ti 16.6.2026
Kuuntelin oraalikulttuurijakson Uuden Jutun Kermasta. Kertoivat sen lopussa, että Sonja Saarikoski palaa Kermaan vasta syksyllä. Ensin kauhistuin ja mietin, mitä teen koko pitkän ja hikisen kesän, mutta sitten muistin, että onhan olemassa Vaula Helin.
Vaula Helin on tohtorisnaisia ja kirjoittanut väitöskirjansa avioliiton ulkopuolella lapsen saaneiden äitien perhekäsityksistä ja tukiverkostoista. Miltei täysin tukiverkostoja vaille jääneenä äitinä kiinnostaa lukea koko väikkäri. Latasin sen äsken koneelleni.
Lisäksi Vaula Helin käsittelee omaa lestadiolaistaustaansa kolmiosaisessa Uuden Jutun juttusarjassa. Kuuntelimme sen yhdessä Marian kanssa yhtenä aamuna, kun pusasin tytölle aamiaista.
Ensimmäisessä jaksossa Helin palaa Suviseuroihin monen kymmenen vuoden jälkeen. Hän on samoissa seuroissa kuin Ylen esittelemät tarratoimikuntalaiset.
Osuin katsomaan Tarratoimikunta-dokkarista yhden jakson. Teki mieleni alkaa itkeä. Onneksi tarratoimikuntalaisia oli viime kesän Suviseuroilla paljon. He pystyivät urotekoihinsa ryhmän tuella.
Mietin, että tarra Homot pääsevät taivaaseen on yliveto. Pitäisiköhän tilata erä tarroja?
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]