Nino Haratishvili Kahdeksas elämä (Brilkalle)

ti 26.5.2026

Minulta oli mennyt aivan täysin ohitse georgialaissyntyisen teatteriohjaaja Nino Haratishvilin romaani Kahdeksas elämä (Brilkalle). Siitä oli kyllä Hesarissa Suvi Aholan arvio viime kesänä (26.6.2025).

Aholan otsikko oli Jättimäinen romaani on koukuttava perhetarina ja katsaus Neuvostoliiton historiaan. Jos tuollainen otsikko olisi silmääni osunut, olisin oitis sukeltanut Rutakko-verkkoon ja varannut kirjan. Saattaa kuitenkin olla, että keskellä viime kesää jäi muutama Hesari väliin.

Mutta hyvä, että edes nyt Storytel työnsi kirjan nenäni eteen. Tai pitäisikö sanoa, että sulloi korviini. Harmi, että kuuntelen kirjaa. Se olisi ollut täydellinen nautinto painettuna.

Alku ei jättiläissukueepoksessa oikein napannut. Tuntui viihdekirjalta. Suvi Aholakin oli pannut merkille epätasaisuudet.

Pitkin matkaa ärsyynnyin hieman muutamista typeristä dialogeista. Tai siis kaksinpuheluista. Koetan keksiä ulkomaalaisperäisille termeille suomenkielisiä vastineita. Sain puumalalaisen rouva UP:n kirjoittelemaan kanssani Puumalan historiasta ja hän sanoi, ettei pidä sanasta blogi tai edes sanasta ploki.

En keksi blogille parempaa nimitystä kuin verkkopäiväkirja. Minulla on nimenomaan verkkopäiväkirja, mutta kaikki verkkokirjoitukset eivät ole päiväkirjamuotoisia. 

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (kotus) kertoo näin: "Blogi on verkkosivusto, johon tehdään päiväkirjamaisia merkintöjä tai jossa käsitellään asioita kirjoittajan näkökulmasta. Sana tosiaan tulee englannista: sen takana on samamerkityksinen yhdyssana weblog. Yhdyssanan jälkiosa log on sama sana, joka on 1800-luvulla lainattu ensin lähinnä merenkulkijoiden käyttämään suomen kieleen muodossa loki. Loki on aluksen nopeutta tai sen kulkemaa matkaa mittaava laite, ja aluksen merimatkasta pidettävä päiväkirja on lokikirja. Sanasta lokikirja on vanhin kirjallinen maininta jo vuodelta 1797."

Ihmiset elävät todeksi historiaa

Haratishvilin Kahdeksannesta elämästä tulee mieleen Kader Abdolahin romaani Talo moskeijan vieressä. Abdolahin kirja kertoo tavallisten ihmisen tavallisesta elämästä ja siitä, kuinka historian pyörteisiin vain tempautuu. Muuta mahdollisuutta ei ole.

Keskuksena on  mattokauppiaan Aga Djanin talo Senedjanin kaupungissa Iranissa. Talossa asuu kolme perhettä, jotka haluaisivat vain elää rauhassa, tehdä töitään ja harjoittaa uskontoaan. Romaanissa on kuvaus Iranin vallankumouksesta ja Iranin šaahin syrjäyttämisestä.

Historian kuvaukset ovat parasta Haratishvilin romaanisa. Toisaalta kietomalla historian uskomattomat ja järjenvastaiset käänteet suvun inhimillisiin tarinoihin Haratishvili liimasi lukijan tekstin äärelle. Tai äänikirjan kuuntelijan korvan puhelimen mikrofoniin. Tulipas epäonnistuneita kielikuvia. Koetin välttää verbin kietoa toistoa. Olkoot.

Pääosin lumouduin Kahdeksannesta elämästä ja välillä ärsyynnyin.

Luenko Reginaa vai sukukronikkaa?

Esimerkiksi romaanin (Kahdeksas elämä, Brilkalle) minäkertojan isoisoisoisän ja tämän vaimon kosiskenteluvuoropuhelu tuntui erityisen typerältä ja teennäiseltä. Romaanin seksikohtaukset olivat usein tarpeettomia.

Miksi ei olisi voinut kertoa raiskauksesta niin, että kertoo nuorten maalaistyttöjen epätoivoisen asetelman puna-armeijan toplokkaiden flirtin kohteina ja sitten vain todeta kylmästi, että mies raiskasi tytön?

Eteenpäin pyrkivän maalaistytön raiskauksesta syntyi poika, joka eteni lopulta toisen maailmansodan jälkeen Lontooseen kulttuuriattašeaksi. Tosiasiassa kulttuuriattašean tehtävä oli Stalinin viimeisten vuosien ja tämän kuoleman jälkeisenä aika onkia esiin Neuvostoliitosta loikanneita ja palautella heitä vähin äänin takaisin Neuvostoliittoon.

Aika hyytävää. Olen kirjassa tosin siinä kohdassa, jossa puna-armeijan sotilastoplokkaan äpärä pelastaa länteen parhaan ystävänsä, Kostjan, siskon. Kulttuuriattašea on tavannut Kittyn nuorena miehenä ohimennen toimittaessaan tälle Kostja-veljen viestiä. Jos nyt olisi käytettävissä painettu kirja, selaisin sivuja taaksepäin siihen.

Miksi Kitty pakotettiin länteen?

Kostja lähettää siskonsa Kittyn länteen hyvin monimutkaisen ja kaikkea muuta kuin yksiselitteisen tapahtumaketjun vuoksi.

Aivan alunperin oli kyse siitä, että Kitty oli joutunut kokemaan epäinhimillisiä raakuuksia sen jälkeen, kun hänen kihlattunsa oli loikannut natsien puolelle. Kittyn kihlattu Andro oli siinä uskossa, että kun natsit nousevat Venäjällä valtaan, he auttavat perustamaan itsenäisen Gruusian (Georgian tai Sarkatvelon) tai ainakin antamaan sille jonkinlaisen autonomian fasistisessa Saksan imperiumissa.

Andron sukunimi täytyy tarkistaa tähän, jes, kirjan molemmat osat ovat Lapinlahdella hyllyssä, haen ne selattavaksi iltapäivällä. Andron äiti Sopho ei varsinaisesti ollut mikään erityinen toisinajattelija - hän oli housuihin pukeutunut naisasianainen, mutta tuli kuitenkin ammutuksi vankileirillä.

Sen vuoksi Andro oli helppo saalis kuiskuttelevalle natsivärvärille.

Tulivatpa vain mieleen palestiinalaiset. Israelin harjoittama sorto ei erityisemmin jalosta. Sorto kasvattaa itsemurhaterroristien sukupolven. Tämän huomasi esimerkiksi amerikkalainen Joan Didion jo 1960-luvulla vieraillessaan palestiinalaisalueilla. Kuuntelin kaikki Didionin 2000-luvulla suomeksi käännetyt kirjat Kaiviksella putkeen.

Aloitin Iltojen sinestä ja etenin Merkintöjä Johnille -kirjan kautta Maagisen ajattelun aikaan. Vuonna 1977 Didion on julkaissut Keskipäivän illuusion ja se on tullut suomeksi seuraavana vuonna. Onkohan Keskipäivän illuusiota missään Rutakon kirjastossa - edes varastossa?

Vastaus: Vieremällä olisi hyllyssä. Tilasin sen Lapinlahdelle.

Texelin saaren taistelu keväällä 1945

Androa Kahdeksannessa elämässä Saksan puolelle houkutellut natsisoluttautuja käytti sanaa autonomia. Wikipediankin mukaan natsien lupaukset sarkatvelolaisille (gruusialaisille, georgialaisille) olivat epämääräisiä. Silti Hitler sai koottua georgialaisen legioonan. Siihen kuului 30 000 sotilasta.

Wikipedian mukaan Georgian päälegioona muodostettiin joulukuussa 1941. Georgialaiset kouluttautuivat Länsi-Ukrainassa ja sotatoimiin se pääsi syksyllä 1942. Kittyn (romaanin nimihenkilön Brilkan isoisotäti) kihlattu Andro häipyi Neuvostoliitosta eikä koskaan päässyt Wieniin, kuten oli unelmoinut, vaan osallistui georgialaisten sotilaiden kapinaan natseja vastaan Texelin saarella.

Texel on Alankomaiden suurin ja väkirikkain Pohjois-Hollannin vastapäätä sijaitsevista Länsifriiseinsaarista. Texelin saarten taisteluita on kuvattu Euroopan viimeiseksi taisteluksi.

Andro jäi henkiin, mutta hänet palautettiin Neuvostoliittoon. Vaikka säilytti henkensä Andro ei enää toipunut entiselleen. Andron ja Kittyn rakkaus kuoli ja historian käsittämättömyyttä oli, että Andron rakastettu Kitty joutui jättämään kotimaansa.

Se, että Androa ei ammuttu ja hän sai palata Tbilisiin, kiertyy Kittyn tätiin, kauniiseen Christineen, Lavrentij Berijan rakastajattareen. Koska Christine oli huorannut Berijan kanssa, Christinen aviomies heitti vaimonsa kasvoille happoa. Berija koetti hyvittää aiheuttamansa tragedian suostumalla säästämään Andron hengen.

Andro tosin olisi mieluummin tullut ammutuksi. Hän oli sisäisesti kuollut.

Onko Ramaz Sergo Ordžonikidze?

Siihen, että Stalinin lähipiiriin kuulunut pyöveli valitsi rakastajattarekseen kommunistitoverinsa nuoren ja kauniin vaimon, ei kysytty edes itse vaimon kantaa. Kun pieneltä, suurelta, silmälasipäiseltä ja kaljulta mieheltä kävi käsky, oli peseydyttävä, pukeuduttava ja mentävä.

Christinen aviomies tappoi itsensä. Ennen Neuvostovaltaa hän oli ollut Georgian (Gruusian, Sarkatvelon) maanalaisia kommunisteja ja hän oli rahoittanut kommunistisia vallankumouksellisia.

Haratishvili käyttää Christinen miehestä nimiä Ramaz. Onko Ramazin esikuva Sergo Ordžonikidze, vuonna 1886 Kutaisin guvernementissa syntynyt kommunistijohtaja, joka kuului Stalinin ja armenialaisen Anastas Mikojanin kanssa Neuvostoliiton kaukasialaiseen klikkiin?

Sergo Ordžonikidzen Wikipedia kertoo tehneen itsemurhan vuonna 1937. Ja vaikka Haratishvilin Ramazin esikuva ei olisikaan Sergo Ordžonikidze, tulipahan nyt tutustuttua Stalinin lähipiiriin.

Jatkan tästä joskus Lavrentij Berijan vaimosta Ninasta ja Kittyn Lontoossa tapaamasta Itävallan juutalaisesta lesbosta. Itävallan juutalainen lesbo oli selviytynyt keskitysleiristä hengissä pääsemällä tai joutumalla tai sattumoisin osumalla natsin seksipalvelijaksi. Samalla nuori nainen oli tullut pelastaneeksi äitinsäkin.