätoimittaja. Tein SKDL:n lehdestä Uudesta Naisesta toimittajatutkinnon lopputyöni.

Olen Kannon (vai Kanton) kirjoista lukenut vain äidin muistisairaudesta kertovan Pala palalta pois. Ja kuten tyypillistä, minua kiinnostaa enemmän Kanto itse kuin hänen romaaninsa. Nyt on ilmestynyt Kanton päiväkirjanomainen, Elämänlangalla.

Äänikirjaksi Elämänlangalla tulee vasta elokuussa ja Rutakkoon sitä on hankittu jopa Rautavaaran kirjastoon. Varauksia kirjassa on 17 ja minä jossain muiden joukossa. Saas nähdä, milloin saan kirjan lainaan.

Nopsaan kuunnella huitaisin Kanton Kirjoittamassa. Se on kirjoittajaopas. Kanton vähän lakoninen ääni ja lakoniset, eivät lainkaan runolliset tai lyyrisen herkät, huomiot kirjailijuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä arkipäiväisestä sälästä saivat minun taas innostumaan.

Vuosi sitten jätin ratkaisukeskeisten lyhytterapiaopintojeni lopputyön kakkosversion opettajalle ja jäin mielenkiinnolla odottamaan, saanko lopputyön lävitse. Ei ole kuulunut mitään. Opettaja on varmaan taas kuormittunut, vajonnut masennukseen ja alkanut ryypätä.

Open selvää kautta odotellessa ehdin varmaan kirjoittaa lopputyön lisäksi Matin elämäkerrantapaisen. Ohjeistan Matin tänään tuomaan Kaivikselle muistiinpanoni sekä Tony Dunderfeltin Elämänkaaripsykologia : lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen.

Kirja Minä ja Venäjäni, Moskovani ja Leonidini (sekä Vovani, Sergeini ja ketä heitä olikaan, ööööö) saa vielä odottaa ja vähän kehittyä alitajunnassa. Venäjä-kirjaani varten luen toistamiseen Ljudmila Ulitskajan Vihreän teltan alla.

Teen romaanin henkilöistä kartan. Romaanihenkilöitä, neuvostoliittolaisia toisinajattelijoita, oli runsaasti ja he kaikki linkittyivät toisiinsa. Olin niin hurmioitunut ensimmäisellä lukukerralla kaikesta, että sekosin, kuka oli kuka ja miten kukin liittyi mihinkin.

Lisäksi en huomannut kääntäjän Arja Pikkupeuran kummallisia määritepöhöjä lauseita. Sivulla 17 on tällainen: "Trianonia edes röyhkeimmät noina vuosina toisinajattelijoita vastaan taistelleista KGB-roistoista eivät sentään oikein kehdanneet kutsua neuvostovastaiseksi nuorisojärjestöksi." (Ljudmila Ulitskajan Vihreän teltan alla s. 17)

(Trianon on kolmen pojan, Mihan, Sanjan ja Iljan, yhteenliittymä.)

Subjektilla, KGB-roistoilla, on kuusi määrettä. Kieltosana on ihan kummallisessa paikassa. Ja mikä tämä on: sentään oikein? Hyvä on. Lienee pastissi, liioittelu, mutta silti. Luin lauseen varmaankin viisi kertaa ennen kuin tajusin siitä mitään.

Ehkä suomentaja on ajatellut teema-reema -vaihtelua. Ensimmäinen sana on edellisen lauseen subjekti, Trianon, teema. Reema, uusi ajatu, tulee lauseen lopussa. Silti mieluiten kirjoittaisin lauseen näin:

"Edes röyhkeimmät toisinajattelijoita vastaan taistelleista KGB-roistoista eivät sentään kehdanneet kutsua sitä neuvostovastaiseksi nuorisojärjestöksi."

Määreitä on siedettävät viisi ja Trianonia ei välttämättä tarvitse kirjoittaa uudelleen. Tosin! Trianon on edellisessä lauseessa sietämättömän kaukana ja voi sen vuoksi olla tarpeen kirjoittaa se kokonaan eikä käyttää pronominia.

Kirjoitusaikaa on kaksi minuuttia. Sitten alkaa omatoimiaika, mutta en aio laukata kirjaston ovesta edestakaisin kirjautumassa.