Sieltä sun täältä ja välillä en mistään

pe 6.11.2026

KIKV1004 Runous, oppimistehtävä 6, luetteloruno

 

Leivän tähden Hämeessäkin

Noussut Hopeakallion teollisuusalue ja uusi Matkakeidas

Car Wash, tilavat vessat, ylellinen invavessakin, siellä käymme Marian kanssa.

Nesteen huoltoasema, noutopöytälounas joka päivä kello seitsemääntoista asti

salaattipöytä, leivät, levitteet, keitto, lämpimät ruuat, jälkiruokana pannukakkua, lettuja.

Riihimäentietä, tuttua, tuttua, tuttua

kallionleikkausten lävitse, kumpuilevat peltomaisemat

vehmasta, hedelmällistä, mustaa multaa, Puumalassa pellot kasvavat hyvin kiviä,

mutta siellä pellot ovat supra-akvaattisia mäkilakia.

kymmenen kilometriä käännös vasemmalle Heinäsuontielle

kolme kilometriä kuusisataa metriä

Suojapirtillä hirvipeijaiset. Sahtia. Jotkut joivat. Ei meidän äiti ja isä, raittiita.

Tiet ovat saaneet nimet. Ennen mentiin rautatien vierua. Nyt se on Rautiaisentie.

ajettava Hahmajärventietä noustava korkeaa siltaa pitkin Takasaarentietä

Takasaarentietä pitkin pääsisi Tienpäähän.

Tienpäässä mummolassa asui yhden vuoden Arto, minä jouduin kävelemään

Saloselle asti odottamaan koulutaksia. Voi vittu, että oli pimeää.

Tienpää, Mäenpää, Linttiset ihan lähellä. Sitä en lapsena tiennyt, pelkäsin.

toisen, Hollolan puolen Salosen veljeksen sivuitse

Hiljaiselta näyttää, ei lehmiä enää.

eteenpäin, vartepelto vasemmalla.

Äitin ja isän kanssa keräämässä myyriä tutkija Asko Kaikusalolle.

suon läpi, kuusimetsää, sekametsää, meidän kaatis, kieloja, lehtokasveja

oikealla soramonttu, vasemmalle kellarinmäkeen, kellarissa perunoita ja porkkanoita

ajokieltomerkki, en pääse enää kotiin, uudet omistajat nihkeitä

Edelliset kivoja, Skutnabb ja Flander, ravivalmentaja ja lasitaiteilija,

tulivat Ranskasta, lähtivät Ruotsiin. Me muutimme Imatralta.

Pellolla valkeita hevosaitoja, kuusiaita, kotkan huuto, sitä ei ennen ollut.

Onneksi, sillä olisin pelännyt sitäkin. Pimeässä. Kuusimetsässä.

Vielä joskus kävelen Linttisen tyhjältä talolta metsän lävitse

kotiin, kotiin, kotiin, kotiin (tarvitsen siihen oppaan, jonka nimi on Ari).

Saloselta Nummenkulmantielle Lamperin ohitse

Äväntjoki! Jäin saappaistani kiinni kynnöspeltoon,

Jumalan viljaa ei saa sotkea, sanoivat isä ja äiti, en minä kesällä siinä kävellytkään,

mitäs oikaisin Ollikan Eskolan maiden lävitse.

Vai kenen pellot olivat? Ehkä Salosten päätalon. Vauraita. Ollikat kirvulaisia.

Valitin lietelannasta. Isä äitistä välittämättä kirosi, perkele, leivän haju.

mäkeä ylös, onpa loiva nykyään

Mörttiset, Rauhamaat, kokoomuslaisia.

Puumalat (sukunimi), kummitustalo, Karvisen Seijan kotitalo, tappelevat kissat.

Me Seijan kanssa omenapuussa. Kevät, ei omenoita.

Taloja, Virtasen kuutio, Virtasen tytär opetti meille saksaa.

Oli venäjän kielenkääntäjä. Saimme lukiossa oikean Tatjanan venäjään.

kauhea mutka, jotain Mörttisiä taas, suku Askolasta, eivät alkuperäisiä,

Suurhaskon autokorjaamo, isän suosikki, taloja, taloja, taloja, rukoushuone

vasemmalle kohti Helsinkiä Mäntsäläntietä, Maria odottaa Vuosaaressa äitiä, kiire, kusihätä

Ravintola Järvelään en ehdi, kurdiomistaja, tekee hyvää yhteisölle, lauluiltapäiviä ja pizzaa.

käännyn Tillolantielle etsin rautatierakentajien kalmiston

Kuolivat nälkään, mietin, tuliko tänne meiltä ihmisiä hätäaputöihin,

no nyt he ovat meiltä, eivät ehtineet, sillä kuolivat halkeamalla,

kun saivat puuroa tai leipää nykyisen Varpaisjärven Korpisen rannan isommista taloista

Kävelivät Rautavaaralta, jossa oli vain kirkko, vielä ei kuntaa,

Nurmeksesta Juuasta mistä lie, koska eivät syöneet lapsiaan tai naapuria

 

Runon taustoitus 

Olen kotoisin monesta paikasta enkä mistään

Kaikilla ihmisillä on paikka, josta on kotoisin. Huonoina hetkinäni minulla ei ole ja hyvinä hetkinä niitä on monta. Isäni suku on juurevaa talonpoikaissukua Etelä-Savosta Puumalasta ja äidin puolen mummo, äpärä, tullut piikomaan sinne Sulkavalta 1800-luvun puolella. Tapasi körttisaarnaajan ja niinpä meitin äiti kasvatti minut niin kuin 1930-luvun körtti kasvattaa lapsensa.

Lähtö isän, perheen vanhimman pojan, sukutilalta tuli kopsakan ja uskovaisen miniän takia. Kopsakka miniä oli ollut töissä sota-aikaan Puumalan kansahuollon varajohtajana eikä sopeutunut ison talon hierarkian alimmaiseksi.

Monen mutkan ja paikkakunnan kautta äiti ja isä päätyivät Imatralta Immolan kartanosta tilanhoitajiksi Kärkölän Järvelän Nummenkulmalle Vuorimaan tilalle lähelle Hollolan rajaa. Immolan kartanon omisti Kutsetti, isä, maanviljelijä henkeen ja vereen joutui työttömyyskausinaan ajamaan traktoria Kaukaan paperitehtailla. Se oli nöyryyttävää. Lapselle Immolan kartano oli taivas, vaikka ei se mikään oikea kartano ollut. Kaunis ympäristö, vanhoja koivuja, upeita rakennuksia, sata lypsävää navetassa, äiti apulaispääkarjakkona, isä (vanheneva mies, välillä happamana kotona hoitamassa iltatähteä, minua), työväen lapsia, ala- ja yläkasarmi. Vilkkaita pulputtavia ja kalkattavia ihmisiä.

Muutto Hämeeseen kuusimetsään sulkeutuneiden, melkein mykkien etelähämäläisten keskelle oli järkytys. Muistan kysyneeni äidiltä: ”Tämä on pahaa unta – eikö olekin – milloin tämä loppuu?” Onneksi ihan lähinaapurissa oli kirvulaisperhe, heidän kanssaan äiti ja isä ystävystyivät, muut kyläläiset jäivät etäisiksi. Välillä tuntui, että elimme eristyksissä.

Viime kesän alussa tein jälleen kerran tutkimusmatkan Nummenkulmalleni. Olin koettanut netin historiallisista kartoista ottaa selville, mikä on Vuorimaan tilan historia, sillä talonväestä, Multamäistä, he, jotka saattaisivat tietää tarkemmin, ovat kuolleet. Seuraavalle polvelle tilalla ei ollut sellaista merkitystä, että olisivat kiinnostuneet.

Tällä kertaa tutkimusmatkallani löysin hylätyn maalaistalon keskeltä ei-mitään. Kartan mukaan talolta olisi Vuorimaalle metsää pitkin kuusisataa sata metriä. Koska tilan uudet omistajat eivät halua ketään haahuilemaan mailleen, aion joskus samota Linttisestä Vuorimaan tilakeskuksen kaukaisimmalle hallille mäen päälle. Hallin alaosassa oli saha ja yläosassa maatalouskoneita. Sieltä sitten kuikuilisin salaa tuttua pihaa.

Luettelorunon päätin kirjoittaa, sillä aina, kun ajelen jossain, luen tienviittoja ja teiden nimiä. Ne ovat persoonallisia ja sisältävät historiaa. Runo kertoo meidän perheestä leivän haussa Hämeessä kuin siitäkin, että Suomi onneksi muuttuu ja avautuu. Kantakrouvin tilalla on kurdin omistama Ravintola Järvelä.

Kerran ohiajoreissullani törmäsin Ravintola Järvelään keskelle laulupiirin kokoontumista. En voinut perääntyä ovelta, sillä laulupiiriläiset viittoivat, että sisään vain. Ei kun syömään pizzaa ja laulamaan yhdessä muun muassa yhden luokkakaverini äidin kanssa - ikä 90 +. Se oli elämäni hauskimpia kokemuksia. Laulupiiriläisiä laulatti puolalainen orkesterimuusikko, eläkeläinen hänkin. Idea oli se, että kurdin omistama ravintola on paljon muutakin kuin pizzeria. Ravintola Järvelä tekee yhteisötyötä.

Luettelorunoni kertoo myös siitä, että ihmiset ovat vaeltaneet aina parempien elinolojen perässä. Nurmeksen ja Pielisjärven nälkää näkevät eivät päässeet 1800-luvun nälkävuosina edes Lapinlahdelle asti Nerkoon kanavaa kaivamaan – saati sitten rakentamaan Lahti-Riihimäki -luurataa. Heitä kuoli kaksikymmentä viisi Nilsiään ennen kuuluneen Korpisenjärven rantakylään. Nälkään kuolleet ovat haudattu tunnistamattomina Koiraharju-nimiseen kalmistoon.

Eilisiltana katsoin Yleltä toisen jakson Outoa historiaa. Siinä sanottiin, että koulun historiankirjoissa ei Suomen nälänhädistä ollut yleensä mitään. Eipä tosiaan ollut, mutta meillä Kärkölän yläasteella oli niin valistunut historian opettaja, että kävimme luokan kanssa retkellä radanrakentajien haudoilla. Olen monta kertaa Lapinlahdelta tyttäreni luokse Helsinkiin koti-Järvelän lävitse ajaessa miettinyt, että pitää radanrakentajien kalmistossa käydä. Viime reissulla, lokakuun puolivälissä, kävinkin.

Riveillä, joissa etenen autollani, ei ole pistettä kuvaamassa sitä, että matka jatkuu

 

Lapinlahdella, Ylä-Savossa perjantaina 6. marraskuuta 2026

Pia-Riitta Valkonen

 

Käytin runoa tehdessäni Google Mapsia, sillä en muistanut tarkkoja etäisyyksiä enkä kaikkia tien nimiä. Koska Järvelässä nälkään kuolleiden radanrakentajien kalmistoa ei ole merkitty siihen, jouduin varmistamaan Googlen tekoälyltä, että kalmisto on Tillolantien varrella. Vahvistan, että olen noudattanut Jyväskylän avoimen yliopiston tekoälylinjauksia enkä ole käyttänyt tekoälyä oman ajattelun korvikkeena.