Se olikin vasta Nino Haratishvilin Kahdeksannen elämän (Brilkalle) osa 1 ja Yuval Noah Harari New York Timesin haastattelussa

ke 27.5.2026

Kun Storytel näytti, että Nino Haratshvilin kirjaa Kahdeksas elämä (Brilkalle) ei ole enää jäljellä kuin vajaa tunti, tulin surulliseksi ja varasin kirjastosta molemmat osat painettuna, jotta voisin tarkistella ja korjata eilisen merkintäni nimiä.

Luulin, että äänikirjana on samassa molemmat osat. Ei ollutkaan! Sain eilen loppuun vasta ykkösosan. Aion lukea oikeana kirjana kakkososan. Kakkososa alkaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP:n) 20:nnen puoluekokouksen jälkeisestä ajasta.

Ykkösosan lopussa tuli kertaus suojasäästä. NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov sai aikaan uudistuksia ja neuvostoliittolaisten elintasokin koheni. Moni pääsi muuttamaan kommunalkoista uusiin erillisiiin kerrostaloasuntoihin - hruštšovkoihin. Enää ei tarvinnut jakaa keittiötä tai kylppäriä eikä vessaa tovereiden kanssa.

Takapakkiakin tuli. Esimerkiksi unkarilaiset hermostuivat uudistusten hitauteen ja aloittivat kansannousun. Neuvostotankit vyöryivät Budapestin kaduille ja noin 2 600 – 3 000 unkarilaista ja noin 700 Neuvostoliiton sotilasta kuoli.

180 000 unkarilaista pakeni ulkomaille ja valtaan nousi János Kádárin hallitus. Tuhansia unkarilaisia pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen. Satoja teloitettiin. Wikipedian mukaan maassa aikanaan vallinnut stalinistinen järjestelmä ei kuitenkaan palannut, ja Kádárin hallitus ryhtyi myöhemmin asteittaisiin uudistuksiin.

Kahdeksannen elämän ykkösosassa vilahti myös itäsaksalaisten liikehdintä Stalinin kuolinvuonna 1953. Neuvostoliitto tukahdutti senkin. Wikipediasta löytyi Bertoldt Brechtin runo:

Kesäkuun 17. päivän kapinan jälkeen
kirjailijaliiton sihteeri jakoi
Stalinalleella lentolehtisiä.
Niistä voitiin lukea, että kansa
oli menettänyt hallituksen luottamuksen,
ja että ainoastaan työtahdin kaksinkertaistaminen
saattaisi palauttaa sen.
Eikö olisi yksinkertaisempaa,
että hallitus hajottaisi kansan
ja valitsisi tilalle uuden?

Neuvostoliiton historiaa ihastuttavalla, koukuttavalla tavalla

Haratishvilin massiivinen romaani on etupäässä Neuvostoliiton historiaa. Aivan upeaa, olen ennemmän kuin haltioitunut. Siksi on hyvä, että romaanissa on ärsyttäviä kohtia, kuten esimerkiksi se, että mukaan Haratishvili oli tendenssimäisesti nivonut juutalaisen lesbon.

Tendenssimäisellä tarkoitan tarkoitushakuisesti tämän ajan henkeä myötäilevää kiintiötarinaa.

Toisaalta pidän siitä, kuinka kirjailija sai yhdistettyä länteen lähetetyn isotädin kohtaloon keskitysleiriltä pelastuneen juutalaisnaisen, Fred Lieblichin, elämän. Luen vielä painetusta kirjasta Fredin kertomuksen, kunhan tässä viikkohytkeet loppuvat.

Päällimmäinen ajatus on, että ihmiset selviytyvät mitä hirveimmistä asioista. On pakko selviytyä.

Sama ajatus tuli rivien välistä Yuval Noah Hararin haastattelussa. Aamulla ajattelin, että enpä ole pitkään aikaan ehtinyt lukea Hesarin etuna tulevaa New York Timesia. Itse asiassa Maaseudun Tulevaisuudetkin ovat kasautuneet, sillä etenkin viikonloppuna, kuten Suomen Journalismin contessa Adelaide de Saint Erasmo sanoo, Hesarin lukeminen käy työstä.

Lisään, että Turun Sanomien lukeminen, on ylityötä. Johtuu siitä, että kumpikin lehti on niin pirun hyvä! Kulttuuriosastot molemmissa ovat perseestä, mutta missäpä maakuntalehdessä olisi hyvä kulttuuriosasto. Ehkä Aamulehdessä oli, kun siellä vielä työskenteli hankala ihminen Matti Kuusela. Luin jonkin aikaa Aamulehteä.

Muuten! Karjalaisen kirjallisuusmestari Suonna Kononen on jäämässä kirjoittamaan kirjoja. Lakkautin Paula-siskon Karjalaisen tilauksen, sillä painettu lehti oli satumaisen kallis. Siinä menivät minulta digioikeudet. Mutta jos Suonna Konosen juttuja ei Karjalaisessa enää lähivuotena ole, en taida haluta lukea Karjalaista. En tiedä. Harmittaa vähän, sillä Karjalainen on muutenkin hirmu hyvä edelleen, vaikka joutuikin osaksi suolakaivoskonsernia.

Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Yuval Noah Harari loi toivoa ihmiskunnalle jopa Israelin ja Palestiinan suhteessa. Harari sanoi, että eiväthän saksalaiset tai muu maailmakaan tarvinneet kuin muutaman vuosikymmenen normalisoituakseen siitä, mitä natsit Saksassa tekivät.

Lisäksi Yuval Noah Harari korosti haastattelussaan sitä, että ihminen on eläinkunnan sosiaalisin olento. Se, että ihmiskunta on päässyt näinkin pitkälle (hyvässä ja pahassa, kuten luonnontuho) johtuu etupäässä yhteistyön tekemisen taidosta.

Lähdemme Matin kanssa juhlimaan Iisalmeen 21:nnen hääpäivämme aattoa. Käymme Gigantissa ostamassa hyvän parranajokoneen, jolla koetan ajaa Pyryn parran ja pyllykarvat, Puuilossa ostamassa tunkkeja ja Golden Domessa syömässä. Suomalaisesta kirjakaupasta tekisi mieleni ostaa Timo R. Stewartin kirja Palestiina ja Israel historia karttoina.

Palautin sen eilen kirjastoon, sillä pelkään sen soluttautuvan kirjastoomme. Matti ei ehdi sitä tänä kesänä vilkaistakaan, joten parempi on, että se olisi oma.

Piti istuttamamme mustaherukkapensaita, mutta jätämme sen ehkä viikonlopuksi, sillä viikonloppuna on muutakin istutettavaa sekä mullanvaihtoja ja sen semmoista.

Vielä vastaan rouva AI:lle. Kysyi minulta sähköpostilla, mikä kiinnotus iski Gruusiasta. Heräsivätkö Berijan puutarhat eloon? "Tulee gruusialaisista mieleen eräs Gorbatšovin aikainen ulkoministeri joka muistini mukaan oli gruusialainen. Nimeä en muista, mutta oli mielestäni joviaali ( siitä huolimatta) erittäin kyvykäs neuvottelija."

Berijan puutarha vilahti Nino Haratishvilin Kahdeksannen elämän ensimmäisessä osassa. Berijan Tbilisin-talossa on ollut/on nyt myöhempänä aikana jokin ihmisoikeusjärjestön toimitila - vai muistanko väärin - tämänkin tarkistan painetusta kirjasta - ja puutarhasta löytyi luita.

Siitäkö tulee Unto Parvilahden kirjan nimi? Wikipediasta kopsaan tähän nopsaan, sillä Matti tuli jo pihaan: "Berijan tarhat on Unto Parvilahden (ent. Boman) 1957 Otavan kustantamana julkaistu muistelmateos vankeudestaan Neuvostoliitossa. Nimi viittaa sisäasiainkansankomissariaatti NKVD:n johtajaan Lavrenti Berijaan."

Rouva AI tarkoittanee joviaalilla Neuvostoliiton loppuajan ulkoministerillä Eduard Ambrosis dze Ševardnadzea. Hän oli sekä Neuvostoliiton ulkoministeri että.... "Ševardnadze toimi Georgian kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuodesta 1972 ja Neuvostoliiton ulkoministerinä Mihail Gorbatšovin aikana vuosina 1985–1990. Hän erosi tästä tehtävästä yllättäen joulukuussa 1990. Ševardnadze toimi vuodesta 1992 itsenäistyneen Georgian valtionpäämiehenä ja hänet valittiin 1995 maan presidentiksi. Hän säilytti asemansa marraskuuhun 2003 asti, jolloin hänen uudelleenvalintansa epärehellisinä pidetyissä vaaleissa nostatti georgialaiset kapinaan."

Ševardnadzea sanottiin taitojensa vuoksi Valkoiseksi ketuksi.