Runoja Attendon Tetrituvalle

su 25.10.2026

Talviaika. Kello olisi jo vaikka mitä. Selkä niksahti eilen. Tai oikeammin se niksahti varmaan jo jonain aamuna aiemmin Pyryn kanssa lenkillä. Saimme kuitenkin siivottua. Opiskelut ovat jääneet nyt ihan miniminiminimiin.

Purin kirjakasat. Panin joitain kirjoja hyllyyn. Jotkut, kuten Lucia Berlinini siirsin sivupöydälle odottamaan tulevaa. Ljudmila Ulitskajan Daniel Stein on tilaamatta. Eteisen kirjahyllystä, teologiaosastosta löysin Matti J. Kurosen Willin miehen teologian. Muistan pidelleeni sitä käsissäni hiljattain ja ajatelleeni, että otan sen esille, kun aika on.

Olen tilannut kirjasen vuonna 2015 ja lauantaina 14.11. olen kirjoittanut, että voi voi ylätyyli häiritsee. Willin miehen teologia, jonka luin Pöljän talon keittiössä, oli ihan erilainen kirja. Se ei ollut näin kiiltävä ja sliipattu. Se oli melkein moniste ja ainakin keltaruskeaa vanhaa tai halpaa paperia. Ymmärsin, että Lappeenrannassa tai jossain oli ollut Willin miehen teologiapäiviä ja kirjoitukset olivat siltä pohjalta.

Muistipahus, valehtelee ja lisää omiaan.

Ei kai ollut kyse Etelä-Karjalan työttömien teologiset työpajat? Semmoinen viittaus löytyy Willin miehen teologian sivulta 33. Työpajoja oli neljän vuoden aikana kiirastorstaisin. Ne tulivat järjestetyiksi vapautuksen teologian hengessä.

"Papisto tutkii uusinta teologiaa peiton alla taskulampun valossa kuin pornolehteä." (s. 35)

Matti j. Kuronen huomaa, että ortodoksi tulee palvelukseen jumalallistuakseen ja rukoillakseen eikä ollakseen oikeassa uskossa. (s 36) Hm! Tämähän on kiinnostava näkökulma. Ehkä ei ole pakko uskoa nyt misogyyniseksi sanomaksi muuttuneeseen varhaiskirkon markkinointituubaan, jolloin Todella Suurta Miestä korostettiin neitseellisen syntymän avulla.

Neitseestä syntyjiä olivat myös Perseus, Romulus, Platon, Aleksanteri Suuri, Augustus, Horus, Indra, Attis, Adonis, Mithra, Zoroaster (Zarathustra siis) ja Krishnakin. (Wille Riekkinen, Pieni kirja Jeesuksesta.

Enkä nyt mene tähän, vaan kopioin tänne runon viime perjantailta. Lähetin sen runouskurssin soinnilluustehtäväksi: 

Viime perjantaina, melkein joka perjantaina

Edunvalvoja parka poloinen loikki
hoivakodin koko pihan poikki.
Poikki, poikki, poikki
Ihan kaputt,
voihki.

Takana satakaksikymmentä kilometriä,
kotona kaksisataaneljäkymmentä.
Alkoi olla jo vähän hämärä.
Sitten saapuisi sysipimeä.
Ehkä rätkii räntää.
Varmasti vettä.

Hoivakodissa Karaoke club Juuka.
Oikeinkirjoituksessa ei saa olla liian nuuka.
Kaikkea sitä elämässä pitää kokeilla paitsi omaa siskoa (ja karaokea)
Karaokelaulattajat vain vähän nuorempia kuin hoivakodin asukkaat.
Laulattajissa yksi nuorempi. Viki Vuokkonen. Kepulainen.
Voimamieskisailijakin. Kevytyrittäjä.
Vävyksi ottaisin kyllä.

Edunvalvottava koppaa viereistä pappaa kädestä.
Eikä muista kysymäänsä nimeä neljän sekunnin päästä.
Silmät tuikkivat tähtinä. Pappa yhtä hymyä. Se on rakkaus, sanoo edunvalvottava.

[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]

Webbiriihi