julkaistu Kansan Uutisissa 4.2.2011
Kun ortodoksinen metropoliitta Ambrosius sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussaan Max Arhippaiselle, että kyse on vain finanssikapitalismin kriisistä – ei itse markkinatalouden, ajattelin pettyneenä, että jaahah, siltä rintamalta on sitten turha odottaa mitään uutta.
Olin väärässä.
Luin Yltäkylläisten pidot.
Kirjaa varten Kulttuurikeskus Sofiaan oli kokoontunut mielenkiintoinen joukko ihmisiä keskustelemaan hyvinvoinnista.
Enkä voinut kuin hieraista silmiäni, kun metropoliitta Ambrosius avasi keskustelussa Marxin ”Uskonto on oopiumia kansalle” –lausumaa. Lausuma on varmasti sosialismin historian toisiksi eniten väärin käytetty. Mielestäni ensimmäiseksi eniten väärin käytetty hokema on Suvi-Anne Siimeksen ”En ole minkään sortin sosialisti.”
Lisäksi metropoliitta Ambrosius mainitsi utopia- tai pitäisikö nykykielellä pikemminkin sanoa visiososialistin William Morrisin, eikä edes pilkallisesti.
Olen muuten samaa mieltä toveri Aulis Ruuthin kanssa. Puna-vihreä aatemössö saa riittää ja on aika kaivaa Marx ja Engels esiin.
Ylä-Savossahan yritimme jo vuonna 2007 perustaa marxilaista opintopiiriä, mutta piirijohtaja Jouko Nuutinen harhautti allekirjoittaneen KSL:n uusi ote –koulutukseen.
Nimesin koulutuksen mielessäni Uudeksi Kuristusotteeksi ja kaikessa hiljaisuudessa päätin, että jatkossa sivistämme täällä itseämme ilman institutionaalistumaan päässeiden sivistysjärjestöjen armotonta tukea.
Yltäkylläisten pidoissa on käynyt myös vihreä uuspuritaani Leo Stranius. Pitojen Jaakko Kiander suomii Straniusta siitä, että hänen ajatuksensa maistuvat maolaisilta.
Maolaisuus tuntuu vain piristävältä kaiken sen porvarivihertävän vyörytyksen jälkeen, mitä Vihreän liiton vuosta on valunut. Sitä paitsi Leo Straniuksen isä on entinen maolainen, ja kysyisinkin Jaakko Kianderilta niin kuin nykyajan nuoret lauseen loppua kohti nousevalla intonaatiolla, että ”Nii-i..? Sit..?”.
Ja lisäisin vielä, että pojasta on polvi parantunut. Kuinka moni saa maolaisilta maistuvia asioita esille suoraan Suomen Pravdassa?
Pia Valkonen
joka Uusi Ote -koulutuksen innoittamana perusti parin muun toverin kanssa Ylä-Savon työväen raittiusyhdistyksen.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]