Rautavaara, Järvelä, Vuorimaan tila, Lappila, Mahadura ja Özberkan, Sevimli, Sonja Saarikoski ja Vaula Helin, Tommi Melender, Antti Hurskainen ja lukioaikainen luokka...hahmo Jari Seppälä, Sirpa Kähkönen, David Foster Wallace ja Miki Liukkonen epäloogisessa tajunnanvirrallisessa järjestyksessä - lopussa tofu-curry

ti 8.9.2026

Purjehdin Nurmekseen kahvila Thuren kasvisruokalounaan vuoksi. Olen menossa Paula-siskon luokse Juukaan ja alkuperäinen idea oli tulla Rautavaaran kautta. Ajoin aamuvilkkaan Rautavaaran kirkonkylän lävitse ja mietin, haluanko syödä tänään lohikiusausta.

Oli tarkoitus kirjoittaa verkkopäiväkirjamerkintä Rautavaaran kirjastossa, käydä lounaalla Tiilikassa ja sitten koukata Rannankylän ei kun Peräkylän lumppuverkoston kautta, mutta kaikki suunnitelmani muuttuvat sitä mukaa kuin niitä teen.

Tämä ei ole huono asia. Nautin tällaisesta. Yhtenä hetkenä olen menossa tuonne ja sittenkin tulen tänne.

Vanhan Apteekkarin edessä oli ständi, joka kertoi, että talossa on kello 10.30 lounas. Vaikka koetin aamulla avata Vanhan Apteekkarin lounasruokalistaa, en onnistunut. Sain hetken seistä Pyryn kiskomatta Lapinlahden kirkonkylän aamulenkillä Asematien ja Kumminkujan ristetyksessä ja vettä valui puhelimeen.

Päättelin, että noo, ei siellä sitten varmaan olekaan lounasta enää matkailukauden jälkeen. Ehkä kello 4.45:n herätys oli saanut aivoni sumeiksi enkä myöskään voinut sateessa selata Vanhan Apteekkarin sivuja pidempään.

Kyllä tympi lähteä lompsimaan heti viiden jälkeen pimeään ja märkään. Mutta sitten kun pääsin käsityöläisaukiolle, olikin lämmintä, mukavaa ja pehmeää. Jaakkolan Tarjan (os. Kaislehto) lähettämä sydänpipo tuli nyt tarpeeseen. Vielä ei ole villapipokeli.

Nauratti tämänaamuinen Hesari-juttu erityisherkkyydestä (HS, Herne patjan alla ti 8.9.2026). Teki mieleni ulahtaa joka kohdassa: Noin, juuri noin, just! Tällaista tämä on. Vaatteet eivät saa puristaa tai hiertää. Roskikselle ei voi lähteä ilman vesipulloa; mitä jos reissulla tulee kamala jano?

Nukkumaan ei voi käydä, jos jalat vipattavat tai on puhunut illalla jonkun kanssa puhelimessa. Hermoston rauhoittaminen pitää aloittaa ajoissa, mieluummin iltapäivällä. Tietokone kiinni viimeistään kello 16.

Avokonttorit ovat yhtä helvettiä. Kirjastossa jostain syystä taustaäänet ovat rauhoittavia. Kuten nytkin. Kirjavaunujen humina, tuulipuvun suihkaukset, joku yskäisee, virkailijat puhuvat vaimeasti.

Missä Järvelän nuoret ja missä Lapinlahden nuorisotoimi?

Hoidin äsken yhden työtehtävän. Ehkä hoidan tänään toisenkin. Verottajan ilmot ja riskikartoituksen ehdimme tehdä. No joskus. Tällä viikolla. Kyllä kyllä. Myös yleensä kahvilassa kykenen kirjoittamaan, jos ei oteta lukuun Järvelän toista pitseriaa, jossa ajattelin tasapuolisuuden vuoksi istuvani toissa viikolla. Pitseriassa oli kuitenkin jokin tähtiarpaohjelma täysillä auki. Pakkautin pitsanpuolikkaan folioon ja läksin kirjastoon.

Kirjastossa sain mukavalta Raita Kilpisen seuraajalta kirjastokortin. Nyt voin pysähtyä Kärkölän kirjastossa Helsinkiin mennessä omatoimiaikaan. Voin hiplata siellä Hämeenkulmien vuosikertoja, joissa on nuorena kirjoittamiani nuorisosivujuttuja - ja piirroksia.

Piti minun sinä iltana tehdä muutakin, mutta jotenkin uppouduin kirjoittamiseen. Lopulta alkoi tulla pimeä ja oli lähdettävä. Käveleskentelin vähän aikaa Järvelän keskustassa. Oli outoa. Lämmintä ja elokuinen ilta pimeni. Ihmisiä kulki koirineen kylällä, mutta kaikki oli jotenkin vaimennettua. Rauhallista.

Aggressiivisena möykkäävät nuoret puuttuivat katukuvasta. Lapinlahden nuorisotoimi tuntuu huhuilevan aikuisia Saapas-ryhmiin. Vihdoinkin. Huvitti, kun Matti ja Liisa -lehdessä nuorisotoimen virkahenkilöt julistivat olevansa siellä missä nuoretkin.

En sitä ole kesän aikana kyllä huomannut, kun jahtasin nuorta eksistentiaalisesta ahdistuksesta kärsivää peräkärrymme potkijaa. Sain kiinni hänen hovikuljettajansa. Veivät tyypin pakoon. Kivoja nuoria ihmisiä loppujen lopuksi, mutta jokin on kovin vialla päätellen päihdemäärästä, jota porukka vetää.

Osa tosin vain seuraa tilanteita. Vain popcornit puuttuvat. Olen katsonut yläkerran ikkunasta, kun poliisit ja ilmeisesti sosiaalityöntekijät kävivät poimimassa hatkanuoren.

Ravintola Järvelän terassilta Vuorimaan uutisia

Kävin jututtamassa Ravintola Järvelän terassilla istuskentelevia ihmisiä, vaikka olin ajatellut, että tällä kertaa en ota toimittajan roolia.

Minkäs itselleni mahdan. Ja sain kuin sainkin tiedonmurusia Vuorimaan entisistä omistajista Brita (Sanna) Flanderista ja lapsuuteni sankarista Erik Skutnabbista. Vuorimaan nykyiset omistajat ilmeisesti eivät tykkää, että talolla hiimaillaan. Näin arvelinkin, kun kellarinmäen rinteeseen oli ilmestynyt Ajo kielletty -kyltti.

Tosin mietin ääneen, että voisin kyllä koettaa löytää reitin Linttisen talolta Vuorimaan tilan toista harjua pitkin kulkevalle satupolulleni. Eihän minun tarvitse lähelle taloa mennä. Voin stalkata tilannetta jostain metsän siimeksestä. 

Saas nähdä. Eipä olisi aina niin kiire. Nyt kun löysin lyhytvuokrausasunnon voisin tehdä perusteellisemman reissun Järvelään ja Lappilaan. Lappilassa pitäisi ehdottomasti käydä kylätalolla. Se avautuu kello kymmenen.

Lappilassa tuntui asuvan mukavia ja puheliaita ihmisiä. Mykät hämäläisetkin tuntuivat Lappilassa rokkikahvilassa kivoilta. Heistä saa asioita irti, jos jaksaa maanitella. Mitenkäs minä nyt Lappilaan päädyin, kun ihan toisista asioista piti?

Suomen paras toimittaja

Ylä-Savon subcomandante Marcos kysyy minulta säännöllisin väliajoin, kuka on mielestäni Suomen paras toimittaja. Sanoin viimeksi, että Adile Sevimli ja Susani Mahadura. Varmaan Yagmur Özberkan oli ihan yhtä hyvä kuin Özberkan ja Mahadura -ohjelman kamunsa, mutta Mahadura jäi enemmän mieleen. Ehkä Mahadura oli suulaampi.

Pitää googlata Özberkan.

Opettaja-lehdessä on ollut Özberkanin haastattelu vuodelta 2022 (Opettaja-lehti Koulukelauksia: Yagmur Özberkan oli koulussa kiltti, mutta päättäväinen3.11.2022).

Kiinnitin huomiota siihen, että Özberkan on käynyt Turun Pernon lukion. Lukio oli Özberkanin vuosina raakattu Suomen huonoimmaksi. Siitä huolimatta lukion henki oli hyvä ja innostava, vaikka opinto-ohjaaja toppuutteli toimittajaksi haluavaa Özberkania:

"...viisivuotiaana Suomeen muuttaneen tytön äidinkielihän oli turkki, eikä uutistenlukijoissa ollut ruskeita suomalaisia."

Hyvä, että Özberkan ei antanut periksi. Ja terveisiä vain Mauri Peräpukamalle persuihin. Ei kun mikä sen rasistisen ylinopeusheebon sukunimi nyt oli? Perämikä? Mauri Peräkamari? Olen samaa mieltä kuin arvostamani kolumnisti Auli Viitala: olisikin tosi hyvä idea, jos Nazima Razmyarista tulisi ministeri! Razmyarin isä on sitä paitsi kätellyt Mihai Gorbatšovia.

Meillä on Suomessa kappale maailmanhistoriaa silläkin tavoin.

Adile Sevimli ei ole pitkään aikaan kirjoittanut kolumneja Hesariin. Saa nähdä, onko hän mukana Kovan Viikon illassa tällä kaudella. Nuorena ihmisenä Adile Sevimli ei ole kovinkaan hauska, mutta hänen kolumninsa ovat ylivetoja.

Suomen parhaaksi toimittajaksi sanon tällä hetkellä Sonja Saarikosken. Kumma ilmiö, mutta hänen parhautensa tulee parhaiten esille Uuden Jutun Kerma-kulttuurikeskustelussa, kun hän vääntää rakkaan vihollisensa Oskari Onnisen kanssa.

Sonja Saarikoskessa viehättää hänen vakavuutensa. Hän suhtautuu kaikkeen ansaitulla vakavuudella. Erityisesti olen viehättynyt siitä, kuinka Saarikoski miettii otsa rypyssä sitä, miksi tavallinen ihminen, kansalainen, on hieman etäällä taiteesta ja korkeakulttuurista.

Saarikoski haluaa purkaa hierarkioita. Hän on siinä niin ihastuttava. Rakastan kiistakumppanusten tulistumisia. Syyskauden ensimmäisessä Kermassa Saarikoski puuskahti Onniselleen, että voi vittu, just vähän aikaahan me oltiin yhtä mieltä sun kanssa just tästä asiasta.

Kesä oli tyhjä ilman kulttuurikermaa. Vaula Helinkin on hyvä. Etenkin se, että hän sanoi Siri Hustvedtin Haamutarinoita omahyväiseksi, itsekeskeiseksi ja jokin kolmaskin laatusana oli. Hän lahjoitti Haamutarinat sekä suomeksi että englanniksi jolle kulle Kerman livetapahtumassa. Ei kuulemma halua niitä kotiinsa.

Minä annoin armoa Hustvedteilleni. Ne olivat jo kierrätykseen lähtevässä kassissa. Onneksi kaivoin ne sieltä pois, sillä voilá Kesä ilman miehiä tuli vastaan ensimmäisessä kirjoittamisen aineopintoihini liittyvässä oheisaineistoartikkelissa.

Tommi Melender tunnustaa kiintyneensä romaanihenkilöihin!

Maailman kirjat ovat sekaisin. Ylimielinen örmy, kirjallisuusesseemies Tommi Melender kirjoitti lauantain täyteläisessä kirjallisuus-Hesarissa, että kiintyi David Foster Wallacen Päättymättömän riemun romaanihenkilöihin.

Otsikko oli: Voiko sanoja olla liikaa? https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000012036726.html

Jestas, selkäni takana hyllyssä Päättymätön riemu on tyrkyllä. En ole tähän mennessä edes raottanut sitä. Tuskin nähnyt koko kirjaa kuin kuvassa. Toin sen tähän pöydälle. Se on niin paksu, että hädin tuskin erotan Nurmesjärven selän kirjan ylitse näistä ihanista Nurmeksen kirjaston ikkunoista.

EI! En lainaa sitä nyt, sillä löysin sunnuntaina Lapinlahden kirjastosta Ljudmila Ulitskajan Daniel Steinin. Rakastan kaikkia romaanissa olevia henkilöitä jo nyt. Olen sivulla viisitoista.

Eilen kun mietin, että Melender ei yleensä ilmaise kiintymystään, vaan on hyvin hyvin viileä, tuli mieleen, että käytännössä lopetin Antti Hurskaisen lukemisen, kun Melender oli pitänyt hänen Suntiostaan.

Silloin muutkin ihmiset löysivät Hurskaisen ja hänet kutsuttiin Lapinlahdelle alustamaan. Ihan hyvä, mutta minun mielenkiintoni lopahti. Tilasin eilen netistä Hurskaisen Mustan rauhan. Siinä Hurskainen kommentoi Juha Seppälän tuotantoa.

Mietin, onko minulla jokin Juha Seppälän teos. En ole varma, sillä sekoitan hänet Jari Järvelään. Ziissös, meidän luokalla lukiossa oli Jari Seppälä. Mistä Jari Seppälä meidän luokalle oikein putkahti? Kiharahiuksinen pitkä ja laiha poika, en muista muuta, mutta kylläpä nyt muistikuvat sekoittuvat ihan kuin eilen Jaakko Tepon laulusta Hilima ja Onni ravattisonni kirjoitukseen Heikki Turusesta, Henkka Oinosesta karjantarkkailijaan.

Nyt jää käsittelemättä Sirpa Kähkösen Marius, vaikka sunnuntaina luin e-press-Savon Sanomista Pasi Huttusen aika hurmioituneen arvion kirjasta. Mnjaah, voihan sitä nuinkin ajatella, ajattelin, kun luin arviota. 

Kirjoitan Mariuksesta joskus, kunhan saan hajallaan olevat ajatukseni kasaan. Vien Päättymättömän riemun takaisin hyllyyn. Ehkä sitä voisi joskus yrittää. Ehkä Wallace on vähän niin kuin Miki Liukkonen vai hitto, jäljittelikö Miki Liukkonen Wallacea jotenkin - vaikka alitajuisesti?

Lähden miettimään tätä nuorisokeskus Hyvärilään curry-tofun äärelle. Kahvila Thure on lomalla 13. syyskuuta asti. Tulin Nurmekseen juuri kasvisruoan takia. Koetan muistella, mikä oli toinen työasia, jonka saatan hoitaa puhelimitse täältä Pohjois-Karjalan puolelta.